Tulin eilen Marmariksesta jossa oli kaikki ihanat asiat tallella ja ennallaan. Lämpöäkin riitti ihan mukavasti 47-52 asteen välillä päivittäin. Yöllä oli hieman viileämpää.Ongelma tämä ei ollut missään vaiheessa. Päivällä vain hattu päähän, vesipullo kainaloon, aurinkolasit päähän ja matkaan. Yöajaksi ilmastointi päälle makuuhuoneeseen ja untenmaille.
Asustelin Maxwell Anatolia 1:ssä josta tällä palstallakin on kovasti kirjoiteltu. Hotellin sijainti on todella hyvä, lähellä keskustaa ja rantaa muttei kuitenkaan ihan kaikkein vilkkaimman kadun varressa.
Huoneistoni oli tilava kaksio isoine parvekkeineen ja kylpyhuoneineen. Se oli todella siisti ja hyvin hoidettu. Siivooja kävi joka päivä, lakanat vaihdettiin kaksi kertaa viikossa ja pyyheliinat kolmesti.
Henkilökunta, sen vähän mitä heidän kanssaan asioissa olin, oli ihan asiallista ja mukavaa.
Ainut miinuspuoli oli poikien ja asiakkaiden käyttös altaalla. Pojat jotka pitivät tarpeellisia taukojaan altaalla vilvoittelemalla heittelivät asiakkaita veteen usein täysin väkisin. Tämä touhu oli todella vaarallista leikkiä ja pitäisi ehdottomasti lopettaa. Kukahan olisi ottanut vastuun jos joku olisi kaatunut liukkailla laatoilla ja lyönyt päänsä tai taittanut luitaan. Toinen asia on se, että he hyppivät altaaseen kaikissa vaatteissaan, kyllä mahtoi veteen tulla bakteeri poikineen.
Asiakkaat puolestaan istuivat lasten altaassa olutta juoden joka ei todellaakaan ole mielestäni asiallista käytöstä.
Kaikissa hotelleissa joissa olen aiemmin ollut on lasipullojen ja lasien ja posliiniastioiden tuominen altaalle ollut ehdottomasti kiellettyä. Maxwellissa sen sijaan näitä kaikkia siellä näkyi. Aika huolimatonta touhua.
Vielä "Suomi kadusta". En onnistunut näkemään koko aikana yhtään örveltävää suomalaista enkä muunkaan maalaista turistia. Kaikkialla oli vain iloisia lomastaan nauttivia tavallisia ihmisiä. Niin että lopettakaa turha vinkuminen ja jatkuva huonojen puolien etsiminen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Ainut miinuspuoli oli poikien ja asiakkaiden käyttös altaalla. Pojat jotka pitivät tarpeellisia taukojaan altaalla vilvoittelemalla heittelivät asiakkaita veteen usein täysin väkisin. Tämä touhu oli todella vaarallista leikkiä ja pitäisi ehdottomasti lopettaa. Kukahan olisi ottanut vastuun jos joku olisi kaatunut liukkailla laatoilla ja lyönyt päänsä tai taittanut luitaan. Toinen asia on se, että he hyppivät altaaseen kaikissa vaatteissaan, kyllä mahtoi veteen tulla bakteeri poikineen.
Asiakkaat puolestaan istuivat lasten altaassa olutta juoden joka ei todellaakaan ole mielestäni asiallista käytöstä. "
Kunnon white trash-meininkiä. Halpamatkailun haittapuolia...
Olis kiva tietää kuinka korkeatasoisilla matkoilla itse suvaitset kulkea. Ei Turkin matkat ole enää ollenkaan halpoja. Eikä niillä todellakaan käy mikään köyhälistö. Viestistäsi sai kuvan, että katselet kaikkia Turkin matkailijoita pitkin nenän varttasi. Niinkuin ilmeisesti myöskin Turkkilaisia itseään.
joissa olen ollut,on aina tuotu kaljat pullossa tai lasissa,kahvi posliini kupissa.
Missään maassa ei ole koskaan kukaan sanonut,että lasien ja posliinien tuonti altaalle olisi kielletty.
Onko toi joku uusi sääntö?
Ei se ole mikään uusi sääntö vaan kyllä ihmisen järjenkin pitäisi sanoa ettei altaalle tuoda särkyviä astioita. Ja usko huviksesi, että hotelleissa joissa olen ennen ollut lukee altaalla kissan kokoisin kirjaimin "LASISTEN JUOMAPULLOJEN JA LASIEN TUOMINEN ALTAALLE ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY."
Mutta jos joku kokee että lasinsirut ovat altaalla tarpeellinen kokemus, niin siittä vaan kunhan ei minun jalan alle niitä ilmaannu.
Iyi geceler arkadas
-Aivan samaa mieltä "yeni kural"-in kanssa.
henkilökunta sitten tarjoilee kaljat pulloissa ja laseissa.
Eikös he tiedä sääntöjä vai eikö niitä ole??