meidän retu

Kuka kertoisi,toipuuko meidän retu muutosta? Kissani on 9v.leikattu kolli,joka asui kanssamme rivitalossa 3km päässä kaupungin keskustasta. Siellä se kulki vapaana ulkona ja eli onnellista elämää.
Kolme viikkoa sitten muutimme kerrostaloon lähemmäksi keskustaa ja Retu ei ole kovinkaan innokkaasti ulos halunnut. Ostin kaulaan pannan ja laitoin siihen pitkän kerän narua,jolla olen käyttänyt sitä iltaisin pihalla.Retu kulkee matalana ja pyrkii tielle päin,joten en ole vielä uskaltanut sitä irti laskea yksin ulos.Ei kyllä suostu kävelemään rappujakaan,pitää kantaa ja karva lähtee ihan omistajan tuskaksi asti.Niin ennen sosiaalisesta kissasta on tullut ääniä ja ihmisiä pelkäävä.Mikä neuvoksi,parantaako aika tämän?
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko mahdollista ettet vie kissaasi ulos ollenkaan kun ei kerran tahdokaan.Kissa tietää olevansa vieraalla maalla ja toisen reviirillä eikä siksi ole oma itsensä.Älä pakota toista ulos...toden näköisesti stressiä kaikki:uudet hajut ja ympäristö.eiköhän se totu.mutta älä päästä sitä seikkailemaan yksin, voin olla varma että siinä asiassa on kaksi vaihtoehtoa:Auton alle jääminen tai hän matkustaa vanhaan kotiinsa takaisin(kissan vaistot ovat uskomattomat)

Äänestä
  • Kiitos vinkeistä. Alkaa retu jo pikkuhiljaa tottumaan uuteen kotiin ja öisin istuu ovella, naukuu ja haluaa ulos.Ostin kunnon pannan,mikä ei veny, fleksin ja käytän iltaisin ulkona myöhempään.Rappuja ei joka kerta halua kävellä,joskus joutuu kantamaan. Karva vain lähtee niin pirusti,hermot menee.Ostin lohiöljyä ja olen antanut sitä nyt vasta 4 päivää,katsotaan tehoaako.On myös niin kiilloton ja eloton karva,stressiäkö lie kaikki.Tuosta feliway haihduttimesta en ollut kuullutkaan,mutta onko se tarpeen,kun ei kissa sisälle kuseksi,käy kyllä laatikolla,kertokaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


black cat kirjoitti:

Kuka kertoisi,toipuuko meidän retu muutosta? Kissani on 9v.leikattu kolli,joka asui kanssamme rivitalossa 3km päässä kaupungin keskustasta. Siellä se kulki vapaana ulkona ja eli onnellista elämää.
Kolme viikkoa sitten muutimme kerrostaloon lähemmäksi keskustaa ja Retu ei ole kovinkaan innokkaasti ulos halunnut. Ostin kaulaan pannan ja laitoin siihen pitkän kerän narua,jolla olen käyttänyt sitä iltaisin pihalla.Retu kulkee matalana ja pyrkii tielle päin,joten en ole vielä uskaltanut sitä irti laskea yksin ulos.Ei kyllä suostu kävelemään rappujakaan,pitää kantaa ja karva lähtee ihan omistajan tuskaksi asti.Niin ennen sosiaalisesta kissasta on tullut ääniä ja ihmisiä pelkäävä.Mikä neuvoksi,parantaako aika tämän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu