Haeskahtaa

Kuuntelin taas radiosta Kainuun jätteiden lajittelusta/hyödyntämisestä, maan parasta!!
Asia on ollut esillä tiedotusvälineissä kiitettävästi. Eko-Kympin nettisivutkin on viimesenpeälle,vaikken niistä hakemaani asiaa löytänytkään.
Parissa rivitaloyhtiössä olemme ihmetelleet että mistähän mahtaa olla kysymys???
Biojäte ja sekajäte kipataan samaan keräilykuormaan. Sekajäte ja palavajäte myöskin keskenään samaan kuormaan.
Ja myö kuuliaisesti lajitellaan jätteemme!
Olis hyvä tietää koska saamme opetella pistämään jätteemme taas samaan pussiin!!???
Häiriöt jätteen vastaanotto paikoilla tietenkin voivat olla mahdollisia , toivottovasti se on näin!Ei ainakaan naurata tämä homma. Näin meillä Hyrynsalmella!
3484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä olenkin ihmetellyt, että minnekä ne erään kainuulaisen P:llä alkavan kunnan kunnanhallituksen salaiseksi julistetut asia- ja pöytäkirjat katosivat.

Nyt se selvisi.

Ne on laitettu kierrätykseen ja jäteyhtiö on luvannut ne palauttaa takaisin pikimmiten varustettuna uudella leimalla, "ERITTÄIN SALAINEN, varjeltava kuntalaisten kyselyiltä".

Äänestä

tutkimassa jäteauton ihmeellisiä sisuskaluja: siellä on osastot ainakin kahdelle eri jätteelle
samassa kuormassa, näin säästellään myös turhia
ajoja kaiken muun hyvän lisäksi.
(tämä tieto on kylläkin vain kuulopuhetta, koska
en ole sitä päässyt omin silmin näkemään).

Äänestä

Oma kehu se vasta pahalle löyhähtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lajittelija kirjoitti:

Kuuntelin taas radiosta Kainuun jätteiden lajittelusta/hyödyntämisestä, maan parasta!!
Asia on ollut esillä tiedotusvälineissä kiitettävästi. Eko-Kympin nettisivutkin on viimesenpeälle,vaikken niistä hakemaani asiaa löytänytkään.
Parissa rivitaloyhtiössä olemme ihmetelleet että mistähän mahtaa olla kysymys???
Biojäte ja sekajäte kipataan samaan keräilykuormaan. Sekajäte ja palavajäte myöskin keskenään samaan kuormaan.
Ja myö kuuliaisesti lajitellaan jätteemme!
Olis hyvä tietää koska saamme opetella pistämään jätteemme taas samaan pussiin!!???
Häiriöt jätteen vastaanotto paikoilla tietenkin voivat olla mahdollisia , toivottovasti se on näin!Ei ainakaan naurata tämä homma. Näin meillä Hyrynsalmella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu