Ajanlähinnä työmatkoja. Sunnuntaiautoilu jää vähemmälle.
Tietääkö kukaan,mistä löytyisi progressiivisen sakotuksen taulukot, jotta osaisin varautua, etten vahingossakaan aja liian kovaa.
Ongelmani on se, että ajan paljon työmatkoja ja tienaan hyvin. Mikään supertuloinen en ole, mutta viime vuoden (vielä vahvistamaton) verotukseni oli 83500 euroa. Summa saattaa äkkiseltään kuulostaa isolta, mutta siitä menee veroa ja muita maksuja 47%. Suurin osa tuloistani uppoaa kuitenkin lainoihin. Asuntolainaa minulla on 220 000 euroa ja muita lainoja 30 000 euroa. Käteen jäävän osuuden ryöstävät vaimo ja kolme varhaisnuorta.
En siis pidä itseäni varakkaana, meidän taloutemme läpi virtaa kyllä rahaa, mutta joka kuukausi Matti kukkarossa odottelen tiliä (tai sitä mitä siitä jää verojen jälkeen)
En valita osaani, voisi olla huonomminkin. Kuitenkin olen miettinyt, että minkälainen taloudellinen katastrofi olisi jos vaikka epähuomiossa sattuisin ajamaan vaikkapa 100 km/h tietä, ja yhtäkkiä nopeusrajoitus muuttuisi ensin 80 km/h ja sitten 50 km/h tietyömaalla, ja minulla sattuisi olemaan vielä 80 km/h mittarissa Poliisin tutkaan ajaessa?
Sakothan ilmeisesti määräytyvät Bruttotulojen mukaan? Minun tilanteessani jopa 500 euron sakot olisivat taloudellinen katastrofi. Liikenteessä 50 km/h tietyömaalla kaikki järjestään ajavat 70-80 km/h, paitsi minä, joka hiestä märkänä tähyilen pusikoita mahdollisen jättiyllärin varalta.
Paskakotterot huristelevat täysillä ohi, koska sossu ne sakot kuitenkin viimeistään maksaa.
Onko jossain siis nähtävissä taulukoita tulojen ja nopeusrajan ylityksen funktiona? Käsittääkseni sakkoja ei saa enää edes istua pois? Minun tilanteessani joutuisin varmasti ottamaan lisää lainaa maksaakseni sakot pois...

Vastaukset 6
Vanhimmat
tarkemmin päiväsakon rahamäärä määräytyy keskimääräisen kuukausinettotulon mukaan. Huoltovelvollisuus eli alaikäiset lapset pienentää päiväsakon rahamäärää.
Kysymyksesi on sinänsä järjetön, koska poliisi VOI sakottaa vaikka yhden kilometrin rajoituksen ylityksestä. Puuttumisraja on toki paljon korkeammalla. Pienimmistä ylinopeuksista antavat rikesakon, joka on max 115 euroa.
Haluat varautua, ettet vahingossakaan aja liian kovaa, no eihän siihen auta muu kuin se, että antaa ääliöiden painaltaa ohi ja itse ajaa rajoitusten mukaan, ja olla silmämunat kuorittuina niin, että huomaat kanssa rajoitukset.
Jos saat sakon, niin eihän sitä tarvitse kerralla maksaa pois. Samalla viitenumerolla kun lyhentää vähän kerrassaan, niin ei rupea oikeusrekisterikeskus heti karhuamaan. Voi tehdä myös ihan maksusuunnitelman ORK:n kanssa. Ja kyllä edelleen muunnetaan, mutta ei alle 20 päiväsakon rankkareita. Käytännössä sakotuksesta muuntoon kuluu aikaa vähintään vuosi, joten eiköhän se sakko tule siinä ajassa jo hoidettua.
..ne sakkojen määrät itse jos sitä valitusvirressäsi kaipasit.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.nsf/pages/346EC1B6650EA748C2256BB5003FD54C
Ja minä kyllä pidän noita tulojasi sen verran suurina, eli jos tienaa verotettavaakin tuloa keskimäärin 7 donaa kuukaudessa, ja luultavasti verotuksessa olleet vähennykset huomioiden, ainakin muutaman satasen tuon yli, niin vaikka siitä otettaisiin veroja 47 prossaa, ei n. 3700 nettokuukausituloilla pitäisi 500 euron sakko aiheuttaa mitään taloudellista katastrofia. Tai sitten olet suunnitellut taloutesi liian tiukalle.
"Sakothan ilmeisesti määräytyvät Bruttotulojen mukaan?"
Laskurin mukaan nettotulojen, ja nyt kun varallisuusverotuskin poistui, niin varallisuuden vaikutus tullee loppumaan sakkoja laskettaessa.
"Paskakotterot huristelevat täysillä ohi, koska sossu ne sakot kuitenkin viimeistään maksaa."
On erittäin harvinaista että sossu maksaa mitään sakkoja, yleensä työttömillä vain ei ole mitään sellaisia tuloja tai varallisuutta, joita voisi ulosmitata. Ja kun alle 20 päiväsakon rangaistuksia ei enää muunneta, niin asia jää tavallaan silleen kunnes sakko vanhenee, tosin vanhenneesta sakosta taitaa tulla ulosottomiehen aktiivisuudesta riippuen luottotietomerkintä varattomuudesta.
"Käsittääkseni sakkoja ei saa enää edes istua pois?"
Alle 20 päiväsakon rangaistuksia ei muunneta enää, mutta isommat kylläkin. Tosin sitä ei voi itse valita maksaako vai istuuko, vaan istumaan tavallisesti pääsee vasta sitten jos uo katsoo ettei ole mitään ulosmitattavaa.
omaiseen vastaukseen se täsmennys, että alle 20 päiväsakon rankkarisakkoja ei muunneta. Mutta jos tuomioistuin on tuominnut 12 päiväsakkoa tai enemmän, ne ovat edelleen muuntokelpoisia. Ja alemmatkin, jos on erityistä syytä (esim. toistuva syyllistyminen sakkorikoksiin).
..mutta laitetaan nyt vielä lisätarkennuksena tarkennukseen, että tuo 20 päiväsakon raja säilyy, vaikka sakon on antanut tuomioistuin, jos oikeuteen menon perusteena on ollut rangaistusvaatimuksen vastustaminen.
haastelee kollega.
Hyvä knoppi rankkarinvastustamisjutuissa ja muissakin lievissä ylinopeuksissa on tuo APR 7 § sakon vähimmäismäärästä. Syyttäjät muistavat sen tietysti, kun vahvistavat tuhansia rankkareita vuosittain, mutta tuomioistuin törmää siihen harvaan. Varsinkin notaareille tuppaa olemaan ihan tuntematon.
... mikä hörhö! Etkö saa suurenmoista ja surkuhupaista keksittyä elämäntarinaasi muualle kerrottua?
Sakkolaskuri löytyy polisin sivustosta. Isojen ja pienien kirjaimien osaaminen on muuten hyödyllinen taito!