Suunnitellaan perheen kanssa (2 aikuista 14v 17v)lomamatkaa Kreikkaan syyskuun alussa ja kaivattais teidän kokemuksia/suosituksia etenkin Rodoksen kohteista. Faliraki vaikuttaa erittäin kivalta paikalta, mutta viikon matkat neljälle hengelle syyskuun alussa ovat jo aika kortilla...tosin niin varmaan muihinkin suosituimpiin kohteisiin. Mutta siis kertokaa, mitä kokemuksia teiltä löytyy mm. Rodoksen matkailun suhteen.
Infoa?
Kreikkaan
3754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinkkuna noin 19 vuotiaana Rhodoksen kaupungissa oli erittäin kivaa... Häämatkalla Rhodoksen kaupungissa oli jälleen mukavaa...Heinäkuussa lasten kanssa Falirakiin (tutustuttiin rantaan edellisellä kerralla, mukava oli) - toivottavasti edelleen miellyttää.
Olen siis pariin kertaan kierrellyt saarta eri elämäntilanteissa ja tekemistä ja tutkittavaa on löytynyt kummallakin kerralla. Syksyllä (lokakuun lopussa vuonna 98) kaupunki oli jo hieman hiljentynyt, mutta Falirakissa oli kuulemma parhaat discot. En tiedä tämän päivän toimintaa, mutta veikkaan, että kaikille löytyy jotain Falirakista.
huippupaikka. Ollaan kahesti käyty, kummallaki kerralla viihty kyllä mahtavasti. Ekalla kerralla mentiin aurinkomatkojen kautta ja oltiin huoneistohotellissa nimeltä Athineon. Mukava paikka oli, lähellä vanhaa kaupunkia ja rodoksen keskustaa. Kivat huoneet ja hyvä palvelu. Uima-allas puolikin oli kiva. Toisella kerralla oltiin Tjäreborgin kautta. Hotelli oli Sun Garden Rodos, n.5km rodoksen kaupungista itärannikolla. Mahtava paikka. Uima-altaita moneen makuun ja ranta parinsadan metrin päässä. Kivat huoneet oli, meillä oli Orkidea huoneisto ja siellä oli vähän enempi mukavuuksia.. Rannassa sai harrastaa monenlaista, vesihiihtoa, ajelua banaaniveneillä ja sit oli sellasia tunnin merimatkoja laivalla, jossa oli lasipohja, et merenpohjaaki sai katella. Jos Rodokselle meette niin suosittelen Sun Garden hotellia. Kannattaa sit vuokrata autoki, pääsee tutkiin saarta tarkemmin. Lindoksella kannattaa ehottomasti käydä, ja Tsampika ranta on ehoton. Ravintoloita hyviä rodoksella on esim Yamas ja Thomas&Charlotte. Ja Lindoksella Stefanos.
on jo tuonikäistä kannattaisi kyllä varata hotelli Rhodoksen kaupungista Fakirakin sijaan. Kaupunki ei suinkaan ole mikään savuinen suurkaupunki, vaan "suippoa" kaupunkia reunustavat pitkät hyvät rannat, kaunis rantakatu ja satama-alue. Kaupungista itsestään löytyy lukemattomia tavernoja (ei mitään räyhäpaikkoja kuitenkaan), kauppoja shoppailuun ja kaunis vanha kaupunki tutkittavaksi.
Kaupungilta käsin voi sitten käydä Falirakissa ja muuallakin saarella, löytyy paljon upeita paikkoja. Tai sitten vaan kierrellä keskustaa, on sen verran suuri että ensi käynnille riittää kyllä katseltavaa.