OKL 2007

Millaset oli OKL:n pääsykokeet? Kiinnostaisi saada tietoja myös täältä Turun alueelta.

Ja muutenkin kokemuksia olisi kiva kuulla! En tiedä pitäisikö hakea suoraan Turkuun, vai kokeilla ensimmäisenä vaihtoehtona Raumaa? Minulla on kyllä omistusasunto Turussa, joten lisäksi vuokraasunto tuntuisi turhan kalliilta vaihtoehdolta.

Minkä verran työkokemusta pitäisi olla, että saisi lisäpisteitä? Pitääkö olla juuri alan kokemusta? Missä vaiheessa työkokemusta kysytään?

Jos on lukenu kasvatustieteitä avoimessa, niin saako siitä lisäpisteitä?

Olen aikasempina vuosina hakenut OKL:n, pääsemättä edes pääsykokeisiin (tyhmä kun nuorena olin, enkä tehnyt töitä lukioaikoina). Nyt kun systeemi on muuttunut, niin haen varmaankin seuraavana keväänä taas. Tänä vuonna jäi väliin, sillä yksi tutkinto on vielä kesken, ja työsopimusta on jäljellä..
3839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työkokemuksella ja aikaisemmilla opinnoilla ei enää tänä vuonna ollut suurta merkitystä. Joissain paikoissa niitä ei katsottu ollenkaan ja joissakin sitten siinä toisessa vaiheessa, kun oli ensin suorittanut kirjallisen kokeen.

Äänestä
  • Eli kaikki on siitä kiinni kuin hyvin treenaa siihen kirjalliseen?

    Äänestä

  • hakija Turusta kirjoitti:

    Eli kaikki on siitä kiinni kuin hyvin treenaa siihen kirjalliseen?

    kannattaa kattoo yliopistojen sivuilta.. systeemit vaihtelee paikkakunnittain esim. raumalla ja turussa 2. vaiheet eroo aika paljon toisistaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakija Turusta kirjoitti:

Millaset oli OKL:n pääsykokeet? Kiinnostaisi saada tietoja myös täältä Turun alueelta.

Ja muutenkin kokemuksia olisi kiva kuulla! En tiedä pitäisikö hakea suoraan Turkuun, vai kokeilla ensimmäisenä vaihtoehtona Raumaa? Minulla on kyllä omistusasunto Turussa, joten lisäksi vuokraasunto tuntuisi turhan kalliilta vaihtoehdolta.

Minkä verran työkokemusta pitäisi olla, että saisi lisäpisteitä? Pitääkö olla juuri alan kokemusta? Missä vaiheessa työkokemusta kysytään?

Jos on lukenu kasvatustieteitä avoimessa, niin saako siitä lisäpisteitä?

Olen aikasempina vuosina hakenut OKL:n, pääsemättä edes pääsykokeisiin (tyhmä kun nuorena olin, enkä tehnyt töitä lukioaikoina). Nyt kun systeemi on muuttunut, niin haen varmaankin seuraavana keväänä taas. Tänä vuonna jäi väliin, sillä yksi tutkinto on vielä kesken, ja työsopimusta on jäljellä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu