Hi!
Minulla on yhdessä taulukossa osoitekenttiä ( katuosoite | kaupunki | postinumero jne.) ja nämä arvot pitäisi saada kopioitua toiseen taulukkoon, mutta sillä erotuksella että ne pitäisi saada dumpattua yhteen ja samaan soluun (siis --> Koulukatu 43 Joensuu 80100). Siis ei tietystikkään kaikkia tietoja samaan soluun, vaan aina yksi osoitetieto omaansa :).
Kun excelissä yrität kopioida toisesta taulokosta toiseen siten että solussa on jo tietoa, valikon "liitä"-kohta on harmaana, eli ko. optiota ei voi käyttää. Sillä tavalla onnistuu homma, että kopioit solun tiedon excelin leikepöydälle ja leikepöydältä sitten kopioit sen toisen taulukon soluun, mutta tahtoopi olla h-i-v-e-n-e-n hidasta hommaa jos rivejä alkaa olemaan useampia.
Kitos.
tekstin kopiointi solussa olevan tekstin perään
2
619
Vastaukset
- Chanele
Tee haluttujen sarakkeiden perään seuraavanlainen koodi:
=A12&" "&B12&" "&C12
Esimerkissä siis solussa A12 olisi katuosoite, solussa B12 postinumero ja solussa C12 postitoimipaikka. Lainausmerkeillä tehdään sanojen väliin välilyönnit.
Kopioi kaava sitten kaikille riveille (vetämällä kaavasolun oikeasta alanurkasta alaspäin), joilta haluat osoitetiedot poimia.
Jos haluat tiedot sellaiseen muotoon, etteivät ne muutu vaikka solut A12 ja B12 poistettaisiin, kopioi koko sarake (jossa kaavan avulla haetut osoitetiedot) ja liitä se haluamaasi paikkaan käyttäen toimintoa Muokkaa --> Liitä määräten.. --> Arvot- hihhuli_hän_on
Siis minä :). Häpeäisin, jos en olisi niin tyhmä, että osaisin edes hävetä. Or something.
tänks enivei avusta =).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1506478- 322322
- 1872099
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101343Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.891286- 731077
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10858