Rouva pulassa

Rouva X

Olemme n. kolmekymppinen aviopari. Viime keväänä olimme mieheni kanssa kaksin laivaristeilyllä. Pitkästä aikaa keskenämme voisi sanoa. Matka alkoi ihanasti ruokailulla ja kerrankin kahdenkeskisellä keskustelulla. Sitten mieheni alkoi juoda ja humaltui silmin nähden. Ilta yhdeksään menneessä, ennen kuin yökerho edes aukesi, istuimme hytissä ja mies jatkoi juomistaan. Itse en juurikaan nauttinut alkoholia, koska halusin pitkästä aikaa käydä jossakin, tässä tapauksessa laivan yöelämää katsomassa. Kymmeneen mennessä mies sitten sammui ja se suututti minua vielä kovemmin. Ajattelin, että nukkukoon mokoma, mutta minä menen yökerhoon.

Kävin suihkussa ja puin päälleni mustan ohuen paidan ja lyhyen farkkuhameen, jotka olin iltaa varten varannut. Alle laitoin stringit, jotta alushousujen saumat, eivät turhaan näkyisi tiukan hameen alta.

Kello 22.30 lähdin yökerhoon, jossa näytti olevan porukkaa jo paljon. Tilasin tiskiltä siiderin ja jäin seisoskelemaan pystypöydän luo. Olin ehkä vähän orvon näköinen ja ehkä siitä johtuen yksi noin kaksikymppinen poika lyöttäytyi seuraani. Poika kertoi olevansa kotoisin Turkista, johon tummahko ihonväri viittasikin. Poika pyysi saada tarjota juotavaa, johon ilomielin suostuinkin. Juotuamme drinkit nuori mies pyysi minua kanssaan tanssimaan. Tanssin yhteydessä nuoren miehen kädet vaeltelivat melko rohkeasti takamuksellani, mutta pienestä hiprakasta johtuen en antanut sen häiritä. Toivoin vain, ettei mieheni herää ja tule paikalle yökerhoon.

Olin imarreltu, kun selvästi itseäni nuorempi mies kehui tanssitaitoani ja mainitsipa vielä upeasta aikuisen naisen vartalostakin. Mies pyysi minua liittymään seurueeseensa, jos ei muuta tekemistä ollut. Ajattelin, että miksipä ei, koska muuten saisin nojailla yksin pöytään ja kuunnella mahdollisten kännisten äijien höpinöitä.

Nurkkapöydässä, jonne nuori mies minut johdatti, istui kaksi nuorta miestä. Toinen miehistä oli tanssittajani veli Omar ja toinen heidän marokkolaissyntyinen mustaihoinen kaverinsa Hassan. Miehet tekivät kohteliaasti tilaa ja pääsin istumaan nurkkauksen seinän viereen miesten keskelle. Miehet halusivat kilvan tarjota juotavaa ja tanssittajani hakikin koko pöydälle tarjottimellisen juominkeja. Pojat olivat kovasti kiinnostuneita siitä, miksi olin yksin liikkeellä yökerhossa. Kerroin heille, että mieheni makaa sammuneena hytissä, joten sikäli en ole yksin liikkeellä. Nautimme pöytään tuotuja drinkkejä ja pojat kertoivat elämästään. Hieman humalluttuamme poikien jutut menivät vähitellen härskimpään suuntaan. Kävin vessassa ja palasin pöytään, johon oli tuotu lisää drinkkejä.

Juotuani yhden pöytään kannetuista drinkeistä oloni alkoi tuntua kummalliselta ja tokkuraiselta. Sanoinkin, että minun pitää lähteä hyttiini nukkumaan ja nousin ylös lähteäkseni. Samassa tunsin polviani heikottavan ja päästä huippaavan ja istahdin vahingossa mustaihoisen Hassanin syliin. Pojat tarjoutuivat auttamaan minut omaan hyttiini ja tarttuivat kummastakin kyynärvarrestani kiinni. Se olikin hyvä, koska jalkani tuntuivat aivan holtittomilta. Ajattelin jo tässä vaiheessa, että pojat olivat laittaneet jotain tyrmäystippoja viimeiseen drinkkiini.

Kerroin pojille hyttini olevan kahdeksannella kannella ja lähdimme yökerhosta. Oloni muuttui koko ajan sumeammaksi ja havaitsin, että emme suinkaan olleet menossa kahdeksanteen kerrokseen, vaan laivan alaosaa kohti. Sanoin pojille suunnan olevan väärä, mutta he jatkoivat etenemistään. lopulta päädyimme neloskerroksessa olevan hytin ovelle. Sanoin pojille, että haluan omaan hyttiini, mutta pojat totesivat vain, että ensin pidetään pienet jatkot heidän hytissään. Siellä pojat kaatoivat kaikille samppanjaa, vaikka tunsin oloni jo muutenkin tokkuraiseksi. Join kuitenkin lasini tyhjäksi poikien seurassa ja menin käymään hytin vessassa.

Istuessani pöntöllä ovi tempaistiin auki. Tanssittajani astui sisään alastomana ja mitään puhumatta meni suihkuun. Olin hämilläni, mutta pissasin kuitenkin kaikessa rauhassa. Lähdin vessasta ja menin hytin sängylle istumaan. Samassa tanssittajani astui ulos suihkukopista ja päätyi seisomaan vesimärkänä eteeni. Nuoren miehen kalu seisoi kivikovana tumman karvapöheikön keskellä suoraan silmieni edessä. Arvasin miehen ajatukset ja puistelin kauhistuneena päätäni. Mies vain naurahti ja tuijotti syvälle silmiini.

Olin järkyttynyt tilanteen saamasta käänteestä. Hassan ja Omar keskustelivat vastapäisellä sängyllä jollain ulkomaan kielellä hämmästyneinä. Kivikova tumma penis huojui silmieni edessä. Olin järkyttynyt, kun poika tarttui peniksensä varten ja ohjasi tulikuuman terskan huulilleni. Olin shokissa, kun poika vaati suorasukaisesti imemään kaluaan. Ajattelin, ettei muuta vaihtoehtoa ole ja silmät ummistaen otin terskan suuhuni. Toiselle kädellä hyväilin nuoren miehen pusseja, koska ajattelin siten pääseväni tilanteesta nopeammin ja kunnialla.. Hetken päästä mies alkoikin voihkia ja arvasin hänen olevan lähellä laukeamista. Yritin päästää kalun suustani, mutta nuori mies tarttui hiuksiini ja pakotti spermaa sylkevän kalunsa syvälle suuhuni. Nielin kuin henkeni hädässä, sillä tummat pussit tuntuivat pumppaavan spermaa useita pitkiä ruiskauksia.

Nuori mies päästi irti tukastani ja vetäytyi suustani. Vielä kerran tumma kalu värähti ja pieni spermaruiskaus osui rinnoilleni. Samalla tunsi, kuinka joku hyväili rintojani ja reisiäni. Sivusilmällä näin tummaihoisen Hassanin siirtyneen viereeni sängylle. Kauhistuin ja yritin nousta ylös. Hassan kuitenkin tarttui määrätietoisesti kiinni ja taivutti minut sängylle kyljelleen. Samassa Omar tarttui toiseen jalkaani ja nosti sitä kohti kattoa. Tunsin kuinka hameeni vedettiin vyötäisille ja stringien heikosti peittämä posliinipimppini avautui suoraan miesten katseille. Yritin edelleen nousta ylös sängystä, mutta se oli jo mahdotonta. Tunsin kuinka häpyäni hyväiltiin ja stringejäni vedettiin sivuun.

Tunsin kuinka Hassanin musta kookas kalu liukui pyllyvaossani. Minulla ei ollut tuolloin mitään ehkäisyä ja kauhistuin ajatusta mustaihoisen miehen paljaasta kalusta sisälläni. En ollut avioliittomme aikana koskaan ollut uskoton, enkä ikinä aiemminkaan ollut mustaihoisen miehen kanssa. Hassan suuteli korvaani ja kertoi aina rakastaneensa itseään vanhempia blondeja rouvia. Yritin kieltää miestä, mutta turhaan. Samassa tunsin, kuinka musta kalu pakotti kylkiasennosta häpyäni ja liukui vastustamattomasti sisääni. Huokailin miehelle, että kondomi on pakko laittaa, eikä sisälle saa tulla. Hassan vain murahti ja kiihdytti nussimistaan raivoisaksi suudellen samalla niskaani. Tunsin kuinka mustat pussit läiskähtelivät paljaita pakaroitani vasten.

Samalla aloin tuntea Hassanin mustan kalun alkavan nytkiä sisälläni ja pelkäsin hänen olevan tulossa. Yritin saada miestä vetäytymään sisältäni, mutta hän painoi päättäväisesti kerta toisensa jälkeen mustan valtikkansa karvattomaan pilluuni. Lopulta mies painui tiukasti kiinni paljasta peppuani vasten ja tunsin kuinka mustat pussit pumppasivat lastinsa sisuksiini. Kauhistuin, koska raskauden vaara kiertoni siinä vaiheessa oli suuri.

Käännyin vatsalleni ja makasin typertyneenä sängyllä. Mietin kauhuissani, että Hassan oli juuri tullut sisääni ilman minkäänlaista ehkäisyä. En ehtinyt kuitenkaan kauan miettiä asiaa, sillä tunsin jälleen kädet pakaroillani. Tajusin sen olevan Omar ja yritin kääntyä selälleni estääkseni miehen aikeet. Hassan kuitenkin tarttui käsiin ja suudellen niskaani painoi harteitani alaspäin. Vilkaistessani taakseni näin Omarin riisuvan boxereitaan. Karvaisen alavatsan alapuolella seisoi kivikovan tumma käyrä kalu. Näin Omarin hyväilevän kaluaan hitain vedoin ja mutisevan jotain itsekseen.

Yritin kieltää miestä, mutta turhaan. Tunsin vain painon pyllyäni vasten, kun mies sovitti kaluaan paljaaseen pimppiini. Yritin turhaan kirkua miehelle kondomin käytöstä, kun paljas käyrä kalu upposi juuri nussittuun pilluuni. Hassan piti edelleen kiinni käsistäni, kun tunsin Omarin takovan raivoisasti peppuani vasten. Karvainen alavatsa hakkasi yhä kiihtyvällä tahdilla vasten maidonvaaleaa peppuani. Omar hoki vain itsekseen ihanasta suomiblondista, joka kaipaa tumman miehen kyrpää. Huohotin miehelle, ettei hän tulisi sisään. Samassa tunsin kuitenkin miehen painuvan sisään vartta myöten. Voimakkaasti voihkien mies tuli syvälle sisääni. Tunsin vain kuinka peppuani vasten painetut kalun juureen nousseet pussit nytkivät siemenensä matkaan. Omar jäi päälleni makaamaan ja hiljalleen veltostuva kalu alkoi itsestään vetäytyä sisältäni. Mietin kauhuissani, kuinka selitän nämä tapahtumat miehelleni...

Luulin koettelemukseni olevan ohi ja nousin typertyneenä sängyn laidalle istumaan hame vyötäisilläni. Tunsin vain kuinka spermaa valui stringeihini. Olin järkyttynyt tilanteen saamasta käänteestä. Olin vastentahtoisesti tullut kahteen kertaan ulkomaalaisyntyisen nuoren miehen nussimaksi. Kauhukuvani ajattelin myös mahdollista raskauden vaaraa, koska mitään ehkäisyä ei ollut käytetty. Samassa tanssittajani, jolta olin ensimmäisenä joutunut ottamaan suihin, nousi vastapäiseltä sängyltä. Miehen kalu oli jälleen hurjassa seisokissa, ilmeisesti äskeisten tapahtumakuvien jäljiltä. Tummanpuhuva ympärileikattu kalu sojotti pelottavana kohti miehen karvaista napaa.

Poika asteli muina miehinä eteeni ja osoitti elekielellä ottamaan kalun suuhuni. En uskaltanut olla tottelematta ja poimin tummanpuhuvan terskan suuhuni. Kuvittelin pääseväni tälläkin kertaa vain suihinotolla. Kuvitelma oli väärä, kun mies nosti minut hartioista seisomaan lattialle ja käänsi nopeasti ympäri. Samassa mies avasi hameeni, joka putosi nilkkoihin. Aavistin miehen ajatukset ja huudahdin, ettei saa enää panna paljaalla, vähintään kortsua on käytettävä raskauden ehkäisemiseksi. Nuori mies vain naurahti, ettei mitään kortsuja ole, mutta on muitakin tapoja ehkäistä raskaus.

Ihmettelin, mitä hän sanoillaan tarkoitti, mutta asia selvisi, kun mies haki matkalaukustaan voidetuubin. Kiljahdin kauhusta, kun Hassan ja Omar tarttuivat käsiin ja kaatoivat minut selälleni hytin sängylle. Nuori tanssittajani repi raivoisasti stringini pois jalastani ja huokasi ilmeisen tyytyväisenä näkemäänsä. Nuori mies sanoi muitta mutkitta aikovansa nussia tiukkaa blondipeppuani. Kauhistuin, koska en ollut koskaan harrastanut anaaliseksiä, en edes mieheni kanssa. Hassan piti yhä kiinni käsistäni, kun Omar tarttui nilkkoihini ja taivutti jalkani erilleen. Huusin ja vaadin miehiä lopettamaan, mutta he vähät välittivät. Nuori mies sanoi vain, että vaaleat suomirouvat vain kaipaavatkin tummaa sapelia peppuunsa. Samassa mies pursotti voidetuubista rasvaa pakaroideni väliin.

Omar veti yhä tiukemmin jalkojani erilleen ja näin kuinka nuori tanssittajani tarttui kivikovana seisovaan kaluunsa. Päättäväisesti mies ohjasi kalun paljaalle pepulleni ja alkoi pakottaa sitä sisään. Itkin ja huusin, kun mies painoi kalunsa vartta myöten peppuuni. Nuori mies vain hoki, että "Cool down blond beauty, this way you will not be conceived". Kalun tunkeutuminen neitseelliseen peppuuni sattui aluksi suunnattomasti. Pikku hiljaa kuitenkin aloin tottua, kun nuori rakastajani hitaasti tahtiaan kiihdyttäen tuli yhä uudelleen ja uudelleen vartta myöten piinattuun pyllyyni.

Toiset miehet päästivät jo irti minusta ja jäin jalat harallaan ottamaan vastaan nuoren rakastajani kiihkeät työntelyt pepussani. Silmät ummistettuna mies kiihdytti tahtiaan ja tunsin kuinka pitkät spermasuihkut tulivat ei-enää-neitseelliseen peppuuni. Mies vetäytyi pyllystäni ja kiljaisin terskan muljahtaessa ulos pepustani. Samalla tunsin pakottavaa tarvetta mennä käymään vessassa, sillä tunsin sperman valuvan molemmista reiistäni...

Myös paitani ja rintaliivini oli jossain vaiheessa riisuttu, joten siirryin vessaan ilman rihman kiertämää paljas peppu keinuen. Miehet vain viheltelivät perääni ja naureskelivat keskenään jotain ulkomaankieltä puhuen. Siistiydyin vessassa ja mietin taas kauhuissani raskaaksi tulemisen mahdollisuutta, sillä kaksi miestä oli juuri lauennut paljaalla emättimeeni.

Astuessani ulos vessasta havaitsin vain Hassanin ja Omarin olevan hytissä. Miehet makasivat alastomina hytin sängyillä. Mitään sanomatta poimin lattialta vaatekappaleitani ja olin aikeissa pukeutua. Samassa Hassan kuitenkin tarttui vyötäisilleni ja veti minut päälleen hytin sängylle. Pyysin miestä päästämään minut, mutta tummaihoinen nuorukainen tokaisi vain "I want you blond pussy once more". Pyysin miestä edelleen päästämään minut ja tunsin samalla mustan kalun kovettuvan allani. Yritin vielä sanoa, etten halua enää paljasta kalua sisääni. Hassan vain naurahti ja yritin miehen nivusten päällä istuen puristaa jalkojani yhteen.

Hassan kuitenkin tarttui tarttui toisella kädellään ympärilleni ja veti minut itseensä kiinni. Toisella kädellä tunsin kuinka mies ohjasi mustan kalunsa karvattomalle hävylleni. Yritin paeta, mutta nopealla liikkeellä kalu liukui vastustamattomasti piinattuun pimppiini. Mies suuteli minua paksuilla huulillaan ja tunsin kuinka takapuoleni sai vastaanottaa voimakkaita ja rytmikkäitä työntöjä alakautta. Hädissäni yritin sanoa miehelle, ettei hän vaan enää laukeaisi sisääni. Mies kuitenkin vain veti minut tiukemmin itseään vasten ja kiihdytti tahtiaan.

Samassa tunsin pakaroitani tunnusteltavan. Vilkaisin Hassanin syleilyssä taakseni ja näin Omarin kiivenneen taakseni polvilleen. Kiljaisin kauhusta kun mies kiilasi itsensä kiinni takapuoleeni. Tunsin paineen peppureiälläni ja yritin työntää miestä loitommas. Se oli kuitenkin mahdotonta, koska olin Hassanin tiukassa syleilyssä. Kyyneleet puristuivat silmiini, kun Omar tunkeutui väellä ja voimalla piinattuun pyllyyni. Miehet alkoivat molemmat liikkua ja kumpikin reikäni sai todellista kyytiä. Yhtäkkiä Hassan alkoi voihkia ja tunsin lämpimien spermasuihkujen tulvahtavan sisääni. Ajattelin taas kauhulla mahdollista raskaaksi tulemista.

Hassan piti minua yhä syleilyssään, jolloin olin pylly pystyssä Omarin edessä. Mies alkoi lanteisiin tarttuen nussia rajuin vedoin peppuparkaani. Lopulta muutamien raivokkaiden työntöjen jälkeen mies vetäytyi pepustani ja ruiski siemenensä selälleni ja hiuksilleni.

12

33827

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerrankin paljaalla

      Lisää siitosta

      • hullu jännityksessä

        tulitko raskaaksi?


      • Rouva X
        hullu jännityksessä kirjoitti:

        tulitko raskaaksi?

        Raskaana olen. Isästä ei ole varmuutta... Oma mies luulee ainakin vielä omakseen..:)


      • hullua jännityksessä

        Tieten voisit jatkaa kertomalla miten miehesi suhtautui lapseen ja siihen että nää ihanat miehet siittävät sinut kotonasi tästä lähtien... ja miehesi tieten saa olla isä! :) perusta perhe nyt se kannattaa!! :)


      • upeeta ja mahtavaa
        Rouva X kirjoitti:

        Raskaana olen. Isästä ei ole varmuutta... Oma mies luulee ainakin vielä omakseen..:)

        suostuisi siitettäväksi monen miehen voimin. Kysellyt olen muttei vielä ole suostunut. Oletkos muuten varma ettei miehesi järjestänyt tuota tilannetta sinulle...? Itse kyllä voisin...


    • krista-90

      OLis kiva jutella sun kans täst ku mulle on tapauhtunu samankaltaisesti

      • Rouva X

        Voidaaan kyllä jutella. Onhan tämä aika absurdia..:)


      • hullua

        kerro kirsta-90 mitä oikeen sulle on tapahtunut!


      • No..

        Vitun ihanaa!!


      • krista-90
        Rouva X kirjoitti:

        Voidaaan kyllä jutella. Onhan tämä aika absurdia..:)

        Rouva X voit kirjoittaa minulle [email protected] nii jutellaa lisää jos haluut


      • krista-90 kirjoitti:

        Rouva X voit kirjoittaa minulle [email protected] nii jutellaa lisää jos haluut

        Vaikka ryhmä toiminta kiinnostaa niin vain sopimuksesta. Mutta kerrothan meille mitä sinulle tapahtui.


    • Niin kuin joku sanoi ihanaa siemennystä. Kerro lisää vaikka väkisin ei saa panna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      11
      3536
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      119
      2287
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1679
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      78
      1173
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      48
      986
    7. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      11
      925
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      920
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      914
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      835
    Aihe