Söder Airlines

Mihin on hävinnyt Söderin lentoyhtiö?
En ole kuullut konkurssistakaan vai onko jossakin vaiheessa piti pientä paussia.
Mitäs koneita he käyttivät?
21233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lentoyhtiö Söder ei ole toiminut pariin vuoteen. Lentomatkoja välitti Soder Aviation Oy Helsingistä vielä viime vuonna, mutta se ei ollut edes lentoyhtiö. Lieneekö konkurssi rauennut?

Äänestä

taisi lentää Saabin koneella, ja homma kaatui "virallisesti" kai siihen, että lentoyhtiön mukaan koneessa oli jatkuvasti vikaa. Todellinen syy kai kuitenkin rahojen loppuminen. Myöhemmin Soderin nimelle toimineet puljut käyttivät jostain itä-euroopasta vuokrattuja MD-80 sarjan koneita tai minkä koneen nyt millekin lennolle sattuivat saamaan ja viime vaiheessahan ne yritti saada lupaa neuvostoperäiselle sotilaskoneellekin. Sääli, että se alkuperäinen Soder kaatui, liekö yrittivät haukata liian suuren palan kerralla. Myöhemmät viritelmät, joiden kanssa itse mr. Söderillä ei kai ollut mitään tekemistä olivatkin jo sitten enemmän virtuaalifirmoja kuin oikeaa lentoyhtiötoimintaa.
Sinällään ihan jännä idea, että ulkoistetaan firman ydinliiketoiminta, eli lentäminen. Olisi voinut toimiakin, jos olisivat jostain saaneet vuokrattua oikean kokoisen länsimaiset standardit täyttävän uudehkon koneen.
Vaikka olihan siinä sotilaskoneessakin tietysti ideaakin. Samahan se on missä karjahäkissä tunnin istuu jos Lappiin pääsee puoli-ilmaiseksi. No tuskinpa siihen montaa vuotta menee kun Ryanair karsii koneistaan ikkunat säästösyistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tampere-Pirkkala kirjoitti:

Mihin on hävinnyt Söderin lentoyhtiö?
En ole kuullut konkurssistakaan vai onko jossakin vaiheessa piti pientä paussia.
Mitäs koneita he käyttivät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu