Akupunktiosta

Hei kaikille! En ole seurannut palstaa, enkä tiedä, onko asiasta jo kenties keskusteltu täällä, mutta haluaisin jakaa tietoa teille akupunktiosta ja erityisesti sen käytöstä lapsettomuudesta. Itse olen onnellisesti raskaana, enkä siis ole samaa tuskaa teidän kanssanne kokenut, mutta niin paljon olen aiheesta kuullut, että haluan teidän ainakin tietävän tällaisesta mahdollisuudesta.

On väärin sanoa, että tiedän kovin paljoa, mutta sen verran kumminkin, että jos lapsia ei ala tulla, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös akupunktiota. Olennaista on, että otatte yhteyttä sellaiseen hoitajaan, joka on lukenut nimenomaan kiinalaista lääketiedettä ja suorittanut siitä tutkinnon, työkokemustakin saisi jo olla. Kiinalainen lääketiede on kokonainen lääketiede, jonka oppimiseen menee vuosia ja jota ei valitettavasti tunneta hyvin länsimaissa. Se kuvaa elimistön toimintaa ihan omalla tavallaan, joten sitä on aika vaikea meikäläisen ymmärtää, mutta idea on se, että elimistöä tasapainotetaan neulojen avulla. Tietenkään ihan kaikkeen akupunktiokaan ei pysty, mutta monissa tapauksissa raskaaksi voi tulla aika nopeastikin hoidon aloituksesta. Hoito on suhteellisen edullista (itselläni n. 40 euroa/kerta) ja jo 2-4 kertaa saattaa auttaa. Käsittääkseni hoidolla pystytään vaikuttamaan esim. hormonitoimintaan ja esim. kohdun limakalvoon, jotta se ottaisi alkion paremmin vastaan.

Itselläni ei tosiaan ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta, mutta muista vaivoista senkin edestä, esim. kuukautiskiertoni on laitettu kuntoon neulojen avulla. Sen verran kuitenkin on jäänyt mietityttämään, kun hoitajni monta kertaa kyseli lasten saannista, että josko kumminkin hoito auttoi minutkin raskaaksi. Sitä en koskaan saa tietää, mahdollista kuitenkin on, että sitäkin oli siinä samassa hoidettu, mitä muitakin vaivoja. Omaan raskautumiseeni meni kuitenkin vain 5 kk, heti kun stressi helpotti. Se on muuten yksi lapsettomuutta aiheuttavista tekijöistä, sen verran olen akupunktioon perehtynyt. Samoin nyt raskauden aikana (rv 12 menossa) kaikki on mennyt tosi hyvin, ei mitään ylimääräisiä vuotoja tms. ainoastaan pahoinvointia, ja siihenkin löysin lopulta avuksi inkiväärin.

Kokeilkaa ihmeessä tätäkin konstia! Kaikille ei tietenkään tämäkään toimi, mutta varmasti aika moni teistä voi saada avun, jos vaan uskaltautuu asiantuntijalle hoidettavaksi. Onnea matkaan!
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joko akupunktiota tai vyöhyketerapiaa jos mikään muu ei auta. Uskon kyllä että näistä ed. mainituista voi olla apua raskautumiseen, niin monelta taholta olen sen kuullut. Laitetaanko niitä neuloja kasvoihin? Itsellä on tosi herkkä iho kasvojen alueella ja krooninen ruusufinni joten en ihan herkästi anna pistellä kasvoihini. Vaikka tiedän että ne neulathan on tooosi ohuita.

Äänestä
  • kyllä mulle ainakin neuloja on laitettu lähinnä selkään, jalkoihin ja käsiin. Eikä ne neulat juuri satu tai jätä pahemmin jälkiä, turhia pelkoja, hoitajat on tosi ammattilaisia.

    Miksi aiot kokeilla ensin kaikki muun ja vasta sitten akupunktion ja vyöhyketerapian, eikös kannattaisi kokeilla juuri toisin päin, ainakin jos yhtään rahaa mietit? Juuri kuulin, että yks keinohedelmöitys (termi voi olla väärä) maksaa 1500 euroa/kerta. Sellaisia summia et KOSKAAN saa tuhlattua akupunktioon tai vyöhyketerapiaan. Sitä paitsi, jos aku tms. auttaa, on se luonnollinen tapa raskauden alulle ja olettaisin, että näin myöskin onnistumisen mahdollisuudet ovat paremmat. Sinuna menisinkin hoitoihin heti, jos kerran lapsia ei ole alkanut kuulua. Itse päätin, kun ehkäisyn lopetimme, että menen heti puolen vuoden sisällä akupunktioon, jos mitään ei tapahdu. No, sitä ei tarvinnut onneksi kokeilla, liekö elimistö tosiaan hoitojen takia jo muutenkin hyvin tasapainossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsettomuuden hoidossa kirjoitti:

Hei kaikille! En ole seurannut palstaa, enkä tiedä, onko asiasta jo kenties keskusteltu täällä, mutta haluaisin jakaa tietoa teille akupunktiosta ja erityisesti sen käytöstä lapsettomuudesta. Itse olen onnellisesti raskaana, enkä siis ole samaa tuskaa teidän kanssanne kokenut, mutta niin paljon olen aiheesta kuullut, että haluan teidän ainakin tietävän tällaisesta mahdollisuudesta.

On väärin sanoa, että tiedän kovin paljoa, mutta sen verran kumminkin, että jos lapsia ei ala tulla, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös akupunktiota. Olennaista on, että otatte yhteyttä sellaiseen hoitajaan, joka on lukenut nimenomaan kiinalaista lääketiedettä ja suorittanut siitä tutkinnon, työkokemustakin saisi jo olla. Kiinalainen lääketiede on kokonainen lääketiede, jonka oppimiseen menee vuosia ja jota ei valitettavasti tunneta hyvin länsimaissa. Se kuvaa elimistön toimintaa ihan omalla tavallaan, joten sitä on aika vaikea meikäläisen ymmärtää, mutta idea on se, että elimistöä tasapainotetaan neulojen avulla. Tietenkään ihan kaikkeen akupunktiokaan ei pysty, mutta monissa tapauksissa raskaaksi voi tulla aika nopeastikin hoidon aloituksesta. Hoito on suhteellisen edullista (itselläni n. 40 euroa/kerta) ja jo 2-4 kertaa saattaa auttaa. Käsittääkseni hoidolla pystytään vaikuttamaan esim. hormonitoimintaan ja esim. kohdun limakalvoon, jotta se ottaisi alkion paremmin vastaan.

Itselläni ei tosiaan ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta, mutta muista vaivoista senkin edestä, esim. kuukautiskiertoni on laitettu kuntoon neulojen avulla. Sen verran kuitenkin on jäänyt mietityttämään, kun hoitajni monta kertaa kyseli lasten saannista, että josko kumminkin hoito auttoi minutkin raskaaksi. Sitä en koskaan saa tietää, mahdollista kuitenkin on, että sitäkin oli siinä samassa hoidettu, mitä muitakin vaivoja. Omaan raskautumiseeni meni kuitenkin vain 5 kk, heti kun stressi helpotti. Se on muuten yksi lapsettomuutta aiheuttavista tekijöistä, sen verran olen akupunktioon perehtynyt. Samoin nyt raskauden aikana (rv 12 menossa) kaikki on mennyt tosi hyvin, ei mitään ylimääräisiä vuotoja tms. ainoastaan pahoinvointia, ja siihenkin löysin lopulta avuksi inkiväärin.

Kokeilkaa ihmeessä tätäkin konstia! Kaikille ei tietenkään tämäkään toimi, mutta varmasti aika moni teistä voi saada avun, jos vaan uskaltautuu asiantuntijalle hoidettavaksi. Onnea matkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu