Kesäloma ja lavatanssit

oikein 60-luvun musiikin soidessa niin mikäs sen mukavempaa kun saa kunnon humpat ja jenkat sekä valssit pyörähdellä okealla vanhalla kesälavalla kuin nuorena ennen.
191063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hiki haisee ja sillai, jos joku vain hakee humpalle, eikun vain mukaan ja sekaan sinne JONOON, minua ei saisi edes pienestäkään hinnasta.

Onhan se toki hyvää liikuntaa, se on homman plussa minusta ja parempi harrastus, kuin vaikka baarissa istuminen.

Kaikki taaplaa tyylillään ja se on hyvä asia minusta :) Mutta lavalla on sitä romantiikkaa, sanoo Rokki-mummokin :)

nainen

Äänestä
  • onkin hikistä puuhaa niin aina se kaljabaarit voittaa, siellä kun kuulee vain kännisten örveltämistä ja melko epä siistiä porukkaa muutenkin.

    Äänestä

Missä lie sellaisia lavoja, jossa pärjäisi kymmenkunta vuotta sitten tanssitulla tavalla.

Kun jäi oppimatta kävelyhumpat ja "pomppimattomat" jenkat.

Sitä vaan tässä urkin josko missään olisi jotakin kesätapahtumatanssia. Kohtuullisen ajomatkan päässä keskeltä Uuttamaata.
Tulisi lomailtua, kun varsinaista lomaa ei ole kertynyt.

Äänestä

nuorena kesällä maalla ei ollut kuin lavatansseja, sain niistä ikiajoiksi tarpeekseni. Kavereita sinne mentiin tapaamaan. Olen aina inhonnut lavatanssikulttuuria.

Äänestä

aivan, systerin kanssa mentiin lavatansseihin, oli kivat kukkamekot ja kaikki viimisen päälle, mutta ei kukaan hae, ei hae, lavatansseihin tulee pariskunnat, akat pitää tiukassa otteessa miehiään, ja he tanssii keskenään..
Noh, baarinpuolella oli tarjolla nuortamiestä ja vanhaa kartanonherraa, oli muuten mustelmilla kyynärpäät, kun niihin nojasi koko illan ja kuunteli "poikainjuttuja", tämä on tosijuttu Vojakkalanlava v.1991
Lavatansseihin pitää ottaa ukko mukaan ja veivata tän kanssa joka kipale.. ja ukosta pitää huolehtia, ettei vaan hae ketään muuta, näin se toimii..kivaa kesää

Äänestä
  • oli aikanaan mukava harrastus ja paita märäksihän sitä piti riehua. Nykyisin on käynnit jääneet minimiin ja tanssittaja löytyy kotontakin mikä määrää tahdin, vaikka pyristelen vastaan hampaat narsken.

    Äänestä

  • joka viikonloppu ja tanssimaan olen päässyt joka reissulla, vaik olen jo yli viiskymppinen muija, jopa nuoret "pojat" tanssittaneet. Ja kun on vuorohaku, ei tarvitse koko aikaa "tyrkkyrivissä" seisoa, vaan pääsee itsekin hakemaan. Tanssittajat vieneet perinteisellä tyylillä, eikä mitään kädenalipelleilyä.

    Äänestä

en pidä. Vastenmielinen systeemi, jäänne jostakin pimeältä 50-60 luvulta. Lattarit purevat ja niitähän ei missään hehtaarihalleissa tanssita.

Äänestä

Lavatansseihin vain se yhden ja tietynlaisen kanssa, olsihan siinä romantiikkaa, tanssitaidosta ei niin väliä.

Äänestä

Mieheni on vasta vanhoilla päivillään taipunut tanssimaan, joten kyllä oisi kiva pyörähdellä. Ja odotella että joku vieraskin hakisi.Tutustuttaisiin uusiin ihmisiin... kuten huomaatte, on vieraaksi jääneet nämä lavatanssijutut mutta kiinnostavat kyllä.

Äänestä
  • lavoilla naisimmeiset rivissä seisoo ja miehet siitä sitten näpsäkimmät valitsee...

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    lavoilla naisimmeiset rivissä seisoo ja miehet siitä sitten näpsäkimmät valitsee...

    Se on edelleenkin, mutta sitten on aina yleensä tunnin naistenhaku ja sitten seisoo miehet tyrkyllä.

    Käyn lavatansseissa kerran kesässä ja vain touhua katselemassa ystävättareni kanssa. Jonoon en kyllä mene seisomaan ja totta puhuen, ei tanssitaitokaan riittäisi.

    Tuntuu, että ovat lähes ammattilaisia, nämä tanssinharrastajat ja yleensä kuulemma hakeevatkin tuttuja kasvoja tanssiin, joiden tanssitaito on jo tiedossa.

    Näin minulle on kertonut tämä ystävättäreni, joka itse käy 2 kertaa viikossa kesälavoilla,ja harrstus jatkuu sitten syksyllä näissä sisätanssipaikoissa.

    Kovin se on sellaista sisäänlämpenevää touhua,mutta mukavaa varmastikin niille, jotka asiaa harrastavat tosissaan

    *nainen*

    Äänestä

  • juuri näin ................ kirjoitti:

    Tämä näkemys koskee näitä Eteläisen-Suomemme tanssipaikkoja, isoja suurlavoja, varmasti maalta ja pieneltä paikkakunnalta löytyy vielä sitä oikeata tanssilavaromantiikkaa ??

    Puhun nyt näistä Mäntsälänlavasta, Pavista,Riutanharjusta Riihimäellä.

    *nainen* vielä.........

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    lavatanssiromantiikan ymmärtää, mutta ei mee enää nää tyrkkyjonot jakeluun.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Tämä näkemys koskee näitä Eteläisen-Suomemme tanssipaikkoja, isoja suurlavoja, varmasti maalta ja pieneltä paikkakunnalta löytyy vielä sitä oikeata tanssilavaromantiikkaa ??

    Puhun nyt näistä Mäntsälänlavasta, Pavista,Riutanharjusta Riihimäellä.

    *nainen* vielä.........

    nämä tuli kaikki koluttua - Kolmilammet , Tanhuhovit, Kiparkatit, Järvenpään tanssilato, Männistö...

    Vaan nykyisin täytyisi olla tanssiurheiluseuran jäsenkortti jos mieli mukaan päästä .Antavat nimittäin pakit, nämä herrat.

    Äänestä

  • taito ruosteessa kirjoitti:

    nämä tuli kaikki koluttua - Kolmilammet , Tanhuhovit, Kiparkatit, Järvenpään tanssilato, Männistö...

    Vaan nykyisin täytyisi olla tanssiurheiluseuran jäsenkortti jos mieli mukaan päästä .Antavat nimittäin pakit, nämä herrat.

    Jos et ole lähes ammattilainen...

    Äänestä

Kun vain olisi vielä ne lavat olemassa.
Purettu on ja lahonneet loput.
Kovin on kaukana loma tanssipaikat nykyään.

Pitäis oikein lähtä yö kutiin johkin nykylavan vierelle.
Monessa paikassa on kuulemma leirintä alue vieressä.

Pari kuppia kengänpohjan voidetta ja sitten humpalle.:)

Äänestä
  • on Nallikarin leirintä alue vieressä tuon Hietasaaren tanssipavilijongin, se on suht suuri paikka ja Nallikarissa viihtyy, sen kupeessahan on tämä Oulun Eedeni, kylpylä jos ei hiekkarannalla halua makoilla.

    Äänestä

  • Ouluun.. kirjoitti:

    on Nallikarin leirintä alue vieressä tuon Hietasaaren tanssipavilijongin, se on suht suuri paikka ja Nallikarissa viihtyy, sen kupeessahan on tämä Oulun Eedeni, kylpylä jos ei hiekkarannalla halua makoilla.

    vähintään kuusitoistatuntia mutkin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

♥♥&... kirjoitti:

oikein 60-luvun musiikin soidessa niin mikäs sen mukavempaa kun saa kunnon humpat ja jenkat sekä valssit pyörähdellä okealla vanhalla kesälavalla kuin nuorena ennen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu