Osaako joku sanoa miksi pentueessa voi olla yksi töpöhäntä, yksi "puolipitkä häntä" ja kolme ns. normaalihäntäistä pentua? Onko muuta haittaa hännättömyydestä kuin mahdollinen tasapaino-ongelma hypättäessä? Kiitos vastauksista.
Töpöhäntä
Kissaa valitseva
2562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jotenkin liittyy perinnöllisiin tekijöihin. Kuulostaa manx -rodulta.
Ainakaan manxilla ei hännättömyys aiheuta tasapainohäiriöitä, ja manxhan pystyy hyppäämään lattialta katonrajaan asti voimakkaiden takaraajojensa ansiosta.
No, nyt taisi mennä jo sivuun aiheesta...
Meidän kissalla on töpöhäntä, jonka päässä on "koukku" eli joko rakenteellinen vika tai, niinkuin eläinlääkäri epäili, emo tai jopa rotta on sen purrut poikki. Kovasti Pekka-kissa kyllä rakenteeltaan muistuttaa Manxia... mutta tiedä häntä.. ns. navettakissa on kuitenkin alkujaan..
Sen verran siitä kuitenkin on ollut vaivaa, että reppana on peräkoukustaan vetänyt perässään yhtä sun toista joulukuusesta lehtihyllyyn... =/ Onneksi pahemmilta vahingoilta on kuitenkin vältytty.. Ja teillä ei lienee koukkua hännässä, niin enpä usko että haittaa on..