Pitkäaikainen avopuolisoni ihastui työkaveriinsa kännisekoilun jälkeen ja pari päivää tästä päätimme erota. Siitä on nyt reilu 3 kuukautta. Mä olin tietysti aivan riekaleina ja aloin pikkuhiljaa rakentaa omaa elämääni hirveällä tuskalla.
Sitten tämä exäni halusi mut takaisin. Kerroin, etten halua olla missään tekemisissä jne., mutta ei siltikään luovuttanut. Lopulta tapasimme ja päädyimme sänkyyn. :/ Sain kuulla, että tämä työkaveri on edelleen kuvioissa. Exäni sanoi jättävänsä hänet ja jättikin. Sen jälkeen tuli molemminpuolinen ahdistus, kun ei tuntunutkaan 3 kk:n jälkeen helpolta olla yhdessä, mutta en saanut sanaa suustani ja lopulta exäni teki jälleen ratkaisevan liikkeen ja vietti pari yötä työkaverinsa kanssa. Olin tavallaan helpottunut, koska en itse olisi pystynyt jättämään häntä.
No, jälleen tuli soitto, että työkaveri on totaalisen historiaa ja nyt on valmis 100-prosenttisesti yrittämään mun kanssa ja että rakastaa entistä enemmän ym. diipadaapaa. En tietenkään usko sanaakaan. Olen vaan niin turta ja väsynyt, etten tavallaan tunne mitään. Tai tunnen. Rakastan hirveästi (vaikkei pitäisi) ja haluaisin sitä, mitä joskus oli ja haluan uskoa, että se on mahdollista, mutta itken koko ajan. Haluan hänet takaisin, mutta samalla mahdollisimman kauas. Olen tajunnut, etten pysty jättämään häntä. Odotan, että hän taas jättää mut, tai että kohtaan unelmieni prinsessan kadulla ja vaan unohdan kaiken muun ympäriltä.
Kun itse luen tätä tekstiäni, tulee ihan järjetön olo! Tulkaa joku lyömään mua halolla päähän!! Miksen pysty jättämään ja miks v*tussa rakastan, vaikka oon saanut seurata tätä sikailua? Auttakaa mua. Te ootte paljon järkevämpiä ja vahvempia kun mä.
Sitten tämä exäni halusi mut takaisin. Kerroin, etten halua olla missään tekemisissä jne., mutta ei siltikään luovuttanut. Lopulta tapasimme ja päädyimme sänkyyn. :/ Sain kuulla, että tämä työkaveri on edelleen kuvioissa. Exäni sanoi jättävänsä hänet ja jättikin. Sen jälkeen tuli molemminpuolinen ahdistus, kun ei tuntunutkaan 3 kk:n jälkeen helpolta olla yhdessä, mutta en saanut sanaa suustani ja lopulta exäni teki jälleen ratkaisevan liikkeen ja vietti pari yötä työkaverinsa kanssa. Olin tavallaan helpottunut, koska en itse olisi pystynyt jättämään häntä.
No, jälleen tuli soitto, että työkaveri on totaalisen historiaa ja nyt on valmis 100-prosenttisesti yrittämään mun kanssa ja että rakastaa entistä enemmän ym. diipadaapaa. En tietenkään usko sanaakaan. Olen vaan niin turta ja väsynyt, etten tavallaan tunne mitään. Tai tunnen. Rakastan hirveästi (vaikkei pitäisi) ja haluaisin sitä, mitä joskus oli ja haluan uskoa, että se on mahdollista, mutta itken koko ajan. Haluan hänet takaisin, mutta samalla mahdollisimman kauas. Olen tajunnut, etten pysty jättämään häntä. Odotan, että hän taas jättää mut, tai että kohtaan unelmieni prinsessan kadulla ja vaan unohdan kaiken muun ympäriltä.
Kun itse luen tätä tekstiäni, tulee ihan järjetön olo! Tulkaa joku lyömään mua halolla päähän!! Miksen pysty jättämään ja miks v*tussa rakastan, vaikka oon saanut seurata tätä sikailua? Auttakaa mua. Te ootte paljon järkevämpiä ja vahvempia kun mä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
koska taidan olla se vahvin ja kaunein,,vai viisainko se määritelmä oli,,
Rakkaus, tuo elämämme pikku piristävä eliksiiri. Rakkaus on sokea, sanotaan, väitetään että kaikki se kestää ja kaiken se antaa ja ottaa.Jos me osttaisiin kontrolloida sitä miten ja mihin me rakastutaan, elämä olisi helpompaa.
Jos rakkaudessa olisi on/off kytkin, rakkaus olisi helpompaa.
Sä rakastat niin kauan kunnes se tieto että tämä satuttaa, ylittää sen tunnevuoren ja ne kultaiset muistot jotka savat rakkauden vielä roikkumaan sinussa kynsin ja hampain. Sä tunnet noin vielä kauan kun olet muuten jo jatkanut elämääsi suhteellisen normaalisti ilman häntä, joku tuoksu, esine, yms tuo muiston mieleen.
Ei tätä tilaa pidä pelätä tai siihen hermostua. Elämä siinä vain sanoo, tässä, kaikesta tuskasta huolimatta, nämä sinulla on aina. Hyvät muistot huolimatta pahoistakin.
Se aika tulee kun huomaatkin että olet valmis siirtymään eteenpäin. Nyt otat vain mahdollisimman rennosti, jos susta tuntuu että sun on koitettava hänen kanssaan tai et saa rauhaa, kokeile, jos susta tuntuu että et halua kuin yhden yön häneltä huomataksesi ettei se ollutkaan nyt niin "rakkauden huumaa", mitä kuvittelit, ota se yö. Ei elämää pidä elää peläten virheitä tai heikkouttaan, vaan hyväksymällä se tosiasia että joskus järki ja sydän näkee asiat eritavalla, ja sydämellekkin täytyy antaa mahdollisuus myöntää olleensa väärässä. Usein siihen tarvii monta kuvailemaasi tilannetta. Mutta olkoon niin, se kuuluu elämään.
Sinä olet joskus vahvempi ja viisaampi, ehkä jopa kauniimpi kuin minä(hmm ei nyt liioitella)ja kun minä kysyn että eikö elämä kuitenkin kaikessa raakuudessaankin ole ihanaa, sinä vastaat, "niin se on aina ollut ystäväiseni, niin se on aina ollut".
Asiat tarvii aikaa, syttyäkseen, sammuakseen.
Vähän samankaltaisen helvetin läpikäyneenä..me päädyimme kuitenkin takaisin yhteen kaikkien typeryyksien jälkeen. Aluksi sekin oli vaikeaa, se oli taas uusi helvetti - mutta nyt, aikaa on mennyt ja olemme taistelumme taistelleet, asioita on puhuttu ja vatkattu, ja riidelty sen tuhat kertaa...mutta nyt on kaikki hyvin ja rakkaus ja rauha välillämme.
Eli, jos, sinusta tuntuu, että haluat vielä yrittää - niin ethän sinä siinä yrittämisessä mitään menetä. Saatat saada uudestaan turpaan - se mahdollisuus löytyy kaikista suhteista, tai voitte saadakkin teidän juttunne toimimaan.
Joskus ihminen on tyhmä, eikä osaaolla siinä, missä on hyvä - ja sen hyvän huomaa vasta myöhemmin. Ja joskus taas ihminen on tyhmä ja uskoo siihen hyvään, ja saa aina nenilleen.
Molemmissa tapauksissa, loppujen lopuksi jää kuitenkin vain voitolle.
...maailmalla on sulle parempaa tarjottavana? Aikaa on kulunu ja sekoilu jatkunu, miks se loppuis tähän? Päätös on täysin sinun, joko jätät hetkeksi kokonaan kaiken ja keskityt vain oman elämäsi rakentamiseen tai alotat tuon säätämisen sen toisen kanssa, aina vaan uudelleen ja uudelleen... Sanomattakin selvää ettei tunteet hetkessä sammu. Jos päätät jatkaa yksin niin yritä keksiä tunteidesi tilalle uutta tekemistä ja ystäviä niin ettet jää joka ikiseksi hetkeksi suremaan aikaisemmin elämäänne hyvää arkea.
Kovin mielelläni kuulisin myöhemmin millaseen ratkasuun päädyit/päädyitte.
Voimia toivottaa tämä täällä, ei oo elämä aina helppoo mut joskus se auringonpaiste taas alkaa :)