Coton de tulear

Kuulin, että coton de tulear on sellainen rotu, ettei siitä lähde karvoja paljoa ja, että sille ei usein koirille allergiset ihmiset olekaan allergisia.. Onko kenelläkään lisätietoa aiheesta?
4679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jälkimmäinen väite on valheellinen. Jokainen rotu voi aiheuttaa ja yleensä aiheuttaakin allergisille oireita olivatpa he lievästi tai vahvasti allergisia. Joten mietihän huolellisesti asiaa.

Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja. Kaikki vaihtelu johtuu ihmisen allergian yksilöllisyydestä. Allergia on hyvin oikukas eli se voi pahentua tai parantua koska vain ja miten paljon vain. Lisäksi on korostunut riski mm astman syntymiseen. Koiran hyvinvointi ja koiranpidon yhteiskuntakelpoisuus ovat omien mieltymysten ohessa tärkeimmät rodun valitsemisessa huomioitavat asiat.

Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja, mutta vaikka olisikin olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja niin rotua ei tulisi valita allergiaystävällisyyden perusteella. Tärkeintä on ja olisi että rodun ja yksilön ominaisuudet vastaavat omia resursseja ja mieltymyksiä.

Jos olet vähänkin vakavammin allerginen niin älä hanki koiraa. Lieväkin allergia voi pahentua eli lievästikin allergisen on harkittava huolellisesti onko viisasta hankkia koira.

Allergisella on terveytensä ohessa suuri vastuu myös koiran hyvinvoinnista ja elämästä. Allergia ja astma ovat eräitä yleisimpiä syitä koirien lopettamiseen. Uuden kodin hankkiminen ei ole etenkään nopeasti helppoa tai aina edes mahdollista. Kuinka käy koiralle kun allergia pahenee liian vakavaksi? Onko oikein ottaa riski eläimen hyvinvoinnin ja elämän kustannuksella?

Äänestä
  • kirjoitus!!

    Lisätään vielä aloittajalle tiedoksi, allergiaa ei aiheuta koiran karva vaan hilse, sylki ja virtsa. Kaikista koirista lähtee hilsettä, toisista enemmän, toisista vähemmän, jopa karvattomista roduista.

    Äänestä

allergiaa, vaikkei hänellä pitäisi kokeiden mukaan vielä olla edes pahaa laatua, kokeeksi koitimme tuttavan cottonia ja heti alkoi silmät kirvelee, vetistää, kutistaa ja hengitys alkoi hiljalleen rohista.

Äänestä

jo eräs kirjoittaja mainitsikin allergia ystävällistä rotua ei ole.

Meillä jotkut allergiset ystävämme sietävät hyvin cotoniamme, mutta toiset taas saavat voimakkaitakin allergisia reaktioita siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-jesna- kirjoitti:

Kuulin, että coton de tulear on sellainen rotu, ettei siitä lähde karvoja paljoa ja, että sille ei usein koirille allergiset ihmiset olekaan allergisia.. Onko kenelläkään lisätietoa aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu