kertokaa...

liikaa jos kaksi hieman yli 10 viikkoista pentua syö noin 4-5 kpl 100 gramman märkäruoka annospussia päivässä niin onko se liikaa? tuntuu että ne ahmii mutta pakko kuitenkin olla ruokaa tarjolla ettei näe nälkää. miten teillä pennut syövät?tarkennan vielä, eli yhdelle kissalle tulee päivässä noin200-250 grammaa.
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuntuu melko paljolta. Onko pennut nähneet nälkää ennen teille tuloaan? Etenkin tässä tapauksessa täytyy olla varovainen, ettei tule ripulia/oksentelua, kun ravinnon määrä ja laatu radikaalisti muuttuu.

Tuon ikäisen pennun kerta-annoksen ei tarvitse olla kuin 1/4-1/2 annospussista, niiden vatsalaukku on vielä tosi pieni. Ja ruokaa n. 4 kertaa päivässä. Niin jos tarkoitit, että 2-3 pussi/ kissa päivässä, niin ei se nyt aivan kamalasti ole.

Mutta eipä minun 7kk ikäinen kissanikaan tuon enempää paljo syö. 1,5 annospussia päivässä hiukan raakaa lihaa ja naksuja.

Äänestä

Minusta tuo on ihan normaalia. Minulla on kaksi kissaa, kummatkin kohta vuoden vanhoja. kun pennut oli haettu kotiin, ne söivät todella paljon! Ihan samaa rataa kuin omat kissasi. Lopulta syöminen väheni, ja nykyään kisut syövät ielestäni normaalisti, ja ovat eläinlääkärin mukaan normaalipainoisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...onko kirjoitti:

liikaa jos kaksi hieman yli 10 viikkoista pentua syö noin 4-5 kpl 100 gramman märkäruoka annospussia päivässä niin onko se liikaa? tuntuu että ne ahmii mutta pakko kuitenkin olla ruokaa tarjolla ettei näe nälkää. miten teillä pennut syövät?tarkennan vielä, eli yhdelle kissalle tulee päivässä noin200-250 grammaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu