voi voi...

Olen nyt jo monta kuukautta käynyt täällä palstalla, vaikka meidän "perheessä" ei olla edes aloitettu yrittämistä vielä. Mukava lukea ihmisten kommentteja ja tuntemuksia yrittämisestä ja onnistumisesta, mutta ei se silti selkeytä omaa tilannetta... Elämä on suhteellisen mallillaan, koulu loppusuoralla, vakityö (vaikka tällä hetkellä vaihtoa harkitsenkin) ja mieskin on ihan positiivisesti suhtautunut vauvajuttuihini. Ainut mutta koko asiassa on taloudellinen tilanne, joka ei ainakaan tällä hetkellä salli mitään ylimääräisiä menoja. Itse ajattelen, että jos nyt aloitettaisiin edes yrittämään, sillä aikaa voi vierähtää tovi ennen kuin raskaaksi tulen, monen vuoden hormoonien käytön jälkeen. Mies vaan toppuuttelee ja ajattelee asiaa ärsyttävän järkevästi! Turhauttaa kun haluaisin niin kovasti jo alkaa kuulostelemaan että jos vaikka se vauva haluaisi tulla, mutta kun ei saa edes vielä yrittää...

Pyydän anteeksi sekavaa sepustusta, mutta uskon että täältä löytyy ymmärrystä! :)

Tsemppiä ja onnea kaikille kuumeilijoille!
20641182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 206

Vanhimmat

Meillä on jo sovittukkin että koska tämä projekti aloitetaan (loppu vuodesta), koitapa siinä pysyä nyt nahoissasi. Välillä syli huutaa täyttä kurkkua sitä lasta ja hetkessä taas ajatus pelottaa ja tuntuu mahdottomalta. Voi kun osaisi olla tyynen rauhallinen ja vakuuttunut asiasta.
Kesä on taas tuonut pallomahat katukuvaan mikä ei tälläisille kuumeisille anna yhtään anteeksi!!!

Äänestä
  • eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.

    Olen hiukan yli kolmekymppinen 3 lapsen äiti, enkä vielä tähän päivään mennessä ole kokenut lapsia taakaksi. Matkustelemme lasten kanssa vuosittain ulkomailla ja lapsemme harrastavat harrastuksiaan, mutta olemme myös ottaneet itsellemme ja omille harrasteillemme yhteistä aikaa. Olemme mieheni kanssa tulleet siihen tulokseen, että suomalainen nykyperhe ajattelee kaikessa nykyään pelkästään rahan ja ajan kautta - niistä ne erot useimmiten johtuvat - aikuisten yhteisen ajan puutteesta tai paremminkin siitä, että ei osata/haluta järjestää itselle omaa aikaa..
    Paljonko maksaa lasten kanssa yhteinen aika vaikkapa pelaamalla korttia tai palapeliä?? Paljonko maksaa lasten kanssa lenkkeily lähimetsässä? Eipä juuri mitään muuta kuin vaivan.. ;)
    Perheen yhdessä tekemät jutut ja menemiset merkitsevät lapsille huomattavasti enemmän kuin kalliit muovilelut tai pelit, joiden kanssa lapsi useimmiten touhuilee yksin..
    Ottakaa lapset rohkeasti mukaan kodin perusaskareihin, niin huomaatte kuinka palkitsevaa lapsen aito onnellisuus ja hymy ovatkaan. Melko nopeasti se aika kuitenkin kuluu ja ne omatkin pikku mussukat lähtevät omille teilleen omaa perhettä perustamaan.. ;)

    Tiedätkö sinä, miten hankalaa niille kotia tarvitseville lapsille on sitä kotia saada antaa?! Adoptio, varsinkin ulkomailta, olen vaikea, lähes mahdoton prosessi (varsinkin yksin eläville naisille). Kuulostaahan se hienolta, "annan kodin orvolle kehitysmaan lapselle", mutta todellisuus ei ole niin yksinkertainen ja kaunis.
    Onnea vaan yritykselle...

    Äänestä

  • Ei ole mitään järkeä odottaa. Elämä menee eteenpäin eikä kukaan tiedä mitä puolen vuoden kuluttua tapahtuu. Jos haluat lapsen ja puoliso siihen suostuu niin voi jestas heti sänkyyn ja yrittämään. Miten teidän elämä on muka paremmin sitten talvella ? Voihan olla ettei sinulla edes ole puolisoa sitten enää talvella! Elämään tulee sisältöä vasta, kun lapsi on syntynyt. Olen tehnyt elämässäni vaikka mitä, matkustellut, opiskellut, ollut töissä ja harrastanut erittäin paljon mutta mikään ei vedä vertoja oman lapsen saamiselle ja hänen elämänsä seuraamiselle. Onnea yritykseen.

    toivottelee 37 v äiti

    Äänestä

  • Kin3s kirjoitti:

    Tiedätkö sinä, miten hankalaa niille kotia tarvitseville lapsille on sitä kotia saada antaa?! Adoptio, varsinkin ulkomailta, olen vaikea, lähes mahdoton prosessi (varsinkin yksin eläville naisille). Kuulostaahan se hienolta, "annan kodin orvolle kehitysmaan lapselle", mutta todellisuus ei ole niin yksinkertainen ja kaunis.
    Onnea vaan yritykselle...

    adoptiota mutta minulla ei sellaiseen oo varaa joten taidan jättää ne lapset ulkomaille... oma on halvempi ja helpompi saada....

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    tuo oli kyllä jo tosi paskamaisesti sanottu! suurin osa naisista vaan haluaa lapsen! ja oma lapsi on aina oma lapsi! oot ite sitä oottanu ja synnyttäny. oma lapsi on aivan eri juttu ku adoptoitu!

    ei pidä olla niin jyrkkä.. jokainen meistä on erilainen.. iste olen kouluni käynyt, asunut ja tehnyt työtä ulkomailla ja täällä vaki työssä.. edelleen pääsen ulkomaille.. olimme miehen kanssa roomassa ja poika(nyt 10kk) hoidossa..
    ikävä oli valtava..
    myös miehet ovat usisn tietoisia lapsesta ja siitä että sellainen on tulossa mutta heille eika kaikille äideillekkään ei ole kerrottu kunka suuri riski on saada lapsi suhteeseen joka ei ole vakaa.. usein ero johtuu yhteisen ajan puuttumisesta ja siitä syntyneistä riidoista..

    Äänestä

  • äiti87 kirjoitti:

    tuo oli kyllä jo tosi paskamaisesti sanottu! suurin osa naisista vaan haluaa lapsen! ja oma lapsi on aina oma lapsi! oot ite sitä oottanu ja synnyttäny. oma lapsi on aivan eri juttu ku adoptoitu!

    olen joskus kuullut sanonnan: "niin pieni on äidin sydän jos sinne ei mahdu kuin oma lapsi", joten eikös me äidit ja äidiksi haluavat voitaisi antaa sitä ravitsevaa rakkautta kaikille niille jotka sitä tarvitsevat! Onnea yrityksille äidiksi tulosta ja tsemmppiä kaikille äidille jaksamisesta!

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    Siinä tyypillinen nainen jolla ei ole omia lapsia ja silti säksättää lastenhoidosta ja perhe-elämästä niinku paraskin tietäjä. Nuo kaikki mainitsemasi asiat on ihan itsestä kiinni ja siitä mihin on valmis elämässään. Jos haluaa matkustella yksin, pitää matkustella yksin. Jos on valmis matkustelemaan perheen kanssa, pitää ottaa lapset mukaan. Niin yksinkertaista se on. Ja jokaisella meillä on oikeus omaan lapseen, jokaisella meillä on oikeus valita, haluammeko oman vai adoptoidun lapsen ja siitä on turha kenenkään alkaa syyllistämään.

    Äänestä

  • lapseton nainen kirjoitti:

    mutta minulla on kaksi yliopiston käynyttä, todella komeata aikuista poikaa.
    Olen naimisissa ja tyytyväinen elämääni.
    Oliko jotain muuta kysyttävää?

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    ole se on sun valintas, jos et ole vielä valmis ottamaan vastuuta lapsesta.Eikä lapsi tarkoita automaattisesti eroa pariskunnille kyllä siinä parisuhteessa on jo valmiiksi jokin pielessä jos niin käy tai sitten ne lapset tehdään harkitsematta tarkoin ensin mitä se tarkoittaa kun lapsi syntyy.Silloinhan todellakin pitää laitaa se lapsi oman itsensä edelle ja jos lapset tuntuvat taakalta jossa on loppuelämän kiinni kannattais jätää lapset kokonaan tekemättä. Ja mitä lähemmäs neljääkymmentä mennä niitä lapsia ei sitten saakkaan ihan noin vain kun hedelmällisyys laskee ja lisääntyy riski saada down-syndroomainen lapsi. Itse olen 31-vuotias neljän lapsen äiti ja edelleen naimisissa lasteni isän kanssa enkä päivääkään ole katunut lasteni synnyttämistä

    Äänestä

  • Olikohan minulle tämä sekoilu? kirjoitti:

    mutta minulla on kaksi yliopiston käynyttä, todella komeata aikuista poikaa.
    Olen naimisissa ja tyytyväinen elämääni.
    Oliko jotain muuta kysyttävää?

    sille joka oli lähellä 30 vuotta ja kehuskeli sillä että kuinka ihanaa on matkustella ilman lapsia. Tuskin sinä olet kolmekymppinen jolla on täysikasvuiset lapset?

    Äänestä

  • jhuohfuk kirjoitti:

    adoptiota mutta minulla ei sellaiseen oo varaa joten taidan jättää ne lapset ulkomaille... oma on halvempi ja helpompi saada....

    itselle niin kauan kuin sossun narisevat luukut avautuvat, sen jälkeen on kerjuu edessä.

    Äänestä

  • 3 x äiti ja vauvakuumeinen kirjoitti:

    Olen hiukan yli kolmekymppinen 3 lapsen äiti, enkä vielä tähän päivään mennessä ole kokenut lapsia taakaksi. Matkustelemme lasten kanssa vuosittain ulkomailla ja lapsemme harrastavat harrastuksiaan, mutta olemme myös ottaneet itsellemme ja omille harrasteillemme yhteistä aikaa. Olemme mieheni kanssa tulleet siihen tulokseen, että suomalainen nykyperhe ajattelee kaikessa nykyään pelkästään rahan ja ajan kautta - niistä ne erot useimmiten johtuvat - aikuisten yhteisen ajan puutteesta tai paremminkin siitä, että ei osata/haluta järjestää itselle omaa aikaa..
    Paljonko maksaa lasten kanssa yhteinen aika vaikkapa pelaamalla korttia tai palapeliä?? Paljonko maksaa lasten kanssa lenkkeily lähimetsässä? Eipä juuri mitään muuta kuin vaivan.. ;)
    Perheen yhdessä tekemät jutut ja menemiset merkitsevät lapsille huomattavasti enemmän kuin kalliit muovilelut tai pelit, joiden kanssa lapsi useimmiten touhuilee yksin..
    Ottakaa lapset rohkeasti mukaan kodin perusaskareihin, niin huomaatte kuinka palkitsevaa lapsen aito onnellisuus ja hymy ovatkaan. Melko nopeasti se aika kuitenkin kuluu ja ne omatkin pikku mussukat lähtevät omille teilleen omaa perhettä perustamaan.. ;)

    Oletko yhtään ajatellut millaiseen maailmaan ne teidän mussukat lähtevät sitä omaa perhettä perustamaan.
    Luetko lehtiä?
    Kuunteletko uutisia?
    Luetko tietokirjallisuutta?
    Entä tiedelehtiä?
    Minkälainen on työprofiilisi, ihan oikeesti.
    Jotkut matkustelevat tosi paljon myös sossun rahoilla ympäri maailmaa........
    Se vähän nyppii....

    Äänestä

  • Kin3s kirjoitti:

    Tiedätkö sinä, miten hankalaa niille kotia tarvitseville lapsille on sitä kotia saada antaa?! Adoptio, varsinkin ulkomailta, olen vaikea, lähes mahdoton prosessi (varsinkin yksin eläville naisille). Kuulostaahan se hienolta, "annan kodin orvolle kehitysmaan lapselle", mutta todellisuus ei ole niin yksinkertainen ja kaunis.
    Onnea vaan yritykselle...

    LISÄKSI TÄYTYY OLLA TÄYSIN TERVE, VAIKKA OLISI
    IKÄ HYVÄ JA RAHAA KAHMALOKAUPALLA.
    SAIRAS IHMINEN EI SAA ESIM. KIINASTA TAI ULKOMAILTA MUUALTAKAAN LASTA ADOPTOITUA.

    Äänestä

  • Liika on liikaa,,,,,,,,,,,,... kirjoitti:

    Oletko yhtään ajatellut millaiseen maailmaan ne teidän mussukat lähtevät sitä omaa perhettä perustamaan.
    Luetko lehtiä?
    Kuunteletko uutisia?
    Luetko tietokirjallisuutta?
    Entä tiedelehtiä?
    Minkälainen on työprofiilisi, ihan oikeesti.
    Jotkut matkustelevat tosi paljon myös sossun rahoilla ympäri maailmaa........
    Se vähän nyppii....

    mutta älä automaattisesti oleta että kaikki perheelliset matkustelee sossun rahoilla eikä sieltä ainakaan saa tukea lomareissulle.Onko käynyt mielessä että perhe on voinut vaikka säästää kokonaisen vuoden kesän loma-matkaa varten ei se välttämättä sossun rahoista ole. Joillakin on se harha käsitys että sossusta saa rahaa ihan kaikkeen mitä sattuu mieli tekemään

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    Ajattelin itse ennen samoin, että jos lapsia hankkisin niin vaan adobtiolla.Rakastin matkustella ja rakastin "vapauttani". Kasvoin tuona aikana henkisesti paljon,löysin itsestäni onnen. Ajattelin että lapsi vaan tekisi minusta kahlitun ja väsyneen ihmisen. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta tulin raskaaksi.Kannoin sisälläni uutta elämää,pientä siementä,joka kasvoi minusta. Tunne oli uskomaton, tunsin suurempaa elämisen riemua kuin ikinä ennen. Sisälläni kasvoi rakkaus. Tiesin että niin oli tarkoitettu.
    Lapsen kanssa elämä on rikasta joka päivä. Ja tunnen kasvavani ihmisenä aina vaan enemmän. Lapsi ei sido paikalla olemaan, jos on halua voi matkustellakin. Mutta ihaninta on vaan olla paikoillaan ja seurata lapsen kehitystä. Ja nauttia pyyteettömästä rakkaudesta jota lapsi sinulle antaa ja sinä hänelle. Ja itsellekin on aina aikaa, elää ja kokea.

    Kaikilla on oma elämän tie kuljettavana. Ja jokaisesta hetkestä kannatta nauttia, sillä jokainen hetki on lahja ja mahdollisuus kasvuun.

    Itse en kokenut vauvakuumetta ennen kuin tulin raskaaksi,joten en voi tietää miltä tuntuu haluta lasta saamatta sitä. Silti näiden ihmisten olisi hyvä nähdä se asia mikä on heille tarkoitettu koettavaksi tässä elämässä. Oli se sitten lapsen kanssa tai ilman sitä. Molemmalla tavalla voi nauttia elämästä täysillä.

    Elämän janoisille iloa tiellenne!

    oma mielipiteeni on se, että joka tällaisen viestin kirjoittaa eli näin ajattelee on itsekäs ihminen jota nykyaikamme korostaa. lapset ovat ihana, kunnioitettava ja tärkeä asia! itse lapset eivät ole päätarkoitus ihmisen elämässä, mutta kyllä ne takuulla tuovat elämäämme sitä jotain...

    Äänestä

  • Liika on liikaa,,,,,,,,,,,,... kirjoitti:

    Oletko yhtään ajatellut millaiseen maailmaan ne teidän mussukat lähtevät sitä omaa perhettä perustamaan.
    Luetko lehtiä?
    Kuunteletko uutisia?
    Luetko tietokirjallisuutta?
    Entä tiedelehtiä?
    Minkälainen on työprofiilisi, ihan oikeesti.
    Jotkut matkustelevat tosi paljon myös sossun rahoilla ympäri maailmaa........
    Se vähän nyppii....

    en voi ymmärtää näkökantaasi. en vaikka kuinka yritän. katsot jotenkin niin epäilevästi ja eripuraisesti sitä että jotkut todella osaavat, ja nauttivat myöskin oman perheensä kanssa olemisesta!

    kuinka sitten kun olet vanhempi ihminen? saatat olla yksinäinen. niin vain monet nykyajankin vanhukset ovat.
    eli...myös muita näkökantoja löytyy, onneksi!!

    Äänestä

  • siunattu äiti kirjoitti:

    Ajattelin itse ennen samoin, että jos lapsia hankkisin niin vaan adobtiolla.Rakastin matkustella ja rakastin "vapauttani". Kasvoin tuona aikana henkisesti paljon,löysin itsestäni onnen. Ajattelin että lapsi vaan tekisi minusta kahlitun ja väsyneen ihmisen. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta tulin raskaaksi.Kannoin sisälläni uutta elämää,pientä siementä,joka kasvoi minusta. Tunne oli uskomaton, tunsin suurempaa elämisen riemua kuin ikinä ennen. Sisälläni kasvoi rakkaus. Tiesin että niin oli tarkoitettu.
    Lapsen kanssa elämä on rikasta joka päivä. Ja tunnen kasvavani ihmisenä aina vaan enemmän. Lapsi ei sido paikalla olemaan, jos on halua voi matkustellakin. Mutta ihaninta on vaan olla paikoillaan ja seurata lapsen kehitystä. Ja nauttia pyyteettömästä rakkaudesta jota lapsi sinulle antaa ja sinä hänelle. Ja itsellekin on aina aikaa, elää ja kokea.

    Kaikilla on oma elämän tie kuljettavana. Ja jokaisesta hetkestä kannatta nauttia, sillä jokainen hetki on lahja ja mahdollisuus kasvuun.

    Itse en kokenut vauvakuumetta ennen kuin tulin raskaaksi,joten en voi tietää miltä tuntuu haluta lasta saamatta sitä. Silti näiden ihmisten olisi hyvä nähdä se asia mikä on heille tarkoitettu koettavaksi tässä elämässä. Oli se sitten lapsen kanssa tai ilman sitä. Molemmalla tavalla voi nauttia elämästä täysillä.

    Elämän janoisille iloa tiellenne!

    oli niin ihanaa lukea tämä sinun kommenttisi! kyllä elämä pitää ottaa vastaan. elämä, pieni lapsi sisällä kasvamassa, on aina LAHJA! lapsia ei Tehdä, tiedän kokemuksesta.
    ja on aina ihanaa kuulla niitä todella positiivisia kokemuksia heiltä, jotka ovat aijemmin vierastaneet ajatusta perheen kasvusta ja vauvan tulosta perheeseen.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    eikö elämä ole muuta kuin lapsien tekoa ja niitten kasvattamista.sitten kun se tulee niin kaikki muu loppuu,olet sitten loppuikäsi kiinni lapsessa,yleensä erotkin tulevat lasten jälkeen.
    Mä olen lähellä 30vuotta ja vasta nyt tuntu että elämä alko kun aloin matkustaa ja nähdä maailmaa...
    en voisi kuvitella että ottasin nyt lapsen,tykkään liikaa vapaudesta.Mielestäni pitää mennä ja nähdä elämää,eikä sitten kun on työt ja koulut suoritettu sitten tulee automaattisesti lapsi.Suomessa ollaan kyllä juntteja sen suhteen.
    Tiedättekö kuinka moni lapsi tarvitsee maailmalla kotia.... täälä vaan puhutaan uusien pyöräyttämisestä. Sitten kun olen valmis ehkä annan kotin lapselle joka sitä oikeasti tarvitsee!
    Suomessa on muutenkin sinkkuäitejä enemmän kun varattuja koska naiset eivät yleensä kysy miehiltä asiasta tarkemmin....

    Et tainnu "lukea" alkuperästä juttua ihan oikein. Eikö ko. perheellä ja meillä monilla muillakin on taloudellisesti suht tiukkaa. Mahdakko tietää kuinka kauan joutuu odottamaan adoptiolasta ulkomailta, millaset kovat kriteerit tarttee täyttää mm. taloudelliset , miten paljon ko. adoptio maksaa ? Se todellakin maksaa "muutaman hunajapurkin" verran! Että vaikka monilla olisikin halua auttaa kodittomia lapsia ja adoptoida ulkomailta, niin yksinkertaisesti hurjat kriteerit ja etenkin raha ratkaisee. Tuntuu välillä, että adoptiotoimistot todellakin RAHASTAVAT!
    Ja pelkkä auttamisenhalu ei aina riitä. On olemassa meitä, jotka haluaa oman biologisen lapsen ja turha siinä on sunkaan pitää yleistävästi suomalaisia siinäsuhteessa "omituisina".
    Jokainen tekee oman valintansa, kuten itsekkin teet. Mutta siinä suhteessa on väärin arvostella muita ja muiden toiveita. Sinä teet omalla tavallasi ja toisillakin on siihen oikeus ilman arvostelua.

    Äänestä

Kun teillä on asiat jo noin hienolla mallilla, älkää enää epäröikö vauvan suhteen!!
Siinä on niin UPEA pakkaus teillä, kun hänet maailmaan saatte, että miehesi unohtaa kaiken järjen :)
Ite aikoinani pohdin, mies tietty myös, samoja asioita; onko rahaa, aikaa, kärsivällisyyttä jnejnejne, mut kun yhtäkkiä yllättäen tulinkin raskaaksi (just irtisanonut itseni vakkariduunista, joka osottautui ihan p--kaksi (ja jota varten olin irtisanoutunut 7 vuoden työsuhteesta!), ja piti hakee duunia, ajattelin ettei tästä ikinä tuu mitään...
Toisin kävi, sain duunin silti, jäin äitiyslomalle, vauva syntyi, nyt 7 kk ihana tytär :):)

Äänestä
  • että teillä on perheonnea tiedossa!!!!! :D mutta miksi tähän asiaan poikkesin on siinä että muistetaan se aina että jos tehdään lapsia niin pysytään kohtuuden rajoissa... en tarkoita tätä milään pahalla, mutta mistä johtuu se että maailma ylikansoittuu '!!! ja mistä johtuu afrikan nälänhätä!!! ? mutta pitäkäähä hauskaa nassikan kans!! :D

    Äänestä

  • Joo... Mieheni kanssa on ihan kamala vaavikuume ja olemme yrittäneet pukata sitä pikkuista tänne vatsaan jo montakertaa. Olen jo miettinyt, että tuleekohan tästä mitään, kun jo yhden raskaustestin tein koska kuukautiset olivat jo yli viikon myöhässä, mutta kun tein testin ja tulos oli negatiivinen niin seuraavan päivän aamuna menkat sitten alkoivat :( Mikä meitä naisia vaivaa, kun tää näin menee,koska kaverillanikin oli sama ongnelma? Masentaa jo, kun pari montavuotta nuorempaa on jo raskaana, eikä yrittänyt kun parikertaa ja veljelläni on jo vaavi... En tajua!! Pelkään etten ikinä sitä saa... :`(

    Äänestä

  • kekekekekekekeee kirjoitti:

    että teillä on perheonnea tiedossa!!!!! :D mutta miksi tähän asiaan poikkesin on siinä että muistetaan se aina että jos tehdään lapsia niin pysytään kohtuuden rajoissa... en tarkoita tätä milään pahalla, mutta mistä johtuu se että maailma ylikansoittuu '!!! ja mistä johtuu afrikan nälänhätä!!! ? mutta pitäkäähä hauskaa nassikan kans!! :D

    ...suomalaisten toimista riippumatta.

    Ylikansoittuminen on vielä tällä hetkellä keskittynyt alhaisen koulutustason maihin/alueisiin... Toki aihe on enenevässä määrin meitä jokaista koskettava (ilmastomuutokset, elintila- ja mahdollisuudet...)

    On oikein ajatella asioita omaa maata ja napaa pidemmälle. Toisaalta kuinka pitkälle ajattelemisesta todella on hyötyä?! Pitäisikö ennemmin pyrkiä siihen, että maailmaan syntyisi mahdollisimman vähän lapsia, jotka joutuvat lopulta samaan leipänsä kadulla itseään myymällä?

    Äänestä

  • barbis79 kirjoitti:

    en usko todellakaan että pitäisi pyrkiä rajoittamaan kansan kasvamista... "lisääntykää ja täyttäkää maa" voisi olla tässä paikallaan muistuttaa mieleen. tiedän tuon kirjoittaessani, että se voi tietynlaisissa ihmisissä herättää ivaa ym kommentteja. mutta näin on.

    kyllä lapset ovat lahja ja lahjat tulee ottaa vastaan. kaikille ei edes suoda lapsia.

    on myös muita näkökantoja kuin teidän jotka ajattelette kaiken erittäin materillisesti! on helpompaa luottaa siihen että kaikki menee kuin on tarkoitettu.

    Äänestä

Itselläni on jo 9v. ja 7v. tytöt. Kuopuksen isä oikein tahtoi isäksi aikoinaan, kunnes löysi ihunan teini-ikäisen blondin (at the time...). Että ota ihan rauhallisesti ja katso ensin haluaako miehesikin lapsen ja onko hän kypsä siihen ennen kuin teet hätiköityjä johtopäätöksiä...

Äänestä

Eipä ole vauvakuumetta ollut tähän mennessä! :-)
Ei se näytä olevan mitään ruusuilla tanssimista,
kun on sivusta seurannut lapsiperheitä.
Varmasti kuitenkin antaakin paljon.

Tsemppiä teille kaikille yrittäjille ja kuumeilijoille!

Äänestä
  • Oikeassa olet edellinen kirjoittaja, lapsiperheen arki ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Mutta tämä on todella antoisaa aikaa. Koen kahden lapsen äitinä, että minut on oikein luotu tähän hommaan! Joskus tuntuu että menisihän se vielä yksikin vauva. Toistaiseksi kuitenkin nämä mukulat saavat riittää, omaa aikaa ei ole käytännössä ollenkaan ja näiden kanssa olen pysynyt suht selväjärkisenä.

    Äänestä

  • ollu vauvakuume jo pienestä asti :) hoidin aina naamupin lapsia ja sukulaisten ja tuttujen lapsia :)nyt itelläni on pian 3 vuotia tyttö :) ja toisen aika tulee ehkä hiukan myöhemmin..(vaikka tiedän ihan itse et vauvat pitäis tehdä aika peräkkäin..)mut kaikki aikanaan :) minulla on kaksi pientä kummilasta. toinen on 1 v ja toinen (tuleva kummipoika) on 3viikkoa. niitä saa hoidella aina ;)

    Äänestä

  • äiti22 kirjoitti:

    Oikeassa olet edellinen kirjoittaja, lapsiperheen arki ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Mutta tämä on todella antoisaa aikaa. Koen kahden lapsen äitinä, että minut on oikein luotu tähän hommaan! Joskus tuntuu että menisihän se vielä yksikin vauva. Toistaiseksi kuitenkin nämä mukulat saavat riittää, omaa aikaa ei ole käytännössä ollenkaan ja näiden kanssa olen pysynyt suht selväjärkisenä.

    Sain ensimmäisen lapseni 18 vuotiaana ja nyt niitä on kolme ja ikää minulla on 22 neljättä tässä odottelen puolivälissä vaikka välillä on rankkaa niin silti olen onnellisempi mitä enemmän niitä tuossa on lapset ovat taivaan lahjoja niitä saadaan ei tehdä onnea kaikille jotka haluatte lasta/lapsia onnellinen äiti :)

    Äänestä

  • tähti kirjoitti:

    Onko lapsien teko yksilön ainoa funktio ? Maa on jo täytetty mutta lisää pitää vääntää.
    Muulla elämällä ei ole mitään väliä kunhan saa nauttia äitiydestä ja kakkavaipoista. Itse valitsin jo 10 vuotta sitten lapsettomuuden enkä kadu. Rahallisesti turvattua vapaata elämää ympäri pallon. Kukin tavallaan, mutta en halua sitoa itseäni vuosikymmeniksi hoitajan elämään. Enemmän ymmärrän adoptiota kuin oman lapsen tekoa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kannatat adoptiota mieluummin... Ja luuletko, ettei sitä adoptiolasta joudu hoitamaan siinä kuin omaakin?

    Adoptio on hieno juttu, mutta siinä vasta tekemistä ja syynäämistä onkin, ennen kuin pikkuisen saa kotiinsa. Joudut kaikenlaisten tarkastelujen kohteeksi, sopivuutesi ja parisuhteesi tutkitaan tarkkaan jne.

    Kyllä luonnollinen menetelmä on parempi, tosin sillä tavalla ei kaikista tule hyvää äitiä tekemälläkään. Iloitkaa kaikki vanhemmat, se vauvan pienenä olemiminen on kuin uni ja varjo, aika menee niin nopeasti ettei sitä jälkeenpäin edes muista. Sitten alkaa koettelemukset kun ollaan murkun vanhempia.

    Äänestä

  • 28761UT kirjoitti:

    on pieni koettelemus siihen verrattuna, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan tasan tarkkaan tälle tellukselle ja siinä ei kysytä, onko lapsi vai aikuinen tai vanhus, koko tellus tuhoutuu....

    Äänestä

  • tähti kirjoitti:

    Sain ensimmäisen lapseni 18 vuotiaana ja nyt niitä on kolme ja ikää minulla on 22 neljättä tässä odottelen puolivälissä vaikka välillä on rankkaa niin silti olen onnellisempi mitä enemmän niitä tuossa on lapset ovat taivaan lahjoja niitä saadaan ei tehdä onnea kaikille jotka haluatte lasta/lapsia onnellinen äiti :)

    Mikähän on miehesi ammatti?
    Miten hän pystyy elättämään neljä lasta?
    Ei normaalituloilla selviä tai lapset elävät köydyydessä tai sossun ja toimeentuloluukun avustuksella.

    Äänestä

  • Pienet on ympyrät kirjoitti:

    on pieni koettelemus siihen verrattuna, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan tasan tarkkaan tälle tellukselle ja siinä ei kysytä, onko lapsi vai aikuinen tai vanhus, koko tellus tuhoutuu....

    on palsta vanhemmille ja lapsista ja odotuksesta keskusteleville, Telluksesta voit keskustella muualla.

    Johan se Lutherkin sanoi, että jos maailmanloppu tulee huomenna hän istuttaisi tänään omenapuun. Että silleen.

    Äänestä

  • Tahtoo tietää kirjoitti:

    Mikähän on miehesi ammatti?
    Miten hän pystyy elättämään neljä lasta?
    Ei normaalituloilla selviä tai lapset elävät köydyydessä tai sossun ja toimeentuloluukun avustuksella.

    Piti tässä oikein syöksyä puolustamaan nuorta äitiä... Miten kehtaat kysellä noin moukkamaisia?? Jokainen kustantaa perheensä menot millä kustantaa, mitä se sinulle kuuluu?? On rikkaita perheitä, jotka ovat saattaneet saada perintöä, on perheitä, jotka pärjäävät kovalla työllä ja on perheitä, joissa on hieman niukemmalti rahaa ja jotka mahdollisesti saavat jotain yhteiskunnan tukeakin - MITÄ SITTEN??

    Osoitatko omille lapsillesi ne oppilaat hänen luokallaan, jotka "elävät teidän verorahoillanne"?? Hajoa elämääsi!

    ..allekirjoittanut ei ole äiti vaan hän opiskelee akateemiseen ammattiin, toiveissa olisi neljä lasta, oli rahaa sitten tulevaisuudessa paljon tai vähän.

    Äänestä

  • Pienet on ympyrät kirjoitti:

    on pieni koettelemus siihen verrattuna, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan tasan tarkkaan tälle tellukselle ja siinä ei kysytä, onko lapsi vai aikuinen tai vanhus, koko tellus tuhoutuu....

    mitä tapahtuu kun me ei enää tallata tätä planeettaa taiyhtikäs muutakaan siirtokuntaa.

    Äänestä

  • halooo!!! kirjoitti:

    Piti tässä oikein syöksyä puolustamaan nuorta äitiä... Miten kehtaat kysellä noin moukkamaisia?? Jokainen kustantaa perheensä menot millä kustantaa, mitä se sinulle kuuluu?? On rikkaita perheitä, jotka ovat saattaneet saada perintöä, on perheitä, jotka pärjäävät kovalla työllä ja on perheitä, joissa on hieman niukemmalti rahaa ja jotka mahdollisesti saavat jotain yhteiskunnan tukeakin - MITÄ SITTEN??

    Osoitatko omille lapsillesi ne oppilaat hänen luokallaan, jotka "elävät teidän verorahoillanne"?? Hajoa elämääsi!

    ..allekirjoittanut ei ole äiti vaan hän opiskelee akateemiseen ammattiin, toiveissa olisi neljä lasta, oli rahaa sitten tulevaisuudessa paljon tai vähän.

    päästäsi, ennenkuin toteutat sen suurperheen yhteiskunnan varoilla ja sossua luukuttamalla.
    Minä olen aina perheeni kanssa elänyt vain ja ainoastaan omilla rahoillamme.
    Veroja maksettu ja maksetaan loppuelämämme niin paljon, että tuollaisen surkimuksen ei paljon tartte puhua hajoamisesta.
    Sun pääsi on hajonnut, jo joo ne sun lapeshan ne pahimmat kauhut joutuu kokemaan mitä tulee ilmastokatastrofiin, itse et sitten enää niitä kersojasi pysty suojelemaan.

    Äänestä

  • mutta tämähän kirjoitti:

    on palsta vanhemmille ja lapsista ja odotuksesta keskusteleville, Telluksesta voit keskustella muualla.

    Johan se Lutherkin sanoi, että jos maailmanloppu tulee huomenna hän istuttaisi tänään omenapuun. Että silleen.

    lapset kärsivät, mutta ei kuulu mulle teikäläisten kakrujen kärsimykset.
    Sanoin vaan, että viisaat ihmiset ajattelevat tulevaisuuden kauhukuvia lapsia hankkiessaan ja koska koko tellus repeää jo nyt liitoksistaan hirvittävän väestönkasvun takia, niin luulisi kehittyneissä maissa ihmisten jotain ajattelevan, mutta ei.
    Nämäkin asiat kun kuuluvat yhteen, ikävä kyllä, paitsi jos menet vaikka Marsiin.....

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Onko lapsien teko yksilön ainoa funktio ? Maa on jo täytetty mutta lisää pitää vääntää.
    Muulla elämällä ei ole mitään väliä kunhan saa nauttia äitiydestä ja kakkavaipoista. Itse valitsin jo 10 vuotta sitten lapsettomuuden enkä kadu. Rahallisesti turvattua vapaata elämää ympäri pallon. Kukin tavallaan, mutta en halua sitoa itseäni vuosikymmeniksi hoitajan elämään. Enemmän ymmärrän adoptiota kuin oman lapsen tekoa.

    Jäät paljosta paitsi. Lapsi tuo sen todellisen elämän. Onhan sitä silti rahaa vaikka on lapsikin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Onko lapsien teko yksilön ainoa funktio ? Maa on jo täytetty mutta lisää pitää vääntää.
    Muulla elämällä ei ole mitään väliä kunhan saa nauttia äitiydestä ja kakkavaipoista. Itse valitsin jo 10 vuotta sitten lapsettomuuden enkä kadu. Rahallisesti turvattua vapaata elämää ympäri pallon. Kukin tavallaan, mutta en halua sitoa itseäni vuosikymmeniksi hoitajan elämään. Enemmän ymmärrän adoptiota kuin oman lapsen tekoa.

    Kyllä sitä adoptiotenavaaki pitää hoitaa...ja naiset, jotka tod.näk. voivat saada lapsia, eivät kovinkaan helposti saa adoptoida, äly hoi älä jätä!Juu ja senkus vaan oot lapseton, ihan saat olla itsekäs vapaasti, jos haluat...onnea vaan, mutta ei kannata sitte ruveta rääkymään viiskymppisenä lasten perään. Että koita sinäki ny vaan hyväksyä, että jotkut vielä haluaa tehdä sitä mikä on kaikkien elävien biologinen perustehtävä eli lisääntyä!Ja ei täällä Suomessa nyt vielä niin paljon väkeä oo...väki vähenöö koko ajan ku väestö ikääntyy:/
    T:Adoptiolapsi itsekin...

    Äänestä

  • Tigru84 kirjoitti:

    koko ajan edetessä lapseton nainen on itsekäs?
    Mielestäni lapsia haluava nainen on erityisen itserakas ja täysin vastuuton viattoman lapsen tulevaisuudesta.
    Seuraatko ollenkaan aikaasi?
    No, vallankin poikalapset ovat tällaisessa sotaisessa maailmassa sitä tykinruokaa ja tytötkin ja naiset kuolevat sodissa kautta maailman ja Suomi ei TODELLAKAAN OLE POIKKEUS JA ILMASTONMUUTOS ON GLOBAALI ASIA JA TODELLINEN TRAGEDIA.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Onko lapsien teko yksilön ainoa funktio ? Maa on jo täytetty mutta lisää pitää vääntää.
    Muulla elämällä ei ole mitään väliä kunhan saa nauttia äitiydestä ja kakkavaipoista. Itse valitsin jo 10 vuotta sitten lapsettomuuden enkä kadu. Rahallisesti turvattua vapaata elämää ympäri pallon. Kukin tavallaan, mutta en halua sitoa itseäni vuosikymmeniksi hoitajan elämään. Enemmän ymmärrän adoptiota kuin oman lapsen tekoa.

    monille ihmisille oman sisältönsä ja ilonsa elämään.. Mutta en tuomitse kenenkään kantaa..

    Äänestä

mulla on ollut vauvakuume viíme marraskuusta lähtien ja yritettiin sitten heti miehen kanssa vauvaa. tulin samantien raskaaks ja keskenhän se meni helmikuussa... :( nyt oon uudestaan raskaana ja pelottaa koko ajan et käy samallalailla kun aiemmin.. mulla ja mun miehellä on koulut pahasti kesken ja ollaan molemmat tällä hetkellä kokopäiväduunissa.. ei oikeen koskaa oo sitä "oikeeta" hetkeä lapsen teolle jos alkaa kaivelee kaikkia mahdollisia syitä.. lapsi tulee kun on tullakseen.

Äänestä
  • sinulle ja muillekin raskaana oleville ja vauvan saaneille / yrittäjille ;) Oman kokemuksen mukaan pian alkava uusi raskaus "häivyttää" äkkiämpää entisen keskenmenon surua kuin se että joutuu "kitumaan" vuosikausia...

    Äänestä

  • Kaksi keskenmenoa olen kokenut ja pelko on kova että niin voi tapahtua uudestaankin.. Lapsi on kuitenkin ollut todella haluttu ja toivottu!

    Äänestä

  • Keskenm.. kirjoitti:

    Kaksi keskenmenoa olen kokenut ja pelko on kova että niin voi tapahtua uudestaankin.. Lapsi on kuitenkin ollut todella haluttu ja toivottu!

    meilläkin lapsi olisi erittäin tervetullut kyllä! näyttää siltä että tämä nykyinenkin raskaus menee kesken.. :(mä en ymmärrä mistä se johtuu kun on perusterve kumminkin eikä remua ja ryyppää ja elää muutenkin suht normaalia elämää...vituttaa.

    Äänestä

mä sain maaliskuun 5 päivä maailman ihanimman poikavauvan vaik ei ollu vakityötä, koulusta valmistuin viime keväänä. Ja silti on rahat riittäny ihan hyvin ja on saatu voita leivän päälle! pitää vaan karsia turhat menot pois! Asioilla on omituinen tapa kyllä järjestyä! Onnea vaan yritykseen!! vaikka se on rankkaa vauvan kans nii en hetkeäkään vaihtais pois!!

Äänestä

Perheen perustaminen täytyy perustua järkevyyteen.

Äänestä
  • Samaa mieltä, naiset ilmoittaa kauheasta vauvakuumeesta ja koittavat saada miehen pään kääntymään.. ei ihme, että noita yh-äitejä on noin paljon. Sitten sitä kerjätään yhteiskunnalta rahaa kun ei omat riitä lapsiperheen pyörittämiseen, kyllä talous ja parisuhde pitää olla kunnossa ennen kuin lapsista aletaan puhua.

    Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä tule, en aijo uhrata elämääni lapselle. Kotona tuli tarpeeksi katseltua 3 pikkuveljen sisältävää perhe-elämää, huh ei kiitos. Pidän rauhallisesta kodista, saa täysillä keskittyä parisuhteeseen, harrastaa mitä haluaa, lähteä yllättäen matkalle. Ei muuta kuin käy sääliksi teitä miehiä jotka joutuvat siihen soppaan tai jopa huijatuksi isäksi. Minulla ei onneksi sitä vaaraa ole nimittäin kävin sterilisaatiossa :)

    Nim. 32 nainen

    Äänestä

  • HannaMV kirjoitti:

    Samaa mieltä, naiset ilmoittaa kauheasta vauvakuumeesta ja koittavat saada miehen pään kääntymään.. ei ihme, että noita yh-äitejä on noin paljon. Sitten sitä kerjätään yhteiskunnalta rahaa kun ei omat riitä lapsiperheen pyörittämiseen, kyllä talous ja parisuhde pitää olla kunnossa ennen kuin lapsista aletaan puhua.

    Minä en myöskään halua lapsia, olen teini-ikäisestä asti joutunut hoitamaan kolmea pikkusisarusta joka kesä, kun vanhemmat olivat töissä ja se kypsytti minut aika tehokkaasti perheen perustamisen suhteen.. sanoin jo 16-vuotiaana mutsille, että en tule hankkimaan lapsia, johon mutsi naureskeli että odotapa 10 vuotta niin on sullakin lapsia. No,nyt olen 25-vuotias, enkä vieläkään halua lapsia, ja se tunne on vain vahvistunut! Tähänkin mutsi naureskeli, että noo, odotapa kun sulla on mies niin johan tekee mieli lapsentekoa.

    No juu, lapsen "tekeminen" on ihan hauskaa, mutta miestä ei ole (onneksi..) ja eihän ne kaikki miehet lapsiakaan halua.. :)Tunnen monia itseäni vanhempia tyyppejä, jotka eivät kovin innokkaasti haluaisi lapsia. Joten, ei se miehen läsnäolo edes saisi minussa mitään äidillisiä vaistoja liikkeelle..

    Äänestä

  • Tällaisissa asioissa, jos mitään erityisen painavaa syytä ei ole, järkeilyn takana on yleensä pelko. Näin väitän ja jokainen "järkeilijä" väittää hyvin tunteella että ei pidä paikkaansa juuri hänen kohdallaan :) Mitä enemmän perustelee järkeilyllä sitä vähemmän tietoista se pelko on.
    Tai sitten on kysymys vain siitä, että kumppani ei ole oikea..
    Jos joku ei sitten halua lasta lainkaan, sehän on oma päätös, mutta silloin minusta kannattaa vapauttaa toinen ihminen itsestään. Toisaalta, jos haluaa lapsen ja toinen ei sitä halua, kannattaa miettiä, olisiko syytä vaihtaa kumppania. Nämä ovat lopultakin niin suuria asioita ihmisen elämässä. Ja seuraukset tuntuvat yleensä sitten, kun on jo myöhäistä.

    Äänestä

  • oligo kirjoitti:

    Minä en myöskään halua lapsia, olen teini-ikäisestä asti joutunut hoitamaan kolmea pikkusisarusta joka kesä, kun vanhemmat olivat töissä ja se kypsytti minut aika tehokkaasti perheen perustamisen suhteen.. sanoin jo 16-vuotiaana mutsille, että en tule hankkimaan lapsia, johon mutsi naureskeli että odotapa 10 vuotta niin on sullakin lapsia. No,nyt olen 25-vuotias, enkä vieläkään halua lapsia, ja se tunne on vain vahvistunut! Tähänkin mutsi naureskeli, että noo, odotapa kun sulla on mies niin johan tekee mieli lapsentekoa.

    No juu, lapsen "tekeminen" on ihan hauskaa, mutta miestä ei ole (onneksi..) ja eihän ne kaikki miehet lapsiakaan halua.. :)Tunnen monia itseäni vanhempia tyyppejä, jotka eivät kovin innokkaasti haluaisi lapsia. Joten, ei se miehen läsnäolo edes saisi minussa mitään äidillisiä vaistoja liikkeelle..

    Miks sitten pyörit vauvakuume-palstalla???

    Äänestä

  • HannaMV kirjoitti:

    Samaa mieltä, naiset ilmoittaa kauheasta vauvakuumeesta ja koittavat saada miehen pään kääntymään.. ei ihme, että noita yh-äitejä on noin paljon. Sitten sitä kerjätään yhteiskunnalta rahaa kun ei omat riitä lapsiperheen pyörittämiseen, kyllä talous ja parisuhde pitää olla kunnossa ennen kuin lapsista aletaan puhua.

    Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä tule, en aijo uhrata elämääni lapselle. Kotona tuli tarpeeksi katseltua 3 pikkuveljen sisältävää perhe-elämää, huh ei kiitos. Pidän rauhallisesta kodista, saa täysillä keskittyä parisuhteeseen, harrastaa mitä haluaa, lähteä yllättäen matkalle. Ei muuta kuin käy sääliksi teitä miehiä jotka joutuvat siihen soppaan tai jopa huijatuksi isäksi. Minulla ei onneksi sitä vaaraa ole nimittäin kävin sterilisaatiossa :)

    Nim. 32 nainen

    Sama kysymys sulle, ku seuraavallekin kirjoittajalle eli: Miks sitten pyörit vauvakuume-palstalla???

    Äänestä

  • Ihmettelijä23 kirjoitti:

    Sama kysymys sulle, ku seuraavallekin kirjoittajalle eli: Miks sitten pyörit vauvakuume-palstalla???

    suomi24 etusivulla oli otsikko tähän linkkiin, yleensäkin olen kiinnostunut siitä, mistä ihmiset puhuvat ja välillä saatan antaa oman panostuksen viestiketjuihin. :) eli ei mitään henkilökohtaista, ja ei, en tarvitse kakaroita elämääni, mutta itseäni huvittaakseni jäin lukemaan näitä viestejä. :)

    Äänestä

  • oligo kirjoitti:

    Minä en myöskään halua lapsia, olen teini-ikäisestä asti joutunut hoitamaan kolmea pikkusisarusta joka kesä, kun vanhemmat olivat töissä ja se kypsytti minut aika tehokkaasti perheen perustamisen suhteen.. sanoin jo 16-vuotiaana mutsille, että en tule hankkimaan lapsia, johon mutsi naureskeli että odotapa 10 vuotta niin on sullakin lapsia. No,nyt olen 25-vuotias, enkä vieläkään halua lapsia, ja se tunne on vain vahvistunut! Tähänkin mutsi naureskeli, että noo, odotapa kun sulla on mies niin johan tekee mieli lapsentekoa.

    No juu, lapsen "tekeminen" on ihan hauskaa, mutta miestä ei ole (onneksi..) ja eihän ne kaikki miehet lapsiakaan halua.. :)Tunnen monia itseäni vanhempia tyyppejä, jotka eivät kovin innokkaasti haluaisi lapsia. Joten, ei se miehen läsnäolo edes saisi minussa mitään äidillisiä vaistoja liikkeelle..

    jep.Mä kans kakruna 15-25v ajattelin et en ikinä pukkaa mukuloita maailmaan.mut ny on 5muksua.3 omaa ja 2 ukon ekasta liitosta.oon saanu mennä ja olla niinku olen halunnu aikanani ja oon onnellinen nyt kun kämppä on täynnä elämää.muksut on jo aika isoja vanhin 16 ja nuorin 5.nyt olis taas sellanen tunne että vois olla mukavaa kun tulis yks tai kaks mukulaa lisää,mut eiköhän nämä riitä.jätetään vähän muillekki.toiset haluaa lapsia toiset ei ja se on ihan okei.Ei kaikkien tarvi olla äitejä ja isejä.mut pointti on se et ei kantsi niin kauheesti suunnitella näitä juttuja muksuja tulee tai ei tule.kyl se on korkeempi voima joka ratkasee nää jutut.ite tulin paksuks pillereitä syödes.mut kyl nykyään miehet haluu jopa enemmän kakruja ku muijat.

    Äänestä

  • HannaMV kirjoitti:

    Samaa mieltä, naiset ilmoittaa kauheasta vauvakuumeesta ja koittavat saada miehen pään kääntymään.. ei ihme, että noita yh-äitejä on noin paljon. Sitten sitä kerjätään yhteiskunnalta rahaa kun ei omat riitä lapsiperheen pyörittämiseen, kyllä talous ja parisuhde pitää olla kunnossa ennen kuin lapsista aletaan puhua.

    Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä tule, en aijo uhrata elämääni lapselle. Kotona tuli tarpeeksi katseltua 3 pikkuveljen sisältävää perhe-elämää, huh ei kiitos. Pidän rauhallisesta kodista, saa täysillä keskittyä parisuhteeseen, harrastaa mitä haluaa, lähteä yllättäen matkalle. Ei muuta kuin käy sääliksi teitä miehiä jotka joutuvat siihen soppaan tai jopa huijatuksi isäksi. Minulla ei onneksi sitä vaaraa ole nimittäin kävin sterilisaatiossa :)

    Nim. 32 nainen

    pakko sanoa, että meillä se vauvakuume on kyllä MIEHELLÄ. Ei se aina mene niin, että parisuhteessa nainen puhuu miestä ympäri. Eijjeijei, meillä se on vallan toisin päin.

    Äänestä

  • Ihmettelijä23 kirjoitti:

    Miks sitten pyörit vauvakuume-palstalla???

    Oli muuten eka kerta kun tähän palstaan törmäsin, oli suomi etusivulla tästä linkki joten klikkasin niin piti sanoa oma kommentti. Kysymyshän oli vauvakuumeesta.

    Äänestä

  • oligo kirjoitti:

    Minä en myöskään halua lapsia, olen teini-ikäisestä asti joutunut hoitamaan kolmea pikkusisarusta joka kesä, kun vanhemmat olivat töissä ja se kypsytti minut aika tehokkaasti perheen perustamisen suhteen.. sanoin jo 16-vuotiaana mutsille, että en tule hankkimaan lapsia, johon mutsi naureskeli että odotapa 10 vuotta niin on sullakin lapsia. No,nyt olen 25-vuotias, enkä vieläkään halua lapsia, ja se tunne on vain vahvistunut! Tähänkin mutsi naureskeli, että noo, odotapa kun sulla on mies niin johan tekee mieli lapsentekoa.

    No juu, lapsen "tekeminen" on ihan hauskaa, mutta miestä ei ole (onneksi..) ja eihän ne kaikki miehet lapsiakaan halua.. :)Tunnen monia itseäni vanhempia tyyppejä, jotka eivät kovin innokkaasti haluaisi lapsia. Joten, ei se miehen läsnäolo edes saisi minussa mitään äidillisiä vaistoja liikkeelle..

    ..Itselläni on pikkusisaruksia yhteensä 3kpl:tta. En kuitenkaan ole joutunut olemalla olemaan lapsen likkana, mutta olen kuitenkin joskus joutunut vanhimpana katsomaan heidänkin peräänsä- Minäkin olin jo VARMA nuorempana, että minä en tule tekemään lapsia. Löysin miehen ja kuitenkin, minuun iski jokin kummallinen hinku saada vauvaa. Yritin sitä salaakin mutta ONNEKSI ei onnistunut. Sillä suhde oli muutenkin huonolla pohjalla.. ja se päättyi.
    Olisin siis nyt Yh-äiti.

    Sinkkuilin hetken ja löysin uuden miehen joka sanoi hetken oltuamme yksissä, että "hänen ENTINEN TYTTÖYSTÄVÄNSÄ saa heidän lapsen lähiaikoina" (heidän suhteensa oli päättynyt jo aikaisemmin) SE EN OLLUT MINÄ JOKA TULI SEN SUHTEEN VÄLIIN!!!

    Nyt olen "tyytyväinen" äitipuoli ehdokas, hakeuduin kuitenkin lastenhoito alalle kouluun ja sitä kautta saan olla tekemisissä lasten kanssa. Ehkä sen mitä haluankin. Ja niin kauan kun lapset ei ole omia, ne ovat mukavia. Sillä silloin ne joskus lähtevät piskin, eikä niissä ole kiinni 24/7. Voi olla julmasti sanottu, mutta se on minun mielipiteeni asiasta.
    Ehkä, joskus saattaa olla, että uskaltaudunkin tekemään omia mukuloita aika näyttää. Nyt ainakin olen tyytyväinen lapsettomana. :)

    Onnea kaikille vauvan saaville =)
    Hoitakaa heitä hyvin.

    Äänestä

  • HannaMV kirjoitti:

    Samaa mieltä, naiset ilmoittaa kauheasta vauvakuumeesta ja koittavat saada miehen pään kääntymään.. ei ihme, että noita yh-äitejä on noin paljon. Sitten sitä kerjätään yhteiskunnalta rahaa kun ei omat riitä lapsiperheen pyörittämiseen, kyllä talous ja parisuhde pitää olla kunnossa ennen kuin lapsista aletaan puhua.

    Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä tule, en aijo uhrata elämääni lapselle. Kotona tuli tarpeeksi katseltua 3 pikkuveljen sisältävää perhe-elämää, huh ei kiitos. Pidän rauhallisesta kodista, saa täysillä keskittyä parisuhteeseen, harrastaa mitä haluaa, lähteä yllättäen matkalle. Ei muuta kuin käy sääliksi teitä miehiä jotka joutuvat siihen soppaan tai jopa huijatuksi isäksi. Minulla ei onneksi sitä vaaraa ole nimittäin kävin sterilisaatiossa :)

    Nim. 32 nainen

    Kuule, kyllä niitäkin miehiä löytyy nykypäivänä jotka todella haluaa lapsia, ja ovat sitä itse ehdottamassa. Oma mieheni olisi ollut jo monta vuotta ennen minua valmis lapsen yrittämiseen. Itse halusin suorittaa kouluni ensin loppuun. Mutta siinä olen samaa mieltä, että parisuhteeen tulisi olla kunnossa, koska harvoin se lapsi sitä parantaa, jos jo valmiiksi ollaan retuperällä.

    Äänestä

no vauva on ihana asia jos saa sellaisen 3>

Äänestä

ei todella.Ihmisillä on vaikeeta muutenkin työn ja toimeen tulosa kaa ja siihen vieä pennut, yhteiskunnan vaivoiksi, eli *tein ja yhteiskunta kasvattaa*..tommosia vanhempia on uraihmisissä jne.Aamulla lapsi tarhaan ja illalla pakko hakee kotiin, tarha menee kii,tai viikonloput isovanhemmat pitää huolta kun vanhemmat rällää kapakoissa ja omaa aikaa haluuvat.. siis hävetkää jos ette itse lapsianne tekeleitänne pysty kasvattaan huolehtiin ette tekis niitä edes.

Äänestä

Hei!
Voin rehellisesti sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu!! Tapasin nykyisen aviomieheni viime vuonna, kaikki kävi nopeasti, mentiin kihloihin ja tänä vuonna naimisiin. Aikasemmin en ole ollut mitään naimisiinmenijä-tyyppiä, eikä puhettakaan että alkaisin tekemään vauvoja. Mutta kun se oikea sattuu kohdalle niin kaikki muuttuu. Lopetin e-pillereiden syömisen 15 kuukautta sitten, kerkesin niitä syödä reilusti yli 15 vuotta, ja nyt olemme yrittäneet lasta koko tämän ajan mitä olemme olleet yhdessä. Mutta vielä ei ole tärpännyt.. Tuon monivuotisen hormoonien käytön jälkeen saattaa olla että niitä on edelleenkin kropassani enkä sen vuoksi ole vielä tullut raskaaksi. Totta kyllä, meilläkin on taloudellisesti tiukkaa, mutta kyllä oma lapsi on kuitenkin maallista mammonaa tärkeämpi, ja aina sitä kuitenkin onnistuu jostakin repimään tarvittavat käyttövarat. Ja se että molemmilla on vakituiset työt, helpottaa asiaa. Juttele vaan miehesi kanssa, kyllä hän siitä vielä "lämpenee" ajatukselle paremmin, sen olen huomannut että kaikista asioista kannattee aina jutella!! Selitä hänelle että koska olet syönyt hormoneja, voi raskaaksitulemiseen mennä kauankin aikaa, ja eikö kannattaisi aloittaa nyt ennenkuin on liian myöhäistä.. Olemme me tietenkin ajatelleet sitäkin että menemme hoitoihin, ensin pitää kuitenkin itse yrittää jonkin aikaa ja sitten tarkistaa onko kummassakaan vikaa. Viimeisenä vaihtoehtona olemme vakavasti harkinneet kyllä adoptiotakin. Tsemppiä sulle kauheasti kuumeilussasi!!! ;)

Äänestä
  • Ystävällisesti ehdottaisin että jos olette yrittäneet jo 15 kk "kunnolla", kannattaisi käydä lääkärissä, jotta katsovat ainkakin peruslaboratoriokokeet, että ovat kunnossa. 1v. yrittämistähän tarkoittaa jo sitä että tutkimuksiin pääsee.

    Äänestä

  • Inga1 kirjoitti:

    Ystävällisesti ehdottaisin että jos olette yrittäneet jo 15 kk "kunnolla", kannattaisi käydä lääkärissä, jotta katsovat ainkakin peruslaboratoriokokeet, että ovat kunnossa. 1v. yrittämistähän tarkoittaa jo sitä että tutkimuksiin pääsee.

    repeää liitoksistaan liikakansoituksen johdosta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Ajatteletko aivoillasi? kirjoitti:

    repeää liitoksistaan liikakansoituksen johdosta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    No se ei tapahdu täällä eikä suomalaisten toimesta. Pitäisiköhän tuota valistusta ja keinoja viedä niihin maihin, joista se ongelma tulee. Toisaalta asiat ovat menneet pieleen jo kauan sitten.
    Jos ajatellaan vaikkapa Suomea. Meillä on ennemminkin kyse siitä, missä vaiheessa suomalaiset katoavat, jos lapsia tehdään liian vähän. No lasten tekoa pelkäävä ja lykkäävä nuori aikuinen perustelee senkin. Kaikki on perusteltavissa. Mutta missä on se todellinen syy, se onkin sitten eri juttu.
    Nimittäin ymmärrän, jos joku haluaa auttaa niitä muiden maiden hylättyä ja huonoissa oloissa olevia lapsia tekemällä oikeasti tekoja siihen suuntaan. Mutta muutoin sellaisia ei kannata selittää.
    Minusta sekin on reilua, että sanotaan suoraan, jos ei halua lasta. Sehän on sillä selvä. Jokainen voi itse päässään sen selvitellä.

    Linkola on monessa mielessä oikeassa periaatteessa. Kuten siinäkin, että jokainen alue elättää tietyn määrän syöjiä. Niihin ei pitäisi puuttua. Mutta ihminenhän sekaantuu hyvässä ja pahassa. Useimmiten pahassa, hyvän nimissä. On tehnyt sitä niin kauan kuin on pysynyt liikkumaan tehokkaammin kuin omin jaloin.

    Äänestä

Tähän maailmaan en koskaan lapsia synnytä.

Äänestä
  • En minäkään, ei sitten minkäänlaista hinkua ole, päin vastoin, aivan puistattaa mokomat kiljukaulat.

    Äänestä

Jos puoliso ei ole lisääntymisestä innostunut, vieläpä rationaalisesti asiaa perustellen, siihen on mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös jokin järkevä syy. Lapsen hankkiminen on suuri elämänmuutos, josta molempien puolisoiden tulee olla vähintäänkin yksimielisiä. Yksimielisyyden jälkeenkin löytyy asioita, joita kannattaa vakavasti miettiä.

Lapsia ei hankita omaksi iloksi vaan siksi, että vanhemmat voivat tarjota uudelle kansalaiselle turvallisen ja virikkeellisen kasvuympäristön. Kun ajatukset pyörivät vain oman perseen ja omien fiilisten ympärillä, lapsi helposti hankitaan oman elämän uudeksi elämykseksi pohtimatta sen tarkemmin sitä, mitä tarjottavaa pienelle ihmiselle oikeasti on. Sellainen vastuuttomuus on paitsi ärsyttävää myös monien sellaisten ongelmien alku, jota yhteiskunnan varoilla yritetään korjailla suurilla kustannuksilla ja yleensä huonolla tuloksella.

Äänestä
  • Ja katin kontit :)

    Relax hyvä ihminen.. elämää ei voi hallita, elämä on sattumaa.. joskus vielä huomaat sen :)
    Näissä asioissa ei pidä olla pessimisti. Toisaalta noilla ajatuksilla ja asenteilla kannattaa ehkä jättää lapsi tekemättä. Ajattelin vaan..

    Äänestä

  • ihan muuta kirjoitti:

    Ja katin kontit :)

    Relax hyvä ihminen.. elämää ei voi hallita, elämä on sattumaa.. joskus vielä huomaat sen :)
    Näissä asioissa ei pidä olla pessimisti. Toisaalta noilla ajatuksilla ja asenteilla kannattaa ehkä jättää lapsi tekemättä. Ajattelin vaan..

    Etkö ole kuullut sodista, sodista ja sodista.
    No, ainakin poikalapset ovat sitten sitä tykinruokaa......
    Onko miellyttävää?
    Ilmastonmuutos tekee lopun turhasta rentoutumisesta!!!!!

    Äänestä

  • Relax juu kirjoitti:

    Etkö ole kuullut sodista, sodista ja sodista.
    No, ainakin poikalapset ovat sitten sitä tykinruokaa......
    Onko miellyttävää?
    Ilmastonmuutos tekee lopun turhasta rentoutumisesta!!!!!

    Niinpä ja tuolla asenteella ei tarvitse tehdä lapsia, ei rakentaa mitään. Parempi, että lopetamme syömästä ja naimasta.. sekinhän on turhaa touhua, loppu tulee kuitenkin.

    Loppu tulee meille kaikille joka tapauksessa, miksi tyhjää yritetään ..

    Ja tuo fakta, jos tarkoitat asioita jotka ovat totta.. se vasta mielenkiintoinen käsite onkin, totuus :)

    Äänestä

  • molemmin puolinen et lapsia tehään, mut se missä tilanteessa ei paljoo pitäs vaikuttaa.. ne ihmiset jotka eivät halua lasta haluavat varmaankin viihtyä ja käyttää rahansa matkusteluun tai muuhun nykyajan kalliimpiin mukavuuksiin, jotka muuten edesauttavat ilmastonmuutosta huomattavasta. Eihän ihmisiä ole luotu reissaamaan ympäri maapalloa kuin linnut! Mut eihän kaikkii oo luotu vanhemmiks.. ite oon koht 18v ja on ollu vauvakuume niin kauan kuin muistan..

    Äänestä

  • pitäs olla kirjoitti:

    molemmin puolinen et lapsia tehään, mut se missä tilanteessa ei paljoo pitäs vaikuttaa.. ne ihmiset jotka eivät halua lasta haluavat varmaankin viihtyä ja käyttää rahansa matkusteluun tai muuhun nykyajan kalliimpiin mukavuuksiin, jotka muuten edesauttavat ilmastonmuutosta huomattavasta. Eihän ihmisiä ole luotu reissaamaan ympäri maapalloa kuin linnut! Mut eihän kaikkii oo luotu vanhemmiks.. ite oon koht 18v ja on ollu vauvakuume niin kauan kuin muistan..

    lisää paineita ilmastonmuutoksen nopeutumiseen ja jokainen totta maar saa lennellä ympäri maapalloa ja ei kuluta lapsettomana juuri mitään, verrattuna lapsellisiin ihmisiin.
    No, tässä ilmastonmuutosvaiheessa ei nainen eikä mies ainakaan omasta mielestäni saa minkäänlaista arvonantoa lasten byykaamisesta, päinvastoin.
    No, jos ajattelee vain itseään eikä sitä vauvaa, joka hetkessä on aikuinen ihminen ja silloin ei
    maapallolla ole enää asiat sinnepäinkään luonnon suhteen kuin vielä tällä hetkellä, sen kun on sadattuhannet tiedemiehet ja tutkijat todenneet.
    Mutta, ymmärrän, ne on ne hormonit, se kuuluu asiaan, että järki sumenee.....
    Sinulla ei ole kuitenkaan minkäänlaista oikeutta
    kenenkään matkusteluun puuttua eikä mihinkään muuhunkaan miellyttävään elämään.
    Mielestäni jo se, ettei pikkulapset joudu tänne
    kitumaan ilmastonmuutoksen kouriin, on valtava nautinto.

    Äänestä

  • Anna toisten elää..... kirjoitti:

    Otapas kuule vähän selvää näistä ilmastonmuutosasioista. Nimittäin matkustelu, lentely ympärimaailmaa, edistää todellakin sitä hyvinkin paljon. Lapsi sensijaan on tuottoisa, säästämistä tulevaisuuteen, jos nyt sitten yhteiskunnat pysyvät kasassa.

    No kasva nyt ensin :)

    Äänestä

  • epäloogista kirjoitti:

    todella valtavasti homo sapiensia, joten alkaisi riittää kovasti, mutta se ilmastonmuutos kyllä
    hoitelee ne asiat.
    Minä olen perheeni kasvattanut aikana, jolloin ei vielä puhuttu ekokatastrofista ja nyt opiskelujen ja kymmenen kirjan kirjoittamisen jälkeen olen täysin itsekäs ja nautin lentämisestä toiselle puolen maapalloa ihan kun vain itseä huvittaa ja ajelen autolla ja käyn
    huviloilla, koska sitä rahaa tulee kuin tuutista
    sijoitustoiminnalla ja siitä saa kyllä verokertymänä lapsellisetkin tukiaisia, joten älä puutu minun elämänmuotooni.
    Niistä nykyajan lapsista ei ole enää siinä vaiheessa mitään hyötyä kun aikuistuvat tälle maalle, koska kyllä täällä on niin paljon ilmastopakolaisia, että ei oo tosi ja puolipäivätoimisia kengänkiillottajia korkeintaan on paremmalle kansanosalle. Heh

    Äänestä

  • Vai ettei lapsi kuluta ener... kirjoitti:

    Kyllä logiikka pettää aika pahasti, sori vaan :)
    Sinäkin olet kuten me kaikki vastuussa tämän pallon saastumisesta. Kaikki, jotka olemme elossa, olemme osamme tehneet. Tulevat sukupolvet voivat kyllä meitä syyttää, ihan aiheesta.

    Jos et halua, että elämäntapaasi puututaan, miksi sitten haluaisit sekaantua toisten lasten tekoon. Se on perusoikeutemme.

    Edelleenkin, kasva aikuiseksi ! Aikuisuus on mm vastuuntuntoa, muistakin kuin itsestä ja omista lapsista. Miksi emme soisi lapsille ja lapsenlapsillemme oikeuksia elämään. Vastuuntunto on tekoja, vaikkapa ympäristöstä huolehtimista omalta osaltaan. Mutta tosiaan eihän tämä tilanne hyvältä näytä. Sitä suuremmalla syyllä meidän on kannettava vastuumme ja yritettävä.

    voi voi..

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    Kuinkahan monta sukupolvea vielä voi elää tällä maapallolla?
    Minulla kyllä on kaksi aikuista poikaa, ja niihin aikoihin ei tosiaan puhuttu mitään elmastonmuutoksesta.
    Nykyisin on hirvittävää ajatella, että poikani olisivat niin tyhmiä, tosin yliopiston käyneitä,
    että löisivät päänsä seinään ja hankkisivat sijaiskärsijöitä tämän sotaisan ja ilmastonmuutoksen tuhoavan telluksen tallattavaksi.
    Ikävä kyllä, pieniä tekoja voi tehdä, mutta mitään maapallon pelastamiseksi ei enää ole, sen ovat sanoneet sadattuhannet ilmastotieteilijät, vaikka heidän suutaan yritettiin tukkia ja jättää tärkeitä ja korjaamattomia asioita sanomatta......
    No, jokainen ihminen päättää oman lapsilukunsa, mutta on eri asia, mitä ne lapset ilmastonmuutoksen ja sotien koutissa ja lisäksi jatkuvassa terrosmin kauhuissa ajattelevat ja
    kunnioittavatko vanhempiaan, koska vanhemmat olivat täysin tietoisia asioista ja ilmastonmuutoksen rajusta kehittymistä, joka tuo ekopakolaiset ja jatkuvat sodat ihan ihmisen perustarpeiden vuoksi, esim, vesi ja ravinto.
    Nykyisin USA käy hirvittäviä ölysotia, mutta sitten ei kysytä, kun ihmisen tarve saada vettä ja ravintoa on päivästä kiinni.
    Sodat ja täydellinen anarkia............
    Tämä kaikki on faktaa ja minulla ei oman ikäni puolesta ole enää mitään pelättävää.....
    Lapseni ovat jo aikuisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Faktaa peliin, näin se on kirjoitti:

    koska on silmätulehdus.

    Kiellät siis lapsiasi tekemästä lastenlapsia? Se asia ei kyllä ole varmasti sinusta kiinni.

    Hulluja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Elämä on elämistä ja elämä on kuolemista. Mitä sinä tekisit elämäsi viimeisenä päivänä? Tai entä jos se ei olisikaan viimeinen? Eräänkin maailmanlopun piti tulla v. 1999. Siitä oli tehty oikein kirja, jossa oli mukamas tiedemiesten faktaa tai mitä lie.

    No ei tullut, mutta kirja pelotteli varmasti monia turhaan. Kuinka moni teki itsemurhan tai lopetti elämästä tuon "tiedon" vuoksi? Varmaan joku hullu...

    Äänestä

  • sellaista kirjoitti:

    tekemästä lastenlapsia.
    Jokainen yksilö tekee sellaiset ratkaisut elämässään, kuin parhaaksi näkee.
    Jos on yliopistokoulutuksen saanut, niin monet ajattelevat aika analyyttisesti asioista ja yleensä maailmanlaajuisesti eikä tuijoteta pelkkää kuumemittaria eikä haaveilla kakkavaipoista.
    Tulevaisuus näyttää ne asiat.
    No meillä on monta kummilasta ja todella ihania.
    Että ei olla ollenkaan "lapsettomia", koska on ihana suhde koko perheeseen eikä tarvitse kärvistellä päästään vialla olevien minijöiden kanssa,
    Poikani sanoi, että hän ei voisi edes kuvitella.
    että huolisi sellaisen naisen, joka minua mollaisi, eikä se ole edes mahdollista, koska on niin hyväluontoinen.
    Jos päätyvät lastenhankintaan jossakin vaiheessa, jos on nainen kuvioissa, niin minä en ota itse kantaa, vaan uskon, että tiedotusvälineet vaikuttavat melko voimakkaasti sellaisiin asioihin.
    Totta puhuakseni, en halua lastenlapsia, jotka joutuisivat kärsimään maapallon tuhosta ja mielestäni olen täysin inhimillinen ja rakastava
    ihminen, koska myös omat lapseni kärsisivät todella viimeisen päälle.
    No, katsellaan ja kuulostellaan seuraavat kymmenen vuotta, eiköhän ekokatastrofaalinen tilanne ole selvästi edennyt, että ei tarvitse näitäkään asioita sitten enää ajatella.
    Muuten keskustelemme näistä ja koko maailmaa koskevista asioista poikani, siis molemmat, melkein joka päivä, myös maailmantaloudesta etc.
    Kannattaa miettiä asioita nenäänsä pidemmälle.

    Äänestä

  • Olet varmaan vielä lapsi kirjoitti:

    Kun ne "komeat" yliopistopoikasi sitten jossain elämänsä vaiheessa rakastuvat tulisesti, saat sinäkin ihan varmasti ne miniät kärvisteltäväksesi :D

    Sorry, ei se yliopistokoulutuskaan takaa yhtään mitään.

    Jotenkin sääliksi käy poikiasi jos teillä on noinkin mustat puheenaiheet päivittäin. Olisitpa jättänyt itse lapsesi tekemättä aikanaan, ja miettinyt nenääsi pidemmälle kun asia kerran noin paljon vaivaa! Muille omia pelkojasi ei tarvitse siirtää (vaikka pojillesi ne jo oilsitkin siirtänyt).

    Kaikki eivät kuitenkaan ajattele samoin kuin sinä.
    Eikä sitä ekokatastrofiakaan ole tähtiin kirjoitettu.

    Äänestä

Olen 30v.ja itselläni on 10- ja 8v.lapset, ei todellakaan tulisi mieleen panna kokoon enää toista settiä...

En ole ikinä nauttinut raskauksista tai vauva-ajoista, mielestäni yövalvomiset sun muut vauva-ajan ilmiöt ovat raskaita ja rasittavia.

Kyllä mun nyt kelpaa, kun lapset on kivan ikäisiä, reippaita ja terveitä. Silloin 20v.kakarana en ajatellut duunipaikkaa, asumismuotoa tms.mitä varmasti nyt kymmenen vuotta vanhempana miettisin, jos olisin lapseton ja harkitsisin lisääntymistä. Tarkoitan, että silloin oli niin naiivi, että luotti siihen, elämä kantaa joka tapauksessa.

Ei vauvoja tänne,kiitos!

Äänestä

Hei!samassa jamssa olen minäkin. Kovasti yritämme mieheni kanssa vauvaa, ei ota tärppääkseen..Kun vauvan nään kyynel tulee silmään, nyt hyvä ystäväni odottaa ja kohta saa, OLEN ONNELLINEN HÄNEN PUOLESTAAN VIIMEINKIN TULEE HEILLE .. SE KAUAN ODOTETTU VAUVVA...TULEEKOHAN MUSTA KOSKAAN ÄITI SEN AIKA NÄYTTÄÄ... VOIMIA SINULLE JA ONNEA KAIKILLE TULEVILLE ÄIDEILLE!!!

Äänestä
  • ..PALJON ONNEA YRITYKSIINNE!
    Kyllä kaltaisenne jo ansaitsisivat OMAN lapsen saada. On paljon lapsia jotka syntyvät huonoihin oloihin ja "ei toivottuina". Melkein minulle tuli liikutuksen kyynleet silmiini lukiessani kirjoitustasi.
    *Onnen tähtiä jotta onnistaisi teitä!*

    Äänestä

Tehän olette valmiita lapsen tekoon :) Raha on tekosyy. Lapsi ottaa paikkansa aina, syntymän jälkeen lapsi on itsestäänselvyys, välillä ihmettelee, että eikö se tosiaan ole aina ollutkaan olemassa..

Tuumasta toimeen vaan, ei elämää voi eikä pidäkään liikaa järjestellä !

Onnea !

Äänestä

Meillä on sellainen tilanne, että itse olen valmistunut puoli vuotta sitten, olemme kumpikin töissä, vaikkakin mies kouluttautuu työn ohessa ja häät ovat parin viikon päästä, mutta vain MIEHELLÄ on valtava vauvakuume. Mies on halunnut lasta jo pari vuotta, mutta minä olisin koko ajan lykkäämässä vielä vähän. Nykyiselle esimiehelleni raskaaksi tuloni tuskin olisi este työsuhteen kannalta, sillä minut palkattiin, vaikka jo haastattelussa kerroin meneväni naimisiin!

Ainut, mikä minua mietityttää on, että työpaikan vaihto ei onnistuisi, tosin onnistuukohan nytkään, kun olen pian naimisissa. Jonkin verran olen myös miettinyt sitä, miten mukavaa olisi jonkin aikaa elää työssäkäyvän lapsettoman pariskunnan arkea.

2 viimeistä ehkäisypilleriä ovat enää jäljellä ja puolentoista viikon jälkeen olisi tarkoitus aloittaa lasten hankinta, mutta jotenkin toivon, etten aivan heti tulisi raskaaksi, vaikka mies kyllä on tehnyt kaikkensa jo pitkään...Olisiko muuten miten tyhmää käyttää ehkäisyä vielä avioliitossa jos ei ihan heti halua lasta? Mielestäni se vaan kuulostaa niin hölmöltä. Lisäksi vanhempamme uskoisivat varmasti heti meidän kärsivän lapsettomuudesta, ellen hetimiten alkaisi odottaa.

Äänestä
  • Sinun pitäs puhua miehellesi tuon asiaa.Annoit sellaisen kuvan että et vielä halua lapsia ja ei kai miehesi pakota sinua vastoin tahtosi vauvan suhteen?.Miksei voi käyttää ehkäisyä avioliiton aikana? monikin tekee niin ja samoin avoliitossakin.Ja ei ole hölmöä jos käyttää vielä ehkäisyä avioliiton aikana.Itsekin olen 2 vuotta naimisissa ja ei näy vielä lasta kun on vaikea saada raskaaksi.Kyllä vanhempani ja sukulaiset jaksaa odottaa.Vaikka ovat kovasti kyselleet.

    Äänestä

  • Sehän on ihan teidän oma asia, milloin lapsia alatte hankkimaan. Älkää nyt ihmeessä antako kenenkään (varsinkaan vanhempienne) vaikuttaa päätöksiinne! Se on loputon suo, oppivat siihen, että heillä on sitten jatkossakin aina sananvaltaa teidän asioissanne. Avioliitto on teidän kahden juttu!!!

    Me aloimme "puuhailemaan" lapsia vasta kahden avioliittovuoden jälkeen eikä kukaan koskaan hoputtanut. Eipä tullut mieleenkään, että olisi heti PITÄNYT alkaa lapsia tekemään. Nyt niitä onkin sitten kolme ja lisää tekisi mieli... :)

    Lapsen "teko" ei ole koskaan ihan itsestään selvä juttu. Meilläkin kolmatta tehtiin heti kauan ja kunnolla :)

    Onnea yrityksiin ja päätöksiin!

    Äänestä

  • hmmm vähän yksinkertaisille vanhemmillesi, että
    ilmastonmuutos on sellainen asia, että ne teidän
    pienet lastenlapset tulevat sen kaikkein rankimman päälle kokemaan.
    Ne vanhukset kyllä ehtivät kasvaa koiranputkea, mutta lapset ovat todella pahassa tilanteessa, koska ekokatastrofi on sellaisessa vaiheessa, että ei mene montaa vuosikymmentä, kun on täysi
    ekoanarkia täällä.
    Mitä kenenkään lastenhankinta kuuluu jollekin ulkopuoliselle.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Sehän on ihan teidän oma asia, milloin lapsia alatte hankkimaan. Älkää nyt ihmeessä antako kenenkään (varsinkaan vanhempienne) vaikuttaa päätöksiinne! Se on loputon suo, oppivat siihen, että heillä on sitten jatkossakin aina sananvaltaa teidän asioissanne. Avioliitto on teidän kahden juttu!!!

    Me aloimme "puuhailemaan" lapsia vasta kahden avioliittovuoden jälkeen eikä kukaan koskaan hoputtanut. Eipä tullut mieleenkään, että olisi heti PITÄNYT alkaa lapsia tekemään. Nyt niitä onkin sitten kolme ja lisää tekisi mieli... :)

    Lapsen "teko" ei ole koskaan ihan itsestään selvä juttu. Meilläkin kolmatta tehtiin heti kauan ja kunnolla :)

    Onnea yrityksiin ja päätöksiin!

    narahtaa liitoksistaan. On se kumma, että suomalaisten on hankittava 4-6 lasta, lieneekö kulttuuri niin landelaista, kun Italiassa ja espanjassa lapsia on noin 1 kpl perheessä.
    Siellä arvostetaan myös miehen äitiä todella korkealle, eikä haukuta ja höykyytetä kuten Suomessa.
    On tää Suomi tosi mätä maa....hyi sentään!
    Ihmiset joitain kaniineja!!!!

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Sehän on ihan teidän oma asia, milloin lapsia alatte hankkimaan. Älkää nyt ihmeessä antako kenenkään (varsinkaan vanhempienne) vaikuttaa päätöksiinne! Se on loputon suo, oppivat siihen, että heillä on sitten jatkossakin aina sananvaltaa teidän asioissanne. Avioliitto on teidän kahden juttu!!!

    Me aloimme "puuhailemaan" lapsia vasta kahden avioliittovuoden jälkeen eikä kukaan koskaan hoputtanut. Eipä tullut mieleenkään, että olisi heti PITÄNYT alkaa lapsia tekemään. Nyt niitä onkin sitten kolme ja lisää tekisi mieli... :)

    Lapsen "teko" ei ole koskaan ihan itsestään selvä juttu. Meilläkin kolmatta tehtiin heti kauan ja kunnolla :)

    Onnea yrityksiin ja päätöksiin!

    Ei minunkaan vanhemmat ja sukulaiset ikinä hoputtanutkaan.Osa kyllä kysyivät, me lähinnä vastattiin aika näyttää, vaikka yritys on takana lähes 4 vuotta.Mieheni puolelta taas hirvee kysely millon meille tulee lapsia.Olen samaa mieltä siinä että avioliitto on kahden juttu ja yhteispäätös tehdään kahden.

    Äänestä

Luin tätä ketjua:
miksi me olemme täällä ? mitä merkitystä on elämällä ja mistä löytyykään se elämän suurin ilo ? Se on tietysti jokaisen arvomaailmasta kiinni, toisaalta kokemusmaailmasta, omasta lapsuudesta jne. Tekosyitä, enemmän tai vähemmän tietoisia löytyy tekemisiimme. Ongelmahan on se, että meillä on vaihtoehtoja. Joudumme valinnan eteen. Itse naisena kiitän elämää siitä, että varusti minut "biologisella kellolla". Joskus ihmettelen, mistä se tulikaan se toinen kerta, se oli niin uskomatonta, kun olin jo luopunut ajatuksesta tehdä toinen lapsi. Luojan kiitos luonto minussa vei voiton. Se hedelmä on nyt minun suuri iloni, on ollut koko ajan siitä lähtien kun se alkoi elää kohdussani.

Antakaa elämän välillä aina viedä, jostain syystä se tietää, mikä meille on parasta. Jos syli huutaa pienokaista, siihen on syynsä. Se syy on meissä, se viisaus on siellä. Muuten meitäkään ei olisi.

Äänestä

Vauvat on ihanii kuten lapsetkin.=)

Äänestä
  • Lapsi ei ole koskaan virhe, joka syntyisi väärään aikaan. Pitää varautua sen raskausajan kuluessa syntyvään lapseen eli hankkia sängyt, vaunut ja vaatteet ja ennen muuta rahaa.

    Ennen sanottiin, että lapsi tulee 20 vuodessa maksamaan miljoona markkaa - nyt voi markat voi suoraan siirtää euroiksi. Jostain se rahan on löydyttävä tai sitten lapsi elää köyhyydessä.

    Omien tunneseikkojen ei pitäisi antaa vaikuttaa asiaan, vaan on mietittävä onko mahdollisuuksia tarjota rakastava koti, vaippoja, ruokaa ja virikkeitä sopivassa suhteessa. Tietysti osalla sukulaiset avustavat, mutta itselle lapsi tehdään.
    Montako jaksat itse hoitaa? Tätä pitäisi jokaisen naisen miettiä, koska miehet eivät useinkaan ole niin sitoutuneita omiin jälkeläisiinsä.

    Äänestä

  • Perhesuunnittelua kirjoitti:

    Lapsi ei ole koskaan virhe, joka syntyisi väärään aikaan. Pitää varautua sen raskausajan kuluessa syntyvään lapseen eli hankkia sängyt, vaunut ja vaatteet ja ennen muuta rahaa.

    Ennen sanottiin, että lapsi tulee 20 vuodessa maksamaan miljoona markkaa - nyt voi markat voi suoraan siirtää euroiksi. Jostain se rahan on löydyttävä tai sitten lapsi elää köyhyydessä.

    Omien tunneseikkojen ei pitäisi antaa vaikuttaa asiaan, vaan on mietittävä onko mahdollisuuksia tarjota rakastava koti, vaippoja, ruokaa ja virikkeitä sopivassa suhteessa. Tietysti osalla sukulaiset avustavat, mutta itselle lapsi tehdään.
    Montako jaksat itse hoitaa? Tätä pitäisi jokaisen naisen miettiä, koska miehet eivät useinkaan ole niin sitoutuneita omiin jälkeläisiinsä.

    Ihan pakko kommentoida kun kirjoitit että osaltaan sukulaiset avustaa.

    Täytyy muistaa, että kaikki ei ole siinä onnellisessa asemassa että olisi sukulaisia jotka avustaa. Meillä ei apua heru mistää, ei hoito- eikä rahallista apua. Isovanhemmat ei halua hoitaa lapsia, ei tavata, ei ajatellakaan heitä, kaippa he muistuttaa heitä vanhenemisesta tai jostain. Itse pärjätään ja lapsia kaksi, kolmas tuloillaan. Ainoa mistä on joskus ollut puutetta on yöunet.

    Äänestä

  • Kommentti sinulle kirjoitti:

    Nyt huomasinkin että olitkin kirjoittanut että osalla suku avustaa ;o)

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Nyt huomasinkin että olitkin kirjoittanut että osalla suku avustaa ;o)

    Olisi hieno asia, jos isovanhemmat olisivat kiinnostuneita omista lapsenlapsistaan. Aivan kaikista isovanhemmista tai lähisukulaisista ei ole kuitenkaan lapselle niin sanotusti iloa.

    Vanhemmat riittävät hyvin lapselle henkiseksi kasvuympäristöksi, jos he ovat aidosti läsnä lapsen elämässä. Surullisinta on se, että on vanhempia ja usein juuri yh-perheissä, jotka eivät ole kiinnostuneita omista lapsistaan tai käyttävät omia jälkeläisiään koston välikappaleena.

    Varhaislapsuus on lapsen kannalta tosi tärkeä ja toivon todella, että kaikki energia käytettäisiin lapsen hyväksi eikä mitättömistä asioista riitelemiseen.

    Äänestä

Juu,meillä on ollut pitkä vauvakuumetta molemmin puolin.Mieheni nyt töissä, välillä työttömänä (ehkäpä saa nyt vakityön)aina yritetään kaikin tavoin.Olen itsekin ollut pitkälti pätkätöissä ja nyt syksyllä menen opiskelemaan.Meillä yritys on takana kohta 3 ja puoli vuotta ja kerran tulin raskaaksi(tuli keskenmeno)..Emme anna yrittämistä estää vaikka menen kouluun.Uskon ja pärjäämme taloudellisesti jos/kun vaavi tulee.
Se on ikijokaisen oma valinta ja päätös millon lasten aika.Mutta onnea vaan yrittämiseen kun tulette yhteispäätökseen!!

Äänestä

koska aihe on niin vanha ja arkipäiväinen ja on luonnollinen ilmiö, että vauvakuume alkaa vaivata naisia viimeistään noin 30-vuotiaina tai sitten viimeistään liian vanhoina yli 40-vuotiaina. Tai sitten kun kaveripiirissä mättää ja kaikki vääntää lapsia maailmaan. Kaikkiin se ei silti tartu.

Miehiä sitten taas milloin ketäkin. Kaveripiirin vaikutuksesta, laumasieluja kun.

Äänestä

Vauvakuume on ihana asia, vaan ei LEIKIN ASIA!
Te kaikki jotka haluatte lasta /lapsia, niin MIETTIKÄÄ ja tosissanne.
Se on ihana lutunen pikku käärö ja naapurin lapset on aina paljon ihanempia kun omat. Vaan niin se ihana pieni käärökin kasvaa isoksi ja EDELLEENKIN SIITÄ PITÄÄ PITÄÄ HUOLTA lapsi ei ole mikään "shihu, jota kannella käsilaukussa"!!!

Äänestä

muuten matkaan pujahda, kun se lainsäädäntökin on muuttumassa. Ohjeeksi niille, joilla asiat ei ole yhtä hyvin kuin sinulla, jolla on se, jolta heruu niitä puolikkaita tai joka on suostunut pitämään huolta tulokkastasi.

Suomen valtio silti onneksi maksaa elatusavut kaikille, jotka vääntävät tänne uusia kansalaisia, uusista veronmaksajista ei voida puhua, kun kaikki eivät koskaan maksa veroja.

Oletkin ihan ensimmäinen rohkea, joka tuosta kuumeesta rummuttaa. Yritätkö nostaa Suomen syntyvyyttää. Jos niin miksi.

Edelliset sukupolvet tuntuvat yleensä herkemmin julistavan muulle sosieeteille, että he odottavat jo lapsenlapsia. Ottapaa oppia ruoattinmaan kunnikaallisista, ei oo mikään kiire lapsentekoon. Ura ensin, vaikka poikaystävä onkin katsottuna ja hovin hyväksymä.

Äänestä

Minulla on kauhea vauvakuume,ollut jo varmaan viimeiset 10-vuotta.Olen pian 30-vuotias,ei töitä ja se kaikista tärkein puuttuu,isä-ehdokas! Olen jo melkein luovuttanut että minusta koskaan tulisi äiti...kohta se on jo liian myöhäistä=(

Äänestä
  • ..siemeniä käsittääkseni ihan muutenkin, kuin PAKOLLA etsimällä mies itselleen (ellei miestä tahdo) vai onko ne "siemenet pankissa" vain lapsettomille tai kyvyttömien miesten naisia varten?
    Tietenkään ei voi olla 100 varma, mitä sieltä saa... mutta eihän voi olla 10 varma siltikkään, vaikka siemenen saajan tuntisikin...

    Ajattelin vaan.
    Voi olla tyhmäkin vastaus, mutta sanoinpa kun mieleeni ajate tuli.

    Äänestä

Jos miehet ei yrittäisi olla järkeviä maailma hukkuisi yh-äippiin.

Äänestä
  • nainen tekeytyy raskaaksi muutaman kuukauden tai jopa viikon kuluttua tapaamisesta..eihän siinnä ajassa ees tunne toista millään tavalla:-(
    no mies jää loukuun mutta siitäpä se sitten alkaakin rumba:-(..erotaan viimein..
    Itse en moista temppua pysty kelleen miehelle enää tekee..
    mutta sanoinkin etä jos lapsiaq tosta noin vaa tulis niitä tehtäs ja paljon..:-)))
    olen itse hoitaja eli hoitaisin omaa laumaani kotona..:-)))elämä soi lapsia mutta heillä ikäeroa..enkä saanut sitä 6-7lasta jota
    toivoin:-(

    Äänestä

  • ..sillai hyvinki miehinen!! Itse yh-äippänä sanoisin, ett jos miehet kantais sen oman vastuun lapsistaan ja parisuhteesta ni ei ois noit yh-äippii niin paljon. En koe suuratakan kuumeilua, kuhan saan nämäkin isoksi täyspäisenä.. Mielelläni hoitasin nämäkin jonkun kanssa, mutta ei ole vaihtoehtoja. Ja isä ei edes sitä taloudellista vastuutaan hoida. Että sovitaanko niin, että ei moitita yh-äippiä, koska laste hankinta oli yhteinen päätös, mutta vastuu jäikin minulle... Kuten niin monella muullakin naisella..

    Äänestä

vaivas eli ei nii ekanapero on jo tulossa helmi-maaliskuuks
toivottavasti on terve...

Äänestä

huutaa ja se ei ole se suloinen pieni pallero mitä kuvissa näyttää koko aikaa..sitä pitää hoitaa ja se sitoo sinut lopuksi elämää...
Vauvan kanssa elämä on arkea ja juhlaa jaksatko sinä olla mukana elämässä kun lapsesi kasvaa..

Äänestä

Tällä hetkellä enemmän, kun kesäisin viel sattuu näkemään hemmetisti muksui. Vaikka nuori olen, on vain halu ja kaipuu omaa lasta syliin. Jos raskaus yllättäis, yksin perheeni ja sukulaisten turvin selviäisin siitä hyvin, miesystävääni en halua pistää pulaan, hänellä elämä muutenkin hankalaa nyt. Mutta haluisin hänen olevan lapseni isä.

Äänestä

Vauvakuume on molemmilla, minulla ja miehellä. Ongelmana vaan on se, että minulla on sairaus, joka saattaa vaikeuttaa raskaaksi tulemista, ja taloudellinen tilannekin on vähän heikko. Silti pitää vaan yrittää ja uskon, että kyllä kaikesta aina jotenkin selvitään.

Iloinen tulee olemaan se päivä, kun saan tietää raskaana olevani. :)

Äänestä

on kuumetta kestänyt, joista viisi vuotta olemme mieheni kanssa seurustelleet... nyt ollaan päätetty että syksyllä ehkäisy jätetään pois, molempia jänskättää että miten käy...hänen suvun puolella on ollut vähän vaikeampaa, kun taas minun molemmat siskot on jotenkin erittäin hedelmällisiä kun ei ehkäisykään tahdo pelata :)
lasten parissa työskennellessä on saanut pidettyä kuumetta jotenkin aisoissa ja voisi kuvitella että perheessä hoitaessa neljääkin lasta saa aika hyvän kuvan lapsiperheen arjesta. eikä ole todellakaan tullut olo ettei lapsia tahtoisi, päinvastoin.
mutta meitä ihmisiähän on moneen junaan, toiset tahtoo lapsia ja toiset ei... hyvää kesää kaikille kuumeilijoille ja miksei muillekin :)

Äänestä

vauvakuumeeseen sain lääkettä ku kävin yksillä sivuilla...olin aivan myyty..käy säkin kattomassa www.rebornnuket.com

Äänestä

Itsekkin olin lopettelemassa juuri koulua kun huomasin olevani raskaana. Lapsi pidettiin, eikä tässä mitään hätää ole.

Talouden kannaltahan ei koskaan ole oikea aika tehdä lapsia, koska aina on jotain "tärkeämpää" mihin rahaa syytää, eikä ole varaa mihinkään "ylimääräiseen". Me ajateltiin että kyllä sitä rahan puolesta aina pärjää. Vauva asetettiin etusijalle heti kahden viivan näkymisestä asti, ja omista menoista tingittiin. Eikä vauvalle tarvi kaikkien tavaroiden ja vaatteiden olla uutta ja kiiltävää. Vauva on hyivn tyytyväinen kunhan hänellä ei ole kylmä eikä nälkä, ja kunhan häntä rakastetaan ja hänestä huolehditaan.

Ikä on aina ongelma. Itse olin 19 kun synnytin, ja laitoksella tuli n.35 vuotias nainen minulle saarnaamaan että "miksi teit noin nuorena? Miksi pilasit elämäsi etkä tehnyt aborttia? Ethän sä tiedä lapsista mitään!" Vastasin hänelle että 19 vuotias ja 35 vuotias ensisynnyttäjä on tasan samalla lähtöviivalla. Ja toisekseen, jos tässä jompi kumpi on pilannut elämänsä, se olet sinä. Kun minun lapseni on 18 minä olen 37 ja minulla on vielä koko elämä aikaa itselleni, työlle ja opiskelulle.

Hetkeäkään en ole katunut. JOkaisen oma asia milloin niitä lapsia aletaan suunnittelemaan ja yrittämään, mutta minun mielipiteeni on että nuorena on parempi. Jaksaa sitten sen murrosiänkin masentumatta. =)

Onnea vaan suunnitteluun ja ottakaa ihan rauhallisesti. Stressi ei auta yhtään lasta yritettäessä. Ja ennenkaikkea keskustelkaa rakentavasti. Ei ole hyvä jos molemmat penää omaa kantaansa sitkeästi, vaan tulee ottaa myös toisen ajatukset huomioon.

Äänestä

Joo, aatelkaa vaan itseänne itsekkäät ja tuokaa lapsetkin kärsimään elämän tuskasta ja mahdollisesta ilmastonmuutoksesta! Hyvä, näin mennään.

Äänestä
  • kosiatantti kojuvatsuntti koleensäyntti komallaontti koinollaanpantti

    Äänestä

Joo no vauvalla on yleensä kuum,etta mutta kyllä se sitä jos luin oikein et siinä luki et sillä on kuumette :=)

Äänestä

Meillä puhuttiin pitkän aikaa siitä milloin aloitetaan vauvaa tekemään..tai yrittämään sitä saada..kun se hetki viimein koitti että lopetin pillerit ja päästiin aloittamaan ison unelman toteutus niin olin aivan innoissani.. nyt yritetty 4kuukautta mutta mitään ei kuulu..voihan siihen mennää aikaa mutta jotenkin tuntuu epäreilulta että joillakin se onnistuu ensi yrittämällä..noh,kyllä tässä aikaa on odotella..toivoisi vaan niin kovasti että se toteutuisi pian.. välillä ajatus pelotta mutta tiedän että meistä tulee hyvät vanhemmat sitten kun se pieni tulee meidän elämään.. rakkautta on sille vaikka kuinka paljon odottamassa. te joilla on lapsia niin kuinka kauan yrititte ensimmäistä?
tsemppiiä kaikille muillekin jotka odottavat pienen ihmeen toteutumista ja niille jotka sitä suunnittelevat :)

Äänestä
  • Meillä on yksi lapsi,3 vee,jota odotimme tulevaksi n.13 kk ja pikkusiskoa tai -veljeä olemme nyt odottaneet 15kk...(pieni vauvakuumeen poikanen jo ois...)että älä Suvituuli murehdi,tiedän kyllä tunteen kun on niitä pareja et "hups,yx pilleri unohtu syödä -oon raskaana-" tai "naps vaan,ekasta kierrosta tärppäs"...kaikilla se ei vaan mee nii.ja vähiten niillä jokka oikeesti tahtoo äidiksi,mahdollisimman pian ja on siihet "valmiudet" ym.
    Lapsia saadaan , ei tehdä. Ja aina ei voi sitä ns.oikeeta aikaa odottaa.kun ei koskaan tiedä tuleeko se vauva heti vai ei koska...vai ei koskaan.
    Että näin :)

    Äänestä

  • moikka! meillä ollaan ensimmäistä yritetty kesken menon jälkeen jo 5 vuotta eikä mitään kuulu ja vauva kuume on ainainen nykyään...ei sille vaan voi mitään lapset on ihania mutta kaikille sitä ei vaan luoda näköjään , ja sitten kuuluu juttuja et joku narkkari saa muksun ja yms...niin kyl masentaa pikkasen lujaa ! pakko vaan jaksaa odottaa josko pian =(

    Äänestä

  • odottavan aika on pitkä! kirjoitti:

    moikka! meillä ollaan ensimmäistä yritetty kesken menon jälkeen jo 5 vuotta eikä mitään kuulu ja vauva kuume on ainainen nykyään...ei sille vaan voi mitään lapset on ihania mutta kaikille sitä ei vaan luoda näköjään , ja sitten kuuluu juttuja et joku narkkari saa muksun ja yms...niin kyl masentaa pikkasen lujaa ! pakko vaan jaksaa odottaa josko pian =(

    Jos raskaus on yhden kerran edes alkanut, vaikka mennyt kesken, on täysin mahdollista tulla uudelleen raskaaksi. Voihan sitä tutkimuksissa käydä ja varsinkin, jos on useampia keskenmenoja.

    Kyllä meilläkin kaiken kaikkiaan kymmenisen vuotta meni kahden lapsen maailmaan saattamiseen. Liika tieteellisyys voi häiritä raskaaksi tuloa.Stressi pois ja muuta harrastusta välillä, ettei lapsenteko muutu työksi.

    Äänestä

taas retusoinu aika kauniin kuvan. Ei ne kaikki vaavelit vaan oo noin söpöjä... että sehän siinä on. Vaikka omastakin puhuttaisiin.

P.S. Maksaako Suomi24 Lkuvalle. Tulisiko halvemmaksi alkaa käyttää käyttäjien otoksia. Mutta, tämä ei nyt mitenkään tarkota että tasoa pitäisi laskea tai saati että olla työllistämättä ammattilaisia.

Äänestä

En tajua miksi ihmiset murskaavat omilla negatiivisillä mielipitellään muiden onnea ja suunnitelmia. jos täysi ikäiset ihmiset suunnittelevat perheenlisäystä niin kyllä he todennäköisesti tietävät mitä haluavat toisin kuin 15-16 vuotiaat nuoret. Tietysti myös nuoret voivat tietää mitä haluavat ja kunnioitan niitä ketkä osaavat jo tuossa iässä tehdä valintojaan. Pitäkää nyt ihmiset unelmistanne/suunnitelmistanne kiinni ja tehkää lapset silloin kuin se TEISTÄ oikealta tuntuu.

Äänestä

Nimittäin tänään tulee raskausviikkoja 22 2 :D Kolmatta odotetaan ja ihanalta tuntuu :) Vaikka jäinkin työttömäksi niin ei ollut este vauvanteolle, tytöt on nyt 8ja9-vuotiaita joten nyt oli hyvä sauma laittaa alulle meidän iltatähti :) Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille kuumeilijoille ja plussanneille :D

Äänestä

näytille on otettu ylilihava ja kirkuva ja muutenkin mitäänsanomattoman näköinen vauva.
Minulla tulee mieleen noin 80-kymppinen vanhus.
Kyllä minun lapseni olivat todella kauniita ja myös kummilapsemme.
Voisi sitä katsoa minkälaisen kuvan esille pistää ja huutaa kuin hengenhädässä.
No, se tuskin vähentää Suomen väkilukua, sillä täytyyhän Suomessakin lisääntyä samaan tahtiin kuin Afrikassa.

Äänestä
  • Onko huono päivä ?

    Äänestä

  • Tuon ikäiset vauvat kyllä parkuvat aika usein,lapsi kertoo itkullaan hoitajalleen tiettyjä asioita eli onko nälkä, kylmä, kuuma, märkä vaippa,väsynyt, lapsi haluaa kenties syliin ja niin edelleen.

    Minusta kuva lapsesta oli hellyttävä.

    Äänestä

Meillä on kolme lasta. Olin 26-vuotias kun esikoinen sai alkunsa. Mieheni vielä opiskeli viimeistä vuotta. Eli taloudelinen tilanteemme ei todellakaan ollut mikään loistava.
Niin vain sitten valmistuttiin, esikoinen syntyi ja sen jälkeen vielä 2 muuta kivaa kaveria.
EN edes muista,e ttä olisimme kärsineet materian vähyydestä tai nälästä tms. Mitä enemmän rahaa, sen suuremmat ovat menotkin, näin se on.
Nyt olen 37-vuotias ja edelleen toivon,e ttä vielä tulisin raskaaksi.Minun kohdallani se tosin taitaa olla mahdottomuus, sillä yksikään meidän nyyteistämme ei ole ollut itsestäänselvyys. Lapsia on oikeasti tehty ja lääketiede kutsuttu apuun.

Äänestä

kamala vauva kuume on minullakin.. mutta vaikka kuinka on yritetty saada vauvaa niin ei se ole tullakseen :( aina itku tulee kun testi näyttää negatiivista...

mutta eiköhän sen aika tule kumminkin vielä jossain vaiheessa..

ei pidä luopua toivosta :)

Äänestä
  • Itse kokenut jo kaksi keskenmenoa.. Ja itku tulee aina kun testi negaa näyttää!!

    Äänestä

aatella isosisko oottaa jo toista lasta. jes ja vihdoinkin meikästä tulee ehkä kummisetä =)

Äänestä

mitä tehä kun miehellä on jo edellisestä avioliitosta tyttö mutta haluaisin biologisen.....
pitäskö tehä toisen kans?

Äänestä
  • Ellei mies suostu niin koron kuva persuksiin.

    Äänestä

Huvittaa ja kummastuttaa, että ensin ihmiset näkevät hirveästi vaivaa ehkäistääkseen raskauden ennakolta. Käytetään jopa jälkiehkäisyä ja pahimmassa tapauksessa aborttia, jotta saadaan estetyksi oman jälkeläisen maailmaan saapuminen.

Ja sitten... PLING!!!

Nyt, on saatava vauva. Kuumemittarin kanssa seurataan, onko munasolu oikeassa asennossa ja sitten soitetaan ukko töistä kesken päivän rakastelemaan kaikissa Kamasutran tuntemissa asennoissa (sinänsä kivaa), jotta varmasti siemen löytää perille.

Ja jos ei heti tärppää, niin lääkärille... Voi, voi sentään. Meillä on niin rankkaa, kun ei vain saada lasta, vaikka kuinka haluttaisiin.

Ja kun se lapsi sitten syntyy, alkaa sama prosessi alusta. Ei tänä vuonna toista, ei ensi vuonna, ei vielä, kuukauden päästä, nyt, missäs se kuumemittari onkaan... eikö vieläkään tärppää...?

En minä sano, että tämä meidän mallimme pitää olla kaikkien malli, mutta kyllä tälläkin on pärjätty. Siis ehkäisyä joskus kyllä, mutta enimmäkseen asenne on ollut, että tulkoon, kun on tullakseen. Sittn, kun on lapsia tarpeeksi, niin sitten voi miettiä seuraavaa askelta. Mutta jos kerran lasta haluaa, niin miksei yhtä hyvin jo tänään.

Kyllä ne opinnot valmistuvat ja joka lapsi tulee ruokituksi. Mitä sitä stressaamaan maailman luonnollisimman (lapsen saanti) ja mukavimman (lapsen teko) asiaan kanssa.

Äänestä

kaunista ja tervettä poikaa. Lapsia ei tehdä, ne ovat lahja.

Äänestä
  • kyllä jotain täytyy tehdä ,että saa ihanan oman vauvan.
    tarkoitatko tolla ,ette edes yrittäneet ,että kummallakin kerralla petti ehkäisy?
    jos ehkäisyn jättää pois,se on lasten tekemistä tarkoituksella..

    Äänestä

  • täytyy tehdä..heh kirjoitti:

    kyllä jotain täytyy tehdä ,että saa ihanan oman vauvan.
    tarkoitatko tolla ,ette edes yrittäneet ,että kummallakin kerralla petti ehkäisy?
    jos ehkäisyn jättää pois,se on lasten tekemistä tarkoituksella..

    No voi teitä.

    Me ei yritetä eikä olla koskaan yritettykään eikä edes aleta yrittämään. Heti kun tapasimme sovittiin jos etenemme avioliittoon asti, niin kävi. Meille ei lapsia tule. Siitä olemme onnellisia, vapaa elämä !!!!!!. Syyttäkää vaan itsekkyydestä tai mistä vaan muustakin, meillä on kyllä elämä ja siinä muutakin sisältöä kuin turhanpäiväiset kotileikit !!!!!

    Äänestä

Meillä miehen kans kova vauvvakuume ja kolme keskenmenoa vuoje sisällä. Kolme vuotta yritetty eka vuosi ei mitään, toisena vuonna oli nämä keskenmenot, ja nyt vuosi ja ei mitään ja tutkittu on ja mitään vikaa ei ole kummassakaan ja olemme tehneet niinkin että emme yritä jne.. Siltikään ei tärppää.. Yksi lapsi jo on ja kaheksan vee jo et toista tekis kovasti mieli, ehkä se sitten joskus meilläkin tärppää jne..

Äänestä

itse yrittäny jo kaks vuotta mut ei oo tullu lasta, että yrittämisessä saattaa mennä jonkun aikaa...

Äänestä
  • että ilmastonmuutos tekee selvää tästäkin pläntistä, ennenkuin tärppää.
    Minulla tärppäsi ensi yrittämällä molemmat, jotka jo aikuisia.
    Siis jos ei heti tärppää ja on oikea aika, niin on jotain vikaa ja pahasti.
    No, osaltaanhan se vähentää tämän telluksen liitoksien repeämistä.
    Tai, jos totta puhutaan, tellus on jo revennyt ja pahasti. Ei toivoa ei.

    Äänestä

voi sentään vielä toteuttaa itseään ja kokea, mitä elämällä on tarjottavana. Vaikka kovasti äidiksi ryhtyneet vakuuttavatkin, että lapsen hoitaminen se vasta oikeaa elämää onkin, niin noissa väitteissä on aina tietty epätoivon sävy. En kyllä tunne olevani vielä valmis jumahtamaan paikoilleen todellisuuteen, jossa kaiken keskus on kakkavaipat ja päikkärit.

Äänestä

Kun on varma että nyt se lapsi voi tulla niin sitten vasta ehkäisy pois. Vaikka monilla on nykyään vaikeaa saada raskaus alkamaan niin voi käydä myös niinkuin meillä että kun ehkäisy lopetettiin niin tärppäsi heti ensimmäisestä ovulaatiosta - eikä meillä mitattu kuumetta tai oltu joka päivä "puuhissa".

Lapset ei pieninä muuten vie ihan niin paljon rahaa kuin luullaan mutta muutoin niiden hoitaminen on TODELLA rankkaa, muuttaa elämäntavan aivan täysin, eli pitää olla varma että on valmis luopumaan omasta ajasta, entisistä harrastuksista jne. ainakin osittain.

Äänestä

Eikä taida sitä kuumetta koskaan tullakaan, kun ei ole tuota vaimokuumettakaan vielä tullu :)

Äänestä

vauvat ovat inhottavia, kun kuulen heidän rääkyvän kurkku suorana bussissa tulee mieli huutaa vanhemmille, että hiljentäkää se lapsi. Useimmat vain antavat lapsen huutaa kurkku suorana, eivätkä tee yhtään mitään. Lapset sotkevat, kakkaavat housuunsa ja vanhemmat vain katsovat sivusta, hoh-hoijaa... antakaa minun kaikki kestää.

Äänestä
  • Sehän onki niin vitun helppoa hiljentää se lapsi noinvaan. Että painetaan on/off nappulaa ja laps hiljenee ku seinään!? Ja sinähän et lapsena ikinä huutanut, ethän? Ainiin ethän sää oo ollukka lapsi ku sää oot joku vitun koeputkiaikuinen!

    Toivottavasti sinä et saa ikinä lapsia ja toivottavasti joudut eristyksiin jollekki autiolle saarelle jossa ei varmasti kukaan sun mielenrauhaa järkytä.
    Saakeli miten kyynisiä ja katkeroituneita ihmisiä täällä on!!!!

    Äänestä

  • ok kaikki ei tykkää lapsista, mutta se on terveen lapsen merkki jos välillä huudetaan! jos joku tulis bussissa mulle huomauttaan, kun lapseni vähän huutais, niin joutais ite jäämään bussista pois jos se jotenkin ahdistaa! saisit kyllä tosiaan muuttaa autiolle saarelle, jossa kukaan ei lapsiensa kanssa häiritse! jos sinulla joskus tulee olemaan oma, niin varmasti muutat käsitystäsi!!! mieti vähä mitä suustas päästelet!!

    Äänestä

  • Häpeä viestiäsi!!

    Äänestä

  • et tiedä vanhempana olosta mitään.. lapsen hoito on työtä 24h/vrk sekä 7pv viikossa.. väsymys on kova.. älä sano ettei vanhemmat tee mitään.. se että lapsi huutaa ja kiukuttelee ja vanhempi ei siihen monesti puutu on jo tekemistä..lapsella on kova tarve kokeilla rajoja.. kun tahto ei mene läpi.. huudetaan.. ja silloin saa huutaa.. rajat on rakkautta.. myös julkisilla paikoilla..

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Sehän onki niin vitun helppoa hiljentää se lapsi noinvaan. Että painetaan on/off nappulaa ja laps hiljenee ku seinään!? Ja sinähän et lapsena ikinä huutanut, ethän? Ainiin ethän sää oo ollukka lapsi ku sää oot joku vitun koeputkiaikuinen!

    Toivottavasti sinä et saa ikinä lapsia ja toivottavasti joudut eristyksiin jollekki autiolle saarelle jossa ei varmasti kukaan sun mielenrauhaa järkytä.
    Saakeli miten kyynisiä ja katkeroituneita ihmisiä täällä on!!!!

    samaa mieltä...saunan taa vaanelisikin ja vaikka ajattelisikin noin ääliömäisen negatiivisesti lapsista, niin pitääkö sitä nyt toitotta ympäriinsä...ne on ne ihmiset joita ei ole lapsena rakastettu...

    Äänestä

  • yx äippä kirjoitti:

    et tiedä vanhempana olosta mitään.. lapsen hoito on työtä 24h/vrk sekä 7pv viikossa.. väsymys on kova.. älä sano ettei vanhemmat tee mitään.. se että lapsi huutaa ja kiukuttelee ja vanhempi ei siihen monesti puutu on jo tekemistä..lapsella on kova tarve kokeilla rajoja.. kun tahto ei mene läpi.. huudetaan.. ja silloin saa huutaa.. rajat on rakkautta.. myös julkisilla paikoilla..

    ja vallankin rakentaa jonkinlainen kortteeri syrjäseudulle, jotta ei pilaa kanssaihmisten elämännautintoja.
    Tosilla on päässä muuta kuin vain saivareita.
    Kyllä minä ainakin 70-luvulla viihdyin kotona ja kun itse hoitaa lapsensa, lapset ovat tyytyväisiä eivätkä koko ajan huuda ja möykkää, mutta ne tarhalapset kun on kuin eläimet ahdettuna pieneen karsinaan, siis possut. niin ei ihme, että sitä mieltä osoitetaan.
    Mitähän rakkautta lasta kohtaan siinä on, että vauvakuume hehkuttaa ja sitten viedään tarhaan heti kun vain sinne saa.
    Mielestäni vanhempien puolelta täydellinen hylkääminen.

    Äänestä

Kyllä sitä vauvakuumetta taitaa pukata monella, kuten meillä=) Ja vielä jopa kummallaki.Suunnitelmia tehty suuntaa ja toisee. Kyllä sielä pääs varmasti tulee sama..Tsemppiä!

Äänestä
  • verbaalisia kykyjäsi ja älykkyyttäsi, jos siinä on jotain mahdollisuuksia, ettei tule pieniä imbesillijälkeläisiä.
    Hohhoijaa....sossun ovet vissiin jo narisevat?????

    Äänestä

kun ei saa naistakaan.

Äänestä

olen 20-vuotias ja minulla on kohta 7kk:n ikäinen poika. koulu jäi kesken odotuksen myötä. saan kelalta minimin vanhempainrahan ja tietenkin lapsilisä. lapsen isällä on vakituinen työpaikka, joten olemme pärjänneet ihan hyvin. joskus on ollut hiukan tiukkaa, mutta aina on vaippoja ja ruokaa kuitenkin ollut saatavilla. jos todella haluaa lapsen, niin mielestäni ei saa liikaa ajatella raha asioita.

Äänestä

luin kirjoituksesi ja ajattelin heti, että sinulla ja miehelläsi on hyvällä mallilla asiat,tarkoitan, että kun on vaki työpaikkakin.itse kun suunittelimme ensimmäistä lasta mieheni kanssa en ollut omasta mielestäni tarpeeksi vanha(olin silloin 22v.)ja siirsimme asiaa tuonnemmaksi,hassua että en silloin ajatellut asiaa taloudellisesti(ei ollut ammattia,työpaikasta puhumattakaan)vain itsekeskeinen minä joka ajattelin että olen aivan liian nuori ja menoa ihan liikaa siis että piti vielä kierellä ja kaarella ns.vapaana mennä ja tulla miten halusi jne jne.ja sitten kun olin valmis parin vuoden päästä,eipä se heti tärpännytkään,vuosi yritettiin ja sitten kun tärppäs,sain keskenmenon.mutta onneksi tulin heti uudelleen raskaaksi..vaikka olen ollut kahdelta ensimmäiseltä lapseltani minimi äitiyspäivärahalla(62mk=nykyisin euroina n.10,40e/päivä ja miinus verot)niin lapseni olen kasvattanut isoiksi koululaisiksi ja fiksuiksi-ainakin omasta mielestäni.kaksi viimeisintä olen tehnyt myöhemmin iltatähdeiksi ja en kadu tippakaan vaikka esikoisen ja kuopuksen ikäero on hieman yli kymmenen vuotta.jos sinusta vähääkään tuntuu että olet niinkuin luontaisesti kypsä ja valmis äidiksi niin siitä vaan lapsia hankkimaan,ei raha saa olla se ratkaiseva tekijä siinä hommassa!tsemppiä teille.

Äänestä

tervehdys.. en yleensä vastaile viesteihin.. oikeastaan tämä on eka kerta..
yritin itse saada lasta kuumeisesti kolme vuotta ennen kuin tärppäsi.. (liekö syynä E- pillerien aikaisempi käyttö..tiedä häntä..).
kuume oli paha.. oli oikeastaan saman tekevää että kuka lapselle tulisi isä.. seurustelin kolmen kundin kanssa sen aikana.. mutta ei..
vauvakuume on kova juttu.. ajatkset pyörii sen yhden asian ympärillä ja kaikki rakentuu sen varaan että mitä jos nyt selviäisi että olen raskaana..
tulosta ei syntynyt ja osittain luovutin.. lykkäsin asiaa ettenpäin ajatuksella että ehkä sitten myöhemmin.. tapasin miehen.. oli hyvä fiilis ja kaikki rullasi.. molemmat olimme vaki työssä mutta molemmilla myös kovat velat.. sitten tulin raskaaksi.. pikku hiljaa ostimme vähistä rahoista yhtä ja toista joita tultaisiin tarvitsemaan ja käytetty kelpasi hyvin.. lasten tavarat ei käytössä ehdi kulua.. vauva-aika on todella lyhyt..tein enemmän töitä odotus aikana jotta äitiyspaiväraha olisi ollut mukava.. ja sen kannatti.. nyt poika on vajaan vuoden ikäinen.. ja kyllä meidän perheestä löytyy se mitä pitää ja paljon ylimääräistäkin.. olen työssä enkä enää nauti ruhtinaalisia vanhempainrahoja mutta silti selvitään..
keskimäärin vauva kuluttaa n.100-120 euroa kuussa kun lasketaan vaipat ja ruuat, maidot ja vellit sekä hieman vaatetta.. vaatetta ei kannata hankkia isoa kasaa.. sen verran että riittää.. niistä kasvetaan vauhdilla ulos..lapsilisällä ostaa lapselle mekein kuukauden ruuat..(=100euroa)..tietysti.. jos lapsi sairastaa kovasti.. kulut nousee mutta siksi ehdoton onkin vauvavakuutus.. meillä poika kolme kertaa kipeä.. korvissa ei mitään.. liekö hyvää tuuria.. nyt poika saa juoda tavallista maitoa ja korvikkeet saa jäädä kauppaan.. samaten hän voi syödä lähes samaa ruokaa kuin me kunhan jättää suolan pois.. annos on helppo ottaa syrjään ennen maustamista.. ja on edullista..joten rahalla lasta ei kasvateta.. hellä syli, rajat ja rakkaus ratkaisee.. ja toisistaan välittävät vanhemmat..nyt ollaan naimisissa ja tammikuussa saamme toisen lapsen.. täällä on kaikki valmiina.. yrittää siis kannattaa.. raskaaksi ei tulla noin vain.. ajatelkaa asiaa niin että mikä tilanne on esim. kolmen vuoden päästä..tsemppiä teille..

Äänestä
  • Myös minulla on niin suuri vauvakuume. Olen jo 28-vuotta. Miesystäväni ei taloudellisen tilanteen takia lasta vielä halua, ehkä vuoden tai kahden päästä. On hankalaa ku niin toivoo lasta...Ei kai auta kun odottaa...

    Äänestä

  • *Netta* kirjoitti:

    Myös minulla on niin suuri vauvakuume. Olen jo 28-vuotta. Miesystäväni ei taloudellisen tilanteen takia lasta vielä halua, ehkä vuoden tai kahden päästä. On hankalaa ku niin toivoo lasta...Ei kai auta kun odottaa...

    tai opetella selvittämään asia toiselle juurta jaksain.. johan kestää melkein vuoden ennen kuin lapsi syntyy.. mutta myös toisen mielipidettä on kunnioitettava.. mutta kukaan ei saa kieltää itseäsi toivomasta..

    Äänestä

ensimmäisen 5v aikana ja seuraavan 5v. aikana 25%

Ihmisiä on liikaa Suomessa joten järjetöntä lisääntyä työttömyyteen ja kilpailemaan siitä ja siitä paikasta.

Vaikea oikeasti uskoa, että lasta niin "mielettömästi" halutaaan.
Lapsi maksaa omakotitalon verran ja nuoripari joka siinä ja siinä kykenevät itseään elättämään niin hankkivat lapsia???? sairasta.

Kyse taitaa olla ulkopuoliasta painetta enemmänkin yleensä jos ihan "mahdoton tarve" saada lapsi omaksi vaikka tilit eivät riittäiskään.

Luonnon sairas juoni kyseessä jota lisäävät tuttavat joilla lapsi itsellään ja pitävät "huonompana" jos lapseton.

HERÄTKÄÄ ihmiset todellisuuteen tässä ainoassa elämässä.

Äänestä

Oottelen jo ihan kärsimättömänä tässä, että koska se mieskuume häipyy...

Vauvakuume menee kun juoksee villivarsijen perässä aikansa. Sitä odottelee ensin, että voi kun ne tulis jo aku ankka -ikään, istuisivat ja lukisivat. Sitten sitä odottelee, että jokohan ne kohta armeijaan jne. Aika vilahtaa nopeasti, jos antaa vauvakuumeen purasta.

hetki vaan, sitä istuu keinutuolissa.

Ei minustakaan kannata ajatella liikaa sitä rahaa. eihän sitä nuorena ole. Monet siirtää lapsen saantia niin pitkälle, että sitä lasta pitää alkaa oikein tekemällä tekemään. ja voi olla ettei edes tärppää, tai saavat vain yhden. Aikakin "loppuu". Sehän se olennaista, että haluavatko molemmat lapsen.

Nyt minusta tuntuisi surulliselta, jos ei olisi lapsia, vaikka ehkä sitä aina sopeutuu siihen mitä on ja nauttii sellaisesta elämästä mikä on.

Ei kun pehmittämään vain miestä, mutta ei väkisin. Jospa tottuu ajatukseen.

Äänestä
  • VAUVAT OON IHANIA !!

    Äänestä

  • tietoinen, että nykyisin eletään ihan eri maailmassa kuin joskun 60-70-luvuilla.
    Nykyisin ilmastonmuutos etenee hurjalla vauhdilla ja nuorilla hormonit hyrrää ja ajatukset, jos niitä on, kohdistuu vain ja ainoastaan kuumemittariin ja vauvan kakkavaippoihin.
    No. tulevat sukupolvethan ne vasta kärsiikin kaikki edellisten sukupolvien töppäykset ja tilanne senkuin vain pahenee koko ajan ja ripeästi.
    On minullakin aikuiset lapset, mutta kyllä lastenlasten kohdalla panee toisenkin kerran miettimään.........
    Voi seuraavaa sukupolvea ja mahdollisesti sitä seuraavaa, jos vielä mahdollisuudet telluksella riittävät.
    Tuskin...........

    Äänestä

  • Elämä ei ole leikin asia kirjoitti:

    tietoinen, että nykyisin eletään ihan eri maailmassa kuin joskun 60-70-luvuilla.
    Nykyisin ilmastonmuutos etenee hurjalla vauhdilla ja nuorilla hormonit hyrrää ja ajatukset, jos niitä on, kohdistuu vain ja ainoastaan kuumemittariin ja vauvan kakkavaippoihin.
    No. tulevat sukupolvethan ne vasta kärsiikin kaikki edellisten sukupolvien töppäykset ja tilanne senkuin vain pahenee koko ajan ja ripeästi.
    On minullakin aikuiset lapset, mutta kyllä lastenlasten kohdalla panee toisenkin kerran miettimään.........
    Voi seuraavaa sukupolvea ja mahdollisesti sitä seuraavaa, jos vielä mahdollisuudet telluksella riittävät.
    Tuskin...........

    Mutta tiedän, että monet tuntevat ahdistusta ko. asioista. Varmaan sitten jos isoäidiksi joskus tekevät, sitä ajatteleekin elämää noin, "eteenpäin". ja se pelottaa.

    Äänestä

kun näkee ton vauvan kuvan tossa etusivulla.. oksettava.. kuvaa juuri sitä mitä vauvat ovat; rääkyviä, rumia ja ärsyttäviä.

Äänestä

..mutta "isukkia" ei vielä ole löytynyt...? Olisin hiukan kiinostunut, jos oikea löytyisi...

Äänestä

Täälläpä näkee kaikenlaisia vastauksia.. Mutta en sen enempää kommentoi toisten ajatuksia, kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä. Vastaan vain alkuperäiseen kysymykseen.

Tiedän että olen nuori (18v.). Tiedän että kouluni on vasta alkamassa. Tiedän että talonrakennukseen menee rahaa ja yhteistä aikaamme. Tiedän että joudumme entistä tarkemmin säästämään ja nipistämään kaikesta ylimääräisestä.

Mutta minulla on ollut koko nuoruuteni vauvakuume; sellainen, että olen ollut erittäin lapsirakas ja toivonut että aika menisi äkkiä, jotta olisin jo sen ikäinen että voisin itse saada vauvan. Viime kuukaudet kuume on ollut sellainen, että todella jo tunnen olevani valmis äidiksi. Halu saada oma rakas pieni syliin on erittäin kova.. Olen ollut tosi paljon lasten kanssa, tiedän siis mitä se elämä lapsen kanssa tulisi olemaan.

Kolme hyvää tuttavaani saa tämän vuoden puolella vauvan. Olen totta kai iloinen heidän puolestaan ja onnellinen, kun pääsen hoitamaan vauvoja, mutta.. kun se on eri asia kuin oma vauva..

Mutta mies ei suostu. Haluaisi odottaa koulun loppuun asti (3v), mutta olen jo odottanut niin monta vuotta etten enää jaksaisi.. En voi häntä pakottaakaan, mutta tämä vaikuttaa niin paljon meidän suhteeseen. Syytän miestä, on paha olla.. Ymmärrän toki että hänelläkin on vaikea olla, on sanonut että kun pyydän niin paljon.. Miehellä on kuitenkin suht. hyväpalkkainen vakituinen työ, kyllä minä uskon että pärjäisimme.. Sukulaisillakin on niin paljon viime aikoina ollut vauvoja, että tavaroita ja vaatteita ei tarvisi ostaa ollenkaan, vain ruokaa vauvalle. Ja eikö tähän riitä lapsilisä..? Olen suunnitellut käyttäväni kestovaippoja vauvan kanssa.

Nyt varmasti moni sanoisi minulle, että voi kuule, ei se niin helppoa ole.. Tiedän sen, sisarellani kesti monen monta vuotta ensimmäisen vauvan saamiseen. Mutta haluaisin aloittaa jo yrittämisen.. Se vähän pelottaa jo valmiiksi kun ei voi tietää miten tulee käymään.

Tämä tilanne ahdistaa. Rakastan miestäni todella paljon, mutta tämä asia tuntuu kamalan väsyttävältä ja masentavalta. Olen yrittänyt vakuuttaa hänet uskomaan, että pärjäisimme, silti hän epäröi..

Minun ei kai auta muu kuin odottaa..? Vaikka minusta tuntuu että tulen pian hulluksi. En ikinä voinut edes kuvitella, että tämä kuume ja halu ja kaipuu menisi näin voimakkaaksi.. *itkuinen*

- väsynyt odottamaan odottamista

ps. Pyydän ettette rupea kauhistelemaan nuorta ikääni ja voivottelemaan sitä, kun minulla on vielä niin paljon aikaa. Ymmärtäkää että nuoretkin voivat yhtä kovasti haluta olla äitejä, ja olla valmiita äidiksi..

Äänestä
  • Luin tämän ketjun ensimmäisen ja viimeisen viestin, ja tahdoin kertoa omasta tilanteestani... Toivoen teiltä tietenkin jotain kommenttia.

    Olen 26v. (tiistaina tulee 27v. apuva!) ja kysymykset lapsesta ovat jostain kumman syystä alkaneet kiinnostaa. Huom! siis vasta kysymykset lapsesta. Hankkiako? Milloin? Mikä on oikea aika? Pitääkö olla naimisissa? Oma terveys? Saanko sitten? Olen itse myös ollut tekemisissä lasten kanssa paljon ja minulla on omasta mielestäni kuva, millaista se elämä sitten on. Nyt vain puuttuisi se kuumotus... noh, järkiperäiset seikat eivät ole todellakaan kohdallaan; avoliitossa tasapainottelua, sairastan masennusta monien muiden sairauksien ohella, taloutemme on epävakaa, jne... Mutta se tunne. Sitä niin toivoisin... Koska järkiperäiset seikat kyllä tulevat korjaantumaan; opiskelut päättyvät, kun itse niin tahdot. Talous vakaantuu töihin mennessä. Parisuhdekin helpottaa kun sairauteni pahin vaihe on ohi (toivon mukaan). Mutta se tunne. Mitäs sitten kun on se punainen tupa ja perunamaa enkä sitten haluakaan äidiksi. Eikö se ole julma tapa särkeä toisen sydän rikkomalla lupaus? Tunnetta ei voi määrätä, se tulee jos on tullakseen. Mutta joskus se tulee vasta 40senä, kun se voi olla myöhäistä.

    Inhottavaa että on olemassa konkreettinen (fyysinen) aikaraja emotionaaliselle asialle. "Että nyt on sitten sinun viimeinen mahdollisuus ajatella saavasi lapsi. Noh, miltä tuntuu?." Kauhea, miten kamalalta kuulostais.

    Pelottaa toisaalta sinunkin Annabella puolesta, josko lapsen tahdot oman tunteen mukaan toisen tunteista huolimatta. Se kun ei ole ihan pelkkä pyyntö toiselta... Tässä täytyy ymmärtää ja vielä kerran ymmärtää. Eikö se olisi kamala tunne jos lapsen isä hylkisi omaa lastaan, koska ei ollut tähän valmis? Tunnen erään valitettavan tapauksen, ehkä liiankin monta valitettavaa... Josko tunne on todellakin niin valtava että se vie tunnemyrskyyn että syytät siitä miestäsi, niin suosittelisin sinua kääntymään ammattiauttajan puoleen. Ethän halua että syytöksesi vievät miestäsi kauemmas. Omasta mielestäni kun lapsi on juuri kahden ihmisen välisestä rakkaudesta syntyvä. Joku taannoin kuvaili sitä levollisuuden ja tasapainoisuuden tunteeksi suhteessa, jolloin sen huipennus on lapsi. Ja sen siten täytyy ehdottomasti olla molempien yhteinen päätös, ei kiristyksellä aikaan saatu. Iällä tässä ei ole mitään merkitystä muuta kuin siinä fyysisessä puolessa. Uskon että itselläni tulee se kuumotus kunhan tästä paranen, mutta en voi pelolleni mitään. Kun olla siinä tilanteessa ettei vain pysty antamaan toiselle lasta. Ymmärrän siten siis miestäsi. Kun se lapsi ei ole minun omani, vaan meidän oma. Raha-asiat eli järkiperäiset syyt ovat jokaisen harkittavissa. En usko että Suomessa kuitenkaan enää kukaan kuolee nälkään. Kuten sanoit että onnistuisit nipistämään kaikesta... Itse kuitenkin kotoisin köyhästä perheestä tahtoisin antaa lapselleni sen turvallisuuden ilman että vanhempien tarvitsisi riidellä rahasta. Järkisyillä kun on vaikutuksensa tunteisiin...

    Mitä tahansa päätätkin niin ajattelethan myös muidenkin tunteita?

    - Älä ajattele sitä, mitä sinulta puuttuu, vaan ole onnellinen siitä, mitä sinulla on -

    Äänestä

alettiin mieheni kanssa yrittämään puolitoista vuotta sitten, jos olisi tärpännyt niin meillä olisi nyt kaveri piirin vanhi. mutta nyt on jo kuudelle ystävä pariskunnalle syntynyt terveitä lapsia. Suoraan sanottuna V*****A kun itse ollaan yritetty, ja kaverit ylistää kun on niiiin iiiihanaa olla perheellinen ja kyselevät että "koskas te alatta tekemään mukuloita". ku se oliskin vain tehä.....sillon tule mieleen että miten tuo yläkerran herra on ämä asiat oikein järjestänyt ku muut ne vaan keksii joku päivä että: mitäs tänään tehtäisiin,.. tehtäskö vaikka lapsi....en mie yhtää katkera ole, en...lääkäriin ei minun mies ole uskaltanut kun pelkää että vika on hänessä, ja aika masentunuthan hän on. kaikki kyllä jaksaa kannustaa..mutta ei se enää edes lohduta...mutta ei kannata painostaa lapsen tekoon, eräs pariskuna niistä kuudesta oli sellainen tapaus että vaimo oli VINKUNUT lasta jo 2 vuotta ja mies sanoi että ei, niin nykyään jos heille tulee riitaa lapsees liittyen on repliiki " sinähän tuon pennun halusit" aika suosittu....ja älkää ajtelko sitä rahaa, se unohtuu varmasti kun saatte ensimmäisen kerran oma rakkautenhetelmän syliinne.onnea teille ja kaikkea hyvää.

Äänestä
  • että ensiksi käyt peruskoulun uudelleen ja opettelet kirjoittamaan. Huhhhuhhhh.....
    ÄO-tasosi myös vaikuttaa kovin alhaiselta, niin että ei niiden sinun geeniesi siirtäminen edelleen ole mitenkään tarpeellista, tosin tulevaisuudessa on suomessa kova työvoimapula
    ja esim. hierojan ammatti ja puolipäivätoiminen kengänkiillottajan pesti voi olla ilman koulutustakin.
    Ei se sun miehesi voi kovin suuri valopää olla, kun sun kanssas jaksaa, mulla meni jo hermot....

    Äänestä

> olen auttanut lapsetomia pareja

Äänestä
  • ja oletko myös se sama joka baareissa kehuu? Ai niin, taisit just tulla sieltä, mutta leppääpä välillä.

    Äänestä

Olis varmaan pirun ahistavaa, jos iskis kova vauvakuume, mutta vaimokuume pysyis edelleen poissa :)
Ja sitäpaitsi lasten tekeminen on vanhanaikaista ja siinä likaantuu :)

Äänestä
  • ..kuuluu elämään. Siitä sitten sukupuu jatkuu.
    Lisääntyminen on yleensä luonnonlaki.

    Äänestä

  • lapset kirjoitti:

    ..kuuluu elämään. Siitä sitten sukupuu jatkuu.
    Lisääntyminen on yleensä luonnonlaki.

    Näitä geenejä ei pahemmin kannata lähteä levittämään. :D Enää 10 kuukautta ja sitten voikin käydä pistämässä letkut poikki ja unohtaa koko touhun. :)

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Näitä geenejä ei pahemmin kannata lähteä levittämään. :D Enää 10 kuukautta ja sitten voikin käydä pistämässä letkut poikki ja unohtaa koko touhun. :)

    paljonkin lapsia vai oletko synnynnäisesti niin viisas?
    Itse halusin lapseni, mutta silloin elettiin eri aikaa, 70-lukua ei voi verrata tähän ilmastokatastrofiaikaan.
    Lykkyä tykö johtojen katkaisuun, varmasti helpottaa kummasti.

    Äänestä

  • Älyteko ja tehokas sitten myös kirjoitti:

    En vain omaa minkäänlaista viettiä hommata jälkikasvua, parempi minun sekä mahdollisten lasten kannalta etteivät polkumme kohtaa.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Näitä geenejä ei pahemmin kannata lähteä levittämään. :D Enää 10 kuukautta ja sitten voikin käydä pistämässä letkut poikki ja unohtaa koko touhun. :)

    Itse sain eka lapseni puolivahingossa : ), ei minulla ollut varsinaisesti asiaa vastaankaan mitään, mutta ihan nuorena "säälin" niitä, joilla oli lapsia. Näytti se homma niin kurjalta, hapsottavalta ja rasittavalta.

    Se vauvakuume iski vasta kun NÄIN vauvan. Oli kuin olis klapilla päähän lyöty.

    Äänestä

  • Pohjan-Akka kirjoitti:

    Hieman outoa, että jos kolmikymppinen sanoo ettei hän halua lapsia hän on epäkypsä. Jos 16-vuotias tytönhupakko haluaa tulla raskaaksi hän on täysin kypsä tekemään tuollaisen päätöksen. Käy järkeen.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Hieman outoa, että jos kolmikymppinen sanoo ettei hän halua lapsia hän on epäkypsä. Jos 16-vuotias tytönhupakko haluaa tulla raskaaksi hän on täysin kypsä tekemään tuollaisen päätöksen. Käy järkeen.

    Lapsenteko asia kuuluu sellaiselle alueelle, jota ei ihan ihminen voi säätää. os elämänsä yrittää säätää ja onnistuu siinä, niin onko sitä siihenkään sitten vanhana tyytyväinen. Voi olla, että ne suunnittelemattomat asiat ja "mokat" tekevät elämästä elävämmän.

    Voi vaikka rakastuakin vielä, ja vaikka ei rakastuisikaan niin en tiedä olisiko se vahinkokaan vahinko, jos suht koht normaalille naiselle sattuisi. Ettei mikään alkoholisti tai sillei...

    Usein sellaiset miehet, jotka olisivat parhaimpia isiä, ovat "liika"viisaita : )

    Lapsi o oikeasti ihana kun se on olemassa.

    Äitini sanoi usein:"lapset ovat Herran lahoja, mutta pirun pirttikaluja". Ymmärrän sen sananlaskun ytimen täydellisesti ja ihan kokemuksella, mutta Herran lahjoja kumminkin. Ei ihminen voi enempää saada.

    Mitäpä ihminen tässä elämässä todella voi säätää? Voisin elää ituja syömällä, harrastaen meditaatiota ja juoden vain lähdevettä. Toiveissani olisi elää 100-vuotiaaksi, mutta siitä huolimatta voin tukehtua korpunpalaan tai liukastua suihkussa saippuaan ja taittaa niskani. Ainoa asia tässä maailmassa mikä on varmaa on se ettei mikään ole varmaa.

    En halua ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestäni, eikä minusta hyvää isää tulisikaan koska olen tälläinen edesvastuuton huithapeli. Se on minun oma valintani, mietin vain ottavatkohan ihmiset vakavasti kun olen 39 vuotias vai pitääkö vielä odottaa tovi?

    Mutta aika hyvin olen onnistunut ainakin äitinä, vaikka itse sanonkin. Tai sitten sekin on pelkkää sattumaa, sattumaahan se tietysti on sekin, että kuka sieltä sitten tulee jos on tullakseen. Ei kaikkea voi omaksi ansioksi, tai syyksi, laittaa.

    Olet niin kauhean ihanan fiksu. Miehillekin pitäisi olla jotkut pillerit, ettei tarvitsisi niin hurjan lopullisia valintoja harkita.

    Jotain on laitettava Vanhasen Matin syyksikin... :) Toisaalta ihmiset sanovat, että mene naimisiin, et voi syyttää kaikesta hallitusta. Voin toki aina yrittää. Virheethän luonnollisesti vieritetään muiden niskoille ja kunnia kerätään itselle, ainakin jos elämä toimisi kuten politiikka.

    Siihen en lähde ottamaan kantaa olenko fiksu vai en, mutta puhun sillä vähäisellä viisaudella mikä minulle on suotu, sinänsä lohdullista jos rikkomalla hiljaisuuden kuitenkin kykenen sanomaan jotain edes etäisesti älykästä.

    En tiedä olisiko miesten ehkäisypilleri mikään ratkaisu, mutta tuskin sellaisen olemassaolosta mitään haittaakaan olisi. Sinällään en usko, että kukaan lähtee sellaista tekoa tekemään hetken mielijohteesta, se on kuitenkin niin perustavanlaatuinen ratkaisu ettei sitä tehdä vain sen takia, että se kuulostaa oikealta ratkaisulta vaan siksi että se tuntuu oikealta ratkaisulta.

    Omalla kohdallani olen huomannut sen että mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä oudommalta ajatus omasta jälkikasvusta alkaa tuntua, joten en usko että päätökseni on mikään "hetken humputus".

    Tuli kai sellainen "äidillinen" juoli, että voi, voi...johdot poikki....vaikka en halua/halunnut tuputtaa.

    Se vain, että voiko sitä ihminen koko elämänsä olla jostain asiasta samaa mieltä. Ehkä se on luonnejuttu: toiset pystyy, toiset ei. Mie kuulun jälkimmäisiin. En uskaltaisi niin lopullisia päätöksiä tietoisesti tehdä. Ehkä siksi olen tehnyt suuria päätöksiä "tiedostamatta".

    On se kyllä totta, että loppuikänsä on vastuussa, ja huoli...

    Se vaan harmi, että jääkö se lasten teko vähemp"järkisille", kun fiksuimmat pistää putket poikki. Hormonikierukka on naisille paras keksintö sitten maailmansodan. Se on varmempi kuin sterilisaatio, mutta sen voi ottaa pois.

    Ei varmaankaan voi olla samaa mieltä, ihan jo pelkästään siitä syystä että asiat muuttuvat aikojen saatossa, mutta tietty suuntaus kuitenkin säilynee. Luulisin ainakin.

    Ymmärsin kyllä ettet halunnut tuputtaa, enkä minäkään nyt sinkkuna ole letkuja poikki pistämässä, koska siihen ei ole mitään tarvetta. :) Olen kuitenkin pidemmän aikaa harkinnut sitä ja pian voin sen tehdä mikäli tarve/halu ilmenee. Huomannut vain sen että mitä enemmän tulee ikää lasiin, sitä vähemmän ajatus jaksaa innostaa.

    Niin, ainoa 100% varma ehkäisy taitaa olla kohdunpoisto, jota ei kyllä voi suositella kenellekään. :(

    Vaan jos sattuu unelmien nainen kiikariin...

    10-20 vuotta sinulla vielä aikaa muuttaa mieltä jos huvittaa. : )

    Itse olen jo viittä vaille 50, niin että enpä usko että kovin riskipitoista pääsisi tapahtumaan enää vaikka leikkisikin venäläistä rulettia: että ei se yhdestä kerrasta. Mutta en koita kummiskaan. Kun sitä vanhentuu, sitä viisastuu.

    Äänestä

  • Älyteko ja tehokas sitten myös kirjoitti:

    paljonkin lapsia vai oletko synnynnäisesti niin viisas?
    Itse halusin lapseni, mutta silloin elettiin eri aikaa, 70-lukua ei voi verrata tähän ilmastokatastrofiaikaan.
    Lykkyä tykö johtojen katkaisuun, varmasti helpottaa kummasti.

    Ei ole lapsia omasta takaa, en tosin usko olevani mitenkään erityisen viisaskaan. Ilmastonmuutos on mielestäni vain hyvä vitsi jolla voi pelotella typeriä massoja, turhaa hysterian lietsomista ihmisten peloilla pelaten. 1883 Krakataun tulivuori räjähti ja siitä aiheutunut pölypilvi vaikutti myös ilmastoon vuosikausiksi. Räjähdyksen tehoa voisi verrata rajoitettuun ydinsotaan, mutta aiheutuiko siitä maailmanloppu? Ei. Aiheutuuko nykyisestä ilmastonmuutoksesta maailmanloppu? Ei. Pitääkö meidän lopettaa lisääntyminen sen vuoksi että tulivuori voi räjähtää? Ei. Se lienee jokaisen henkilökohtainen päätös.

    Äänestä

  • Pohjan-Akka kirjoitti:

    Vaan jos sattuu unelmien nainen kiikariin...

    10-20 vuotta sinulla vielä aikaa muuttaa mieltä jos huvittaa. : )

    Itse olen jo viittä vaille 50, niin että enpä usko että kovin riskipitoista pääsisi tapahtumaan enää vaikka leikkisikin venäläistä rulettia: että ei se yhdestä kerrasta. Mutta en koita kummiskaan. Kun sitä vanhentuu, sitä viisastuu.

    Kiitän ja kumarran vastauksistasi. Liian usein tällä palstalle keskustelut menevät vain loanheitoksi suuntaan ja toiseen, kiitos että vastasit järkevästi ja annoit minulle ainakin hetkeksi ajattelemisen aihetta. :)

    Siitä en tiedä viisastuuko sitä iän myötä vai onko se vain kokemusta, jonka avulla kykenemme näkemään tilanteen kokonaiskuvan selvemmin ja ymmärtämään asioiden yhteydet toisiinsa.

    En sano, että olisin oikeassa, mutta en myöskään voi kiistää sitä miltä minusta tuntuu. Kenties asiat muuttuvat tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä teen päätökseni ja ratkaisuni sen vähäisen viisauden ja tiedon valossa, jonka omaan.

    Äänestä

Syynä on kaikenlaiset ympäristön paineet, jotka saavat tuntemaan, että lapsia pitäisi haluta, vaikka niitä ei haluaisikaan. Kaiken maailman naistenlehdissä tuoreet äidit vakuuttavat, että vasta lapsen saatuaan on oikea nainen, ja elämä alkaa, vaikka ei mitään enää pystykään siinä elämässä tekemään.

Joukkopsykoosilta lähinnä vaikutttaa.

Äänestä
  • perheen...oon kouluni käyny ja meillä molemmilla on vakityöt...ja ollaan nyt kolmioo etsimässä.
    Oon aina sanonu teininä että haluan lapset 25-30v välis, ja nyt siihen olis mahdollisuus kun jouduin lopettaan pillerit korkean alapaineen takia..., ja mieheni sanoi ettei haittais vaik tulisin raskaaks...hän tykkää niin lapsista.
    Hmm...kyllä se tärppää...eikä mulla ole kiire mihinkään...hiljaa hyvä tulee, kunhan vaan ei stressaa asian kanss.
    En jaksa raha asioista murehtia kun ne kyllä aina sit selviää...tilanteen mukaan..
    Eipä noita lapsia suunnitella, vaan saadaan...

    Äänestä

  • ja täysipainoinen viesti. Kiitos.

    Äänestä

  • Järkeä lienee päässä kirjoitti:

    ja täysipainoinen viesti. Kiitos.

    kiits...oon niin onnellinen=)...ja jos ei tärppää niin aion adoptoida, serkkuni on adoptoitu..ja hän on maailman onnellisin..hih=)

    Äänestä

  • Miten niin ei pysty enää mitään tekemään elämässään ?
    Höpsistä..

    Lapsethan ovat osa elämää sellaiselle, jolla lapsia on. Eikä se, että joku sanoo löytäneensä naiseuden lapsen saatuaan, ole tarkoittu aiheuttamaan lapsettomille pahaa mieltä. Se on juuri sitä, miltä useimmista naisista tuntuu. Ainakin minä löysin itsestäni puolen, josta en tiennyt siihen mennessä mitään. Ei sinun tarvitse siitä loukkaantua, ei se ole tarkoitettu siksi. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, siksi se esitetään muodossa, että löysi naiseuden itsestään. Se on väkevä tunne ja siitä tulee osa identiteettiä. Ei toki kokonaan, mutta osa. Se on myös osa seksuaalisuutta. Vaikea selittää.. Mutta älä siitä häiriinny, jos et halua lapsia. Se on todellakin sinun valintasi. Siinä mielessä sinun pitää kasvaa ja hyväksyä se, että toiset haluavat lapsia, vaikka sinä et haluakaan.

    Jos nyt sitten on todellisesta halusta kyse.. sitä jäin miettimään.

    Äänestä

  • vaivaa.. kirjoitti:

    Miten niin ei pysty enää mitään tekemään elämässään ?

    Tuntuu vain, että ne, jotka mainostavat äitiyden ihanuutta, eivät ole täysin rehellisiä. Epäilen, että tuolla kaikenkattavalla mantralla peitetään aika paljon muita pyyteitä ja tuntemuksia. Mutta tähän tuskin koskaan tulee vastausta, koska kaikki osapuolet ovat jäävejä asiaa arvostelemaan.

    Minusta tuntuu, että tässä on niin vahva tabu takana, että siihen ei voi puuttua. Ei ole mahdollista, että joku pukisi sanoiksi tunteen, että katuu lapsen hankkimista. Se ei vain ole mahdollista, vaikka on vaikea uskoa, ettei kukaan koskaan tuntisi niin.

    No, onneksi sen voi sitten purkaa itse lapseen.

    Äänestä

Vaivannut jo 10 vuotta ja pahenee vain.

Äänestä

VOISIKO TUON LIIKALIHAVAN JA ÄLLÖTTÄVÄM KIRKUJAN OTTAA TUOSTA VÄHITELLEN POIS, KUN JO TOISTA PÄIVÄÄ PITÄÄ TUOLLAISTA KATSELLA.

Äänestä
  • Vauvahan on kaunis, ihana, hellyttävä olento.

    Äänestä

  • Sinulla on joku ongelma, jos et kestä nähdä tuota vauvaa. Sehän on kaunis, ihana, ihan normaalinnäköinen vauva. Luultavasti sinäkin olet ollut tuollainen :)

    Kiva katsella sitä kuvaa.. todella.

    Äänestä

  • vaan muualla kirjoitti:

    Sinulla on joku ongelma, jos et kestä nähdä tuota vauvaa. Sehän on kaunis, ihana, ihan normaalinnäköinen vauva. Luultavasti sinäkin olet ollut tuollainen :)

    Kiva katsella sitä kuvaa.. todella.

    Suloinen pikku kuutti!

    Ihan tulee oma poika tuosta mieleen.

    Meillä on nyt kaksi lasta iältään 9kk kaksoset.

    Olen laskenut ja seurannut menojen muutosta taloudessamme. Kyllä on muutama sata euroa kuussa mitä ne lisääntyivät. Ja lapsilisää tuntuu tulevan siinä vähän yli kaksisataa joka kuukausi tilille.

    Tarviketta, vaatetta yms. saa todella halvalla ja hyväkuntoista kirpputoreilta ja käytetyn tavaran markkinoilta, hyvä jos on kauaa edellisellä ollut käytössä kun nuo KASVAVAT niin julmetun nopeasti!

    Viestiketjun läpilukeminen vahvisti entisestään käsitystäni: tämän päivän nuorilla aikuisilla tuntuu olevan entistä vähemmän kykyä ja halua ottaa vastuuta mistään, sen paremmin omasta kuin toisen elämästä. Kokeilkaa rauhassa sitä työelämään siirtymistä nyt sitten, katsotaan tuleeko siitä mitään.

    Että semmoista. Suomea ei uhkaa liikakansoittuminen, vaan väestörakenteen täydellinen vinoutuminen, kuinkahan paljon on kohta eläkeikäistä väestöä?

    Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ilmiö, johon voidaan ensisijaisesti vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksilla ja saamalla johtavat teollisuusmaat mukaan co2 -päästöjen vähentämiseen. Jokainen poltettu fossiilisperäinen polttoainelitra tuottaa hiilidioksidia, vai mistä luulitte sen tulevan?

    Vuoden aikana talomme lämmitys tuotti nettona hiilidioksidia pyöreät nolla. Puuston kasvaminen sitoo co2:a ilmasta, ja polttaminen vapauttaa sen. Ympyrä kiersi umpeen.

    Vielä kun sähköntuotannossakin pääsisi enemmän vaikuttamaan, niin tulisi lisää hyvä mieli.

    Niin ja tuo perheauto on Ford Focus TDCI diesel, co2 päästöt 135g/km. Vertailun vuoksi heikompi bensakone tuottaisi 185 g/km. Maksoimme lisää hintaa sekä vuosittaista dieselveroa lisäksi mahdollisuudesta pienentää hiilidioksidipäästöjä.

    Lapsi tuo leivän tullessaan :)

    Äänestä

  • kaksosten isä kirjoitti:

    Jokainen elää niin kun tahtoo.mutta ottakaa hyvät ihmiset toisen tunteet huomioo ja puhukaa toisillenne asioista.Jos toinen tahtoo lapsen ja toinen ei,niin PUHUKAA ja miettikää onko nyt sopiva aika lapselle vai ei.Ja eläkää ensin omat meno halut ja kun vauva syntyy niin sitte elätte niin että vauva on ensimmäinen tärkeysjärjestyksessä sen jälkeen vasta vanhemmat.

    hyvää loppu kesää kaikille =)

    PS.itse olen niin elänyt enkä mitään kadu,ensin tyttöni ja sitten me vanhemmat vasta

    Äänestä

  • No niin, sait tahtosi lävitse! Nyt voitkin seuraavat pari vuorokautta ihailla tuota grillaajaa :)

    Äänestä

onko joku poliitikko kirjottanut käsittämättömästä vauvakuumesta. toiv. on lapsilisät hoidossa, jotta myös tulevaisuus on turvattu valtion ja yhteiskunnan siivellä. nykyinen järjestelmä kun valtio maksaa ihmiselle vauvatuotannosta on hyvä verovarojen jatkuvuuden turvaamiseksi, mutta valitettavasti lisää huomattavasti myös idioottien määrää yhteiskunnassa.

Äänestä

Tutun oloinen on tilanne, olen potenut vauvakuumetta jo kuusi vuotta mutta mitään ei vaan tapahdu. Edellisen mieheni kanssa yritettiin vuosikausia mutta hän ei suostunut menemään tutkimuksiinkaan. Ero tuli sitten kylläkin muista syistä. No, nykyisen tavattuani kuume on vain kasvanut, vaikkakin miehelläni on edellisestä liitosta jo yksi ja toinen syntyy hetkenä minä hyvänsä. He erosivat siis naisen jo ollessa raskaana. Mieheni haluaa selvittää ensin elatus- ja tapaamisasiat kuntoon exänsä kanssa ennenkuin alkaa lasta minun kanssani yrittämään. Itse en välttämättä niitä voi edes saada koska minulla on diagnosoitu Pco. Välillä sorrun syyttelemään itseäni kun mieheni haluaa vielä odottaa ja itku on monesti tullut miettiessäni että miksi se ex on saanut tahtonsa kahdesti läpi ja minä en... Tasan ei käy onnen lahjat, ja mieheni on kuitenkin sanonut että yhteistä lasta yritetään heti kun tilanne selviää. Silti pelko on koko ajan.... Tsemppiä vaan kuumeileville!

Äänestä
  • En ehtinyt viikonloppuna tietokoneen ääreen ja olipa suuri hämmästykseni kun tulin kanavalle ja näin millaisen valtavan keskustelun olen aloittanut! Kiitos kaikille ASIALLISILLE vastauksille, ihanaa saada järkevää palautetta ja kannustusta! Odottelen sopivaa rauhallista yhteistä hetkeä ja otan miehen kanssa asian jälleen puheeksi, on tuloksena sitten yrityksen aloittaminen tai lykkääminen, niin joku vastaus pitää saada! :)

    Äänestä

Voi meillä on niin samanlainen tilanne, oikein ärsyttää avomiehen "järkjeily" rahasta. Toisaalta, hänellä on kaksi lasta edellisestä suhteestaan, mutta myös halu saada kanssani lapsia lisää. Kaikki tuntuu olevan muuten mallillaan, paitsi taloudellinen puoli huolettaa. Kyllä me kaksisteen pärjäämme, mutta entäs vauvan kanssa.. Minä en jaksaisi enää jahkailla ja odotella "oikeaa hetkeä", onko sellaista muka olemassakaan?

Tsemppiä sinne, ja eikun vauvaa yrittämään :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

malttamaton kirjoitti:

Olen nyt jo monta kuukautta käynyt täällä palstalla, vaikka meidän "perheessä" ei olla edes aloitettu yrittämistä vielä. Mukava lukea ihmisten kommentteja ja tuntemuksia yrittämisestä ja onnistumisesta, mutta ei se silti selkeytä omaa tilannetta... Elämä on suhteellisen mallillaan, koulu loppusuoralla, vakityö (vaikka tällä hetkellä vaihtoa harkitsenkin) ja mieskin on ihan positiivisesti suhtautunut vauvajuttuihini. Ainut mutta koko asiassa on taloudellinen tilanne, joka ei ainakaan tällä hetkellä salli mitään ylimääräisiä menoja. Itse ajattelen, että jos nyt aloitettaisiin edes yrittämään, sillä aikaa voi vierähtää tovi ennen kuin raskaaksi tulen, monen vuoden hormoonien käytön jälkeen. Mies vaan toppuuttelee ja ajattelee asiaa ärsyttävän järkevästi! Turhauttaa kun haluaisin niin kovasti jo alkaa kuulostelemaan että jos vaikka se vauva haluaisi tulla, mutta kun ei saa edes vielä yrittää...

Pyydän anteeksi sekavaa sepustusta, mutta uskon että täältä löytyy ymmärrystä! :)

Tsemppiä ja onnea kaikille kuumeilijoille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu