lapsen "pilalle" mennessä, onko kyseessä perhe vai yh. MUTTA, kun on kyseessä yh, tulee lisäksi ongelmia puuttuvan vanhemman osalta. Kukaan teistä ei osaa ennustaa lapsen puolesta asiaa. Kukaan ei myöskään voi tietää, kuka lapsi reagoi mitenkin. Se saattaa ilmetä vasta vaikka aikuisena. Tähän tulikokeeseen kaikki eronneet yh:t asettavat lapsensa. Tässä ei auta onko syytä vai ei. Lapsi saattaa nähdä asian toisin.
Tämä tuella eläminen on pointti sinänsä. Ei ole oikein erota "hepposin" perustein ja laittaa yhteiskuntaa maksamaan sitä, mikä on tarkoitettu puolisoiden maksettavaksi. Koskaan siihen ei pidä ryhtyä kuin viimeisenä oljenkortena.
Kuitenkin kaikki tiedämme, että nykyään erotaan yhtä helposti kuin avioidutaan. Olisi suotavaa, ettei näihin "kevytmielisiin" avioliittoihin aina syntyisi lasta, mutta totuus on toinen.
Hänestä sitten tulee, tahdottiin tai ei, virheiden maksaja.
Lasten psykiatria on jonossa, ja pitkässä. Koskaan ei Suomessa ole ollut näin paljon huonosti voivia lapsia. Ei edes sotavuosina. Mistä tämä kertoo? Meistä aikuisista jotakin, mutta mitä? Siinä jokaiselle lukijalle pähkinä. Otan mielelläni vastauksia vastaan!
Tämä tuella eläminen on pointti sinänsä. Ei ole oikein erota "hepposin" perustein ja laittaa yhteiskuntaa maksamaan sitä, mikä on tarkoitettu puolisoiden maksettavaksi. Koskaan siihen ei pidä ryhtyä kuin viimeisenä oljenkortena.
Kuitenkin kaikki tiedämme, että nykyään erotaan yhtä helposti kuin avioidutaan. Olisi suotavaa, ettei näihin "kevytmielisiin" avioliittoihin aina syntyisi lasta, mutta totuus on toinen.
Hänestä sitten tulee, tahdottiin tai ei, virheiden maksaja.
Lasten psykiatria on jonossa, ja pitkässä. Koskaan ei Suomessa ole ollut näin paljon huonosti voivia lapsia. Ei edes sotavuosina. Mistä tämä kertoo? Meistä aikuisista jotakin, mutta mitä? Siinä jokaiselle lukijalle pähkinä. Otan mielelläni vastauksia vastaan!
Vastaukset 6
Vanhimmat
täällä on erikoistapauksia. Karpeloita, leskiä, työssäkäyviä tai muuten olosuhteiden uhreja. KUKAAN ei omaa syytään TÄÄLLÄ ole yksinhuoltaja. Täällä ei ainutkaan ole eronnut hepposin perustein saati hankkinut "puoliväkisin" lasta. POIS SE MEISTÄ!
ONGELMAT tulee perheistä, yleensä miehestä, jonka arvon madamet kuitenkin itse lapsilleen ja itselleen valitsivat!
Joo joo. Mun tarina taas on se, että nyt yli 30 v saan "maksaa" korkojen kanssa sen, että äiti ja isä eivät eronneet. Meitä on viisi lasta : veljeni oli alkoholisti vaikka perheessämme suhtauduttiin järkevästi alkoholiin. Hän parantui ja viettää nyt normaalia perhe-elämää maksettuaan siitä kovan hinnan. Kuivilla ollut 9 ja ½ v. Veli on melkein 50v. Siskoistani erän toinenkin on eronnut petettyään sitä ennen miestään vuosikaudet. Eräs siskoni kärsii edelleen perhehelvetissään missä myös hänen lapsillaan on mielenterveysongelmia ( kaikilla neljällä muksulla, eikä siskoni ole eronnut). Kolmas siskoistani on ollut psykoosin takia 5 x suljetulla osastolla jne. Syö jatkuvasti lääkkeitä ja on ns. onnellisesti naimisissa.
Onko näin että YyHoot on ns. helppo ryhmä syyllistää ihmisiä ? Saako arvostelija ja syyttelijä, toisten asiohin sekaantuja kiksejä siitä ? Muuttuuko syyttelijän oma elämä paremmaksi ? Miksi ei osata elää omaa elämää ? Vaan puututaan toisten elämään ? Onko JUURI SINULLA asiat niin hyvin että voit arvostella toisia ?
Niin ja vielä minusta. Olen eronnut, mutta varsin hyvin koulutettu ja hoidan asiano kohtalaisen hyvin. Olen yrittänyt tukea siskojani ja pysyä heidän elämästään ulkopuolella että en enää vaikeuttaisi heidän muutenkin raskasta taakkaansa.
Vanhenpani ovat edelleen ns. naimisissa. Äitini ja isäni tappelivat rajusti ollessani pieni. Olisivatpa eronneet.....
Äiti löi isää, isä äitiä ja äiti minua. Sain kokea nöyryyttävää henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Tietäisittepä miltä tuntuu kun äiti ei jaksa rakastaa lastaan koska itsellään on paha olla ?
Niin. En ole itsekkään täydellinen ihminen. Mutta älkää ystävät hyvät yleistäkö asioita ! Maailma ei ole mustavalkoinen eikä niin pidäkään olla. Antaa maailmamme olla värikylläinen ja siten kaikessa puutteessaan ja "vääryydessään" kaunis.
Toivon kauniita keväisiä päiviä ja eläkää omaa elämäänne =).
mielestäsi perheessä aina näin? Onko se sinun kärjistetty yleistyksesi perheestä? Älä syyllisty itse siihen, mistä toisia syytät! Ja syyllistää ei voi kuin syyllistä...
Juu ei. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa miten asiat menee. On myös onnellisia äiti-isä-lapsi -perheitä sekä onnellisia yh -perheitä.
En yleistä vaan kerroin omasta puolestani OMAN NÄKÖKANTANI OMAN KOKEMUKSEN !!!! En sanonu että kaikkien pitää erota ja että kaikilla on kurjaa, joten hyvää oman elämäsi elämistä :).
Esimerkkejä saa ja pitää kertoa mutta rakas ystävä tee se omasta näkökulmastasi. Vielä esimerkkinä kerro miltä susta tuntuu ja miten asiat näet älä siten että yh -äiti ei pysty lapasia kasvattaa. Eikö ?
tuli kun luin kirjoituksesi, ettenkin kohdan isä löi äiti jne. voi veljet. mulla oli (ehkä) se helpotus että mutsi eros, mutta meni uusiin naimisiin jolloin ns.melkein sama sota jatkui. isäpuoli ei löynyt äitiä, mutta mutsi jatkoi henkistä väkivaltaa mua kohtaan esim: sanolla: kumpa en ois sua koskaan tehnytkään jne. se jättää lapseen jälkensä joita kannan vieläkin mukana. nyt itse 2lapsen ja raskaana olevana yh-äitinä taistelen lapsistani, joiden takia olen jaksanut jatkaa tätä helvettiä.toivon sinulle voimia jatkaa ja kumpa ystävänä olisi sinunlainen ihminen olisi elämä helpompaa. kaunista kevät päivää.
... näin yksioikoista kuule ole...
Ei lasten, eikä kenenkään pahoinvointi ole pelkästään siintä kiinni onko yh.n lapsi vai onko molemmat vanhemmat saman katon alla.
Nykyisen kiirreisen yhteiskunnan tulosta lasten pahoinvointi on ja siitä johtuvat lasten psykiatrian pitkät jonot, ei yh.sta.
Vanhemmilla ei ole aikaa lapsille, ei heilläkään jotka asuvat ns.onnellisessa avioliitossa.
Tänä päivänä ihmisten aikaa vie työ, harrastukset, se että pitää jatkuvasti olla aktiivinen, aina esillä.
Se on ikävä kyllä saanut liian suuren otteen ihmisistä, ei löydetä kultaista keskitietä niin että myös perheelle jäisi aikaa.
Lasten kanssa vietetään sitä niin kutsuttua "laatuaikaa", jolloin tehdään paljon käydään eripaikoissa yms.
Jos sitä on vanhemmilla ehkä kerran kuukaudessa korvaako se muka normaalin jokapäiväisen yhdessä olon...
Sen että lapsi näkee tavallista elämää, on mukana normaaleissa kotiaskareissa, ei aina tarvi mennä ja tehdä voidaan vaan olla yhdessä, vaikkapa tiskata, imuroida tai olla tekemättä mitään.
Uskoisin että moni lapsi olisi onnellisempi siintä yhdessäolosta kuin niistä pienistä murusista mitä saavat vanhempiensa kanssa viettää.
Eikä ongelma ole pelkästään yh.n vaan yleinen perheiden ongelma.
Siinä vaiheessa kun saadaan yhteiskunta toimimaan toisella lailla ja arvostamaan perheitä ja lapsia ja vanhemmuutta, myöskin lasten ja kaikkien ihmisten pahoinvointi vähenee.