Siis oikeasti, nyt alkaa jo menemään hulluuden puolelle tämä yrittäminen. Keskenmenon jälkeen (viime joulukuussa) tilanne on käynyt melkein sietämättömäksi.
En edes kehtaa sanoa, kuinka aikaisin teen joka kuukausi raskaustestin tai jopa testejä. Nyt kp 23/27 ja olen jostain kumman syystä tehnyt jo kolme! testiä. Tämä on aivan naurettavaa.
Eilen olin näkevinäni herkässä testissä hyvin, hyvin haalean viiva, jota mies ei kuitenkaan nähnyt. En itsekään nähnyt heti, vaan tihrustettuani testiä ikkunaa vasten n. 15min. Tänään aamupissasta tesdyssä testissä näkyy muka taas todella hento viiva. Kuljen täällä ympäri asuntoa pissatikut kädessä päivät pitkät. Tämä ei ole ihan tervettä.
Kaikki raskaana olevat naiset tekevät mieleni todella pahaksi, ja jos yksikin tuttu vielä ilmoittaa tulleensa vahingossa raskaaksi, niin pimahdan. Miten sitä voikin olla näin kateellinen?
Kaiken lisäksi edellisen raskauden LA on reilu viikon kuluttua. Olen pelännyt sitä päivää jo monta kuukautta.
Raskausasiat pyörivät päässä valehtelematta ihan koko ajan. Töissä, kotona, ystävien kanssa, yöllä jne. Menee jo pakkomielteen puolelle. Huoh... Eikä asiaa auta se, että olen päiväkodissa töissä.
Enemmän kuin se, etten koskaan saa sitä plussaa, pelottaa se, että saan sen! Sitten on luvassa tajuton stressaus siitä, että taas käy huonosti. Ensimmäisen kerran saa varmaan huokaista helpotuksesta sitten kun vauva on 6kk, ja siitä se huolehtiminen varmaan vasta alkaakin..
No, tulipa pitkä vuodatus. Pakko vaan jonnekin päästä purkamaan. Täällä sentään edes joskus törmää (lähes) yhtä epätoivoiseen yritykseen.
En edes kehtaa sanoa, kuinka aikaisin teen joka kuukausi raskaustestin tai jopa testejä. Nyt kp 23/27 ja olen jostain kumman syystä tehnyt jo kolme! testiä. Tämä on aivan naurettavaa.
Eilen olin näkevinäni herkässä testissä hyvin, hyvin haalean viiva, jota mies ei kuitenkaan nähnyt. En itsekään nähnyt heti, vaan tihrustettuani testiä ikkunaa vasten n. 15min. Tänään aamupissasta tesdyssä testissä näkyy muka taas todella hento viiva. Kuljen täällä ympäri asuntoa pissatikut kädessä päivät pitkät. Tämä ei ole ihan tervettä.
Kaikki raskaana olevat naiset tekevät mieleni todella pahaksi, ja jos yksikin tuttu vielä ilmoittaa tulleensa vahingossa raskaaksi, niin pimahdan. Miten sitä voikin olla näin kateellinen?
Kaiken lisäksi edellisen raskauden LA on reilu viikon kuluttua. Olen pelännyt sitä päivää jo monta kuukautta.
Raskausasiat pyörivät päässä valehtelematta ihan koko ajan. Töissä, kotona, ystävien kanssa, yöllä jne. Menee jo pakkomielteen puolelle. Huoh... Eikä asiaa auta se, että olen päiväkodissa töissä.
Enemmän kuin se, etten koskaan saa sitä plussaa, pelottaa se, että saan sen! Sitten on luvassa tajuton stressaus siitä, että taas käy huonosti. Ensimmäisen kerran saa varmaan huokaista helpotuksesta sitten kun vauva on 6kk, ja siitä se huolehtiminen varmaan vasta alkaakin..
No, tulipa pitkä vuodatus. Pakko vaan jonnekin päästä purkamaan. Täällä sentään edes joskus törmää (lähes) yhtä epätoivoiseen yritykseen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olen varma, että itse pimahdan paljon nopeammin kuin sinä. Nyt menossa vasta ensimmäinen kierto tämän yrityksen kanssa. Tuntuu, että sitä on niin malttamaton, että heti pitäis tärpätä. Olen myös typerästi laskeskellut, että olisi niin kiva synnyttää ennen ensi kesää, joten senkin vuoksi pitäisi heti onnistua.
Hirveän moni kaveri on raskaana. Ja kaikilla homma on käynyt melko helposti.
Toisaalta, olen joskus hyvinkin pessimistinen ihminen. Jos tulen raskaaksi, olen ihan varma että saan keskenmenon ja joudun sitten rikkinäisenä ja surullisena menemään kaverien vauvojen kastajasiin. Olisi helpompi jos kukaan muu ei olisi läheisistä raskaana.
Että yhtä tyhmiä ajatuksia täälläkin pyörii mielessä.
Ehkä ei kannata yrittää vaan antaa ajan kulua niin ennen pitkää huomaat olevasi raskaana.yrittäminen luo tressiä ja aiheuttaa sen et luonto pitää huolen ettet tule raskaaksi.moni on yrittäny vuosia saada lapsia ja ei mitään toivoa mut sit ku on luopunu koko yrittämisestä ni on yhtäkkiä ollutkin raskaana.ymmärrän kyllä et haluat lapsen heti mut ei ne välttämättä tule kello kaulas.onnea kuitenkin ja eiköhän kesä yöt tee tehtävänsä.
sama homma täällä.kuljin pissatikut kädessä viimeviikolla kunnes viimeviikon lauvantaina sain selkeen plussan ja iloitsin siintä.
viiva ei ollut kovin tumma mutta heti nähtävissä.testin ostin apteekista eli pitäisi olla luotettava.
no sitten tän viikon maanantaina testasin samalla merkillä uudelleen ja selkeä nega.
eli en ole raskaana.menkat siis alkaa varmaan pian.
no mutta maanantainen testi pudotti minut ja korkealta sillon päätin että nyt riittää tämä testien ja rahan haaskaus.
nyt en tee testejä ennenkun menkat ovat viikon myöhässä.,
kaverini katsoi myös sitä testiä ja sanoi sen olevan positiivinen.
mutta kuinkas kävikään eipä ollut.
mutta tuskin testit näyttää plussaa ja sitten miinusta ja vielä sama merkki.
ja herkkyys oli 20 joten ei niin kovin herkkä.
jos menkat nyt sitten alkaa ni sen päätin kuitenkin että en tee yhtään testiä enää.
hulluksi meinasin tulla mutta nyt riittää.
täytyy vain keksiä itselleen tekemistä ja johonkin muuhun keskittyä vaikka vaikeempaa onkin.
lapset ensi viikonloppuna tykkimäkeen ja sitä kautta saa jotain muutakin elämään vaikka vaikeeta onkin niin testeihin en tuhlaa enää.
kysynkin tässä muutaman kysymyksen teidän ovis lämmöistä.
kun itselläni ei ole tietoa noihin lämpöihin miten niiden kuuluu olla mutta nyt huomasin viimeeks ovis aikoihin että lämmöt nousivat 37,4(kipeä en ole)mutta sitä aijemmin 6 kuukauteen ei ole ollut näin.aina on lämpö ollut 36.3-36.6 mutta nyt lämmöt pomppivat aamulla 37,1-37,4
enkö ole tätä aijemmin ovuloinut?kierto on 24 ja ovisaikoihin kipua olen tuntenut ennen mutta en tässä kierrossa mutta lämmöt nousivat tämän oviksen tiennoilla.mutta siis särkyjä ei ollut ollenkaan.
ovistikuista en ole niin välittänyt kun en kuitenkaan ajankohtaa osaa mittaukselle laittaa.
ollaan pupuiltu aina kierron 7 päivä alkaen ja joka toinen päivä kierron 12 päivään saakka.
olipas vaikeasti kirjoitettu mutta nyt vetäydyn katsomaan hynttyyt yhteen saan muuta ajateltavaa taas.
suosittelen tuota ohjelmaa muuten aika hauska jos vanhoista pätkistä tykkää...
pitäisit pienen loman tehtailusta?
Et ottaisi ehkäisyä käyttöön (tietenkään), muttet myöskään ajattelisi noin paljon asiaa.
Helpommin sanottu kuin tehty ;)
Aloittaisit vaikka "raskaus- ja ovistestilakolla" eli et ostaisikaan niitä samperin testejä kotiin (ainakaan vähäksi aikaa), etkä laskeskelisi päiviä.
Toivotaan, että lakkosi pitää paremmin kuin mun karkkilakot (karkkia tulee aina syötyä, jos sitä on kotona kaapissa odottamassa).
Miten miehesi suhtautuu tuohon kuumeiluusi vai onko hänellä (vähintään) yhtä kova kuume?
vinkistä, mutta ei taida onnistua.:( Kaikki on kyllä jo kokeiltu, mutta aina kuitenkin hetken mielijohteesta on heti eikä hetken päästä "pakko" lähteä ostamaan raskaustesti. Sitten silmät kiiluen teen niitä testejä kuin joku hullu. Ovistestejä olen käyttänyt vasta tämän kierron ajan.
Olen myös yrittänyt muutaman kierron ajan olla laskeskelematta päiviä, mutta ei se onnistu! Minkä ajatuksilleen voi..?:)
Seksiä on harrastettava ainakin joka toinen päivä, teki mieli tai ei. Miehelle en kuitenkaan koskaan puhu mistään päivistä, tai sano, että "nyt on pakko".:)
Miehellä on yhtä kova kuume, mutta hän suhtautuu kuitenkin asiaan järkevämmin. Hän on myös surullinen keskenmenosta, vaikkei osoitakaan sitä yhtä selkeästi kuin minä esim. itkeskelemällä jatkuvasti. Mies on myös sanonut, että häntä toisaalta pelottaa se plussa, koska hänkään ei kestäisi uutta keskenmenoa.
On tämä rankkaa..:(
se menee nyt niin, että lopettaaka lapsen tekeminen ja alkakaa vaan paneen...
Kaverit yritti "tehdä" yli vuoden lasta, mutta lopettivat sen ( unohtivat ajatukset lapsesta) ja alkoivat vaan ns. paneen ( rakasteleen rakkaudesta eikä kokoajan mietinyt raskaaksi tulemista)
Ekoina kuukausina tein vainoharhasena testin menkkojen jälkeen, kun ne oli normaalia niukemmat ja muutenki oudot..ja hailakka plussahan siitä tuli -ja niin tuli seuraavat menkatki muutaman päivän päästä. Päätin että turhiin testeihin en enää ala tuhlaileen, testin aika on vasta kun mankat on kunnolla, 1-2 viikkoo myöhässä eikä niitä oo tullu minkäänlaisia. No, eipä oo testin testiä enää ton koomin tarttenu tehä :( ja nykyään ne on aina sellaset omituiset! Tuskin enää kovin normaaliaka.. Pitäs kai osata iloita edes siitä et tulee (vielä) säännöllisesti.
Nyt pari viime kuukautta oon ihan "huvikseni" testaillu ovista, kun ei vuoteen oo tapahtunu mitää..tosin en jaksa edes olettaa että niistä sen ihmeempää apua oliskaan. Haluan vaan tietää.. Oikein odotan että nekin liuskat loppus eikä tarttis enää miettiä yhtään mitään kiertopäiviä tai muutaka tähän liittyvää sen tarkemmin.
Joo, kaikin tavoin sitä koittaa välttää pallomahojen näkemistä ja sitä suoranaista vihaa ja katkeraa mieltä. En varmasti ite kestäis olla töissä missään lasten parissa..mut kai vielä raastavampaa olis olla jossain aborttiklinikalla...
itsekin melkein murruin pahan keskenmenon jälkeen. se lääkäri jolla kävin, oli ihan hirvee pskapää, kerto ystävällisesti lasketun ajan ja kaikki.. 10.07. pelottaa kun tuo päivä on taas ovella, mutta pianhan se ohi menee.
älä stressaa, se ei ainakaan auta saamaan lapsia.
ei ollut mikään empaattisin lääkäri. Monotonisella äänellä vaan luetteli, että seuraavalla kerralla voi onnistua ihan hyvin ja että näin käy välillä ja vastaili samalla puhelimeen ym.
Meillä LA olisi ollut 9.7. Joo, onneksi on kohta ohi. Ehkä sitten pääsee paremmin jatkamaan eteenpäin.
Mä niin tiedän nuo tunteet. Mä harrastin tuota jatkuvaa testailua... ja voit uskoa, montako testiä tein kun minulta jäi kahdet menkat kokonaan välistä. (eli kierto oli 100 pv). Yksi apteekki pysy pystyssä pelkästään mun raskaustestiostoksilla.
Nyt on vuosi siitä sadan päivän kierrosta. Onneksi enää ei ole niin pitkiä (nyt on menossa kp 50) vaikkakin yli 60 pv ei ole ollenkaan epätavallista.
Enää en viitsi yksinkertaisesti testailla. En ovulaatioo (montako kymmentä tikkua olen niitäkin turhaan käyttänyt, kun ei yhdenyhtä positiivista testiä ole puolenvuoden aikana tullut) enkä raskauksia. Tai noh, täytyy heti tunnustaa valehdelleensa; tänään testasin, mut hei, nyt on jo kp 50.
Kirjotit, että kaikki raskaana olevat naiset tekevät sinut hulluksi.
- Sama täällä. Mun koko kaveriporukka on raskaana yhtä lukuunottamatta minun lisäkseni. Tai no, kaikki eivät ole raskaana, osa on juuri saanut ensimmäisen lapsensa.
Kamalinta on nämä kommentit - Vahingossa tai " en minä tästä tilastani halua puhua, kun en edes tiedä että haluanko olla raskaana, kokeiltiin vaan kaks kertaa ilman ehkäisyä"
Mä tunnen syyllisyyttä siitä, että olen niin järjettömän kateellinen lapsellisille ihmisille. Pelkään hetkeä, kun parhaan ystäväni lapsi syntyy. Tai no toisaalta, tuskin sitä enää parhaita ystäviä ollaan; kuka haluaa tälläsen katkeran mahon lehmän kaverikseen, joka katselee kateudesta vatsa vääntäen toisten onnea jälkikasvunsa kanssa.
Joskus tämä lapsettomuus vaan vie kaikki voimat ja se tyhjä tila sisällä paisuu aivan naurettaviin mittoihin.
Joskus toivon, että olisin edes kokenut keskenmenon, että tietäisin olevani kykeneväinen tulemaan raskaaksi. Vuosi on kuitenkin mennyt ilman mitään merkkiä mistään.
Jos sitä kuitenkin haluaa etsiä jotain hyviä puolia, niin teen ison säästön, kun ei tarvitse ostella siteitä tai tamponeja. Toisaalta, sitten kun ne menkat tulee, niin sitten sitä verta vuotaa useamman kuukauden edestä.
Mulla on sympatiat ihan sun maria.v puolella. Ja voit uskoa, että täällä on ainakin yksi joka täysin ymmärtää sun "säälittävyytes". Yhtä säälittävä olen minäkin. Ja kurja. Ja katkera. Ja kateellinen.
Kannattaisi miettiä, haluatko vauvan vai haluatko olla lähinnä samassa elämäntilanteessa kuin "ystäväsikin".
Naiset ottaa hirveitä paineita tuosta lapsen saannista (toisaalta ymmärrettävästikin), ja kaiken täytyisi mennä niinkuin kavereilla.
Yksi tärkeimmistä asioista elämässä on oppia, että kaikkea ei saa ja jostain on luovuttava.
Todennäköisesti tulet raskaaksi, vaikka se ei tapahtuisi ihan just nyt. Eli sinällään sinun ei tarvitse luopua muusta kuin aikataulusta.
Olen saanut seurata aika monta kertaa sitä, että yhtäkkiä kaikki kaveriporukassa haluaa juuri samanaikaisesti sen vauvan-tuskin sattumaa/oikean biologisen kellon tulosta.
Lapsen saaminen on eri asia kuin auton osto. Kateus ei saa aikaan yhtään mitään positiivista, päinvastoin aiheuttaa vain turhaa stressiä.
Eli käsi sydämelle ja mietitään myös sitä elämän syvintä olemusta, eikä vaan mennä laumassa.
lohduttavista sanoistasi, tuli ihan tippa silmään.:) (Niinkuin nykyään tulee suunnilleen joka asiasta...)
En osaa kuvitellakaan montako testiä tekisin, jos minulla olisi yhtä pitkät kierrot. Olenkin yrittänyt kovasti olla kiitollinen edes niistä hyvistä asioista, joita meille on suotu, eli juuri vaikkapa tuo täsmällinen kierto ilman mitään välitiputteluja ym.
Minäkin tunnen syyllisyyttä ja oikein itseinhoa, kun en voi olla aidosti onnellinen muiden raskaana olevien puolesta. Etenkään näiden, "hups, olen raskaana"- tapausten. Yhdellä parhaista ystävistäni on reilu vuoden ikäinen ("vahinko")lapsi, joka on kummipoikani, mutta onneksi en ole tälle ystävälle kateellinen. Enemmänkin kateus kohdistuu hieman kaukaisempiin tuttuihin, ja etenkin raskaana oleviin.
Sinulle sanoisin, että ystävyys on kuitenkin niin tärkeä asia, että älä anna sen mennä hukkaan "vain" siksi, että parhaasta ystävästäsi tulee äiti. Mielestäni voisit sanoa tälle ystävällesi (olet ehkä sanonutkin) tunteistasi, ja siitä, että haluat kuitenkin olla hänen ystävänsä. Hän varmaankin ymmärtää tuskasi, jos olette läheisiä. Tämä minun lapsellinen ystäväni ainakin on ollut parhaita tukijoitani tässä tilanteessa.
Sanoit joskus toivovasi, että olisit edes kokenut keskenmenon, jotta tietäisit, että raskaaksi tuleminen on mahdollista. Ymmärrän senkin kyllä hyvin. Koska itse opiskelen alaa, tiesin hyvin keskenmenoriskit. Voin silti kertoa, että se ei auttanut asiaa yhtään, vaan koko elämä romahti siihen paikkaan, kun sain kuulla, että pikkuisen sydän ei enää lyö.
Keskenmenosta on jo yli puoli vuotta, ja edelleenkin itkeskelen ja olen hyvin surullinen tapahtuneesta. Kaulassa on enkelikoru, jääkaapinovessa ultrakkuvia ja ympäri asuntoa on keskenmenoon liittyviä runoja ja miettietä. Suru on siis läsnä jokaisessa hetkessä omalla tavallaan.
On myös varmaa, että mikään seuraava vauva tai raskaus ei voi korvata sitä pikkuista, jonka menetimme. Eli vaikka saisinkin terveen lapsen, tulee tämä ensimmäinen aina olemaan muistoissamme. En siis ehkä kuitenkaan "toivoisi" keskenmenoa sinun kohdallesi.:)
Kiitos vielä kerran ajatuksistasi, hyvä tietää ettei ole yksin.:) Koita jaksaa kiertosi kanssa ja muutenkin onnea yritykseen! Oletko muuten hakenut jo apua noihin ylipitkiin kiertoihin ja muutenkin tilanteeseenne?
Nainen täälläkin – nainen täälläkin.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että naiset todella ottavat kamalasti paineita raskaaksi tulemisesta. Mä ainakin otan. Muilta osin kirjoituksesi oli melkoisen epäkohtelias. Tässä ketjussa osa naisista on kirjoittanut todella rehellisesti kipeimmistäkin tunnoistaan. Mulle ei tullut yhtään sellainen olo, että nämä kirjoittajat pitäisivät samana vauvan ja auton hankintaa. Tai etteivät he olisi rehellisesti ja käsi sydämellä ajatelleet näitä asioita. Eivät he varmasti kaipaa puolustajaa tässä asiassa, mutta kommentoin omista kokemuksistani käsin ja osuit vaan arkaan kohtaan.
Hyvää kesää kaikille.
osoittanut kirjoitustasi minulle, mutta vastataampa nyt kuitenkin.
Minulla ainakin on sellainen tilanne, että vain yhdellä hyvistä ystävistäni on lapsi. Olen vielä suht nuori, joten suurin osa ystävistä ei ole vielä naimisissa tai perhettä perustamassa.
Itsellä sitä vastoin on ollut jo ihan pienestä lapsesta lähtien todella vahva hoivavietti. Jo ihan parivuotiaana jo kyselin aina äidiltä, että miten oikeaa vauvaa kylvetetään jne. Lapsena teki aina pahaa, jos kaverit roikottivat nukkeja tukasta, tai eivät "tukeneet niskaa". Neljävuotiaana sanoin, että minusta tulee "neuvolatäti". Sillä tiellä olen edelleenkin.
Kun kuukautiset alkoivat 13 vuotiaana, päätin, että jos nyt tulisin vahingossa raskaaksi, niin ilman muuta pitäisin lapsen. Joskus hölmöinä teinivuosina oikein petyin, kun kuukautiset alkoivat, vaikka mitään yritystä ei tietenkään silloin ollut.
Lähes jokainen työpaikkani on liittynyt lasten hoitoon, ja nyt syksyllä tulee 10 vuotta, kun olen tehnyt ainakin sivutoimisesti lastenhoitajan tehtäviä. Aluksi yksityisperheissä ja sitten päiväkodeissa ym. Olen valvonut koliikkivauvan kanssa öitä ja "käsitellyt" lukemattomia uhmaikäisiä, joten kovin ruusuisia kuvitelmia vauva/lapsiperheen arjesta ei ole.
Olen AINA sanonut, että se mitä eniten tässä maailmassa haluan, on oma lapsi. Minulla ei siis ainakaan ole kyse millään tasolla lauman mukana kulkeminen tai vastaava. Minun elämän tarkoitus on olla äiti.
Tulipa pitkä ja turha sepustus. Uskon kuitenkin, että suhteellisen harva kuumeilija haluaa lapsen vain siksi, että kavereillakin on.
"Uskon kuitenkin, että suhteellisen harva kuumeilija haluaa lapsen vain siksi, että kavereillakin on."
Odotapa muutama vuosi, niin huomaat, millaisen lammaslauman naiset muodostaa.
Onnea yritykseesi, eiköhän teillä tärppää, toivotaan ainakin niin! Ainakin teille tulee tosi nättejä lapsia, jos äitiinsä tulevat :)
nainen täälläkin
Ehdotit minulle, että miettisin haluanko vauvan vai pelkän elämäntilanteen. Mielestäni haukut nyt väärää puuta, sillä me olemme ystäväporukassa ainoita jotka eivät ole saaneet lasta pisimmästä yrityksistä huolimatta.
En kertonut haaveistani raskautua, koska tunnen kaverini. En kuitenkaan valehdellut sitten kun suoraan kysyttiin(elämäntilanteemme on ihanteellinen lapsensaamiselle ja siksi ymmärsivät epäillä). Siitä päivästä noin kaksi kuukautta eteenpäin, kun kerroin, oli paras ystäväni raskaana (meillä silloin takana n.8kk yritystä takana).
Toinen ystäväni erosi ja tuli raskaaksi yhden illan jutulle.
Minun epäonnekseni ystäväni ovat hedelmällisiä. Minä en.
Sinua, nainen täälläkin, kehottaisin harkitsemaan sanojasi. Minä pahoitin mieleni, kun väitit minun haluavan lapsen vain "muodin" vuoksi.
Olen mielestäni luopunut jo paljosta ja tuntuu kamalalta, että sinä kehoitat minun luopua vielä toivostakin.
Mikä nainen sinä olet?
varmaan tuo sitä vauvaa, ja kieltämättä se, että pelkää ystävänsä lapsen syntymistä, menee musta liiallisuuksiin. Väistämättä tulee mieleen, että onko tuo puhdasta lapsirakkautta.
Tämä vaan on mielipiteeni ja ihan tavallinen nainen koen olevani.
pakko vastata sulle vaikken ole keskuteluun muuten osallistunutkaan...
Sä et varmaan ole ikinä kokenut sitä pettymystä kun menkat alkaa, vaikka ei niiden pitäisi/kuuluisi alkaa ja sitä kun muut ilmoittaa että lapsia tulee vaikka ne uutiset kuulusi tulla omasta suusta.
Mekin "tehtiin" esikoista 3 vuotta ja kuukausi toisensa jälkeen kun vuoto alkoi niin sitä jollain lailla luuhistui...tutkimuksiin hakeuduttiin vasta silloin kolmannen vuoden lopulla.
Silloin tutkimuksien alettua "luovutin" ja ajattelin ettei me saada lasta, no ei ainakaan luonnollisesti, no kuinkas sitten kävikään...
Tuolla sängyssä poika nyt nukkuu ja tuhisee :)
Ja ei, se kateus ei sitä lasta tuo...mutta minkä ihminen itselleen mahtaa??
No voi herranpieksut.
Puhtaasta itserakkaudesta haluan lapsen (joo kloonaisin itseäni jos onnistuisi) Ja kun ystävän lapsi syntyy, niin luultavasti maa järkkyy ja taivas halkeaa.
Että näin.
hei herää nyt.
ÄLÄ NYT KAIKKEA OTA KIRJAIMELLISESTI MITÄ TÄÄLLÄ NETISSÄ LUET!
Ja hanki sisälukutaito, sillä selviät suuremmista väärinkäsityksistä.
olipa kauniisti sanottu.:)
Toivon silti, etten muutaman vuodenkaan päästä tule huomaamaan samaa ilmiötä kuin sinä..
Itse asiassa minusta tuntuu lähinnä siltä, että nykyään eniten arvostetaan vapautta ja sitä, ettei tarvitse ottaa vastuuta toisesta ihmisestä. Eli omasta lähipiiristä siis puhun nyt. Vapaus tuntuu olevan monelle 30 vuotiaallekin tärkempää kuin perheen peustaminen.
ja kirjoita sinä, mitä asioista ajattelet, etkä vaan puuta heinää :)
"Sä et varmaan ole ikinä kokenut sitä pettymystä kun menkat alkaa.."
Itse asiassa olen, että se siitä.
Et tainnut ymmärtää kirjoitukseni pointtia laisinkaan, mutta tuskin halusitkaan.
Ja myönnän avoimesti, etten käsitä tunnetta, että "pelkää ystävänsä lapsen syntymistä", enkä haluakaan käsittää.
No, me ihmiset ollaan kai vaan niin erilaisia. Mutta jokaista meistä tarvitaan.
Onnittelut pojastasi, arvostat ja rakastat häntä varmasti suuresti. Loistavaa tulevaisuutta koko poppoolle!
ehkä, ihan näin villinä arvauksena , että ehkä sinä sittenkään et vain ymmärtänyt mitä tarkoitin?
Älä tuomitse minua sellaisesta, mitä et itse ymmärrä. Se ei ole minun vikani. Tärkeintä on, että sympatiat menivät perille.
Hauskaa päivänjatkoa. :)
Kiva, että minusta oli iloa. :) Jotenkin se vain lohduttaa tietää, ettei ole yksin ajatustensa kanssa.
Olen todella pahoillani keskenmenostasi! Suru on varmasti valtava ja seuraa mukana aina. Voimia sinulle siitä selviämiseen! Ja olen pahoillani etenkin siitä, että kirjoitin joskus toivovani saavani edes keskenmenon. Tietystikään en sitä toivo, joskus vain tämä mieli tekee tepposet.
Kiertohäiriöt tosiaan kiusaavat minua ja olin alustavasti suunnitellut, että varaan lääkärin kun seuraavat menkat alkavat. Nyt niitä olen siis odotellut yli 50 päivää. Ehkä se olisi parasta vaan varata se aika. :P Vuosi yritystä tuli täyteen viimekuussa ja toivon, että nyt gyne suostuu aloittaan tutkimukset. (aikaisemmin määräsi vain teroluteja kiertohäiriöihin) Jos sitä vaikka jo tänään soittaisi sen ajan.
Kirjoitit ystävyydestä ja siitä, että siitä pitää pitää kiinni. Joka sana totta. Enkä oikeasti voi uskoa, että välimme katkeaisivat lapsen takia. Jos ne katkeavat, niin se johtuu siitä, että muutin toiselle puolelle suomea :(. Se tästä ystäväni raskaudesta niin vaikean minulle tekeekin, kun en voi olla hänen kanssaan, enkä tukea, niin kuin minun kuuluisi.
Ja "pelkään" (laitoin lainausmerkkeihin, jotta kukaan ei ymmärtäisi ainakaan kovin paljoa väärin) ensimmäistä kohtaamista raskaana olevan ystäväni kanssa. En ole koko raskausaikana nähnyt häntä ja kun ensimmäisen kerran näemme, hän tulee olemaan melkolailla viimeisillään.
(eli tarkoitan siis, että en ole päässyt totuttautumaan siihen ystäväni muuttuneeseen olemukseen, tulevaan äitiyteen ja uuteen tilanteeseen, joten pelkään tapaamista, koska tiedän ettei mikään ole enää niinkuin ennen. Minulla on siis uusivanha ystävä, jota "en ole vielä koskaan tavannut". Siksi "pelkään" myös lapsen syntymää. Toivottavasti nyt kukaan ei ymmärrä väärin pelkäämiseni syytä!!??)
Jotenkin näin kesällä on vähän helpottanut tuo ahdistus lapsettomuudesta. Ei vain jaksa surra kun ulkona on valoisaa ja luonto on täydessä terässään. Jotenkin tuntuu, että entä jos se luonto hoitaa, kun sille vielä antaa mahdollisuuden. Ainakin jaksan sitä toivoa. Syksyllä ja talvella on taas aikaa ahdistua ja miettiä asioita. :)
Toivon sinulle jaksamista ja voimia päästä voitolle surusta! Aika kuulemma parantaa. (kaamee klishee tää, mut joku kovasti väittää, että pitäisi paikkaansa)
Minä suuntaan tästä nyt tuonne reaalimaailman puolelle katsomaan, mitä siellä näkyy näin maanantai-aamuna.
:)
P.S Kyllä ne haikarat vielä meillekin joskus eksyy. Usko pois!
homma, että te (toivottavasti) pääsette pian aloittamaan tutkimukset. Epätietoisuus on kuitenkin todella stressaavaa.
Ja tosiaan, kyllä ymmärrän sen, mitä sanoit siitä keskenmenosta, en mitenkään ottanut sitä pahalla. Olet siinä tietysti ihan oikeassa, että voihan siitäkin edes yhden "hyvän" puolen löytää.
Ja vielä tuosta ystävästäsi. En minä ainakaan (ja tuskin kukaan muukaan tosissaan) käsittänyt, että oikeasti jotenkin pelkäät nimenomaan lapsen syntymää tms. Nyt kun vielä kuvailit tilannetta, niin kyllä minustakin tuntuisi jotenkin pahalta tavata ystävä yhtäkkiä viimeisillään, vaikka toisaalta tietysti toivoo ystävälle vain hyvää.
Hyvä, että kesä on saanut mielesi vähän paremmaksi!:) Toivon teille oikein kovasti sitä plussaa.:) Ja kiitos myötäelämisestä!
Maria V., auttaisiko se ajatus että on TODELLA iso todennäköisyys että saatte lapsen? Edellinen raskaus osoitti sen että olette hedelmällisiä! Joten jos nyt jostain ihmeen syystä ei tärppää toista kertaa luomuna, niin vähintäänkin keinohedelmöityksellä pitäisi onnistua. Itselläni oli keskenmeno reilu kuukausi sitten, ja olen yrittänyt torjua paniikkimielialaa juuri tällä ajatuksella. Tsemppiä sulle!
tsemppauksesta!:) Kyllähän se jonkin verran helpottaa, mutta toisaalta on niin kova pelko siitä, että seuraavassa raskaudessa taas menee kesken tai käy vielä huonommin. Sitä kun ei oikein voi mitenkään ennaltaehkäistä.
Mutta toisaalta, ei sitä täysiaikaista, tervettä lasta voi tulla ikinä, jos ei uskalla ottaa riskiä. Olen aina halunnut ison perheen, mutta miten ihmeessä tähän rumbaan uskaltaa enää lähteä uudelleen..?