puu öljy

mikä öljy olisi hyvä esim baikalin perän öljyhoitoon kun sattuu olemaan puu ehjä eli ei vielä halki misstään.
71582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Danish Oil , pikkuannoksia välillä kuivattaen. . Tulee säänkestävä pinta .

Äänestä
  • Moi

    Danish oil antaa hyvän pinnan, kokemusta on. Tru oil antaa myös hyvän ja kovan pinnan mutta mielestäni liian lakkamaisen (makuasia).
    Ameriikan lähteet kehuvat kovasti Kiinanpuuöljyä eli TUNG-oilia, löysin sitä Kärkkäiseltä mutten ole vielä kokeillut. Etiketissä kehutaan sen olevan kaikkein pienimolekyylisintä puuöljyä jolloin tunkeutuvuus on on hyvä.

    Äänestä

Kyvyt hionta erittäin hienolla hiomapaperilla tai teräsvillalla, sitten kunnon tukkiöljyä ja vahaus päälle. Omaa nykyistä Baikaliani olen hoitanut Sakon tukkiöljyllä. Itse asiassa kun sen nelisen vuotta sitten hankin, ensimmäinen tehtävä oli putsata pois tehtaalla "rapaöljytynnyriin" kastettu ja valumajälkiä täynnä ollut tukki sekä käsitellä se pariin kertaan Sakon helppokäyttöisellä (helppo=lue ohjeet pullon kyljestä) öljyllä, ja niin hieno tuli, ettei enää samaksi uskoisi.

Äänestä
  • jos hyvän halluut suaha. Öljytä pittee montai kertoo ja välillä piät muutaman päevän taukoo. Näin suat hyvän tukin asseesees.

    Äänestä

  • par kertoo kirjoitti:

    jos hyvän halluut suaha. Öljytä pittee montai kertoo ja välillä piät muutaman päevän taukoo. Näin suat hyvän tukin asseesees.

    Toki monta kertaa, jos aloitetaan puhtaasta puusta. Jos on ennestään öjytty, niin huolloksi riittää 1-3 kertaa. Myös öljyissä on eroja. Kun puhuin Sakon tukkiöljystä ja sen helppokäyttöisyydestä tarkoitin sitä, että Sakon öljy on hyvin peittävää ja kuivuu nopeasti. Sillä saa aikaan hyvää jälkeä varsin nopeasti, jo muutamassa päivässä. Jos olisin valmistamassa uutta tukkia puhtaasta puusta tuskin kuitenkaan aloittaisin sen käsittelyä tällaisella "pikahuoltoöljyllä". Ja alan kirjallisuudestahan löytyy kyllä sitten reseptejä omien öljyjenkin sekoitteluun.

    Kun en kuulu luonteeltani niihin aina pitkäjänteisimpiin, niin enpä malta olla kertaamatta uuden puutukin tekijän nyrkkisääntöä. Noin leikkisästi lausuttunahan se kuuluu: Öljytään ensimmäisen viikon ajan kerran päivässä, sitten kuukauden ajan kerran viikossa, ja lopuksi vuoden ajan kerran kuukaudessa. Huolletaan aseen koko käyttöiän öljyämällä kerran vuodessa tai tarpeen mukaan useammin. (ehkä tämä myös selittää miksi keskiseurooppalaiselta pajalta luxusluokan aseen hankinta voi kestää esimerkiski 3 vuotta; ensin jonotat vuoroasi pari vuotta ja sitten valmistus kestää vielä ainakin vuoden...)

    Muuten jos Sakon tukkiöljyä ostaessasi pullo on rutussa, se ei merkitse, että öjly olisi pilaantunutta vaan päin vastoin se osoitaa, että ilmatiiviisti suljettuun pulloon ei ole päässyt ilmaa sen jälkeen kun öljy on siihen ilmat pois imien (vakuumi)pakattu.

    Äänestä

  • Baikalin testaaja kirjoitti:

    Teet tukin öljypuusta. Et tarvitse ikunapäivänä öljytä tukkia.

    Äänestä

  • Pääkkönen pääkaupungista. kirjoitti:

    Teet tukin öljypuusta. Et tarvitse ikunapäivänä öljytä tukkia.

    seihtemän vuotta sotapyssy öljysessä peräkontis,ja aina pelaa ku tarvii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

iska1 kirjoitti:

mikä öljy olisi hyvä esim baikalin perän öljyhoitoon kun sattuu olemaan puu ehjä eli ei vielä halki misstään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu