Lueskelin tässä sivustoa taakse päin ja olen monesti miettinytkin sitä kun puhutaan siitä että lapsettomuus koetaan jotenkin häpeänä ja siksi siitä ei haluta kertoa?!
Me olemme puhuneet lapsettomuudesta muutamille läheisimmille ystäville/sukulaisille. Kaikille uteliaille en ole halunnut asiasta puhua ja ymmärrän täysin niitä jotka eivät halua kertoa siitä kenellekään..!
Syy tähän ei (ainakaan meillä) ole se että häpeäisimme asiaa vaan se että emme halua ihmisten koko ajan kyselevän kuulumisia tai hoitojen etenemisestä tms. koska se on itselle niin hemmetin kipeä asia että ilman kyyneleitä en pysty yhteenkään kysymykseen vastaamaan. Ja itselle on paljon helpompaa asia edes joskus hetkeksi unohtaa kun ei ole koko ajan jonkun sellaisen seurassa joka siitä tietää... Onko muita jotka ajattelevat samanlaisesti vai oonko jotenkin "poikkeuksellisesti" ajatteleva?
Me olemme puhuneet lapsettomuudesta muutamille läheisimmille ystäville/sukulaisille. Kaikille uteliaille en ole halunnut asiasta puhua ja ymmärrän täysin niitä jotka eivät halua kertoa siitä kenellekään..!
Syy tähän ei (ainakaan meillä) ole se että häpeäisimme asiaa vaan se että emme halua ihmisten koko ajan kyselevän kuulumisia tai hoitojen etenemisestä tms. koska se on itselle niin hemmetin kipeä asia että ilman kyyneleitä en pysty yhteenkään kysymykseen vastaamaan. Ja itselle on paljon helpompaa asia edes joskus hetkeksi unohtaa kun ei ole koko ajan jonkun sellaisen seurassa joka siitä tietää... Onko muita jotka ajattelevat samanlaisesti vai oonko jotenkin "poikkeuksellisesti" ajatteleva?
Vastaukset 3
Vanhimmat
meillä asiasta ei tiedä kun oma isosisko(uutta vasta itsellekkin). ollaan oltu kohta vuosi naimisissa ja yksissä seittemän vuotta.häiden jälkeen alko sukulaiset utelemaan missä vauva viipyy,eräs jopa kysyi jo häissä joko on tulollaan.(!) me ollaan oltu sillä periaatteella että tulee jos on tullakseen mutta kun ei ole alkanut kuulua on eletty sellasta hiljasta aikaa että kumpikaan ei oikein uskalla puhua asiasta.mutta minusta se ie ole häpeä jos vauvaa ei kuulu eikä sitä tarvitse hävetä!! tietysti se on raskasta kun toiset kyselee,varsinkin kun teillä on hoidot kesken. tsemppiä vaan kovasti!
En tiedä sitten onko meillä jotenkin poikkeukselliset suvut, kun nyt on häistä 5 vuotta, eikä vielä kukaan ole suoraan kysynyt vauvasuunnitelmista. Epäsuorasti on tosin miehen vanhemmilta kuulunut miehen siskon kautta pohdintaa "milloinkohan ne nyt... eikös ne nyt jo.." tyyliin. Vuosihan tässä on yritystäkin vasta takana. Kellekään ulkopuoliselle ei olla asiasta puhuttu, paitsi tietty lääkäreille, nyt kun lähdettiin ensimmäisiin tutkimuksiin ja hoitoihin :)
Ei ole kyllä tullut missään vaiheessa mieleenkään hävetä lapsettomuutta. En tiedä sitten auttaako asiaa se, että diagnoosi on "selittämätön lapsettomuus" eli ei johdu varsinaisesti kummastakaan osapuolesta. Ei kyllä hävettänyt ennen diagnoosiakaan, lähinnä vain suretti ja pelotti. Emme ole asiasta kenellekään puhuneet siitä syystä, ettei jaksa sitten alkaa vastailla niihin mahdollisiin "jokos nyt on tärpännyt" kyselyihin. Omasta puolestani en tunne tarvetta kertoakaan ennen kuin sitten aloitellaan adoptioprosessia mahdollisesti joskus tulevaisuudessa ;)
... äärettömän rasittavaa ja myös epäkohteliasta. Aivan sama kuin pitkäaikaistyöttömältä jankutettaisiin joka käänteessä että, no, joko ne työt pian alkaa??? Ihan niinkuin ihmiset eivät osaisi itse ilmoittaa iloisia uutisia sitten kun niitä on!
Olin itse aikoinani 21-vuotias nuori morsian ja sitä jankutusta sai kuulla loputtomiin, vaikka vauva ei ollut edes tilauksessa. Kaiken huippu oli appivanhempien naapurit, heidän oma kolmekymppinen poikansa oli vaimoineen ollut jo vuosikausia lapsettomuushoidoissa, nämä vanhemmat sitten jotenkin kai "kostivat" sen meille nälvimällä siitä miten meille ei alkanut tulla perheenlisäystä!
Sanoimme miehen kanssa, että ensin hoidetaan opinnot loppuun, kasvetaan aikuisiksi ja sitten mietitään perheenlisäystä. Ja että kyllä me sitten itse ilmoitamme kun asia on ajankohtainen. Kuuroille korville meni sekin ja utelu vain jatkui.