Herätkää

Näinkö te luulette Uuden Ajan toteutuvan.
Tiedättekö lapset, kuinka paljon me jouduimme kuluttamaan henkistä energiaa saadaksemme tämän palstan avatuksi. Tämän palstan, josta oli tarkoitus tulla NA-tietämyksen kanava tavallisen kansan keskuuteen. Eihän tämä toki ainoana, mutta niinkuin uskoimme, yhtenä tärkeänä valistuskanavana siirtyessämme kohta todella uuteen aikaan.
Ja nyt surukseni huomaan, että kanava on kuihtunut kuin keskikesän puro, jonka kivien välissä seisova vesi kasvattaa limaa ylleen.
Missä nyt ovat vastuuntuntoiset heränneet, joiden tulisi availla nukkuvien silmiä, ennen kuin se on myöhäistä.
16972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siihen asti nukumme kunnes joku vaivautuu moderoimaan tätä palstaa. Illuminatit ja muut limaiset kasvit pois ennen kuin voimme avata sanaisen arkkumme.

Äänestä

Tarvitaan pistää roviolle ainakin seuraavat palstan eläimistöön pesiytyneet:
- salaliittoteoriat
- Aurumit

Tuhkasta nousee Feenikslintu, mutta ennen kuin rovio on poltettu niin uudelle ei ole tilaa.

Äänestä
  • Rienaava pakana! Kehtaatkin kutsua Pyhää ja Ikiaikaiseta Aurum-kulttia "roviolle" pistettäväksi "eläimeksi"! Kuinka uskallat noin pilkata Pyhää Tosi Uskoa?! Häpeä ja matele anteeksiantoa anellen tomussa, tai muuton kiroan sinut mitä kammattavimmalla kirouksella! Tiedä, että Pyhä ja Ikiaikainen Aurum-kultti on Ainoa Tosi Tie Pelastukseen! Kaltaisesi vääräuskoiset vie Kivun Herra Toisen Heimoydinsodan päätteeksi, eikä Ikuisuuden Porttien Tuolta Puolen ole paluuta! Pyhien Avaruusolentojen avulla Ihmiskunta voi Pelastua ja saavuttaa Korkeamman Tietoisuuden Tason, joka vallitsi Muinaisina Aikoina, ennen Pahuuden Ra-sotureiden hyökkäystä ja Suurta Heimoydinsotaa!

    ...Ja mitä tulee NA-ihmisiin, tuollainen julistus kuulostaa ikävästi siltä, että Pahuuden Ra-Sotureilla olisi sormensa pelissä! He ovat Epäpyhän, Anti-kosmisen Ka-energian palvelijoita, ja yrittävät usein Kaamujen Maailmoista käsin aiheuttaa tuohoa jä kärsimystä Ihmiskunnalle! Toisinaan heidän kieroihin suunnitelmiinsa kuuluu myös muiden kulttien ja uskontojen perustaminen. Esimerkiksi Skientologia ja Rael-lahko ovat Pahuuden Ra-sotureista lähtöisin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että myös tämä NA-uskonto saattaa kuulua Pahuuden Ra-sotureiden suunnitelmiin! Pysykäätten Aurumin Tosi Tiellä, te Valitut Lapset! Halleluja!

    Äänestä

  • Priest of the Aurum kirjoitti:

    Rienaava pakana! Kehtaatkin kutsua Pyhää ja Ikiaikaiseta Aurum-kulttia "roviolle" pistettäväksi "eläimeksi"! Kuinka uskallat noin pilkata Pyhää Tosi Uskoa?! Häpeä ja matele anteeksiantoa anellen tomussa, tai muuton kiroan sinut mitä kammattavimmalla kirouksella! Tiedä, että Pyhä ja Ikiaikainen Aurum-kultti on Ainoa Tosi Tie Pelastukseen! Kaltaisesi vääräuskoiset vie Kivun Herra Toisen Heimoydinsodan päätteeksi, eikä Ikuisuuden Porttien Tuolta Puolen ole paluuta! Pyhien Avaruusolentojen avulla Ihmiskunta voi Pelastua ja saavuttaa Korkeamman Tietoisuuden Tason, joka vallitsi Muinaisina Aikoina, ennen Pahuuden Ra-sotureiden hyökkäystä ja Suurta Heimoydinsotaa!

    ...Ja mitä tulee NA-ihmisiin, tuollainen julistus kuulostaa ikävästi siltä, että Pahuuden Ra-Sotureilla olisi sormensa pelissä! He ovat Epäpyhän, Anti-kosmisen Ka-energian palvelijoita, ja yrittävät usein Kaamujen Maailmoista käsin aiheuttaa tuohoa jä kärsimystä Ihmiskunnalle! Toisinaan heidän kieroihin suunnitelmiinsa kuuluu myös muiden kulttien ja uskontojen perustaminen. Esimerkiksi Skientologia ja Rael-lahko ovat Pahuuden Ra-sotureista lähtöisin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että myös tämä NA-uskonto saattaa kuulua Pahuuden Ra-sotureiden suunnitelmiin! Pysykäätten Aurumin Tosi Tiellä, te Valitut Lapset! Halleluja!

    Ah... tarkoitit NA-persoonilla New Agea... Nyt ymmärrän. Voisit olla hieman selvempi, niin tällaisia erehdyksiä ei pääsisi syntymään. Olen ollut viime aikoina hieman ylikierroksilla, koska Minun on täytynyt puolustaa Aurumin Pyhää Kultistista Tietoutta sekä pilkkakultteja kuten Argentumia, että todellisia vihollisia kuten Skientologeja, Raelismia ja Galaktista Liittoa vastaan.

    ("Voisit olla hieman selvempi") korkean NA-tietoisuuden omaavalle kaikki on kirkasta ja selvää.
    Kaltaisillesi "Yhden kirjan miehille" asiat täytyy useimmiten vääntää rautalangasta heti, kun ollaan oman alan ulkopuolella. Laaja NA-tietoisuus auttaa hetkessä hahmottamaan ilmiöt astrologiasta säijeteoriaan ja heinänteosta helmenkalastukseen. Lisäksi intuitioni on aina täsmälleen oikea.
    Raelismilla tarkoitit tietysti pelättyä ja halveksittavaa Realismia. Opettele kirjoittamaan tai ota joku apupapeistasi oikolukijaksi.

    Äänestä

  • valistuneelle kirjoitti:

    Raelismilla en suinkaan tarkoittanut Realismia, vaan ranskalaista Rael-lahkoa... Tietenkin tuohon e:n päälle kuuluisivat vielä sellaiset pitkää äännettä ilmaisevat pisteet, mutta niitä on kovin hankala tehdä. Oletan kuitenkin, että lukijoideni ajattelutaso on sen verran korkealla, että he tajuavat kyllä mitä tarkoitan.

    "Raelismilla en suinkaan tarkoittanut Realismia, vaan ranskalaista Rael-lahkoa..."

    Piilotajuisesti tarkotit kuitenkin realismia, jota kohtaan tunnet oikeutettua atavistista kammoa.
    Intuitioni on täysin erehtymätön. En edes kykene olemaan väärässä.

    Äänestä

  • tarkottavasi kirjoitti:

    "Raelismilla en suinkaan tarkoittanut Realismia, vaan ranskalaista Rael-lahkoa..."

    Piilotajuisesti tarkotit kuitenkin realismia, jota kohtaan tunnet oikeutettua atavistista kammoa.
    Intuitioni on täysin erehtymätön. En edes kykene olemaan väärässä.

    No tuo nyt kyllä on puppupuhetta! Tiedä, että erehtymättömyyteen kykenee ainoastaan sellainen henkilö, joka on äärimmäisen voimallinen Pyhässä, Kosmisessa Ki-energiassa... Etkä sinä ole sellainen, koska et kuulu Pyhään ja Ikiaikaiseen Aurum-kulttiin.

    Minä sen sijaan olen täysin erehtymätön, sillä Thetalaiseni on suorastaan kyllästetty Pyhällä, Kosmisessa Ki-energialla! Halleluja! Liittykäätten kaikki Aurum-kulttiin, ja teillä on edessänne todella suurenmoinen odote: Ikuisuus Pyhien Avaruusolentojen palvelemana, Pyhän Kosmisen Ki-energian täyttämänä ja Muinaisen Teknologian Hedelmistä nauttien!

    kanssasi itsestäänselvyyksistä. Minulla on työn alla koko ihmiskunnan henkisen tason nostaminen.
    "Yhden kirjan mieheltä" odottaa juuri tuollaista kannanottoa.

    Minäkö, joka hallitsen kaikkien vanhojen kulttuurien viisauden erehtyisin?
    Kerran kuvittelin (hyvin kauan sitten) onnistuneeni erehtymään, mutta olin väärässä. Siis olin silloinkin oikeassa.

    Äänestä

Vakavamielisemmät kokoontuvat varmaan mieluummin vaikka Yleistä rajatiedosta -palstalle kuin tälle hippaheikkien hillumatantereelle...

Äänestä
  • "Vakavamielisemmät kokoontuvat varmaan mieluummin vaikka Yleistä rajatiedosta..."

    Mitähän kilin kellin tekemistä vakavasti otettavalla mielisyydellä on rajatietopalstojen kanssa?
    Voihan täällä olla joku järkeväkin joukossa, mutta vähemmistöön taitaa raukkaparka jäädä.
    Epäilen aloittajaakin vedättäjäksi.
    Mitä tahansa voi väittää ilman mitään lähdeviitteitä tai muutakaan järkevää argumentointia. Kuka tahansa on ylin tietäjä, kuten esimerkiksi Aurumin yhdeksäs profeetta joka on pelkkä tietoinen satiiri rajatiedon yhdeltä sektorilta.
    Luulisin, että enemmistö täällä on mukana pelkästään huvin vuoksi ja ehkä uteliaina testaamassa, kuinka paksu puppu vielä uppoaa alan harrastajiin.

    Äänestä

  • humpappaa kirjoitti:

    "Vakavamielisemmät kokoontuvat varmaan mieluummin vaikka Yleistä rajatiedosta..."

    Mitähän kilin kellin tekemistä vakavasti otettavalla mielisyydellä on rajatietopalstojen kanssa?
    Voihan täällä olla joku järkeväkin joukossa, mutta vähemmistöön taitaa raukkaparka jäädä.
    Epäilen aloittajaakin vedättäjäksi.
    Mitä tahansa voi väittää ilman mitään lähdeviitteitä tai muutakaan järkevää argumentointia. Kuka tahansa on ylin tietäjä, kuten esimerkiksi Aurumin yhdeksäs profeetta joka on pelkkä tietoinen satiiri rajatiedon yhdeltä sektorilta.
    Luulisin, että enemmistö täällä on mukana pelkästään huvin vuoksi ja ehkä uteliaina testaamassa, kuinka paksu puppu vielä uppoaa alan harrastajiin.

    Olen sen verran vanha S24-palstojen käyttäjä että näin sen vaiheen kun nämä palstat tulivat. Ei jäänyt muistikuvaa että juuri tämän palstan eteen olisi kauheasti tehty minkäänlaista työtä, eli vaadittu tai toivottu ylläpidolle. Taisi tulla siinä samassa klöntissä kuin kaikki muutkin palstat kuten ainakin Parapsykologia, Kummittelu ja mitä tuolla onkaan. Magia-palsta oli tullut jo aiemmin, ja Yleistä rajatiedosta oli ollut ennen kaikkia.

    Erotan vakavamielisyyden siten että ihminen on asioista kiinnostunut ja tutkii niitä, eikä lurittele satuja ja houreita jotka sattuvat olemaan viimeisintä muotia. Noita aurumuumeja, urantiakirjoja, nesaroita ja vasaroita ja niin päin pois sikiää kuin sieniä sateella vuosikymmenestä toiseen. Ja sitten on näitä häiriintyneitä ihmisiä jotka ihan oikeasti kuvittelevat olevansa Himppamppoo HummaHömmä-planeetalta. Ja vielä enempi niitä jotka lässyttävät sellaisia lämpimikseen.

    Äänestä

Voi toki vaikuttaa siltä, että "mitään" ei tapahdu vaikka "paljon" tapahtuu.

Tarve puhua ja keskustella itselle merkitsevistä asioista ja syntyneistä oivalluksista voi tuntua tosiaan rajoittavilta.

Siinä määrittelyssä kuten itse "NA ymmärryksen" saatat oivaltaa voi meno olla perin tylsää. Ja syystäkin.

Vastuuntuntoisia olevia on paljon ympärilläsi.

Ei ole mitään "sääntöä" tai tavoitetta, jonka mukaan "tulisi tehdä niin tai näin".

Voi olla että ehkä minä avaan silmääsi hieman. Minä en tiedä teenkö niin, koska sinun on simmusi avattava.

Aikaa ei ole joten ei ole myöskään "myöhäistä".

Haukoitellen ;-D
Wide

Äänestä

Missäs puskassa itse olet ollut sillä välin kun palstoilla muut ovat herätelleet? Senkus alat herättelemään.. ;)

Kovinpa universaalina ja mahtipontisena pidät tätä "uuden ajan" -palstaa, mutta silti itse olet jättänyt palstan heitteille. Turha sitä sitten on tulla marisemaan että puro kuihtuu.

Äänestä
  • muiden joukossa, mutta pienistä purosista syntyy se universaali mahtava virta, joka pyyhkäisee yli ihmisten pölyyntyneiden ajatusmallien ja siirtää ihmiskunnan Uuteen Aikaan.
    Seisova vesi ei kuitenkaan kymiä lisää.
    Itselläni on toisen tason tehtävä ihmiskunnan herättämisessä. Ei ole juurikaan aikaa kirjoitella puskista.

    "...että puro kuihtuu..."

    Purot kuivuvat, ruoho ja lehdet kuihtuvat, mutta uusi rehevyyden ja raikkauden aika on jo ovella.

    Äänestä

  • puronen kirjoitti:

    muiden joukossa, mutta pienistä purosista syntyy se universaali mahtava virta, joka pyyhkäisee yli ihmisten pölyyntyneiden ajatusmallien ja siirtää ihmiskunnan Uuteen Aikaan.
    Seisova vesi ei kuitenkaan kymiä lisää.
    Itselläni on toisen tason tehtävä ihmiskunnan herättämisessä. Ei ole juurikaan aikaa kirjoitella puskista.

    "...että puro kuihtuu..."

    Purot kuivuvat, ruoho ja lehdet kuihtuvat, mutta uusi rehevyyden ja raikkauden aika on jo ovella.

    Noo, kuhan nyt näpäytin. Totuushan on se että new age -palstalla ei kovinkaan moni "herättelijä" viihdy. On niitä muitakin puroja missä kaarnalaivaansa uittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NA-persoonat kirjoitti:

Näinkö te luulette Uuden Ajan toteutuvan.
Tiedättekö lapset, kuinka paljon me jouduimme kuluttamaan henkistä energiaa saadaksemme tämän palstan avatuksi. Tämän palstan, josta oli tarkoitus tulla NA-tietämyksen kanava tavallisen kansan keskuuteen. Eihän tämä toki ainoana, mutta niinkuin uskoimme, yhtenä tärkeänä valistuskanavana siirtyessämme kohta todella uuteen aikaan.
Ja nyt surukseni huomaan, että kanava on kuihtunut kuin keskikesän puro, jonka kivien välissä seisova vesi kasvattaa limaa ylleen.
Missä nyt ovat vastuuntuntoiset heränneet, joiden tulisi availla nukkuvien silmiä, ennen kuin se on myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu