raspikurkku

IhmeSopa antoi eilen osoitteen sinne NallePuh sivuille.Mutta,sieltä ei mitään aforismeja löydy,soitto ääniä,tilauksia ja muuta sellaista!Olen tässä yrittänyt etsiä niitä.

muumiaitee kirjoitti:

IhmeSopa antoi eilen osoitteen sinne NallePuh sivuille.Mutta,sieltä ei mitään aforismeja löydy,soitto ääniä,tilauksia ja muuta sellaista!Olen tässä yrittänyt etsiä niitä.

http://users.tkk.fi/~mhuikuri/tikru/viisaudet.html

Raspikurkku kirjoitti:

http://users.tkk.fi/~mhuikuri/tikru/viisaudet.html

Raspikurkku! Johan löysin aforismit,alan lukemaan.Pitää näyttää tyttärellekin,kun tulee iltapäivällä käymään!

muumiaitee kirjoitti:

Raspikurkku! Johan löysin aforismit,alan lukemaan.Pitää näyttää tyttärellekin,kun tulee iltapäivällä käymään!

Miten sinä voit?" "Lunta sataa yhä" sanoi Ihaa synkeästi. "Niin sataa"
"Ja pakkanen paukkuu." "Paukkuuko?" "Paukkuu" sanoi Ihaa. "Vaikka on
totta," hän lisäsi piristyen hiukan, "että maanjäristyksiltä on viime
aikoina vältytty."

I.Sopa kirjoitti:

Miten sinä voit?" "Lunta sataa yhä" sanoi Ihaa synkeästi. "Niin sataa"
"Ja pakkanen paukkuu." "Paukkuuko?" "Paukkuu" sanoi Ihaa. "Vaikka on
totta," hän lisäsi piristyen hiukan, "että maanjäristyksiltä on viime
aikoina vältytty."

ne meidän juttelut jäi kun naiset sekaantu siihen.

huomasin kirjoitti:

ne meidän juttelut jäi kun naiset sekaantu siihen.

Noi akat on aina sotkemassa kaikkea. Kirjoittele vaan , kyllä minä osaan poimia kirjoitukset noiden naisten höpinöiden lomasta :-) . Mutta kyllä nää meidän akatkin on vertaistukena sitä mitä nykynuoriso sanoo ihqu tai jotain sellaista.

Raspikurkku kirjoitti:

Noi akat on aina sotkemassa kaikkea. Kirjoittele vaan , kyllä minä osaan poimia kirjoitukset noiden naisten höpinöiden lomasta :-) . Mutta kyllä nää meidän akatkin on vertaistukena sitä mitä nykynuoriso sanoo ihqu tai jotain sellaista.

jos tulin väliin.Olen aina vähän hätäinen!

yksityistä nyt.Se vaan kun sinun syöpä ei vaikuttanut mitään,että miten huumori säilyy?
kun minulla ei säily kun eturauhasseen tuli syöpää.

ei ole kirjoitti:

yksityistä nyt.Se vaan kun sinun syöpä ei vaikuttanut mitään,että miten huumori säilyy?
kun minulla ei säily kun eturauhasseen tuli syöpää.

Kaikkihan lähtee ihmisen perusluonteesta, toiset ovat ulospäinsuuntautuneempia kuin toiset. Itse vakuutin itseni siitä että syöpä paranee ja elämä jatkuu normaalisti. Kehittelin vielä vähän hirtehishuumorityyppisiä lausuntoja ("Tulis pimeetä niin näkis paljonko hohtaa", "Tänään on todella säteilevä päivä") oloa helpottamaan. Oloa helpotti myös se kun hoidoissa näki kuinka paljon meitä oli ja kuinka moni pystyi kuitenkin rempseään leikinlaskuun. Minulla oli tuttu eturauhassyöpäpotilas jonka kanssa monesti heitettiin huulta hoitoonpääsyä odotellessa niin että meni välillä nauruksi asti. Lähtökohtana on kuitenkin että ensin pitää heittää synkät ajatukset ja itsesääli nurkkaan jos sellaisia on ja pitää kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa normaalina eikä käpertyä ahdistavaan yksinäisyyteen. Tuo kanssakäyminen onnistuu vaikka näillä palstoillakin.

Raspikurkku kirjoitti:

Kaikkihan lähtee ihmisen perusluonteesta, toiset ovat ulospäinsuuntautuneempia kuin toiset. Itse vakuutin itseni siitä että syöpä paranee ja elämä jatkuu normaalisti. Kehittelin vielä vähän hirtehishuumorityyppisiä lausuntoja ("Tulis pimeetä niin näkis paljonko hohtaa", "Tänään on todella säteilevä päivä") oloa helpottamaan. Oloa helpotti myös se kun hoidoissa näki kuinka paljon meitä oli ja kuinka moni pystyi kuitenkin rempseään leikinlaskuun. Minulla oli tuttu eturauhassyöpäpotilas jonka kanssa monesti heitettiin huulta hoitoonpääsyä odotellessa niin että meni välillä nauruksi asti. Lähtökohtana on kuitenkin että ensin pitää heittää synkät ajatukset ja itsesääli nurkkaan jos sellaisia on ja pitää kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa normaalina eikä käpertyä ahdistavaan yksinäisyyteen. Tuo kanssakäyminen onnistuu vaikka näillä palstoillakin.

Akat taas änkeää tänne sun kirjoituksiin! Tuosta sun kirjoituksesta sen verran minun kohdaltani.Miehenihän sairastui suolisosyöpään vain noin puolitoista vuotta ennen minua.En ole miehessäni huomannut pahempaa masentumista.Hän ottaa sen jotenkin ei huumorilla ihan,mutta niin,ettei tälle mitään voi.kun minä sitten sairastuin,meni siinä jotenkin,ettei oikein edes tajuttu,mitä tapahtuu.Ihmeteltiin vain,että johan on tuuri,kun molemmat peräkkäin.Syksyllä menin töihinkin,olin oikeastaan ihan reipas ja huumoriakin löytyi.Paiskioin hullun lailla töitä,ihan kuin pakenin jotain.Sitten pikkuhiljaa aloin itkemään,itku tuli ihan itsestään,en sille mitään voinut.Lopukis meni niin,että melkein kaikki päivät meni itkien,töissäkin koneeni vierellä ja hirveesti yritin kaikilta sen salata.Yritin viimmeiseen asti vaan olla,kuin ei mitään.Sittenhän olen kertonutkin,että romahdin ihan täysin.Siinä vaiheessa hain apua.Tämä,etten pystynyt ollenkaan itseeni vaikuttamaan,jokin muu sai hallinnan minun mielialastani.En ollenkaan pystynyt taistelemaan vastaan.että näinkin pahasti voi käydä,masentua totaalisesti.Mutta siitäkin noustaan,kuten olet sinäkin huomannut.Ikinä en enää siihen täydelliseen mustaan kuiluun halua palata takaisin,pahimmillaan sitä kesti vajaa kolme kuukautta.Nyt osaan jo ennakoida,jos tunnen,että upotaan.Kitjoitan hätääntyneenä tänne,puhun terapeutilleni,menen metsään koirani kanssa,,,niin,koirastahan täällä ei saisi mitään puhua.Mutta sen sanon,että nimen omaan se on koira,jokaminut pahimpina päivinäni on ulos vienyt! Johan purin tähän taas sieluni patoja.Ei mitään,jos ette jaksa lukea,sainpahan kirjoitettua taas jotain ulos.Että jos joku samaa kokee,syvyydestäkin voi nousta!

muumiaitee kirjoitti:

Akat taas änkeää tänne sun kirjoituksiin! Tuosta sun kirjoituksesta sen verran minun kohdaltani.Miehenihän sairastui suolisosyöpään vain noin puolitoista vuotta ennen minua.En ole miehessäni huomannut pahempaa masentumista.Hän ottaa sen jotenkin ei huumorilla ihan,mutta niin,ettei tälle mitään voi.kun minä sitten sairastuin,meni siinä jotenkin,ettei oikein edes tajuttu,mitä tapahtuu.Ihmeteltiin vain,että johan on tuuri,kun molemmat peräkkäin.Syksyllä menin töihinkin,olin oikeastaan ihan reipas ja huumoriakin löytyi.Paiskioin hullun lailla töitä,ihan kuin pakenin jotain.Sitten pikkuhiljaa aloin itkemään,itku tuli ihan itsestään,en sille mitään voinut.Lopukis meni niin,että melkein kaikki päivät meni itkien,töissäkin koneeni vierellä ja hirveesti yritin kaikilta sen salata.Yritin viimmeiseen asti vaan olla,kuin ei mitään.Sittenhän olen kertonutkin,että romahdin ihan täysin.Siinä vaiheessa hain apua.Tämä,etten pystynyt ollenkaan itseeni vaikuttamaan,jokin muu sai hallinnan minun mielialastani.En ollenkaan pystynyt taistelemaan vastaan.että näinkin pahasti voi käydä,masentua totaalisesti.Mutta siitäkin noustaan,kuten olet sinäkin huomannut.Ikinä en enää siihen täydelliseen mustaan kuiluun halua palata takaisin,pahimmillaan sitä kesti vajaa kolme kuukautta.Nyt osaan jo ennakoida,jos tunnen,että upotaan.Kitjoitan hätääntyneenä tänne,puhun terapeutilleni,menen metsään koirani kanssa,,,niin,koirastahan täällä ei saisi mitään puhua.Mutta sen sanon,että nimen omaan se on koira,jokaminut pahimpina päivinäni on ulos vienyt! Johan purin tähän taas sieluni patoja.Ei mitään,jos ette jaksa lukea,sainpahan kirjoitettua taas jotain ulos.Että jos joku samaa kokee,syvyydestäkin voi nousta!

olet menossa hyvään suuntaan. Tuttuja tuntemuksia minullakin -osaan ennakoida ja hypätä pahimman yli. :)