Tappelut lukiossa

Olen lukion kolmannelle ensi vuonna siirtyvä 18-vuotias poika. Hiemman ennen kesälomaa jouduin koulussa tappeluun kahden myöskin 18-vuotiaiden munapäiden kanssa. Varsinaisen tappelun aloitin minä, mutta taustalla oli lievähköä fyysistä provokaatiota, ja sitä oli todistamassa useampi ihminen. Nujakasta selvisin vammoitta, mutta toisella kusipäistä avautui silmäkulma.

Kukaan opettaja ei nähnyt mitään, eikä mulla ollut mitään aikomusta ilmoittaakaan kenellekkään tapahtuneesta. Nyt kuitenkin nähtävästi joku on siitä ilmoittanut rehtorille, ja kesän aikana pitäisi lähteä selvittämään juttua lukiolle.

Nyt mietin, että mitä sanktioita siitä voi tulla? Eihän mua voida sentään erottaa lukiosta? Kenelläkään kokemusta? Tai joku nähnyt sivusta miten näissä asioissa menetellään? Määräaikainen erottaminen on kyllä ihan ok, tai jokin muu ratkaisu. Mutta eihän sentään erottaminen? Entä onko sillä mitään vaikutusta, että kaikki osapuolet ovat täysi-ikäisiä?
61458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

muita varsinaisia rangaistuksia kuin erottaminen - joko määräajaksi tai kokonaan. Mutta tuollaisesta todennäköisesti tulee rehtorin tai johtokunnan varoitus joko suullisena tai kirjallisena.

Täysi-ikäisyydellä ei ole sinänsä mitään muuta vaikutusta kuin että mahdolliset korvaukset joudut maksamaan ihan itse. Ja tietysti, jos asia menee poliisille saakka, sinut tuomitaan täysi-ikäisenä.

Äänestä

turhaan. Sinua ei olla erottamassa lukiosta tai mitään muutakaan. Se on vaan niin, että kun kyseinen tapahtuma sattui koulussa, niin se menee koulun vakuutuksen piikkiin ja siksi asia on pakko selvittää kaikkien pykälien mukaan. Kahnauksia tulee aina ja tuskin toinenkaan osapuoli on mitään oikeusjuttua nostamassa tms. Eiköhän asia siis hoidu ihan sillä, että molemmat osapuolet kertovat tapahtumat ja ne kirjataan ylös. Sen suurempia sanktioita tuskin tulee. Nuhteet korkeintaan ja jos oikein rajusta tappelusta oli kyse niin mahdollisesti kirjallinen varoitus, mutta erottaminen tuskin tulee kyseeseen.

Äänestä

...mikä ihmeen lukio se tommone on?!
Alakoululaisiako siellä opetetaan?
Lukiolaiselta osaisi odottaa hieman edes järkeä ja itsehillintää...

Äänestä
  • Toi on kyllä aika liikaa vaadittu. 18-vuotias on kyllä mielestäni vielä lapsi, ja saa aina välillä törttöillä.

    On niitä tappeluja ollut yliopistoissakin, työelämässä ja parlamenteissa. Jos niitä on ylemmillä asteilla, niin mitä todennäköisemmin alemmillakin.

    En kyllä tiedä mistä ihmemaasta sinä olet kotoisin, jossa lukiolaiset ovat rationaalisia, järkeviä, osaavat käyttäytyä ja hillitä itsensä.

    Äänestä

Koska tapaus on sattunut lukiossa, he varmasti haluavat selvittää tilanteen. Se on myös heidän vastuunsa, sillä jokaisen koulun tulee olla turvallinen paikka opiskella.

Menemällä selvittämään asiaa, voit välttyä paljolta pahalta. Rehtori kertoo aivan varmasti vastapuolelle, että hänellä on mahdollisuus tehdä asiasta rikosilmoitus poliisille. Eikä rehtori mitään varsinaisia rangaistuksia voisikaan antaa. Erottaminen nyt on jo aika pitkälle viety ratkaisu. Rikosilmoitus on helppo tehdä: yksi paperi täytetään ja kertoo mitä on tapahtunut. Poliisi hoitaa kaiken lopun, sinut kuulusteluun, syyttäjä tekee syyttämispäätöksen ja sitten mietitään mennäänkö sovitteluun. Pienet nahinat voi yleensä hoitaa sovittelumenettelyllä, jossa maksat muutaman sadan euron korvauksen vastapuolelle. Jos tähän ei halua osallistua, menee tämä rutiinijutuksi käräjäoikeuteen. Puolessa tunnissa ne kuuntelee molemmat läpi, antaa sinulle sakot, määrää maksamaan korvaukset ja tilillesi lisätään merkintä päällekarkauksesta. Tämän tyyppisiä juttuja on päivittäin monia monia... Eivät ne ole todellakaan harvinaisia, vaikka ovatkin aika mitättömiä. Ehkä juuri siksi niitä onkin paljon. Olet täysi-ikäinen ja lain silmissä ihan sama kuin 40v olisi mottaisut jotakuta turpaan.

Suosittelen että otat helpoimman tien ja menet koululle selvittämään juttua. Kaikki muut vaihtoehdot maksavat sinulle enemmän tai vähemmän rahaa ja vaivaa.

Äänestä

Ihminen, jonka sivistystaso ei riitä ratkomaan ongelmia ilman nyrkkejä, ei kuulu lukioon. Hän kuuluu ala-asteelle.

Entäs sitten työelämässä, jos pomon naama ei miellytä? Annatko lätyn lätistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfskh kirjoitti:

Olen lukion kolmannelle ensi vuonna siirtyvä 18-vuotias poika. Hiemman ennen kesälomaa jouduin koulussa tappeluun kahden myöskin 18-vuotiaiden munapäiden kanssa. Varsinaisen tappelun aloitin minä, mutta taustalla oli lievähköä fyysistä provokaatiota, ja sitä oli todistamassa useampi ihminen. Nujakasta selvisin vammoitta, mutta toisella kusipäistä avautui silmäkulma.

Kukaan opettaja ei nähnyt mitään, eikä mulla ollut mitään aikomusta ilmoittaakaan kenellekkään tapahtuneesta. Nyt kuitenkin nähtävästi joku on siitä ilmoittanut rehtorille, ja kesän aikana pitäisi lähteä selvittämään juttua lukiolle.

Nyt mietin, että mitä sanktioita siitä voi tulla? Eihän mua voida sentään erottaa lukiosta? Kenelläkään kokemusta? Tai joku nähnyt sivusta miten näissä asioissa menetellään? Määräaikainen erottaminen on kyllä ihan ok, tai jokin muu ratkaisu. Mutta eihän sentään erottaminen? Entä onko sillä mitään vaikutusta, että kaikki osapuolet ovat täysi-ikäisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu