vastausta

Kuinka on seuraava seikka? Isyydentunnustaminen edessä omasta halustani. Emme asu yhdessä ja jo raskausajan olin yksin. Haluan yksinhuoltajuuden. Kuitenkin, jos isyys tunnustetaan, niin voiko ja jos voi, niin millä perustein isällä oikeus onko vaatia yhteishuoltajuutta. Tätä en siis halua, mutta isä haluaa. Haluan kuitenkin isyyden tunnustuksen.
9929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mitä vain, mutta tuskin tulee saamaan ainakaan yhteishuoltajuutta, jos asutte eri osoitteissa. isyyden vahvistus voidaan tehdä niin, että ette ole samaan aikaan paikalla, säästyt ikävältä tilanteelta.

opasta miestä seuraavalla kerralla vuokraamaan kohtu ja nainen 9 kuukauden raskauden ajaksi.

Äänestä
  • lyhyestä suhteesta jossa olin nainen tuli raskaaksi, halusin tietysti kantaa vastuuni ja olla läsnä lapseni elämässä, vaikkemme palanneet lapsen takia yhteen.
    lapsella on oikeus isään, joten lv ym katsoivat ettei yhteishuoltajuudelle ollut laillista perustetta, eikä se riittänyt että nainen halusi yksinhuoltajuuden.
    onneksi minun kohdallani sentään myös miehellä katsottiin olevan oikeus lapseensa.

    Äänestä

eli sama tilanne oli mulla, yksin raskaana ja lasta saamassa. Isä halusi kuitenkin tunnustaa lapsensa sekä halusi yhteishuoltajuutta. Lv kuitenkin sanoi, että tälläisissä tapauksissa äiti on aina automaattisesti yksinhuoltaja, elleivät äiti sekä isä sitä yhteisesti ja yksimielisesti halua, että nou hätä :)

Äänestä
  • lastenvalvoja voi sanoa, ihan mitä tahansa. Eikä sillä olle merkitystä, kunhan "kehua retostelee" kaikkivoipaisuudellan, tämä "lastenvalvoja".

    Tosiasiallisesi kyseinen viranomainen on vain ja ainoastaan, kauniisti sanottuna "sovintoa yrittävä" viranomainen. Monasti valitettasti ao. nimikettä käyttävät henkilöt "venyttävät" oikeuksiaan/velvollisuuksiaan.

    Ja ihan esimerkin kautta: Lastenvalvojan asiana on VAIN "pitää lapsen puolta" elatusasiossa. Jos/kun vanhemmat pääsevät sopuun elatusmaksuista ja muista asiosta, niin vanhempien ALLEKIRJOITUKSEN JÄLKEEN, hän OMALLA ALLEKIRJOITUKSELLAAN VAHVISTAA ko. SOPIMUKSEN. Ei sen enenpää tai vähempää.

    Eli lastenvavojan periaatteessa "hyvää tarkottava" toiminta voi johtaa, katkeriin riitoihin, lapsesta ja elatuksesta.

    Äänestä

  • luullaan; kirjoitti:

    lastenvalvoja voi sanoa, ihan mitä tahansa. Eikä sillä olle merkitystä, kunhan "kehua retostelee" kaikkivoipaisuudellan, tämä "lastenvalvoja".

    Tosiasiallisesi kyseinen viranomainen on vain ja ainoastaan, kauniisti sanottuna "sovintoa yrittävä" viranomainen. Monasti valitettasti ao. nimikettä käyttävät henkilöt "venyttävät" oikeuksiaan/velvollisuuksiaan.

    Ja ihan esimerkin kautta: Lastenvalvojan asiana on VAIN "pitää lapsen puolta" elatusasiossa. Jos/kun vanhemmat pääsevät sopuun elatusmaksuista ja muista asiosta, niin vanhempien ALLEKIRJOITUKSEN JÄLKEEN, hän OMALLA ALLEKIRJOITUKSELLAAN VAHVISTAA ko. SOPIMUKSEN. Ei sen enenpää tai vähempää.

    Eli lastenvavojan periaatteessa "hyvää tarkottava" toiminta voi johtaa, katkeriin riitoihin, lapsesta ja elatuksesta.

    kuitenkin että lastenvalvojilla on sen verran kokemusta ja tieto taitoa näistä asioista, että tietävät että suurin osa isistä vastaavissa tapauksissa tahtoisi yhteishuoltajuutta vain äidin asioita hankaloittaakseen. Ei lapsen parhaaksi.

    Äänestä

Olet automaattisesti lapsesi yksinhuoltaja ja voitte sopia yhteishuollosta sitten isyysselvityksen yhteydessä. Itse olisin ollut tosi surullinen jos isä ei olisi suostunut yhteishuoltoon, onneksi piti itsestäänselvyytenä. Nyt meidän lapsella on kaksi huoltajaa joka on parempi kuin että olisin ainoa huoltaja. Äitinä joutuu miettimään lapsen parasta ...

Äänestä
  • Jos siis isä on kaikkea muuta kuin hyvä huoltaja, on parempi ettei ole lapsen toisena huoltajana. Siis jos alko näyttelee isän elämässä suurta roolia, ei ehkä ole hyvä olla toisena huoltaja, ja ennenkaikkea, jos ei ole vastuullinen ja luotettava ( jota alkoholistit harvoin ovat )

    Äänestä

  • juuri mä ajattelenkin ja siksi ehdottomasti yksinhuoltajuuden haluan. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä etteikö isä voisi lastaan tavata ja olla isä hälle (siinä määrin missä kykenee.

    Mua kauhistuttaa ajatus siitä, että jos mulle sattuisi jotain ja kuolisin ja jos olisi yhteishuoltajuus, niin lapsi joutuisi isälleen...huhhuh.
    Tää ko.tapaus ei ole sieltä parhaasta päästä isiä ja valitettavasti sen tajusin liian myöhään...

    Äänestä

vaikka lottovoittoa, mutta huoltajuutta (yhteis- ) hän ei voi saada, jos sinä et niin halua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


odotellessa kirjoitti:

Kuinka on seuraava seikka? Isyydentunnustaminen edessä omasta halustani. Emme asu yhdessä ja jo raskausajan olin yksin. Haluan yksinhuoltajuuden. Kuitenkin, jos isyys tunnustetaan, niin voiko ja jos voi, niin millä perustein isällä oikeus onko vaatia yhteishuoltajuutta. Tätä en siis halua, mutta isä haluaa. Haluan kuitenkin isyyden tunnustuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu