Maataloustuotteista on nyt tullut sijoittajille vähän liiankin hyvä kohde ja on todennäköistä, että futuurikauppa nostaa tuotteiden hintoja lähiaikoina huomattavasti korkeammalle, kuin mitä tuotannon vaje kysyntään nähden yksinään aiheuttaisi.
Mielenkiintoiset ajat.
Mielenkiintoiset ajat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vika on siinä, että maataloustuotteen tuottajahinta on aina verrannollinen tuottajan elintasoon.
Maataloudentuotteita tuotetaan maailmassa yli tarpeen ja suurimmaksi osaksi orjatyövoimalla.
2€ päivässä, kymmenen tuntisia päiviä, kuusi päivää viikossa on kymmenille miljoonille sitä "maataloustuottamista".
Samanlaista on elektroniikan tuottamisen siirto Kiinaan ja Intiaan ja yleensä maihin, joissa elintasoa tarkoittaa se, että et kuole tänään nälkään.
Huh esimerkkejä on. Autoteollisuus, elektroniikka mm. Nokia, Motorola jne.
Miksi siis maatalouden tuotteet pitää erikseen suojata tältä?
Ok ymmärränhän minä, että nälkä tulee ja jos maailmassa tulee kriisejä, niin nälkä tulee vielä varmemmin.
Mutta kysymykseni "ydin" kuuluukin.
Paljonko veronmaksajien rahaa tämän asian hoitamiseen kuuluu ja on soveliasta käyttää?
Tarvitaanko Suomessa EU:n maksamien maataloustukiaisten lisäksi myös Suomalaisen veronmaksajan rahoittama kansallinen tuki?
Mm. 141,142 jne?
Onko Suomalainen maatalouden yrittäjä siinä ja siinä tullakseen toimeen?
Vai onko hän hyväosainen, komeilla autoilla brassaileva, miljoonien omaisuuksia omistava kunnan "Napamies", jonka talvisin aika kuluu kunnanvaltuustossa jne, harrastuksissa?
Mitä tekemistä tuolla on sijoitustoiminan kanssa? Oletko perehtynyt futuurien toimintaan? Futuureillahan eiole mitään tekemistä tuottajien kanssa, vaan kyseessä on pelkästään vedonlyönnistä tulevan hinnan suhteen.
Olet harhautunut aiheesta ja näköjään keskustelet mieluummin joistakin tuntemistasi henkilöistä, etkä siis halua keskittyä asiaan. Pitäisikö minunkin nyt moittia futuurikauppaa sillä perusteella että meklarin kravatti on väärän värinen?
Päätelmäni onkin että ongelmasi ovat jotkin henkilöt, eikä niinkään kansainvälinen maatalouspolitiikka.
Viimeiseksi on syytä korostaa että ruokaa on aina syytä tuottaa enemmän kuin kulutetaan, sillä jo tällä tuotantomäärällä osalle ei ole tarpeeksi. Tilanne on yhä huolestuttavampi ja tulevina vuosina nälkä yleistyy.
Miten itse järjestäisit elintarvikkeiden omavaraisuuden? Entä jos ihannetilanteessasi kaikki ruoka tuodaan jostain unionin ulkopuolisesta maasta, niin millä se maksetaan? Fruikkarihan maksaisi tuonnin sillä lisäarvolla, mikä maataloustuotannosta vapautuva työvoima tuottaisi. Mitä ovat ne toimialat, jotka ovat jääneet toteutumatta maatalouden ja maataloudelle maksettavan kansallisen tuen takia? Kannattaa myös muistaa se, että unionin jäsenmaksu ei alene senttiäkään, vaikka maatalous lopetetaisiin kokonaan suomesta. Oletko todella sitä mieltä, että kaikki viljelijät omistavat miljoonaomaisuudet ja komeat brassailuautot, et nyt vaan olisi hieman kade joillekkin "napamiehille"? Kaikilla elämänaloilla niin yrittäjissä kuin myös palkansaajissakin on hyvin toimeentulevia ja sitten taas köyhyydessä eläviä.
Ruuan raaka-aineiden hinnannousun uskotaan näkyvän piakkoin myös Suomessa.
Ruuan hintaan kohdistuu kova hintapaine. Elintarvikkeiden hintoja nostavat raaka-aineiden kallistuminen maailmalla, bioenergian käytön kasvu ja elintarvikealan palkankorotukset.
Raaka-aineiden hintojen nousu puolestaan johtuu kysynnän kasvusta. Erityisesti kallistuva raaka-aine on polttoaineenakin käytettävä vilja.
MTK:n tutkimuspäällikkö Johan Åberg arvioi Taloussanomien haastattelussa, että ruuan kallistuminen on todennäköistä myös Suomessa. Raaka-aineet ovat Åbergin mielestä olleet Suomessa alihinnoiteltuja koko EU-jäsenyyden ajan.