Menneet on lapsuuden päivät;
muistot, muistot jäivät:
auringon hehkuva kilo,
paljaitten jalkojen ilo
tuntea pehmeys mättään.
Onkia pitkin päivää,
huolta ei pientä häivää;
varpain savesta harmain.
Sitäkin äiti armain
murehti tietämättään.
Ne äidit, juuri kun parhain
on elo, ja kaikki hyvin,
he alkavat surunsa varhain
ja silmin kyyneltyvin
he valvovat lapsensa tietä.
Mitä siihen sanoa voisin,
ja mikä vois olla toisin?
Ei äidin rakkaus puutu;
ei lapsuus koskaan muutu:
se paljain jaloin vietä!
muistot, muistot jäivät:
auringon hehkuva kilo,
paljaitten jalkojen ilo
tuntea pehmeys mättään.
Onkia pitkin päivää,
huolta ei pientä häivää;
varpain savesta harmain.
Sitäkin äiti armain
murehti tietämättään.
Ne äidit, juuri kun parhain
on elo, ja kaikki hyvin,
he alkavat surunsa varhain
ja silmin kyyneltyvin
he valvovat lapsensa tietä.
Mitä siihen sanoa voisin,
ja mikä vois olla toisin?
Ei äidin rakkaus puutu;
ei lapsuus koskaan muutu:
se paljain jaloin vietä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
tämä runosi on ihan muotovalio, mutta jättää vähän kylmäksi, toisin kuin yleensä. Missä syy?
Olet varmaan oikeassa, lukijan kokemus on aina oikea, vaikka se olisi erilainen kuin kirjoittajan tarkoitus. Tulos mitataan vasta luettaessa. Joskus kirjoittaja onnistuu, joskus ei.