koiras vai naaras ?

Heippa !
Olen ottamassa itselleni undulaattia. Nyt aluksi vain yhden ja kun vähän kesyyntyy, niin todennäköisesti kaverin sille, jos oma aikani ei tarpeeksi riitäkään. Ajatuksena oli, että olisin ottanut naaras undun, mutta sitten kuulin tälläisia faktoja (?) että naaraat purevat niin, että "veri lentää" toisinaan, ennenkun kesyyntyvät kunnolla. Onko tämä totta ? Itselläni ei ole aikaisemmin lintua ollut, joten en tiedä uskoakko vai eikö. Joka tapauksessa alan enemmän kallistua koiraaseen.
Kertokaahan omia kokemuksianne, kumpi olisi parempi ensimmäiseksi undulaatiksi, koiras vaiko naaras ?
Kiitos tiedoista ja anteeksi tietämättömyyteni :) !
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen ottanut undulaateista paljon selville, eli en ihan tietämättömänä undulaattia ota ja myös sen tiedän, että aina täytyisi ottaa kaksi.

Äänestä
  • aion sanoa,kun luin ensi viestisi.
    Itselläni on parvi,eli 8 kpl.
    En tarkoita,että ottaisit niin monta;D,mutta ei ihmiNen korvaa saman lajin kumppania.Sitäpaitsi ei undu välttämättä kesyynny vaikka olisi yksin kanssasi tai voi kesyyntyä vaikka niitä olisi kaksi.
    Koko parvestani ei ole kuin yksi oikein kesy ja pari muuta juttelu etäisyydellä.n.2-3 senttiä nenästäni vapaana ollessa.Joskus innostuvat tulemaan kyllä ihan lähelle.
    Ehdotan ehdottomasti,että otat kaksi.
    Minua ei ole kukaan purrut niin että veri lentää,ei edes neitokakaduni.Tytöt ja pojat eivät kummatkaan ole mitenkään pureskelijoita,toki voi olla aggressivisempia luonteita?.Ahdistettuna ja peloissaan tietysti yrittävät puolustautua,mutta en ole kokenut sellaista.
    Linnut lentävät vapaasti meillä omassa huoneessaan.
    Anna niiden tottua sinuun,älä yritä väkisin kesyttää,miksi pitäisi?Eikö eläin ole parhaimmillaan omana itsenään?Ei sinuakaan voi linnuksi lennättää;),ne tottuvat sinuun kun olet paljon samassa tilassa niitten kanssa ja puhut niille vaikka niitä olisi kaksi.Minä en anna yhtään lintua kotiin,jossa sillä ei ole toista lintukaveria tai parvea.
    Mutta lintuharrastus on antoisaa ja todella on ilo katsella niitten "Kaunista ja rohkeaa elämää."
    Käy tuolla googlettamalla:linnut forum tai papukaijanet.ry.Muista kaksi tirppaa!TSEMPPIÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiitz kirjoitti:

Heippa !
Olen ottamassa itselleni undulaattia. Nyt aluksi vain yhden ja kun vähän kesyyntyy, niin todennäköisesti kaverin sille, jos oma aikani ei tarpeeksi riitäkään. Ajatuksena oli, että olisin ottanut naaras undun, mutta sitten kuulin tälläisia faktoja (?) että naaraat purevat niin, että "veri lentää" toisinaan, ennenkun kesyyntyvät kunnolla. Onko tämä totta ? Itselläni ei ole aikaisemmin lintua ollut, joten en tiedä uskoakko vai eikö. Joka tapauksessa alan enemmän kallistua koiraaseen.
Kertokaahan omia kokemuksianne, kumpi olisi parempi ensimmäiseksi undulaatiksi, koiras vaiko naaras ?
Kiitos tiedoista ja anteeksi tietämättömyyteni :) !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu