Rannan ruoppaus

Leeco

Mitähän maksaa? Rantaa on 150m, joka pitäisi ruopata ainakin 20-30m leveydeltä. olisi mukava saada joitain hintoja, ennen kun pyydän tarjousta paikalliselta yrittäjältä.

10

33769

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suodatinkangasta

      Itse tutustuin aiheeseen 12 vuotta sitten. Minulla rantaa saman verran kuin sinulla. Luovuin ruoppauksesta nähtyäni yhden ruoppaustyömaan.
      Lietteen määrä oli hirveä. Imettyä tavaraa ei saa laskea takaisin järveen (siis siirtää) vaan
      se imetään kuivalle maalle. Imetty lätäkkö on iso, näkemäni oli tenniskentän kokoinen ja 40-50 senttiä paksu hyllyvää haisevaa hötöä joka tappoi alleen kaiken paitsi puut.
      Toisekseen ruopattu alue menee kuopalle, eli virrat kuljettaa uutta tomua tilalle.
      Itse tein rannan suodatinkankaan avulla (samaa mitä tien pohjissa).
      Talvella ajetaan lumi jään päältä pois. Helmikuun paikkeilla silloin oli muodostunut jää riittävän paksuksi, että kantoi traktorin.
      Suodatinkangas levitetään jäälle. Rullan leveys muistaakseni 4-5 metriä, no oli mitä oli.
      Levitin kankaan noin 1-2 metriä normaalista veden rajasta ylemmäksi. Haluttu alue peitetään kankaalla. ”Jatkos” kohdassa päällekkäin reilu metri, koskee kaikkia jatkoksia, Kankaan päälle 10-20 senttiä hiekkaa. Keväällä aurinko lämmittää hiekan ja yhtenä päivänä se humpsahtaa pohjaan. Kaikki roina jäi kankaan alle ja hiakka levittyy pohjaan nätisti. Tälläkin hetkellä ranta hyvässä kunnossa

      • uimarantafani

        Kertoisitko vielä mitä tuommoinen tuli maksamaan? Ja mistä sitä kangasta saa?


      • sitä myydään
        uimarantafani kirjoitti:

        Kertoisitko vielä mitä tuommoinen tuli maksamaan? Ja mistä sitä kangasta saa?

        Rautakaupastahan sitä saa kovaan hintaan.
        Minä sain kaverilta joka tekee työkseen taloja
        ja pihoja. Urakoitsijoille jää leikkuupaloja joita saa ostaa edullisesti. Vaatii "verkostoa"


      • onko mahdollista

        Onko kysymyksessä meri vai järvi? Meressä kun veden korkeus vaihtelee jopa 130 voiko kangas pysyä oikealla paikalla.


      • Anonyymi
        sitä myydään kirjoitti:

        Rautakaupastahan sitä saa kovaan hintaan.
        Minä sain kaverilta joka tekee työkseen taloja
        ja pihoja. Urakoitsijoille jää leikkuupaloja joita saa ostaa edullisesti. Vaatii "verkostoa"

        Onpa jänniä urakoitsijoita sielläpäin. Kaikki kankaat on kyllä mennyt aina johonkin mitä on ollut.


    • Sue_Ellen

      moni asia. Esimerkiksi juuri se, mihin ruoppausjäte voidaan sijoittaa. Jos sinulla ei ole omalla tontilla tilaa, tulee kustannuksia lietteen kuljetuksesta. Tietysti myös siitä, kuinka kaukaa ruoppauskalusto joudutaan paikalle kuljettamaan, eli pääseekö omasta rannastasi paikalle. Meilläkin on tarkoitus ensi talvena ruoppauttaa jokirantaamme. Lietteelle kaivetaan kuoppa rantatörmään, joka peitetään maa-aineksella. Omassa rannassa törmä on niin jyrkkä, ettei siitä kaivinkone paikalle pääse, mutta onneksi suht' lähellä on veneenlaskupaikka. Ruopattava alue on n. 10 x 25 m ja syvyys 1,5-2m. Urakoitsija, joka meille ruoppauksen tekee, asuu naapurissamme ja hänen rantaansa on samanlainen allas kaivettu joskus parikymmentä vuotta sitten. Hyvin on allas pysynyt, eikä ole vielä täyttynyt uudella lietteellä. Meillä kustannusarvio ruoppaukselle on 1500 euroa. Lisähintaa tulee maa-aineksesta, jota täytyy kuorma-autolla ajaa lietteen päälle, eli siitä vielä toiset 1500 euroa.

    • Anonyymi

      10€/m3. Kaluston paikalle saanti 1500€-2500€.

    • Anonyymi

      Vastaus aika myöhässä tähän 1 vuotta vanhaan aloitukseen eli nosto on palstan aktivointiviikon tulos

      • Anonyymi

        Meillä järven vesi muuttui sameaksi,sen verran eloperäistä ainesta.Nyt vesi ok.

        Kaivuri oli työmaalla, hintaa en muista. Kiva laguuni tuli.ä


    • Anonyymi00010

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      222
      2246
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1332
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 74
      849
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      741
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe