Olen just jäänyt eläkkeelle ja nautin täysillä tästä olotilasta. Mutta: kuinka kauan työasiat kulkevat mukana, lopun ikääkö? Tarkoitan jotain pikku mokia tai onnistumisia. Varsinkin mokat saattavat olla koko päivän mielessä, vaikka ne aikanaan hoidettiin ja "unohdettiin". Kertokaa, jo pitemmän aikaa vapaalla olleet!
uusi eläkeläinen
aureliina
111233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun eläkkeelle jäin.
taaksesi, ei niitä muutkaan muistele. Nauti kaikista onnistumisista, mieti miten suunnattoman hyvä olit. Kuvittele, että ovat aivan helisemässä ilman sinua. Paras vaihtoehto tietysti on, että katselet vain eteenpäin. Nyt voit elää itseäsi varten ja nattia siitä.
Ajan myötä et enää muistakaan mitään pahaa. Aika kultaa muistot ja tekee sen suht´ nopeasti.
Aloitin alustavan vetäytymisen suunnittelun noin 40-vuotisena.
Vakituisia työnantajia ehti olemaan 7kpl.
Viimeinen vuonna 1996.
Sen jälkeen useammassa paikassa pitenevin välein lyheneviä "pätkiä" 10kpl.
Täydellinen irroittautuminen työelämästä vuonna 2001.
Tavoitteena oli "kivuton" siirtyminen täysvapaalle.
Se myös onnistui.
Ainoat tilanteet joissa työasiat ovat tulleet mielleen ovat entisten työnantajien harvenevat kyselyt mielenkiinnosta askarointiin.
Kieltäytymisistäni huolimatta olemme edelleen väleissä.
Vaimoni irrottautuminen (oli sovittu aikaisemmin) vaati hieman kannustusta paitsi minun niin myös lastemme taholta.
Hän kaipasi alkuun asiakaspalvelun henkilökontakteja.
Riippuu varmaan minkälainen elämäntilanne on muuten. Jäin varhennetulle kolme vuotta sitten hoitamaan vakavasti sairasta miestäni.
Työt ja työelämä unohtuivat saman tien, ei ollut aikaa niitä pohtia. Mieheni kuoleman jälkeen olin niin uupunut, että ajatukset liikkuivat aivan muissa asioissa. Nyt on aikaa kulunut jo niin paljon, ettei työpaikan kujeet enää tule mieleenkään. Ihmettelen itsekin, miten helposti irtaantuminen työelämästä kävi, koska todella rakastin työtäni ja olin varsinainen työnarkomaani.
n. 1/2 vuotta. Ikävät asiat tulivat mieleeni. Kaipasin kuitenkin työelämän sosiaalista elämää.
Melko pian tuo kaipaus jäi, sillä tuli eteen kaikenlaista muuta, mikä täytti päiväni ja ajatukseni.
Työelämä tulee edelleen uniini painajaisina, joko tekemäni tehtävä ei onnistu tai se kestää loputtoman pitkän aikaa. Tunne on ihana, kun herää ja huomaa, että se olikin vain unta.
Työhön ei ole ollut ikävä, mutta painajaisunia olen nähnyt monta kertaa. Tyypillisin uni on sellainen, että saan opetettavakseni ihan vieraan luokan, joka ei ole hetkeäkään hiljaa vaan oppilaat 'katoavat' eri suuntiin ja metelöivät. Joskus olen myöhästymäisilläni ja riisuttuani päällystakin, huomaan olevani yöpaitasillani...
Olisi varmaan Freudilla selittämistä unissani!
Työkavereita on joskus ikävä, tosin olen tavannutkin heistä aika monia.
Pitäisiköhän lähettää korotetun eläkkeen anomus, kun vielä öisinkin on opetettava?
olin minäkin. Työeläkkeelle jäin vuosi sitten vähän yli 63-vuotiaana, sitä ennen osa-aikaisella 56-vuotiaasta. Jätin itselleni parhaat palat, aikuisopetusta on sopivasti. Nuorison opettamista en kaipaa, on liikaa kurinpitoa. Työpaikkalaiset muuttivat taas uuteen taloon, ihanaa, kun ei tarvinnut ottaa osaa. Tekemistä on riittämiin.
Viimeisinä aikoina työssäni tunsin suunatonta väsymystä.Sitä ennen kolmekymmentä vuotta olin nauttinut asiakaspalvelusta ja siitä,että sain osallistua heidän elämäänsä ja auttaa kaikin tavoin.Miksi väsyin,johtui siitä,että yhtiössämme alkoi uudistukset,kaikenlainen nk.tiimityöskentely,henkilökohtaiset palkankorotukset,pisteytys ja pomojen mielistely.Jaa,että kuulostan katkeralta? No,totta hitossa.Onneksi sain hyvän psykiatrin,joka vapautti minut siitä helvetistä.Vieläkin on haikeata kulkea kaupungilla ja saada palautetta siitä kuinka mukavaa oli silloin,kun oli ihminen ihmiselle ja asiat hoituivat ymmärtämällä toisiamme. Katselkaa te nuoret tietokonetta selin asiakkaaseen ja olkaa kuin koneita itsekin.Sitähän se asiakassuhde ja luottamus edustamaanne yritykseen nykypäivänä on.Onneksi he voivat äänestää jaloillaan.Toiseenko samanlaiseen firmaan?
jäin sairaseläkkeelle minäkin. joka yö näen unta töistä .ahdistun,en pääse pois.työ kai seuraa kuolemaani asti.unissa.
Asiallisuus ja rehellisyys unohdettiin ja tilalle tuli häikäilemätön ahneus.
Aika samanlaisia tuntemuksia myös minulla oli alkuun jäädessäni vapaaherrattareksi. Kun on kasvatettu niin läpikotaisin tunnolliseksi...
Ihan joskus tulee jotakin mieleen, mutta tosi harvoin. Nauran itselleni, kun tulee mieleen entisiä mokia, oli kyse työasioista tai muusta. Onhan sitä tullut ainakin tehtyä jotakin: aina roiskuu kun rapataan. Uskon,että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän muistan mistään enää mitään, ainakaan noista vähän ikävämmänsorttisista asioista. Päällimmäiseksi näyttävät kuitenkin jäävän mukavat asiat menneestä ja kaikkein päällimmäiseksi ilo tästä vapaasta ajasta. Loppujen lopuksi huomaat, että on aika samantekevää mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, tärkeintä on, mitä itse itsestäsi ajattelet. Onneksi emme ole täydellisiksi syntyneet emmekä sellaisiksi missään vaiheessa kasvakaan. Tilaa kehitykselle siis on,myös eläkkeellä.