Helinälle ja muillekin ihmettelijöille tiedoksi, että meillä on ollut sääntöjä jo ennen sijoitettuja lapsia. Ihan samalla tavalla olemme kasvattaneet biologisiakin lapsia ja jokaisesta on normaali ihminen kasvanut.
Ei sääntöjen olemassa olo tarkoita laitosta. Meillä on rutiinit ja tietyt säännöt varmistamassa lasten hyvän kehityksen. Kaikki lapset eivät todellakaan ole valmiita ottamaan vastuuta asioistaan.
Minun mielestäni sellaisessa kodissa, jossa ei ole sääntöjä, ovat ruorissa laiskat vanhemmat. Joku voi olla eri mieltä, mutta tämä on minun mielipiteeni.
Ei sääntöjen olemassa olo tarkoita laitosta. Meillä on rutiinit ja tietyt säännöt varmistamassa lasten hyvän kehityksen. Kaikki lapset eivät todellakaan ole valmiita ottamaan vastuuta asioistaan.
Minun mielestäni sellaisessa kodissa, jossa ei ole sääntöjä, ovat ruorissa laiskat vanhemmat. Joku voi olla eri mieltä, mutta tämä on minun mielipiteeni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jotta, sääntöjen noudattaminen, ja se jos niitä ei noudateta, asioihin silloin jämäkkä puuttuminen vaatii vanhemmalta voimavaroja, mutta se kannattaa. Siinä asioissa ei laiska saa olla.
Ja nimenomaisesti heti puuttuminen, "tilanne" meneillään, puuttuminen, ovat lapsille parhain oppimisväline huomaamaan jos aiat menevät omala kohdallaan jotenkin vinosti, lapsi oppii itsekin olemaan kriittinen itselleen. Ja havaitsee heti miten tässä olisi ollutkin parasta tehdä.
Samaten olen huomannut oman poikani oppineen, vaikka onkin adhd:tä, mikä on se hetki, jotta nyt meni pieleen. Ja tietää miten hän tilnteen "tekee" paremmaksi.
Olen huomannut jotta asioiden selvittely heti ja ääneen parantaa poikani havainnointia itsestään.
Kun puhuu ääneen ja on lapsen tunteen tulkki, auttaa lasta itseään oppimaan itsetuntemustaan.
Yritän ainakin omalta kohdalta kaikkeni auttaakseni lastani selviytymään koulussa paremmin adhd:stä huolimatta.
luitko vastaukseni sieltä yhdeltä sivulta, muutama viikko takaperin, missä puhuin adhd lääkityksestä.
Siis siitä mitä kokemuksia meillä on?
Lääkitys on erinomainen apu, juuri kouluvaikeuksien selvittämisessä.
Joo, sehän sääntöjen määrä ja tiukkuus vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Olen sitä mieltä, että lapset tulee kasvattaa kunnioittamaan kanssaihmisiään ja ottamaan toiset huomioon. Tiukat säännöt ja rutiinit ovat ehkä yksi keino siihen, mutta ei varmaan ihan ainoa. Saattaa olla, että jos on laiska äiti, joka ei mielestään jaksa kuunnella jokapäiväistä karkinvinkumista kaupassa vaan ottaa tiukan karkkipäiväsäännön, niin hän kertomansa mukaan tuolla laihuusketjussa pääsee vähemmällä. Laikuus ilmenee aikuisessa niin monin eri vivahtein. Minusta sellainen, joka käyttää aivojaan tilanteen mukaan ja pystyy kasvattamaan lapsensa ymmärtämään eri tilanteissa myös kielteisen vastauksen ilman että tarvitsee olla pysyvät säännöt pikkuasioistakin, ei ole niin laiska ollenkaan kuin laiska sääntöihin turvatuva aikuinen. Siinähän aikuinen pääsee todella vähällä. Sääntö nro 1 sanoo näin, sääntö numero 2 sanoo näin. Muuta ei sitten tarvitakkaan. Olen siis alkuperäisen perusteluista täysin eri mieltä. Mutta jos joku kokee, että ei saa lapsiaan kasvatettua toisia ihmisiä huomioon ottavaksi ilman sääntöviidakkoa, niin ilman muuta sitten pitää turvautua siihen vaihtoehtoon.
on juuri sitä, että kun ei sääntöjä ole, niin ei tarvitse valvoa niiden noudattamistakaan, tai on joitain sääntöjä, mutta niitä rikotaan jatkuvasti, kun vanhemmat ei jaksa kuunnella lasten valituksia, vaan antavat periksi.
Laiska äiti ei jaksa odottaa karkkipäivää, vaan ostaa karkkia aina kun lapsi tarpeeksi ponnekkaasti vaatii.
Sillä ei ole mitään tekemistä toisten kunnoittamisen kanssa.
Vai tarkoititko, että lapsi osaisi todella kunnioittaa vanhempiaan niin paljon, että yhdestä kiellosta uskoo ettei karkkia osteta, pelkästä vanhempien kunnioituksesta.
No, minä nyt olen kyllä poikkeus ollut tässäkin, en tiedä kunnioituksesta vai mistä, mutta äitini kertoi, että n. 3-4 vuotiaana jo kun olimme kaupassa, nykäisin äitiä hameenhelmasta ja hiljaa kuiskasin, et onks rahaa? Sitten äiti useimmiten pyöritti päätä kieltävästi ja olin hiljaa. Sitten joskus harvoin kun äiti nyökkäsi myöntävästi, niin kuulemma leveä hymy tuli kasvoilleni, mutta en edelleenkään enempää sanonut, vaan kiltisti odotin, että saan sen karkkini.