Outo arvostelu

Luin kahteen kertaan lauantain Keskisuomalaisesta joutsalaisen Teatterikoneen uuden esityksen arvostelun. Se tuntui huitaisemalla tehdyltä ja antoi ihan väärän kuvan esityksestä. Oli siinä tosin täyttä asiaakin, kuten siinä kohdin, että esityksessä oli kauttaaltaan hyvää näyttelijätyötä. Niin oli: Hyvää, herkkää ja vakuuttavaa. Sekä henkilö- että joukkokohtaustasolla.
Teatterikone tehnyt upeita töitä tätä ennen ja tämä keihäänheittäjä juttu Mitä minusta tulee isona, on samaa luokkaa tai vielä upeampi. Juuri sellaista, mitä vain Teatterikone osaa ja uskaltaa. Aitoja tunteita, rohkeutta, ystävyyden voimaa, ei kiroiluja, alapääjuttua, seksiä eikä ilkeilyjä!
Tykkäsin myös kovasti lauluista ja yleensä musiikista. Se keihäänheittokilpailu yleisölle lopussa on aika mainio idea, vaikka en voittanutkaan. Samalla lipulla näkee myös Haihatuksen näyttelyn = hienoa!
3486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse en ole käynyt kyseisessä esityksessä (ainakaan vielä) enkä lukenut siksi arvostelua.

Itse ihmettelin taas varsin raakaa arvostelua Hankasalmella esitetystä kesäteatteriesityksestä. Se teilattiin täysin. Tai, paria näyttelijäsuoritusta kehuttiin.

Myönnän, että esitys ei ollut aivan täydellinen, mutta se oli kuitenkin loistavaa viihdettä. Esiintyjistä monikin oli aivan loistavia ja käsikirjoitus oli erinomainen. Yleisöllä oli hauskaa, mutta kriitikko ei sitä nähnyt.

On sääli mikäli kriitikoiden arvostelut vaikuttavat siihen menevätkö ihmiset katsomaan esityksiä!

Äänestä
  • Joo, ja talvellahan ks:n arvostelu teilasi myös sellaisia esityksiä, joita yleisö kuitenkin arvosti, ja jotka oli todella hyviä, sanoisin syvällisiä juttuja. Pitääköhän olla vatsakatari, että pääsee niihin arvoteluhommiin?

    Äänestä

Hei, liittyykö tämä teatterikone siihen t-paitaan, jossa on selässä "rasti ruutuun" juttu erilaisista ammateista kuten lihamestari, taiteilija, rikas rakas ja muita sellaisia? Tuli vaan tuosta nimestä mieleen, että voisi olla. Saako niitä kaupungista jostain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Teatterikone! kirjoitti:

Luin kahteen kertaan lauantain Keskisuomalaisesta joutsalaisen Teatterikoneen uuden esityksen arvostelun. Se tuntui huitaisemalla tehdyltä ja antoi ihan väärän kuvan esityksestä. Oli siinä tosin täyttä asiaakin, kuten siinä kohdin, että esityksessä oli kauttaaltaan hyvää näyttelijätyötä. Niin oli: Hyvää, herkkää ja vakuuttavaa. Sekä henkilö- että joukkokohtaustasolla.
Teatterikone tehnyt upeita töitä tätä ennen ja tämä keihäänheittäjä juttu Mitä minusta tulee isona, on samaa luokkaa tai vielä upeampi. Juuri sellaista, mitä vain Teatterikone osaa ja uskaltaa. Aitoja tunteita, rohkeutta, ystävyyden voimaa, ei kiroiluja, alapääjuttua, seksiä eikä ilkeilyjä!
Tykkäsin myös kovasti lauluista ja yleensä musiikista. Se keihäänheittokilpailu yleisölle lopussa on aika mainio idea, vaikka en voittanutkaan. Samalla lipulla näkee myös Haihatuksen näyttelyn = hienoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu