Safari Windowsille

Nyt kun näkäjään Safarin saa windowsille niin ajattelin kysyä että onko tuo selain hyvä windows versiona? Itse käytän tällä hetkellä Firefoxia, mutta tuota Safariakin voisi kokeilla jos se on kerran nopein netti selain niin kuin Apple väittää.
6595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikeastaan tuo Windows-versio pitäisi olla vielä alpha-vaiheessa bugisuuden perusteella. Mac-versio toimii kuulemma hyvin ja on ehkä paremmin beta-vaiheessa.
Itse en pahemmin asentele beta-ohjelmia joten odottelen syssympään tai sitten ostan Leopardin jossa se tulee mukana...

Äänestä
  • Ja heti pisti silmään että myös tässä on tuolla oikeassa yläkulmassa
    tuo google palkki niin kuin oli myös IE7:ssa. Kysymys kuuluukin että saako sitä mitenkään pois? Itse en lämpene tuollaiselle google
    palkille noissa selaimissa. Firefoxissa sen sai kätevästi pois vetämällä Explorer 7:ssa piti tallentaa joku tiedosto rekisteri tietoihin ennen kuin se poistui. Ainakaan Customize toolbaarista en
    saanut pois tuota siinä lähtee koko toolbar samalla pois.

    Äänestä

kun kirjoitit tänne, olisit ehtinyt hakea ja asentaa Safarin. Kokeile. Silti suosittelen Operaa.

Äänestä

Se on täynnä bugeja. ja bugien takia se ei voi olla nopee, koska se ei toimi.
Jatka tuliketun käyttöä ja käännytä muutama ystäväsikin käyttämään sitä =)

Äänestä

Saako safarin suomenkielellä?

Äänestä
  • vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAmpo. kirjoitti:

Nyt kun näkäjään Safarin saa windowsille niin ajattelin kysyä että onko tuo selain hyvä windows versiona? Itse käytän tällä hetkellä Firefoxia, mutta tuota Safariakin voisi kokeilla jos se on kerran nopein netti selain niin kuin Apple väittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu