kuinka vaikuttaa?

niin eli kuinka leikkaus vaikuttaa esim. uros koiran luonteeseen?
7294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuokin on varmaan aika yksilöllistä, meillä ei ole vaikuttanut mitenkään...

Äänestä
  • tapauksesta. Jotkut lihoo, sitten vaan tarkkana ruoan ja liikunnan kanssa.
    Monet leikkauttavat uroksen jos sillä on voimakasta uhoilua toisille uroksille ja kotona myös taipumusta dominanssiin (totta vai tarua). Samaten jos toinen kives ei ole laskeutunut, terveydellisistä syistä leikataan.
    Okei, ja ne, jotka ovat rasittavia juoksuisten narttujen perässä lieveilmiöineen.

    Käytös muuttuu joskus rauhallisemmaksi, mutta esim. paljon astutuksissa käytetty uros ei opi noin vain pois siitä leikistä, eli kestää kauan, jos se on saanut useita kymmeniä pentueita, saati ne astumiset, missä narttu on jäänyt tyhjäksi. Noilla matador-uroksilla saattaa olla kauan merkkailua sisällä (sekin syy leikkauttaa),samoin ainut tapa leikkiä tyttökoirien kanssa on selkään kiipeeminen.
    Yleensä vähitellen ne rauhottuu joka tasolla, vaan eivät kaikki.
    Eli se ei ole mikään hokkuspokkus-juttu.
    Sitten on niitä, joista tulee jokseenkin nautoja.

    Äänestä

  • mistica kirjoitti:

    tapauksesta. Jotkut lihoo, sitten vaan tarkkana ruoan ja liikunnan kanssa.

    Tuo meijän uros ei sitten muuttunut mitenkään, ihan oli oma ittensä loppuelämänsä. Astui juoksuisia narttuja jos silmävältti, vaikka ei ollut astunut kuin kolmekertaa ennen leikkausta..

    Olen minäkin kuullut noita tarinoita jos jonkinlaisia, mutta kerroin vaan sen mikä ei ollut kuulopuhetta, vaan oma kokemukseni.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Niimpä.

    Äänestä

  • Niimpä. kirjoitti:

    Niimpä.

    on omista kokemuksista. On ollut jokunen joka pysyi samana-onneksi...

    Äänestä

  • mistica kirjoitti:

    on omista kokemuksista. On ollut jokunen joka pysyi samana-onneksi...

    kiitoksia vastauksista!

    Äänestä

kuinkas sitten leikattu tulee toisten urosten kanssa toimeen...tai siis että ovatko aivan eri asemassa kuin ei leikatut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie vaan kirjoitti:

niin eli kuinka leikkaus vaikuttaa esim. uros koiran luonteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu