Kun sähköyhtiö veti mökkisähkölinjan metsäni läpi. ( tähän saivat luvankin ). Paperissa lukee, ettei aiheudu haittaa puustolle.
Nyt vain on niin, että kävivät päräyttämässä linjan alla olevan taimikon tasaiseksi. Sakalaista puustoa noin 500 metrin pätkältä, ja minun ymmärrykseni mukaan puita ne ovat taimetkin. Sähköyhtiö ei korvaansa lotkauttanut, eivät noteeranneet taimikkoa puiksi, joita olisi korvattava.
Käräjillekään en haluaisi lähteä, liekö edes oikeuksia minulla, vai miten on?
Nyt vain on niin, että kävivät päräyttämässä linjan alla olevan taimikon tasaiseksi. Sakalaista puustoa noin 500 metrin pätkältä, ja minun ymmärrykseni mukaan puita ne ovat taimetkin. Sähköyhtiö ei korvaansa lotkauttanut, eivät noteeranneet taimikkoa puiksi, joita olisi korvattava.
Käräjillekään en haluaisi lähteä, liekö edes oikeuksia minulla, vai miten on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Linjanteolle et voi mitään.mutta jokaisesta sähkötolpasta saat rahakorvauksen
Kyllähän korvauksen saa jos ajoissa sitä vaatii.
Tosin taimikossa sen korvauksen määrä voi olla pieni, vaikkakin sen sähkölinjan alla olevan maa-alueen menettää metsätaloudesta. Metsäpohjan hinnat on satasia/ha. Eli 500 metriä 10 m leveää uraa voi olla vaan esim. 100 egee maapohjan luokasta ja sijainnista riippuen. Taimikot on taimen koon mukaan tätä pelkkää pohjaa arvokkaampia.
http://213.255.163.57/d5web/kokous/KOKOUS-531-5.HTM
tuolla esim.
Lopussa maininta "Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus 1 momentissa tarkoitetun johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jollei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä.
Aikoinaan maksoivat vuokraa, olikohan -70 luvulla muutama penni/pylväs ja sitten keksivät maksaa sen kertamaksulla pois. Eli käytännössä niistä sähkölinjoista (pienistä) ei juurikaan mitään saa.
Kyllä täällä ainakin puista maksetaan myös tulevan kasvun mukaan.Pari vuotta sitten tuli pylväs rajalle ja linjaan mutka.Tukivaijeri tuli minun puolelle ja yksi kuitumänty piti kaataa.Korvaus oli 50euroa.
reilulta. Minä vaan yhtenä kesäisenä aamuna havahduin moottorisahan pärinään, ja ajattelin, että naaapuri on ruvennut siellä metsätöihin. Sitten tajusinkin, että vieras mies hääri minun metsässäni raivaussahan kanssa.
Onneksi ei haulikkoa ollut lähettyvillä, vaan kiivaasti liikkeelle lähdin.
Siinä sitten kävi ilmi, että sähköyhtiön hommissa on ja linjaa raivaa.
Ei vaan ollut kukaan minulle tiedottanut.
Sitten huomasinkin, että oli jo enempikin raivattuna. Korvauksia kun sitten kiukuissani peräsin ja jotain tolkkua asiaan, niin levittelivät vain käsiään......
Päähän ottaa yhä.
Eivät ne linjan alla olevia korvaa.Eikä täälläkään linjan raivauksesta ilmoiteta.
Vesiputkea vetivät kylälle 8m väylä metsän halki, sain sen usutettua 22000v sähkölinjalle, johon vetivätkin, mutta levittivät linjaa 18metriin.
Sivuveto piti tulla tasan rajalle tekivät sen kokonaan minun puolelle 9m.
Naapuri ei antanut kaataa haapaajoka oli rajasta 5-10cm rajasta.
Näin Kesälahdella ja inssi teki näin toispaikkakuntalaiselle.
Piilottivat puita maan allekin...