Olen jokunen vuosi sitten huomannut olevani enemmän naisiin päin. Siinä erään ihastuksen osuessa kohdalle tajusin sellaisen asian että taidan olla enempi lesbo kuin mitään muuta. Siitä ihastuksesta sainkin sitten kokea tuskaiset sydänsurut. Se asia on jo nyttemmin loppuunkäsitelty ja aika on auttanut pääsemään menneistä yli.
Ystäväni ovat heteroita ja monesti turhauttaa kun kaveripiiriisissä ei ole muita lesboja. Ystävilläni on niiden miesjutut ja muut heteroiden parisuhde jutut. Tunnen siinä seurassa monesti itseni oudoksi ja yksinäiseksi kun ei ole ketään joka todella ymmärtäisi minun näkökulmia ja tunne-elämää. Olen kovin naisellinen ja ihmiset eivät osaa arvata suuntautumistani ainakaan ulkonäön perusteella. Missä sitä voi tavata muita lesboja, kun ei gay-paikkoihin viitsi yksin lähteä katselemaan. Joskus olen pyytänyt hetero ystäviä seuraksi gay-yökerhoon, mutta he ei sitten viihtyneet yhtään siellä joten toiste en viitsi enää pyytää. Tuntuu yksinäiseltä kun ei ole ketään kenen kanssa jutella sydäntä lähellä olevista asioista ja lähteä ulos tuulettumaan muiden samanhenkisten kanssa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sapho-listalle, ja ala valmistautua tribadien päiville. Setan toimintaa kannattaa myös käydä katsomassa.
yksin gay-paikkoihin...???
Tiedän, että alussa tuntuu tyhmältä ja yksinäiseltä mennä yksin gay-paikkoihin, niin minustakin, mutta tässä vuosien varrella olen huomannut, että varmin keino tutustua ihmisiin on mennä nimenomaan yksin gay-paikkoihin. Olen löytänyt monta uutta tuttavaa, ystävää ja jopa seurustelukavereita kun olen ollut yksin liikenteessä, mutta sitten kun olen ollut kaverin/kavereiden kanssa niin monesti ihmiset luulevat kaveriani seurustelukaverikseni, vaikka asia ei näin olekaan, eivätkä tule juttelemaan.
Monesti myös silloin kun on liikenteessa kaveriporukan kanssa tulee vain juteltua heidän kanssaan eikä tule huomanneeksi ympäristöä lainkaan.
Ja sitä paitsi ei yksin meneminen ja oleminen ole niin kauheaa. Yhtä hyvin voisi jäädä yksin gay-paikkaan, vaikka olisitkin tullut kavereidesi kanssa sinne (kaverit saattavat hukkua sinne jonnekin.. tai löytää itse seuraa ym.)
Näinpä juuri, puhutaan aina siitä sisäsiittosuudesta ja "piireistä", mutta tosiasiassa, jos sinne vain menee ja rohkeasti lähtee tutustumaan ihmisiin - niin kyllä minun kokemuksieni mukaan kaikki ovat aina hirveän avoimia/ystävällisiä.
Koskaan en vielä itse ole saanut nyrpeyttä osakseni, jos olen mennyt rohkeasti pöytään missä näen olevan vapaata kysymään, että "hei, mä olen ihan uus ja yksin täällä - saisinko mitenkään istua teidän pöytään?"
Toimii, ja ihania ystävyys- ja parisuhteita on tullut solmittua! :)
En ole sen tyyppinen ihminen kuka lähtis yksin johonkin mestaan. Kerran menin gay-paikkaan ihan yksinäni ja se kokemus oli mulle aika kamala. Istuskelin yksin pöydässä ja ryystin siideriä puoli tyhjässä baarissa, ei ollut ketään kenen kanssa ois voinu mennä juttelemaan. Jotain tyyppejä toki oli siellä, mut nekin oli ihan omassa jengissään. Tuli hieman orpo olo.
Niin, no ei nyt yhden kerran perusteella kannata heittää kirvestä kaivoon. Etenkään jos olet tosiaankin vain mennyt yksin pöytään istumaan - sieltä harvemmin (jos koskaan) tullaan hakemaan. Itsekin saman joskus kokenut, tosin itselläni ei ollut orpo olo, vaan lähinnä urpo...
Mene rohkeasti muiden seuraan, ne "jengit" on kyllä vastaanottavaisia, kun sinne vain itse reippaasti menee. Tämän olen itse ainakin oppinut, ja kuten jo sanoin - ihania ystäviä ym. saanut.
yksin kans mihinkään viitti lähtee ja kaverit tosiaan on kaikki heteroita, vaikka kannustavia onkin..