asumistukiloukku?

kun olet näppärä, ja jaksat taistella itsellesi "työpaikan"käykin niin, että tienaat vähemmän kuin olisit työttömänä!Ei se sossun maksama raha riitä mihinkään, mutta kun käy työssä, siitä pitäisi kait saada muutakin kuin rupia perseeseen?Vituttaa suorastaan kun vaimo "pääsi" työelämään mukaan meidän perheen ansiot putosivat 200e/kk.ja todellakin eletään köyhyysrajalla!Vittu,porvarihallitusko tämän teki mahdolliseksi, vai onko kyse demojen jälki"viisaudesta"?
121182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

sitä vielä parissa kuukaudessa on keksinyt. Eiköhän se ole vasureiden politiikkaa. Ollaan työläisen asialla ja töitä ei silti kannata tehdä. Lankkaa naamasi ja mene kelaan uudestaan kokeilemaan.

Äänestä

Olen ja asun yksin. Pääsin työllistämistukitöihin puoleksi vuodeksi. Siitä tuli todella persnettoo ja makselin vuokra- ym. rästejä vielä vuoden työn loppumisen jälkeen. Työnteko ei siis kannata. Missä mättää?

Äänestä
  • Homman juju on siinä, että kauan hallinneet sosiaalidemokraatit ovat kautta aikain olleet sitä mieltä, että yhteiskunnan varta pitää jakaa ihmisille riippumatta siitä tekevätkö he työtä vai eivät.

    Sossut ovat saaneet aikaan järjestelmän, jossa pientäkään työtä ei kannata enää ottaa vastaan, vaan tuen saa helpommalla makaamalla kotona, ja pitämällä kättä saparon alla. Papanoita sieltä sitten tipahteleekin suoraan tilille. Ja yhteiskunta maksaa.

    Vallitseva tilanne, että monien ei kannata tehdä työtä ja samalla vallitsee työvoimapula, on yksinkertaisesti mahdoton. Näen tulevaisuuden siten, että jokaisen tulee mitä tahansa korvausta saadakseen myös työskennellä tukien eteen.

    Toinen -ja parempi- vaihtoehto olisi, että tunninkin työntekeminen olisi kannattavampaa kuin sen ajan viettäminen kotisohvalla. Siihen voitaisiin nykyisin tietojärjestelmin varsin helposti päästä, kunhan ensin perattaisiin sossun ja kelan koneisto kuntoon. Molemmat em. ovat kuin valtio valtiossa, jotka lähinnä työllistävät itse itsensä.

    Kannatan etenemistä jonkinlaisen kansalaispalkan suuntaan. Järjestelmä toimisi siten, että jokaisella maksettaisiin olematon perustuki, jolla ehkä joku saattaisi tulla jopa toimeenkin [so what]. Jos kuka haluaisi tuen päälle lisää liksaa olisi kannattavaa ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Tarjolle voitaisiin laittaa myös yleishyödyllistä toimintaa -esim. vesakoiden raivausta- joka taas lisäisi tueen eli siis kanslaispalkan määrää ilman mitään karensseja sun muita viivyteitä.

    Tämän järjestelyn kautta kaikki lapsi-, asumis-, sosiaali-, sun muut tuet voitaisiin kerralla lopettaa. Jokaisen toimeentulo perustuisi kansalaispalkkaan ja omaan aktiivisuuteen. Lisäksi voitaisiin lopettaa tukijärjestelmien ylääpitäjät, eli sossujen ja kelojen kaltaiset paperinpyöritysfirmat. Niidenkin henkilökunta voitaisiin sitten siirtää oikeisiin töihin.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Homman juju on siinä, että kauan hallinneet sosiaalidemokraatit ovat kautta aikain olleet sitä mieltä, että yhteiskunnan varta pitää jakaa ihmisille riippumatta siitä tekevätkö he työtä vai eivät.

    aika yksipuolista. Työnteko korvauksilla nykyisenkaltaisen tukijärjestelmän vallitessa ei ole käytännössä mahdollista. Tarvittaisiin siis kokonaisremontti, pelkkä pilkunviilaus ei riitä. Perustuloon tulisi olla oikeus jokaisella puolison tulotasosta tai mistään muusta syystä riippumatta. Perustulo ei saisi olla kuitenkaan kovin suuri, mielellään niin pieni, että se ei haittaisi työmarkkinoita.

    Tuo hallinto ja byrokratiaremontti olisi vähintäänkin tarpeen.

    Ja siihen pitäisi saada muutos myös, että ihmisiä ei säilötä tukityöpaikkoihin vapaiden työmarkkinoiden ulkopuolelle kuten nyt tehdään, tuohan on aivan hullua, että samaan aikaan kun puhutaan työvoimapulasta, työttömiä ohjataan erilaisiin tukitöihin. Tai sitten työvoimapulajutut ovat pelkkää bluffia!

    Kaikkihan muistamme kun Ilaskivi alkoi puhua 80-90 lukujen taitteessa tuolloin niinkin sensaatiomaisesta asiasta kuin hoitajien tuomisesta Virosta Suomeen työvoimapulaa paikkaamaan, silloin elettiin aikaa jolloin talouden kuviteltiin kasvavan ikuisesti. Mutta kuinkas kävikään, meillä oli muutamaa vuotta myöhemmin yli 500 000 työtöntä. Ennen kuin ja jos tuollainen tilanne uudistuu niin olisi todellakin syytä korjata tukijärjestelmää.

    Ja toisekseen, työvelvoite joka olisi korvauksien ehto kiihdyttäisi tai tehostaisi aivan varmasti muuttoliikettä, Kainuu olisi häviäjä tässä tapauksessa. Kuka tänne jäisi tekemään töitä korvauksilla jos muualla saisi kunnon palkan. Tämä heikentäisi Kainuun taloutta entisestään ja palveluja jouduttaisiin karsimaan entisestään, tämän pitäisi myös samalla hyväksyä. Hyvää siinä oilsi se, että Kainuukin palaisi aitoon kysyntään ja tarjontaan perustuvaan talouteen nykyisen tukisidonnaisen talouden sijasta.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Homman juju on siinä, että kauan hallinneet sosiaalidemokraatit ovat kautta aikain olleet sitä mieltä, että yhteiskunnan varta pitää jakaa ihmisille riippumatta siitä tekevätkö he työtä vai eivät.

    Sossut ovat saaneet aikaan järjestelmän, jossa pientäkään työtä ei kannata enää ottaa vastaan, vaan tuen saa helpommalla makaamalla kotona, ja pitämällä kättä saparon alla. Papanoita sieltä sitten tipahteleekin suoraan tilille. Ja yhteiskunta maksaa.

    Vallitseva tilanne, että monien ei kannata tehdä työtä ja samalla vallitsee työvoimapula, on yksinkertaisesti mahdoton. Näen tulevaisuuden siten, että jokaisen tulee mitä tahansa korvausta saadakseen myös työskennellä tukien eteen.

    Toinen -ja parempi- vaihtoehto olisi, että tunninkin työntekeminen olisi kannattavampaa kuin sen ajan viettäminen kotisohvalla. Siihen voitaisiin nykyisin tietojärjestelmin varsin helposti päästä, kunhan ensin perattaisiin sossun ja kelan koneisto kuntoon. Molemmat em. ovat kuin valtio valtiossa, jotka lähinnä työllistävät itse itsensä.

    Kannatan etenemistä jonkinlaisen kansalaispalkan suuntaan. Järjestelmä toimisi siten, että jokaisella maksettaisiin olematon perustuki, jolla ehkä joku saattaisi tulla jopa toimeenkin [so what]. Jos kuka haluaisi tuen päälle lisää liksaa olisi kannattavaa ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Tarjolle voitaisiin laittaa myös yleishyödyllistä toimintaa -esim. vesakoiden raivausta- joka taas lisäisi tueen eli siis kanslaispalkan määrää ilman mitään karensseja sun muita viivyteitä.

    Tämän järjestelyn kautta kaikki lapsi-, asumis-, sosiaali-, sun muut tuet voitaisiin kerralla lopettaa. Jokaisen toimeentulo perustuisi kansalaispalkkaan ja omaan aktiivisuuteen. Lisäksi voitaisiin lopettaa tukijärjestelmien ylääpitäjät, eli sossujen ja kelojen kaltaiset paperinpyöritysfirmat. Niidenkin henkilökunta voitaisiin sitten siirtää oikeisiin töihin.

    Etkö todellakaan justiina huomaa että keskustelun avaajalle on käynyt juuri niin, kuin mitä linjaa sinä täällä paasaat.
    Tosiasiassa PALKKA on ollut niin pieni että tuohon persnettoon mentiin. Etkö tajua!

    Äänestä

  • koska palkka on liian pieni. Työllistämistuki paikoissa on erittäin kurjia palkkoja, tosin esim. yhdistyksillä ei varmaan ole varaakaan maksaa. Ei tuet ole suuria, vaikka kaikesta kateelliset niin väittävät.

    Keskustelu sosiaalituista ja niiden loukuista on kummallista. Koskaan ei puhuta pienistä palkoista, vaan suurista tuista. Tässäkin pitää köyhiä nälviä, johtuu siitä että rikkaat tarvitsevat köyhiä itsetuntonsa pönkittämiseksi.
    Ei loukkuja synny jos palkka on kunnollinen.

    Äänestä

  • PALKKA! kirjoitti:

    Etkö todellakaan justiina huomaa että keskustelun avaajalle on käynyt juuri niin, kuin mitä linjaa sinä täällä paasaat.
    Tosiasiassa PALKKA on ollut niin pieni että tuohon persnettoon mentiin. Etkö tajua!

    Se mitä koetin selittää, oli että työnteon pitää olla aina kannattavampaa kuin tuilla makaaminen. Luehan tarkemmin.

    Palkat on ihan riittävän hyvät jo nyt. Työnantajilla ei ole halua maksaa enempää, ja kun halua ei ole, ei myöskään työllistetä. Taulukkopalkat voidaan hinata vaikka pilviin, mutta ei kukaan sitten enää työllistäkään.

    Verot ne tässä maassa köyhälistön verta ryyppää, ja ne verot...minne ne menee? Tukiin ja tehottoman yhteiskunnan pyöritykseen. Näin ovat sossut halunneet.

    Äänestä

  • Vanha Rouva kirjoitti:

    koska palkka on liian pieni. Työllistämistuki paikoissa on erittäin kurjia palkkoja, tosin esim. yhdistyksillä ei varmaan ole varaakaan maksaa. Ei tuet ole suuria, vaikka kaikesta kateelliset niin väittävät.

    Keskustelu sosiaalituista ja niiden loukuista on kummallista. Koskaan ei puhuta pienistä palkoista, vaan suurista tuista. Tässäkin pitää köyhiä nälviä, johtuu siitä että rikkaat tarvitsevat köyhiä itsetuntonsa pönkittämiseksi.
    Ei loukkuja synny jos palkka on kunnollinen.

    miksi ei puhuta pienistä palkoista vaan suurista tuista.

    Siinähän se kiteytyy melkein koko asia paitsi, että silti tukiviidakkoa pitää selkeyttää ja kehittää.

    Se ei ole peruste jonkin asia pielessä olon sallimiselle, että joku toinenkin asia on pielessä.

    Äänestä

  • Vanha Rouva kirjoitti:

    koska palkka on liian pieni. Työllistämistuki paikoissa on erittäin kurjia palkkoja, tosin esim. yhdistyksillä ei varmaan ole varaakaan maksaa. Ei tuet ole suuria, vaikka kaikesta kateelliset niin väittävät.

    Keskustelu sosiaalituista ja niiden loukuista on kummallista. Koskaan ei puhuta pienistä palkoista, vaan suurista tuista. Tässäkin pitää köyhiä nälviä, johtuu siitä että rikkaat tarvitsevat köyhiä itsetuntonsa pönkittämiseksi.
    Ei loukkuja synny jos palkka on kunnollinen.

    ihmisiä sidotaan Suomessa massoittain kiinni noihin yhdistelmätukipaikkoihin. Työsopimukset tehdään käsittääkseni vuodeksi kerrallaan ja palkanhan maksaa kokonaan valtio yhdistelmätukena. Järjetöntä hommaa tuollainen työvoimapulan aikana. Työntekijäkään ei hyödy tuosta taloudellisesti oikeastaan mitään.

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Se mitä koetin selittää, oli että työnteon pitää olla aina kannattavampaa kuin tuilla makaaminen. Luehan tarkemmin.

    Palkat on ihan riittävän hyvät jo nyt. Työnantajilla ei ole halua maksaa enempää, ja kun halua ei ole, ei myöskään työllistetä. Taulukkopalkat voidaan hinata vaikka pilviin, mutta ei kukaan sitten enää työllistäkään.

    Verot ne tässä maassa köyhälistön verta ryyppää, ja ne verot...minne ne menee? Tukiin ja tehottoman yhteiskunnan pyöritykseen. Näin ovat sossut halunneet.

    Lue näitä toimintasuunnitelmia, näet miten täällä työllisyyttä hoidetaan. Jokunen ropo menee työttömille mutta organisaatio on se joka niitä rahoja nielee. Nämä asiathan ovat netissä luettavissa. Tuon sälän suunnittelu ja jakelu vie rahaa aivan älyttömästi tavoiteltaviin hyötyihin nähden. Tämä on levinnyt kuin löysä pa*ka tuuleen koko homma.

    Tässä HTML sivu (nopeampi)
    http://64.233.183.104/search?q=cache:lSKfpt42bs8J:www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/FC5598BFC1877A31C2256DD500329156/$file/Kainuun totsukooste.doc kainuun etu projektituki&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi

    Tässä PDF sivu (hitaampi)
    http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/FC5598BFC1877A31C2256DD500329156/$file/Kainuun totsukooste.doc

    Äänestä

  • S.Ippi kirjoitti:

    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Kainuun maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma&btnG=Hae&meta=

    Äänestä

Vaan jospa menisit itsekin töihin, niin saattaisivat tulot nousta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiirenloukku? kirjoitti:

kun olet näppärä, ja jaksat taistella itsellesi "työpaikan"käykin niin, että tienaat vähemmän kuin olisit työttömänä!Ei se sossun maksama raha riitä mihinkään, mutta kun käy työssä, siitä pitäisi kait saada muutakin kuin rupia perseeseen?Vituttaa suorastaan kun vaimo "pääsi" työelämään mukaan meidän perheen ansiot putosivat 200e/kk.ja todellakin eletään köyhyysrajalla!Vittu,porvarihallitusko tämän teki mahdolliseksi, vai onko kyse demojen jälki"viisaudesta"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu