Tapaus Parkcom on näemmä menossa oikeuteen. Lainaus sfnet.keskustelu.laki ryhmästä:
"Tänään hain Vantaan oikeustalolta haasteen, jossa Parkcom vaatii
asianajotoimistonsa avustuksella, että minut velvoitetaan maksamaan 9
kappaletta 40 euron valvontamaksua korkoineen ja lisäksi heidän
oikeudenkäyntikulut.
Heidän mukaansa väitteet, että en olisi ajanut, eivät ole uskottavia.
Todisteina kasa kuvia autostani, heidän kanssaan käymäni kirjeenvaihto ja
muutamia muita dokumentteja. Ja tietenkin viittaavat ruotsalaiseen lakiin,
sekä norjalaiseen, että tanskalaiseen oikeuskäytäntöön. Osaavatpa kertoa
myös, että kuluttajavalituslautakunnan päätösten johdosta kyseisen tapaisen
sopimuksen syntymisen kiistäminen on täysin perusteetonta. Plus paljon
muuta, tekstiä riittää...
Koska en aio maksaa kyseisiä maksuja, on minun ilmeiseti tehtävä vastaus
käräjäoikeudelle ja näin saadaan aikaan ennakkopäätös tästä yksityisestä
pysäköinninvalvonnasta?
En tiedä kuinka hyvin maallikkona pystyn haasteeseen vastaamaan ja apua on
pakko jostain löytää. Mutta jos siis onnistun voittamaan Parkcomin,
käytännössä siihen loppui sen firman toiminta?"
"Tänään hain Vantaan oikeustalolta haasteen, jossa Parkcom vaatii
asianajotoimistonsa avustuksella, että minut velvoitetaan maksamaan 9
kappaletta 40 euron valvontamaksua korkoineen ja lisäksi heidän
oikeudenkäyntikulut.
Heidän mukaansa väitteet, että en olisi ajanut, eivät ole uskottavia.
Todisteina kasa kuvia autostani, heidän kanssaan käymäni kirjeenvaihto ja
muutamia muita dokumentteja. Ja tietenkin viittaavat ruotsalaiseen lakiin,
sekä norjalaiseen, että tanskalaiseen oikeuskäytäntöön. Osaavatpa kertoa
myös, että kuluttajavalituslautakunnan päätösten johdosta kyseisen tapaisen
sopimuksen syntymisen kiistäminen on täysin perusteetonta. Plus paljon
muuta, tekstiä riittää...
Koska en aio maksaa kyseisiä maksuja, on minun ilmeiseti tehtävä vastaus
käräjäoikeudelle ja näin saadaan aikaan ennakkopäätös tästä yksityisestä
pysäköinninvalvonnasta?
En tiedä kuinka hyvin maallikkona pystyn haasteeseen vastaamaan ja apua on
pakko jostain löytää. Mutta jos siis onnistun voittamaan Parkcomin,
käytännössä siihen loppui sen firman toiminta?"
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onneksi olkoon, häviät varmasti.
Luuletko oikeuden jäsenten uskovan, että olet 9 kertaa pysäköinyt ja joka kerralla kuljettajana on ollut joku muu.
Kas, kun kantaja ei ole älynnyt valokuvata auton
kuljettajaa hänen istuuduttua ratin taakse.
Ei todellakaan uskottava väite. Ja jos joku lainaisikin sellaiselle, jolle tule 9x40e parkkisakot, on kyllä ansainnutkin joutua maksumieheksi.
"olet 9 kertaa pysäköinyt ja joka kerralla kuljettajana on ollut joku muu"
määrä poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja, ei Parkcom.
> Onneksi olkoon, häviät varmasti.
Luuletko oikeuden jäsenten uskovan, että olet 9 kertaa pysäköinyt ja joka kerralla kuljettajana on ollut joku muu.
Asiaa voi katsoa toisinkin päin. Kuluttajaviraston kannanoton mukaan näyttötaakka sopimuksen olemassaolosta on sillä, joka sopimukseen vetoaa (=ParkCom), ja sopimuksen osapuolena on nimenomaan kuljettaja, eikä ajoneuvon omistaja. Nyt on käsillä yhdeksän tapausta, joissa kaikissa ParkCom väittää auton omistajan/haltijan olleen kuljettajana. Ei oikeuden päätös voi perustua siihen, että on todennäköistä, että auton haltija oli kuljettajana ainakin yhdessä tapauksessa. Päinvastoin, nyt on yhdeksän kertaa todennäköisempää, että kuljettaja oli ainakin yhden kerran joku toinen kuin auton omistaja tai haltija.
ParkComin on esitettävä asiasta näyttö. Muu menettely on selkeästi kuluttajansuojalain vastaista.
Kokonaan eri kysymys on sitten se, onko ParkComilla mitään laillista oikeutta edes käsitellä henkilötietoja sillä tavalla kuin se tällä hetkellä tekee. ParkCom pyytää ajoneuvorekisteristä auton omistajan tai haltijan henkilötiedot, kun sen pitäisi tavalla tai toisella selvittää auton KULJETTAJAN henkilötiedot. Ajoneuvorekisterin tarkoituksena ei ole pitää kirjaa siitä, kuka autoa kulloinkin ajaa, joten henkilötietoja saatetaan tällä menettelyllä käsitellä henkilötietolain vastaisesti etenkin, kun ajoneuvon omistajalta tai haltijalta tuskin on kysytty lupaa moiseen menettelyyn. Kyseenalaista on myös se, onko Ajoneuvohallintokeskus syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn luovuttaessaan tietoja rekisteristä mahdollisista mainoskielloista huolimatta.
Maksakoot sakkonsa ja jos kaveri oli kuskina yhden kerran, periköön tältä. Rehellisen ihmisen luulisi toimivan näin, vaikkei toinen voisi mitään todistaakaan. Aiemmin suomalaiset olivat rehellisiä. Miten nyt?
saa rikkoa lakia, miksi Parkcom saisi tehdä niin Suomessa?
ParkCom sitäpaitsi vetoaa kanteessaan Ruotsin lainsäädäntöön yksityisen pysäköinninvalvonnan oikeutukseksi. Ihan vastaavalla tavalla voisi todeta, että Pohjois-Korean kommunististen lakien mukaan yksityisyrittäminen on varmasti kiellettyä, joten ParkCom ei edes saa olla olemassa.
Suomessa noudatettakoon Suomen lakeja. Niihin ei kuulu yksityinen pysäköinninvalvonta.
alkuperäiseen aiheeseen, mutta mites käy, kun minä ajelen usein firman nimissä olevalla autolla?
Sitäkö ei voi sakottaan ParkComin toimesta?
Väärin.
Vähän faktaa tietämättömille. Edes poliisilla ei Suomessa ole oikeutta antaa sakkoa kenellekään. Poliisi antaa rangaistusvaatimusmääräyksen, joka muuttuu sakoksi sen jälkeen, jos syyttäjä sen vahvistaa. Jos rangaistusvaatimusmääräyksen saaja vaatimusta vastustaa siirtyy asia oikeuden ratkaistavaki, joka tuomitsee - sakkoon, jos tuomitsee.
Virheellisestä pysäköinnistä poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja antaa pysäköintivirhemaksun.
> Aiemmin suomalaiset olivat rehellisiä. Miten nyt?
Nyt tilanne on se, että rehellisten suomalaisten keskuudessa häärää epämääräisiä firmoja, jotka esittävät perusteettomia maksuvaatimuksia tilanteessa, jossa ainut oikea seuraamus olisi kunnallisen pysäköinninvalvojan tai poliisin kirjoittama pysäköintivirhemaksu.
Otetaanpa tähänkin keskusteluun faktat mukaan, niin saadaan keskustelun tasoa hieman nostettua.
ParkCom on käynyt Kuluttajavirastossa keskustelemassa yksityisestä pysäköinninvalvontatoiminnasta vuonna 2005. Tämän tapaamisen seurauksena Kuluttajavirasto on laatinut seuraavansisältöisen kannanoton.
Erityisesti seuraava tekstikappale kannattaa lukea ajatuksella. Samalla voi miettiä sitä, miksei ParkCom julkaise tätä omilla weppisivuillaan.
"Katsomme, että sopimusehtokäytäntö , jonka mukaan auton haltijan/omistajan tulee osoittaa, kuka autoa on ajanut, jos hän itse kiistää sitä ajaneensa, on sen periaatteen vastainen, että sopimukseen vetoavan osapuolen on esitettävä näyttöä asiasta. Jos auton omistaja/ haltija ei ole sopimusta tehnyt, ei hänelle voi koitua seuraamuksia sopimuksen rikkomisesta. Lisäksi käytäntö on omiaan suosimaan yksipuolisesti pysäköintitoimintaa harjoittavaa yritystä järkyttäen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä tasapainoa. Ko. ehtokäytäntö on siten kuluttajan kannalta kohtuuton ja kuluttajansuojalain vastainen."
Alla lausunto kokonaisuudessaan. Tämä on siis julkinen asiakirja, jonka kuka tahansa voi pyytää Kuluttajavirastosta.
- - - - - - - -
Kuluttajaviraston kannanotto
Dnro 2005/41/1700
20.6.2005
Tapaaminen Kuluttajavirastossa 16.5.2005
YKSITYISEN PYSÄKÖINNINVALVONTATOIMINNAN HARJOITTAMINEN
Olemme arvioineet toimintaanne kuluttajansuojalain 2 ja 3 lukujen perusteella. Kuluttajansuojalain 2 luvun nojalla pyritään turvaamaan kuluttajille riittävät, oikeat ja selkeät tiedot tarjolla olevista palveluista. Kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykettä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana. Lain esitöiden mukaan (HE 8/1977 s. 36) eräänä kohtuullisuuden mittapuuna voidaan pitää tahdonvaltaisen oikeuden normeja. Sopimuksen ehto, joka tahdonvaltaisesta oikeusnormista poiketen yksipuolisesti suosii myyjää tavalla, joka järkyttää osapuolten keskinäistä tasapainoa on kohtuuton.
Yhtiönne harjoittaa yksityisalueella yksityistä pysäköinninvalvontatoimintaa kiinteistönomistajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Toiminnan yhteydessä jaetaan auton haltijoille/omistajille yksityisoikeudellisia pysäköinninvalvontamaksuja, jos pysäköinnin maksulipukkeen aika on ylitetty tai pysäköintikiekon aika ylittynyt. Yksityiset valvojat valokuvaavat autot ja rekisterinumerot, ja auton haltijan/omistajan henkilötiedot selvitetään rekisteritietojen perusteella.
Yhtiönne edustajaa on kuultu epäiltynä syyllistymisestä törkeään petokseen ja virkavallan anastukseen. Vantaan kihlakunnansyyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, katsoen ettei kyseessä ole ollut rikos.
Kiinteistön omistajalla on lähtökohtaisesti valta päättää kiinteistönsä käytöstä ja sille asetettavista ehdoista, ja tämän määräysvallan piiriin kuuluu myös kiinteistön alueelle pysäköinti. Kyseisessä tapauksessa kiinteistön omistajat ovat tehneet kanssanne sopimuksen, jolla pysäköinnin valvonta ja sopimussakon luonteisten valvontamaksuvaatimusten esittäminen on uskottu yrityksenne tehtäväksi. Kiinteistöjen omistajien kanssa tehtyjen sopimuksen perusteella yrityksellänne on siten yksityisoikeudellinen oikeus pysäköinninvalvontatoiminnan harjoittamiseen alueella.
Sopimussuhteen syntyminen
Katsotte oikeutenne valvontamaksuvaatimusten esittämiseen perustuvan ns. hiljaiseen sopimussuhteeseen, joka syntyy ajoneuvon pysäköineen kuluttajan ja yhtiönne välille.
Pysäköintialueille on asetettu opastintaulut, joissa on selostettu alueelle pysäköimisen ehdot, sekä ehtojen vastaisesta pysäköinnistä seuraava sopimussakon luonteinen valvontamaksun maksuvelvollisuus. Olette katsoneet alueelle pysäköineen kuluttajan hyväksyneen opastintauluissa selostetut ehdot, ja tosiasiallisella toiminnallaan saaneen aikaan sopimussuhteen syntymisen osapuolten välille.
Sopimussuhteen syntyminen edellyttää aina sopimustahtoa. Vaikka sopimussuhteen katsottaisiinkin syntyvän konkludenttisesti, kun kuluttaja pysäköi auton alueelle tietoisena sopimusehdoista, edellytetään silloinkin, että auton ajajalla on ollut tahto solmia sopimus auton pysäköimisestä; muutoin sopimuksen ei voida katsoa syntyneen. Toimintatapanne on Suomessa uusi. Jotta kuluttajan voitaisiin katsoa tehneen sopimuksen sopimuksen sisällöstä tietoisena, opastintaulujen ja ohjeiden on oltava helposti nähtävillä olevia sekä selkeitä. Kuluttajan on voitava tutustua hintaan ja muihin sopimusehtoihin vaivatta ennen sopimukseen sitoutumista, niin että hän niiden perusteella voi ymmärtää oikeutensa ja velvollisuutensa. Sopimusrikkomuksen seuraamus täytyy myös ilmoittaa selkeästi. Yleinen periaate kuluttajaoikeudessa on, että jollei sopimuksen ehtoihin ole ollut mahdollisuutta tutustua ennen sopimuksen päättämistä, ehdot eivät välttämättä sido.
Olette esittäneet muutamia esimerkkejä siitä, millaisia opastintauluja pysäköintialueillanne on ja miten ne on sinne sijoitettu. Arvioimiemme esimerkkien perusteella näyttää siltä, että pysäköintialueille asettamanne opastintaulut ja ohjeet ovat olleet helposti nähtävillä olevia sekä selkeitä. Viime kädessä opasteiden ja ehtojen selkeyttä arvioidaan kuitenkin yksittäistapauksittain esim. kuluttajavalituslautakunnassa.
Valvontamaksun kohdentuminen auton todelliseen käyttäjään
Jos valvontamaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, olette selvittäneet rekisteritietojen perusteella auton haltijan/omistajan. Valvontamaksua on peritty joko auton haltijalta, mikäli sellainen on rekisteriin merkitty, tai auton omistajalta. Kertomanne mukaan tarkoituksena on ollut selvittää auton todellinen käyttäjä, ja kohdistaa valvontamaksu tähän.
Poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan määräämä pysäköintivirhemaksu voidaan periä ajoneuvon omistajalta tai haltijalta. Tämä perustuu pysäköintivirhemaksusta annetun lain 8 §:ään. Sen sijaan sopimussuhteeseen perustuvaa saatavaa, jollainen kyseinen valvontamaksukin on, tulee periä sopimuskumppanilta.
Kuten, edellä totesimme, oikeutenne periä valvontamaksua edellyttää, että kuluttaja on pysäköinyt auton kyseiselle pysäköintialueelle luettuaan selkeästi nähtävillä olevat sopimusehdot. Auton pysäköinyt kuluttaja ei kuitenkaan välttämättä ole auton haltija/omistaja. Jos haltija/omistaja ei ole sopimusta pysäköinnistä kanssanne tehnyt, ei häneltä myöskään siten voida lähtökohtaisesti periä maksua sen rikkomisesta.
Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan on sen osapuolen, joka väittää sopimuksen syntyneen ja että hänellä on sen perusteella oikeus esittää vaateita toiselle osapuolelle, esitettävä näyttöä asiasta. Näkemyksenne mukaan tulee auton haltijan/omistajan kuitenkin osoittaa, kuka autoa on kyseisenä ajankohtana ajanut, jos hän kiistää itse pysäköineensä auton ehtojen vastaisesti; muutoin hän on velvollinen itse maksamaan valvontamaksun. Olette perustelleet kantaanne mm. Ruotsin ja Norjan oikeuskäytännöllä asiasta.
Vaikka teillä ei ole kirjallista sopimusehtoa vastuutahosta, voidaan KSL 3 luvun 1 §:n nojalla arvioida myös tosiasiallista sopimusehtokäytäntöä.
Katsomme, että sopimusehtokäytäntö , jonka mukaan auton haltijan/omistajan tulee osoittaa, kuka autoa on ajanut, jos hän itse kiistää sitä ajaneensa, on sen periaatteen vastainen, että sopimukseen vetoavan osapuolen on esitettävä näyttöä asiasta. Jos auton omistaja/ haltija ei ole sopimusta tehnyt, ei hänelle voi koitua seuraamuksia sopimuksen rikkomisesta. Lisäksi käytäntö on omiaan suosimaan yksipuolisesti pysäköintitoimintaa harjoittavaa yritystä järkyttäen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä tasapainoa. Ko. ehtokäytäntö on siten kuluttajan kannalta kohtuuton ja kuluttajansuojalain vastainen.
Koska Suomessa ei ole lainsäädäntöä yksityisestä pysäköinninvalvontatoiminnasta, auton omistajan /haltijan vastuu täsmentyy ratkaisukäytännön kautta. Yksittäistapauksittain voidaan kysymystä siitä, kummalla osapuolella on todistustaakka ko tilanteessa, arvioida esim. kuluttajavalituslautakunnassa. On tietysti niin, että auton haltijalla/omistajalla on yleensä mahdollisuus hankkia todisteita väitteensä tueksi, kun taas toisen osapuolen voi olla vaikeaa esittää vastakkaista näyttöä. Katsommekin, että asiaa koskeva lainsäädäntö olisi tarpeen tilanteen selkiyttämiseksi.
Sekoitettavuus viranomaistoimintaan
Keskeistä kuluttajien kannalta on, että yhtiönne toiminta ei ole sekoitettavissa viranomaisten suorittamaan pysäköinninvalvontatoimintaan. Tällä hetkellä käytössä olevassa valvontamaksulomakkeessanne lukee etusivulla ylimpänä ”yksityisoikeudellinen valvontamaksu”. Lomakkeen sivussa lukee pienemmällä fontilla ”valvontamaksu ei ole viranomaismaksu, vaan perustuu sopimukseen”. Lomakkeen kääntöpuolella kerrotaan mm. että valvontamaksu perustuu opasteiden mukaiseen sopimukseen, jonka ajoneuvon kuljettaja on hyväksynyt pysäköimällä ajoneuvonsa. Tilisiirtolomakkeessa lukee, että maksun saajana on Oy ParkCom Ab.
Katsomme, että lomakkeenne on tältä osin ollut riittävän selkeä oikean käsityksen luomiseksi toiminnan luonteesta ja perusteesta. Lomakkeessa ei ole annettu virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, jonka perusteella lomaketta lukeva henkilö voisi erehtyä luulemaan, että kyseessä on kunnallisen pysäköinninvalvojan tai poliisin määräämä viranomaismaksu.
Maksumuistutus ennen perintään siirtämistä
Valvontamaksulomakkeen kääntöpuolella kerrotaan, että ellei maksua makseta eräpäivään mennessä, eli 14 päivän kuluessa kirjoituspäivästä, saatava siirretään perintätoimiston perittäväksi. Kuitenkin perintälain edellyttämän hyvän perintätavan mukaan elinkeinonharjoittajan on lähetettävä itse saatavasta muistutus, ennen kuin se voidaan siirtää perintätoimiston perittäväksi. Neuvottelussa on käynyt ilmi, että olette jo tällä hetkellä muuttamassa lomaketta. Uudistetussa lomakkeessa kerrotaan maksun laiminlyönnin seuraamuksista, joita ovat maksuhuomautus sekä saatavan siirtäminen perittäväksi ja siitä aiheutuvat perintäkulut. Katsomme, että lomake kyseisten muutosten jälkeen tulee tältä osin täyttämään perintälain vaatimukset.
Valvontamaksun kohtuullisuus
Perimänne valvontamaksun suuruus Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella on 40 euroa, mikä johtuu kertomanne mukaan siitä, että maksu seuraa kullakin alueella perittävän kunnallisen pysäköintivirhemaksun suuruutta.
Sopimusrikkomusten seuraamusten tulee olla kohtuullisia. Seuraamuksen tulee lähtökohtaisesti perustua osapuolelle rikkomuksesta tosiasiallisesti aiheutuneeseen vahinkoon. Vakioehdoissa on mahdollista käyttää kaavamaisesti määräytyvää kohtuullista sopimussakkoa. Yksittäistapauksessa sopimussakkoa voidaan kohtuullistaa.
Lopuksi
Edellä olemme käsitelleet kuluttajien kannalta keskeisimpiä kohtia toiminnassanne. Muistutamme kuitenkin siitä, että pysäköintipalvelussa saattaa nousta esille myös muita kysymyksiä , kuten yrityksen vastuu pysäköintialueella olevista ajoneuvoista.
Kehotamme Teitä ottamaan huomioon vastaisessa toiminnassanne edellä esitetyt näkökohdat. Tulemme ohjaamaan kuluttajia viemään yksittäiset riita-asiansa kuluttajavalituslautakunnan ratkaistavaksi ratkaisukäytännön kehittymiseksi.
Johtaja Anja Peltonen
Lakimies Eeva Tarkkanen
TIEDOKSI Vantaan kuluttajaneuvoja
Parkkisakko on yleisesti käytössä oleva nimitys pysäköintivirhemaksusta. Vai mihin muuhun maksuun luulit sillä viitattavan?
Ja maalaisjärjellä ajateltuna, näyttövelvollisuus on park-comilla, eli ken on pysäköinyt ajoneuvon. >>>> auton haltijan/omistajan tulee osoittaa, kuka autoa on ajanut, jos hän itse kiistää sitä ajaneensa, on sen periaatteen vastainen, että sopimukseen vetoavan osapuolen on esitettävä näyttöä asiasta.
Meillä kävi joskus niin, että kolikkopulassa jouduimme käymään kaupassa saadaksemme 20snt parkkimittariin. Teimme 5min tilauksemme noudon, josta saimme samalla kolikot. Autolle palatessa odotti tehokkaan valvojan kirjelmä.
Valvonnan taustalla on ilman muuta se, etteivät ihmiset jättäisi autojaan lojumaan päiväksi, jolloin kauppojen asiakkaat eivät saisi paikkoja.
Kokeilimme silti pyytää maksun palautusta, koska olimme kuitenkin asiakkaita ja maksu oli aika kohtuuton haittaan nähden.
Turha oli luulomme, koska firma tekee tietysti noilla rahoilla bisnestä - erotuksena virallisvalvonnasta, joka pystyy ottamaan huomioon olosuhteet.
Maksoimme kiltisti ja nykyään emme asioi missään liikkeessä, jonka aluella on ParkCom -kyltti. Pientä levieämistä heidän aluevalvonnassa olen huomannut, mutta omiin asiointimahdollisuuksii se ei ole toistaiseksi vaikuttanut.
Pidän todella peukkuja sinulle. Toivottavasti voitat, sillä koko Parkcom on suoranaista ihmisyyden pilkkaa. Ihmettelen näitä kauppakeskuksia, jotka käyttävät tällaista firmaa, joka elää käytännössä sillä, että ihmiset eivät tunne sopimusoikeutta, sekä sillä, että tahallaan sekoittavat lappuinensa itseään viranomaisiin. Uskoisin sinun saavan myöskin lakiapua, kunhan sinnikkäästi haet sitä. Juristille, joka on ollut mukana kaatamassa tätä typerää bisnestä, riittää varmasti kysyntää alalla.
Olet paljon vartijana!
Parkcomin vetoamiset Ruotsin lakiin ei ole pätevää, koska meillä on voimassa Suomen laki.
Tarvitset epäilemättä avuksesi hyvän lakimiehen. Myönnän että se maksaa, mutta älä murehdi sitä. Kun Parkcom häciää, se joutuu maksamaan myös sinun oikeudenkäyntikulusi.
Voittoisaa mieltä ja tahtoa!
Ja, jos Parkcom voittaa, joudut maksamaan myös heidän oikeudenkäyntikulunsa omiesi lisäksi. Luulenpa, ettei Parkcomin lasku ole vähäinen.
Jos sellainen ihme tapahtuu että Parkcom voittaa, siltä jää kaikki kulut saamatta, sillä vastaajalla on ollut pitkä piikki auki jo yli kymmenen vuotta ja siinä meressä Parkcomin kulut ovat pienen pieni pisara.