Maailman

Mulla melkeen samanikäinen vauva, ja oli hirvee vauvakuume. Ikää on myös yli 30 ja nyt kun se vauva on, niin en nautikaan niin kuin olin luullut. En ole nauttinut yhtään vauva-ajasta. Väsyttää niin julmetusti eikä nukkua voi koskaan. Luulin, että tykkäisin kotiäitinä olemisesta, mutta tämä on yhtä helvettiä suoraan sanottuna, en nauti yhtään. Sitten kun vauva nukkuu, on hieman parempi olo. totta kai rakastan lastani, enkä vaihtasi mitään pois, mutta silti, en kyllä voi sanoa nauttineeni tästä ajasta, en sitten yhtään.........ehkä joskus jokunen hetki on ollut ok, kamalaa, mutta totta. Vauva on tietty maailman ihanin vauva.

joka synnytti esikoisensa vähän ennen 31-v synttäreitä.. Mullakin vauva-ajatukset iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, en ollu ikinä kärsiny vauvakuumeesta, mut yhtäkkiä vaan tuli tunne, et mä haluan oman lapsen.. :)
Esikoisen kanssa alku oli kyl tosi tuskaa, itkua ja hikeä vähän kaiken kanssa. Imetys tuotti tuskaa ekat pari kuukautta, lapsi kärsi koliikista ekat 3 kk.
Sen jälkeen oli kuukauden seesteisempi aika, vauva nukkui yönsä tosi hyvin ja oli hymyilevä ja iloinen, vaan sit 4-kuisena alkoi taas heräillä öisin syömään parin-kolmen tunnin välein ja tätä sit jatkuikin reilun vuoden ikään asti. Tosin jossain matkan varrella vaihdoin tissin veteen, mut kun lapsi joi vetensä kupista, niin ne monet yölliset juomishetket vaativat aina äidinkin panosta. Eli kävi aika usein mielessä, et kyl maar lapset pitäis ehdottomasti "tehdä" parikymppisenä, kun sitä vielä jaksaa.
Tai ainakin itse jaksoi juosta baareissa harva se ilta ja kuitenkin pirteänä pörrätä töihin aamulla.. (siis ei kännäämässä, mut muuten hauskaa pitämässä).
Ekalle ja tokalle lapselle tuli ikäeroa 1v5kk ja etukäteen aikalailla hirvitti, et mitä jos tää toinenkin on koliikkivauva ym. ym.
No turhaan huolehdin, siis tyytyväisempää ja rauhallisempaa vauvaa saa kyllä hakea.. Esikoisenkin kanssa meni alusta asti hyvin (uuden vauvan tultua siis) kun tulokas nukkui ja nukkui ja nukkui, niin ja tietty välillä söi.
Oikein odotan, et tuo pikkuinen tuosta vähän kasvaa ja esikoinen saa hänestä itselleen leikkikaverin. Mä tuolle kuopukselle aina juttelen, et tuossa on sinun isosisko ja siitä tulee vielä jonain päivänä sinun paras ja rakkain ystäväsi..
Esikoisen jälkeen lähdin töihin silloin kun äippäloma loppui. Mies jäi juuri samaan aikaan opinnoistaan kesävapaille ja kotiin lapsen kanssa.
Kesän jälkeen sit vietiin esikoinen hoitoon, vaan eipä tuo ehtiny siellä olla kuin 3kk, kun mulla alkoi sit tää toinen äitiysloma.
Tää loppuu marraskuussa ja ajattelin olla vuoden vaihteeseen kotona, tammikuussa pidellä lomia pois ja sit joutuisin taas palaamaan töihin suunnilleen niitä aikoja, kun kuopus täyttää vuoden.
Tämä siitäkin syystä, et aion imettää ainakin tuonne vuoden ikään asti, ettei tartte alkaa korvikkeiden kanssa pelaamaan ennen tavallisiin maitotuotteisiin siirtymistä ja se imetyshomma vähän vaikeutuisi, jos lapsi olis hoidossa.
Esikoisen kävin imettämässä aina ruokatunnilla ja aamuisin ennen töihin lähtöä, sekä tietty iltaisin.
Mutta... mielelläni olisin kyllä pidempäänkin kotosalla lasten kanssa, vaan eipä nuo lainat lyhene tuolla hoitotuella, kun mies on kuitenkin vielä ensi vuoden opiskelijana.
Ikävää, mutta totta..
Mut toisaalta on sanottava, et mulla ei ole enää kovin korkeaa kynnystä lasten hoitoon viemiselle, kun se muutama kuukausi, jonka esikoinen oli aivan ihanassa ryhmiksessä, sujui tosi hyvin, niin olo on sen suhteen luottavainen ja nyt olen sen hoitoonviemisen tuskan jo kertaalleen kokenut..
Mulle toi hoidossaolo on ollu tosi vierasta, kun olen itse kasvanut maatilalla, eli vanhemmat kotona, eikä luonnollisestikaan tarvinnut hoitoon mennä, et esikoisen kohdalla se oli kyl kova paikka.. Ette arvaa kuinka parkusin, kun oltiin seuraamassa heidän joulujuhlaansa.. ;)

osaa olla samaan aikaan maailman ihanin ja inhottavin :) olen 24 vuotias äiti, ja lapsi oli suunniteltu ja toivottu, mutta eipä sitä voi etukäteen tietää mitä kaikkea se äitiys tuo tullessaan. mulle se toi alussa väsymystä ja masennusta, välillä helpotti jo, mut nyt on vissiin jonkin asteinen ero ahdistus päällä, kun ei saa edes syödä keittiössä jos vauva on olohuoneessa. seuraa kamala huuto. muutenkin viime aikoina ollut raskasta koska mulla on kaipuu työelämään ja aikuiseen seuraan, me laitamme tytön hoitoon 9,5kk iässä sainpa töitä tai en. sillä tavalla saan aikaa itselleni ja miehelleni, sekä lapseni saa tutustua uusiin ihmisiin, ja toivonkin että hän innostuisi oppimaan uutta, esim konttaamaan siellä.
uskon että tyttöni viihtyy hyvin päiväkodissa, kun tykkää niin kovin seurata muiden lasten leikkiä ja touhua.

se on tullut yllätyksenä myöskin, että miten voi äitinä tunteet ailehdella ihan sekunnin välein,rakkaudesta inhoon.. no kaippa se opettaa.

meidän arki menee sekä meidän vanhempien ehdoilla, että myös lapsen ehdoilla. yleensä ollaan tiukkoja esim. aikataulun suhteen, millon syödään ja nukutaan yms. natinaa ja kiukkuamista en enää edes kuuntele, koska ihan selvästi johtuu siitä kun ei osaa mennä eteenpäin..

näin meillä...

Täytin 32, neljäs lapsi nyt 8kk. Ja meillä on myös se maailman ihanin vauva.
Tämä "iltatähti" on kaikista kiltein. Syntymästä asti itse rauhallisuus, lempeys. Hymyilee heti herättyään ja nukahtaa hymy huulilla.
Olen kotona ehdottomasti koko kolme vuotta, ollut jokaisen kanssa. Kyllä minä olen nauttinut ja nautin edelleen kotona olosta vauvan kanssa.
Ymmärrän silti väsyneitä äitejä, jotka eivät jaksa nauttia.

Hei, kaikista vekkulein ilme meidän vauvalla, kun se katsoo minuun (vain minuun) silmissä ilme, joka kysyy:
sinäkö se oot? ..

No huh,huh olipas vaikka minkälaista tekstiä!Minä ja mieheni ei suunniteltu esikoista vaan hän sen päätti että äiti nyt täältä tullaan..No olin heti rakastunut vauvaan vaikka olinkin silloin viikolla 8 eikä se mikään vauva vielä ollutkaan..(olin sairastanut vauvakuumetta 15 v asti)Tyttö syntyi huhtikuussa 2003 ja voi hitsi sitä riemua,heräsin ennen tyttöä joka yö olin niin onnellinen kun kerrankin olin äiti ja sain imettää,ikävä kyllä maito loppu kun tyttö oli 3 kk ikäinen..Samalla sairastuin uudestaan vauvakuumeeseen ja miehen kanssa päätettiin että kesän jälkeen aloitetaan uuden vauvan teko jos lääkäri antaa vaan luvan!(tehtiin sectio tytön kanssa)..lääkäri sano että jos vointi on hyvä niin antaa palaa!No tulin kuin tulinkin heti raskaaksi ja tanssin ympäri meille tulis uusi vauva!Onni loppu marraskuun 20 päivä kun vauva kuoli mahaan ( rv 13).Joo kyllähän mä tiiän että ei se mikään kunnon vauva vielä ollut mutta minulle se oli vauva päivästä yksi alkaen...No miehen kanssa puhuttiin että ehkä nyt pitäis odottaa vähän aikaa kun näin kävi ja en itsekkään kokenut olevani heti valmis uuteen raskauteen...Mutta kävi niin että luonto halus erillain..Tulin uudestaan raskaaksi helmikuun alussa ja kyllä itkin onnesta ja myös pelkäsin että tämäkin vaavi tulis kesken pois!Neuvolasta sainkin lähetteen alkuraskauden ultraan että minulle tulis parempi olo,kävin ultrassa jo viikolla 8 ja kaikki oli ok.Elämä hymyili koko kevään ajan ja olin pakahtua onnesta! Mutta sitten tuli minun miehelle joku hiton kriisi ja hän rupes juomaan,niinpä mä oli yksin pienen tytön kanssa ja vielä kaiken lisäks raskaana..No annoin miehelle armon aikaa ja hän lopetti juomisen,kaikki meni hyvin 5 lokakuuta asti, minulla oli tavallinen äippäpoliaika kun huomattiin että vauvalla ei kaikki olekkaan hyvin minut kärrättiin hätäsectioon ja poika vietiin ambulanssilla Ouluun..Mutta onneksi kaikki kääntyi parempaan päin aika äkkiä ja sain pojan takas omaan sairaalaan 9 päivä lokakuuta!Ajattelin että nythän me päästään nauttimaan elämästä kun 10 päivä yllätäen miehen isä sitten kuoli!Nyt mies joi suruun ja oli yksin yhden 1 ja puolvuotiaan ja vastasyntyneen kanssa! No minä kestin tämän kerta oli tämmönen tapaus ja sain kuin sainkin miehen taas kotiin!Elämä rupes olemaan voiton puolella kunnes sairastuin paniikihäiriöön keväällä 2005 ja vuosi hurahti eteenpäin hurjaa vauhtia..Talvella 2006 mies rupes vihjailee että mitenkös olis jos tehtäis se kolmas vaavi nyt samaan syssyyn ja kaikki olis yhtäaikaa pieniä!No ajattelin asiaa ja halusin myös uuden vauvan jos taas kerran lääkäri antais siihen luvan (olihan minulla kaksi sectioo ja yksi napatyräleikkaus tehty sectio 2003,sectio 2004, tyröleikkaus 2005..)Ei lääkäri kovin innoissaan ollut ajatuksesta ja pyysi meitä vielä maltaa mieltä ja odottaa..No minä en malttanut ja huhtikuussa sain jo plussan.Pelottihan mua vähän mutta ajattekin että nyt olis sitten lapset tehty ja laittaisin putket solmuun(3 lasta suunniteltiin alusta asti)Arvaa sainko lievän shokin kun menin niskaturvotusultraan ja sieltä löytyi toinenkin sikiö! IIk, meille tulis kaksoset!!Järkytys meni äkkiä ohi ja olin ison onnen kukkulalla! Raskaus meni paremmin kun koskaan kunnes tuli marraskuu ja jouduin petilepoon osastolle!Ouluun mut kuskattiin ambulansilla joulukuun 7 päivä ja 8 päivä joulukuuta sain maailman ihannimmat kaksospojat!Pääsin vaavejen kanssa kotiin kun he olivat 6 päivän ikäisiä ja elämä hymyili!Kaikki on mennyt aivan ihanasti lukuunottamatta sitä että toinen kaksosista on sairastanut jo 9 korvatulehdusta ja putket on laitettu jne..No nyt menee suht hyvin. Pojat on kohta 7 kk ikäisiä ja ovat jo oppinut istumaan ja ryömimään.Ja nyt näyttäis siltä että kaikki on ok!(Ainakin tällä hetkellä ja toivon että se pysyy myös näin!)Ja nyt vaan siihen että vaikka kuinka on ollut välillä raskasta ja hankalaa niin ikinä en ole lapsia inhonnut tai katunut! Olen koko 5 vuotta elänyt pienellä äippärahalla ja hoitotuella,lisään tähän myös sen että en saa tytöstä kun 5o e kun hän on neljä ja kohta rahat taas laskee enkä saa pojastakaan kun sen 50e..Mies on kyllä töissä mutta se ei oo mikään huippupalkka minkä hän saa siivousalalla!No ihan vaan sitä että kyllä sitä toimeen tulee hyvin pienilläkin rahoilla jos niin vaan haluaa,perus ruoka ja kirpputorilta lelut ja vaatteet niin kyllä kaikki on mahdollista!No,huh, tulipas vähän kirjotettua!No se siitä...hyvää kesän jatkoa kaikkille mammoille!!terveisin muumimamma!