hmmm..olen tekemässä isoja päätöksiä elämäni suhteen, ja en ole aivan varma vaikuttaako olemassaolosi niihin. Takaraivossa mahdollisuus meidän jälleennäkemisestä naputtaa, mutta vaisto minua taitaa siltikin viedä eteenpäin.
Niin, en ole toista samanlaista ihmistä tavannut jälkeesi ja jokainen kulunut päivä vakuuttaa minut ainutkertaisuudestasi. Olen etsimällä etsinyt sinun tilallesi toista - turhaan. Aika näyttää, mikä meidän tarkoituksemme oli. En vain tiedä haluanko sinut vai päästä sinusta eroon, sinun tunteistasi puhumattakaan.
Flirttailit suorasti, vapaasti ja itsevarmasti, mutta epäilen että olet "hieman" häiriintynyt luonteeltasi:) Epäilen, että halusit minut vain sekaisin sinusta. Sekaisin olenkin ollut jo kauan - onnistuit:)
Olen ollut ihastunut monen monituista kertaa, mutta tämä on aivan erilaista. Tavattuani sinut olen alkanut uskoa kohtaloon. Ja kohtalo voi tuoda sinut jälleen lähelleni.
Jos kohtalo on sallinut sinun joskus olla osa elämääni, olisi väärin olla antamatta toista mahdollisuutta. Se on hyvin lähellä tapahtua, kunpa vain tapahtuisikin.
En vain jaksa uskoa, että maa päällään toista kaltaistasi kantaa
Niin, en ole toista samanlaista ihmistä tavannut jälkeesi ja jokainen kulunut päivä vakuuttaa minut ainutkertaisuudestasi. Olen etsimällä etsinyt sinun tilallesi toista - turhaan. Aika näyttää, mikä meidän tarkoituksemme oli. En vain tiedä haluanko sinut vai päästä sinusta eroon, sinun tunteistasi puhumattakaan.
Flirttailit suorasti, vapaasti ja itsevarmasti, mutta epäilen että olet "hieman" häiriintynyt luonteeltasi:) Epäilen, että halusit minut vain sekaisin sinusta. Sekaisin olenkin ollut jo kauan - onnistuit:)
Olen ollut ihastunut monen monituista kertaa, mutta tämä on aivan erilaista. Tavattuani sinut olen alkanut uskoa kohtaloon. Ja kohtalo voi tuoda sinut jälleen lähelleni.
Jos kohtalo on sallinut sinun joskus olla osa elämääni, olisi väärin olla antamatta toista mahdollisuutta. Se on hyvin lähellä tapahtua, kunpa vain tapahtuisikin.
En vain jaksa uskoa, että maa päällään toista kaltaistasi kantaa
Vastaukset 16
Vanhimmat
varmasti moneen kuvioon, mutta muhun ainakin...myönnetään.
Häiriintynyt voin olla, mutta en tod. ole yrittänyt hämmentää ketään, päinvastoin! Olen ollut rehellinen alusta asti.
Hänestä en ole lähimainkaan pääsemässä yli, ja ilman muuta odotan että vielä pääsisimme yhteen. Koskaan aiemmin en minä myöskään ole tuntenut näin vahvasti ketään kohtaan.
vain "hieman" häiriintynyt. Samaa ei voi ihmisestä, joka jättää itse toimimatta ja luottaa sokeasti kohtaloon (ja vielä lisäksi kirjoittelee siitä suomi24:n).
Diagnoosi/Tuomio:
Huolellisuus, tavoitteellisuus ja täsmällisyys ovat kulttuurissamme korkealle arvostettuja hyveitä. Moraalisuuteen ja syyllisyysherkkyyteen suhtaudumme mielellämme ymmärtäväisesti; huoleton, spontaani ja itseään ajatteleva lapsi saa tuomionsa kotona ja koulussa.
Joillakin varmuuden maksimointi, säästäväisyys, täsmällisyys, täydellisyyden tavoittelu, siisteys ja moralismi saavat jatkuvaa ahdistusta ja rituaalinomaista käyttäytymistä tuottavia muotoja. Liialliset pelot, mielikuvat ja yllykkeet pyörivät päässä ja aiheuttavat piinaa sekä itselle että läheisille. Mielettömiksi koetut ajatukset tuntuvat samaan aikaan hävettäviltä ja mahdottomilta vastustaa. Erilaiset rituaalit ja rutiinit vievät ajan ja energian sekä kaventavat sosiaalista kenttää. Kyseessä saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroottisuus.
Pakkoneuroottisuuteen ja kohtuuttomiin tavoitteisiin taipuvilla ihmisillä on usein taipumusta myös masennukseen. Tämän voi nähdä reaktiona kyvyttömyyteen näiden liiallisten tavoitteiden täyttämisessä. Ristiriita todellisuuden ja sisäisten päämäärien välillä kasvaa liian suureksi. Mielenkiintoista on myös tyypillisten pakkotoimintojen saamankaltaisuus turhautuneen, masentuneen ja neuroottisen eläimen toimien kanssa. Pelokas ja ahdistunut apina alkaakin puhdistaa itseään, häkkiin suljettu norsu toistaa tiettyä liikettä ja masentunut koiranpentu alkaa järsiä omaa häntäänsä.
Pakko-oireet
Pakko-oireiselle häiriölle ovat tyypillisiä ajatukset, pelot, mielikuvat tai yllykkeet, jotka
ovat tilanteeseen nähden liiallisia ja lähes poikkeuksetta ahdistavia
asianomainen tunnistaa ne omiksi ajatuksineen ja koettaa vastustaa tai olla välittämättä niistä
ajatukset tai pelot aiheuttavat merkittävää ahdistusta tai haittaavat työtä ja ihmissuhteita
Tyypillisimpiä pakkoajatuksia
Likaisuuteen, haitallisiin aineisiin myrkkyihin, saasteisiin tai taudinaiheuttajiin liittyvät pelot.
Kohtuuton huolestuneisuus ja riskien yliarviointi, näistä seuraava päättämättömyys ja hitaus.
Fyysiseen terveyteen tai ulkoiseen olemukseen liittyvä kohtuuton huoli. Fyysisen sairauden tai ulkoisen poikkeavuuden pakkomielteinen pelko.
Symmetrian ja täsmällisyyden kohtuuton tavoittelu joko ulkoisessa ympäristössä tai mielen alueella.
Aggressiosisältöiset mielikuvat tai pelot, tyypillisesti oman itsehillinnän menettämisen pelko. Tyypillinen nimenomaan ylikilteille henkilöille, jotka käytännössä eivät koskaan tekisi kenellekään pahaa.
Seksuaalisuuteen liittyvät ahdistavat mielikuvat ja pelot, jotka aiheuttavat usein häpeää ja syyllisyyttä. Seksuaalisen itsekontrollin menettämisen pelko.
Melkein mikä tahansa ajatus, sana, ääni, musiikki voi muodostua kohtuuttomasti päässä pyöriväksi pakkoajatukseksi ja aiheuttaa ahdistusta, sen torjumisyrityksiä tai esim. ärtyneisyyttä.
Kohtuuton ja jäykkä moraalisuus tai säästäväisyys.
:D Oliko tuo sarkasmia, vai aitoa vittuuntumista?
Ensinnäkin kyseinen henkilö, joka saa pääni pyörälle ei ole helppo tapaus. En tiedä hänen tunteistaan tippaakaan, enkä halua myöskään siipeeni...koska hän on varattu ja vaistoni mukaan huvikseen sekoittaa yhden sun toisenkin päitä. Että se siitä häiriintyneisyydestä:D
Oman mielenterveyteni vuoksi luotan, että kohtalo vie minut hänen luokseen. Niin ja emme ole koskaan olleet yhdessä:D Hämmentyneenä seurasin vain hänen käyttäytymistään minua kohtaan, mikä oli niin ilmiselvää flirttiä. En vain uskalla uskoa, että hän olisi ollut todella kiinnostunut. Mutta me näemme vielä, uskon siihen. Ja tiedän että hän tulee tulee jatkamaan siihen mihin jäi, häiriintynyt kun on:D
I´m totally hooked niihin katseisiin ja tekoihin. säälittävää
tiedä miten sinun käy, jos et kerran mitään tee.
Edes minä (sen ekan vastauksen kirjoittaja), en ole niin häiriintynyt että mitään yrittäisin kerta kerran perään, täysin tuloksetta.
Hyvin säälittävää on, älä muuta virka! Jos kyseessä olisi ei-niin-häiriintyneet naiset, niin he edes tajuaisivat olla ystäviä sen aikaa kunnes muut suhdekuviot saadaan järjestykseen.
Tajuan olla ystävä ja olen se joka ottaa aina yhteyttä, mutta en ole se joka "kiusaa". Ja nyt olen tekemässä valintoja(ei suhde), jotka ovat järjettömiä, mutta antavat mahdollisuuden tavata edes joskus tulevaisuudessa. Eli ei voi sanoa, ettenkö mitään tekisi.
Ja jos asiat menee parhaimmin päin, ja kun sitten joskus näemme, yritän uskaltaa "antaa samalla mitalla takaisin". Hän ei lähentele normaalilla tavalla, miten nyt yleensäkin ihmisiä lähennellään. Hän saattaa esimerkiksi kävellä aivan kasvojen eteen ja vain katsoa silmiin itsevarmasti sanomatta tai tekemättä mitään. Ei se minusta täysin normaalia ole. Ja en tiedä, mitä vastaavanlaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Näissä tilanteissa hän saa minusta niin vahvan yliotteen, että minusta se on ennemminkin kiusaamista kuin iskemistä. En yksinkertaisesti uskalla vastata hänen käytökseensä, kun en tiedä tuleeko isku vasten kasvoja. Hän on aivan liian itsevarma käyttäytyessään niin, että epäilyttää. Jos vielä näemme, odotan vain että hän tekee "oikean" aloitteen, mikä ei ole peliä.
Olenko edelleen säälittävä vai omaanko liian vahvan itsesuojeluvaiston?;)
hän vaikuttaa säälittävältä ja egoistiselta pelurilta. Järjettömiä valintoja, kuten huonomman opiskelupaikan valitseminen, ei hänen vuokseen missään nimessä kannata tehdä.
Tietysti voit vielä lähestyä häntä, ja jättää hänelle mahdollisuuden myöhemminkin ottaa sinuun yhteyttä, mutta älä hyvä nainen tee mitään isoja ratkaisuja vain ollaksesi hänen lähellään. Ei kannata!
onkin. Tiedän, että hän haluaa nähdä minut ja minä haluan nähdä hänet vielä joskus. Onneksi järjettömissä päätöksissä on paljon järkeäkin. Mutta katsotaan, mitä tapahtuu.
sulla on liian suuri itsesuojeluvaisto, ai mistä tiedän, no kun mulla on ihan sa tuntemus meneillään, ja oma sisin jarruttaa, kun ei halua saada siipeensä
Se on harmi, kun on nyt tyttö kyseessä niin itsesuojeluvaisto on moninkertainen verrattuna jos olisi poika kyseessä. Ja se on niiiiiiiin harmi. Ei ole niin "noloa" saada pojalta siipeensä, mutta tytöltä kyllä. Jos on kaikin puolin heteron oloinen paria juttua lukuunottamatta tietenkin flirttailu, niin eihän sitä voi ikinä edes tietää onko toinen edes kiinnostunut tytöistä saamatta välttämättä siipeensä, ja se kun niin todennäköistä on, vaikka se niin päinvastaista onkin...
No jo nyt on kumma, ette siis ole olleet koskaan yhdessä tai tekemisissä, mutta muutama katse on saanut sinut noin päästä pyörälle? mitä jos olet erehtynyt, on nimittäin kohteliasta huomioida toinen ihminen katsomalla silmiin ei siitä nyt pitäisi niin kovasti säikähtää.
Ei nyt aivan noinkaan:)Vaikka emme yhdessä olleet, ei se tarkoita ettemmekö olisi olleet tekemisissä. Siis kyse ei todellakaan ole mistään kaupan kassasta. Mutta en mene täällä paljastamaan enempää. Katseet voivat olla kohteliaisuuksia, mutta ei minulla ainakaan ole tapana "katsella" ketään, jos ollaan tekemisissä 24/7. Enää emme kyllä ole, mutta se ei ole meistä kiinni eikä kenestäkään muustakaan. En nyt tarkenna enempää miksi ei.
tee se, mikä tehdä täytyy.
kohtalo kantaa
kun sen vietäväksi uskaltaa antautua.
elämättömiä katuu, ei elettyjä.
kaikkea hyvää.
Minä en tiedä mitä mulle on tapahtunut.. kumpa osaisin pukea tämän tunnemyrskyn sanoiksi.. kumpa pystyisin itse edes tajuamaan miten tunteeni voi olla tälläisiä.. -en ole koskaan tuntenut tälläistä.. Sen takia pääni varmaan onkin Näin sekaisin.. Itse kestän kyllä.. olen yrittänyt purkaa näitä tuntemuksia vaikka miten ja minne mutta ne eivät häviä.. enkä haluaiskaan että häviäisivät.. Pelottaa vaan et teen jotain tyhmää, peruuttamatonta sinun suhteesi.. Jokainen päivä pääni on enemmän sekaisin Susta.. yritän olla viileä ja kärsivällinen.. mutta tunnemyrsky on hirveä.. Haluaisin vaan tulla sua lähemmäs, tutustua suhun , nähä ja tutustua suhun semmosena ihanana itsenäs ku olet.. viettää vaan aikaa sun kans ja antaa sen ajan mitä vietetään viedä meitä , minne se viekään.. Se kerta kun me oltiin "yhessä", Sen jälkeen olen ollut sekaisn sinusta... Mulla oli vaan niin hyvä olla sun seurassa, innostuin ehkä liikaa ja en hallinnu tilannetajua, en ajatellu muita, mut se johtu susta.. mulla oli niin hyvä olla siinä ,aivan ku oltais aina tunnettu.. -Tajusin tilanteen kyllä mut liian myöhään ja kärsin siitä, vieläkin.. se vei sut kauemmas musta. Mulla on vilkas ja omalaatuinen luonne, monet jotka ei tunne mua saa semmosen kuvan etten käy täysillä..:)et ole ainoa! siitäkään en osaa vaaria ottaa, se on joskus pahaksi mutta olen vaan oma itteni, ja ku muhun tutustuu, oppii tunteen sen koko Minut mikä on vaan herttainen hupsu muija. Sekoiluni on kuites aina täysin vilpitöntä, elän vaan tunteella, jos oon ilonen, oon ilonen ja annan mennä jos murehin, murehin sen pois. En ole kuitenkaan tyhmä, mutta tilannetaju pitäis muistaa..ja se ettei oma vauhtini loukkaa muita. Nyt kun tilanne on suotava..Toivoisin vaan niin et "kohtalo", tiemme, joku, toisi meidät luonnollisessa paikassa lähemmäs toisiamme, Haluisin tutustuu suhun, viettää sun kaa aikaa, näyttää sulle kuka oon , mitä tunnen, kertoa sulle asioita ja viedä sua paikkoihin missä me ollaan jo käyty- mun kuvitelmissa!
Sinussa on vaan se jokin.. -Olet tullut jo uniini, kuvitelmiini, sydämeeni, vielä kun ottaisit vaan sen niin pienen askeleen ja tulisit mun elämääni.. olisin Ikionnellinen!!
En kyllä hurjimmissa haaveissanikaan uskoisi, että olisit hän ja minulle kirjoittaisit, kuitenkin haluan vastata.
Häiriintynyt..kyllä olen :) Joskus ajattelen meistä että sinä olet se hyvä ihminen, joka yrittää pelastaa minut, niinkuin ne naiset, jotka rakastuvat renttuihin ja luulevat voivansa muuttaa heidät kunnollisiksi. Olen kyllä aika kiltti ja kunnollinen, mutta häiriintynyt :)
Tällä hetkellä olen häiriintynyt vain sinusta :)
Enkä tiedä miten saisin sinut sydämestäni. Kerro sinä ,miten se onnistuu...
Kaikkihan me häiriintyneitä ollaan jossain mielessä ja kun sydänasiat on kyseessä niin varsinkin silloin :), senkun menet ja elät elämääsi, etkä roiku netissä niin johan rupeaa vanhat jutut unohtumaan.
En voi ymmärtää, mistä maailmanluokan itsesuojeluvaistoni on peräisin:( Olet aivan liian upea, että voisin uskoa pelisi todeksi. Mutta, mutta joka kerta olen ollut väärässä suhteesi ja yhä uudestaan epäilen sua. Olen tavannut elämässäni tuhansia ihmisiä, mutta kukaan ei ole kolahtanut yhtä voimakkaasti kuin sinä. Imagine me and you -leffa on kuin meistä tehty, paitsi että osat ovat vaihtuneet. Sinun tapaamisessasi oli kyse juurikin täysin oikeasta ajoituksesta, yhtäkkiä edessäni oli ihminen, jonka kaltaista toista tuskin tulen koskaan tapaamaan. Hullua, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni uskon löytäneeni jotain korvaamatonta. Se on vain hullua, että maailma osaa pitää meidät erossa, ja vaistoinkäymiset yms. kohtalot eivät anna minun nähdä sinua. Onneksi kohta tulee muutos, jollei nyt vaan tapahdu jotain aivan käsittämätöntä. Ja jos niin tapahtuu, meidän ei kuulunutkaan koskaan päästä takaisin toistemme seuraan. Mutta kuolen, jos se hyvin pieni mahdollisuus toteutuu.