Tuli vaan mieleen, että mitä ajattelisitte jos lapsenne ilmoittaisi olevansa:
a)a-seksuaali (ei tunne minkäänlaista emotionaalista tai seksuaalista kiinnostusta oikeastaan kehenkään)
b)bi-seksuaali (Voi kiinnostua kummasta sukupuolesta tahansa eikä katso henkilön sukupuolta etsiessään itselleen kumppania)
c) homo-seksuaali (Kiinnostuu ainoastaan omasta sukupuolestaan)
Miten reagoisitte kuhunkin kohtaan? Mikä olisi noista pienin "paha" vai pitäisittekö mitään noista vaihtoehdoista pahana?
a)a-seksuaali (ei tunne minkäänlaista emotionaalista tai seksuaalista kiinnostusta oikeastaan kehenkään)
b)bi-seksuaali (Voi kiinnostua kummasta sukupuolesta tahansa eikä katso henkilön sukupuolta etsiessään itselleen kumppania)
c) homo-seksuaali (Kiinnostuu ainoastaan omasta sukupuolestaan)
Miten reagoisitte kuhunkin kohtaan? Mikä olisi noista pienin "paha" vai pitäisittekö mitään noista vaihtoehdoista pahana?
Vastaukset 10
Vanhimmat
noista mitään vaihtoehtoa pitää erityisen pahana.
Kovasti toivoisin, että lapsistani kasvaisi kokonaisia, onnellisia ja valintoihinsa tyytyväisiä vahvoja, terveitä aikuisia.
Siinäpä se.
Henkilö voi kokea seksuaalista vetoa kumpaakin sukupuolta sekä kaikkia niiden väliin asettuvia "muotoja" kohtaan. Henkilö ei siis koe mitään rajoja ulkoisten ominaisuuksien suhteen.
niinkauan kuin ei suuntautumisellaan vahingoita itseään tai muita,eikä ainakaan lapsia ja eläimiä, se on tasan hänen oma asiansa, ei kuulu sulle eikä mulle.
Vai aiotko olla pitämässä kintuista kiinni?
a)a-seksuaali (ei tunne minkäänlaista emotionaalista tai seksuaalista kiinnostusta oikeastaan kehenkään)
varmaan tämä asia ei edes kovin äkkiä tule esiin vaan se ikäänkuin jää huomioimatta. Tässä ryhmässä on varmaan aika monta ns vanhapiikaa ja -poikaa.. Jos ei kaipaa niin eihän se iso puute ole eli pahempaa on tahtoa jotakin jota ei saa.
b)bi-seksuaali (Voi kiinnostua kummasta sukupuolesta tahansa eikä katso henkilön sukupuolta etsiessään itselleen kumppania)
Pahin! Silloin on varmasti lapsella tunne-elämä aika sekaisin ja oman identiteetin etsiminen hankalaa ja sen oman seksuaalisuuden hyväksyminen vaikeampaa. on helpompa aolla joko tai kuin jotai..
c) homo-seksuaali (Kiinnostuu ainoastaan omasta sukupuolestaan)
Pakkohan siihen olisi tottua, vaikka olisi se varmasti shokki alkuun sekin. Tytön kohdalla asian varmaan jotenkin hyväksyy helpommin kuin pojan, en tiedä mutta äkkiseltään tuntuu niin..
Kuitenkin oleelista on että lapsi löytää jonkun jonka kanssa on kokonainen ja haluaa jakaa elämänsä. Ja jos ei löydä niin on tärkeää että on onnellinen itsekseen ja löytää tasapinon sinkkuelämään eikä niin että etsii ja etsii eikä koskaan löydä..
asioita välillä tarkastellaan.
Minä itse taidan tavallaan kokea biseksuaalisuuden "terveimmäksi" seksuaalisuuden muodoksi.
Ajattelen sen niin, että silloin kumppanissaan kohtaa nimenomaan ihmisen, ei mitään ulkoista ominaisuutta, jollaisena sukupuoltakin pohjimmiltaan pidän.
Mutta toistettakoon, etten minä näkisi mitään näistä lapsellani itsessään ongelmana. Tärkeintä on että kasvaa kokonaiseksi, vahvaksi, onnelliseksi ja on sujut valintojensa kanssa.
Minusta tämä ns. biseksuaalisuus on aika veteen piirretty viiva, koska suurin osa meistä asettuu jonnekin muualle kuin ääripäihin hetero-homo-skaalalla. Toki vain jotkut päätyvät toteuttamaan seksuaalisuuttaan aktiivisesti molempien sukupuolten kanssa, mutta on vain ripaus ihmisiä jotka eivät jollain tasolla olisi kiinnostuneita molemmista sukupuolista myös seksuaalisella tasolla. Se onkin sitten eri juttu moniko sen itselleen saati ääneen myöntää.
toisella korvalla kuuntelin jotain jenkkihömppä ohjelmaa jossa mainittiin tilastona että naisille on jopa tyypillistä jossain elämänvaiheessa ihastua/rakastua toiseen naiseen silti heidän olematta biseksuaaleja varsinaisesti. No, asiaa miettimättä sen enempää siinä varmaan on perää jossain määrin vaikka mielestäni silloin on jo biseksuaali jos ihastuu molempii eli ei tarvits ekai olla elintapana tms jotta voidaan luokitella?
Mutta siis lapsen elämän kautta asiaa ajattelen. Koska erilaisuus tuo aina ongelmia niin toki toivoo lapselleen onnellisen elämän ilman turhia vaikeuksia joita jo perinteiseen parisuhteeseen saattaa kuulua yllin kyllin saati siihen että omaa identiteettiään etsii ennen kuin sen löytää ja ehkä itsekkään hyväksyy. Surullisinta olisi se, että lapsi peittäisi ja salaisi seksuaalisuutensa ja esim jo perheellsienä vasta kertoisi ettei tämä olekaan sitä mitä tahtoo jne.
Kumppanikaan ei todellakaan ole mielestäni tärkeä jos ei sitä kaipaa, mutta kun its eon pariuhteessa niin ei oikein todella osaa kuvitella mitä yksin eläminen onnellisena voisi olla. Suurin osahan hakee kuitenkin sitä kumppania kuka enemmän kuka vähemmän aktiivisesti.
Nuori ihminen kasvaa ja kehittyy pitkään. Keskustelisin hänen kanssaan. Terve seksuaalisuus on jotakin muuta kuin edellä ehdotetut kohdat.
Tämä on minulle katolilaisena hankala kysymys, mutta vaikuttaa siltä että asia on käytännössä muille ihan sama.
En jaksa millään uskoa, että ihminen voi itse päättää omasta suuntautuneisuudestaan. Tämä ratkaisee minun kantani. Olen nähnyt dokumentteja joissa ihmisen suuntautumista voidaan muuttaa, mutta en yhtään sellaista, joka olisi uskottava, koska joudun työssäni arvioimaan asioiden tieteellistä luotettavuutta.
Miten minä suhtautuisin? c olisi vaikein, koska vanhempana olisin aina ja ehdoitta lapseni puolella mitä ikinä tapahtuisikin. Muissa tapauksissa... tunnetteko käsitettä kutsumus?
En pidä mitään noista vaihtoehdoista pahana. Minusta pahuutta on pahan valitseminen. Mikään noista ei ole pahuuden valitsemista, vaan faktan kertomista.
Moni pappi tai munkki valitsee aseksuaalisuuden, kuten käytännössä moni muukin. Minusta on jotain kieroutunutta siinä, että asiasta kerrotaan kirjallisuudessa ja elokuvassa lähinnä rakentamaan läähättävää henkilöhahmoa.
Lapset kehittyvät pitkään, eivätkä itsekään tiedä,
millaisia ovat seksuaaliselta suuntaumiseltaan.
Jotkut yli 20-vuotiaatkin vielä etsivät itseään.
Monet tietävät vasta kunnolla aikuistuttuaan,
tuntevatko he enemmän vetoa naisiin kuin miehiin
tai ylipäätään kumpaankaan sukupuoleen.
Sitten, kun/jos omat lapseni varmuudella tietäen (aikuisena) tulisivat kertomaan minulle suuntautumisestaan, se voisi olla joka tapauksesa ensin järkytys minule,
mutta luonnollisesti toivoisin heidän olevan onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä,
sellaisena kuin olevat.