Lois-sudet

Itä-Suomessa on alkanut levitä heisiloinen. Koska kyseisillä olioilla ei käsittääkseni ole siipiä, ne eivät voi itsekseen lentää. Venäjältä taasen loikkaa jatkuvasti susia rajan yli. Susi voi olla loiselle pääisäntä . Venäjällä esiintyy heisiloista. Hmm, voisiko asioilla olla mitään yhteistä?
Loiset voivat levitä kissoihin ja koiriin. Pihoillahan nuo sudet ovat erityisesti viihtyneet. Ei varmaan kisut ja turret ole niin älykköjä, että jättäisivät susien jätökset tutkimatta.
Ompas mehtavaa, että muutamien susien rakastajien vuoksi loppuu kohta tuoreiiten marjojenkin syönti koko maassa. Euroopassahan pitää keittää kaikki marjat loisien takia. Petotutkijat rakastavat varmaan liian paljon susia, uskaltaakseen tutkia asiaa tai tuoda tutkimustuloksia esille.
23686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sen loisen isäntinä ovat myös kettutytöt ja -pojat. Repolaisetkin osaavat, kuule, ihan mukavasti ylittää valtakunnanrajan. Niitä on sentään meilläkin eräskin tuhat ja Karjalassa lisää. Ongelma ei siis katoa sudet hävittämällä.

Päättelysi oli loistavaa, mutta jäi puolitiehen tiedon puutteen takia. Suden rakastajat eivät ole siis valitettavasti syypäitä, jos joudut tulemaan ilman tuoreita marjoja toimeen.

Äänestä
  • No nyt päästiin asiaan! Kettujakin ja supikoiria pitäsi, susien lisäksi, metsästää huomattavasti tehokkaammin. Tuolla sinun asenteellasi olisi vesikauhukin levinnyt Suomeen. Onneksi Suomessa on meidän marjanpoimijoitten lisäksi metsästäjäkin. Kettukannathan on aivan liian suuria, ketut pyörii jäljistä päätellen koirankoppien ympärillä öisin kaupunkienkin vierustalla ja levittää kapia.
    Yleensäkkin ottaen jotain pitäisi tehdä estääksemme vierasperäisten lajien ja niitten loisten lisääntymisen Suomen luonnossa.
    Niin ja siitä tietämättömyydestä:pääsisäntinä toimivat susi, kettu ja koira. Kasvissyöjät toimivat väli-isäntinä ja saavat tartunnan vaikkapa syömällä tuoreita mustikoita.

    Äänestä

  • Marjanpoimija kirjoitti:

    No nyt päästiin asiaan! Kettujakin ja supikoiria pitäsi, susien lisäksi, metsästää huomattavasti tehokkaammin. Tuolla sinun asenteellasi olisi vesikauhukin levinnyt Suomeen. Onneksi Suomessa on meidän marjanpoimijoitten lisäksi metsästäjäkin. Kettukannathan on aivan liian suuria, ketut pyörii jäljistä päätellen koirankoppien ympärillä öisin kaupunkienkin vierustalla ja levittää kapia.
    Yleensäkkin ottaen jotain pitäisi tehdä estääksemme vierasperäisten lajien ja niitten loisten lisääntymisen Suomen luonnossa.
    Niin ja siitä tietämättömyydestä:pääsisäntinä toimivat susi, kettu ja koira. Kasvissyöjät toimivat väli-isäntinä ja saavat tartunnan vaikkapa syömällä tuoreita mustikoita.

    Miksiköhän unohdit tuosta edellisestä viestistäsi pois nuo muut taudin levittäjät ja mainitsit vain suden? Näytithän oikein kunnolla, että tietoa löytyy! Reipas olet! Hyvä. Mitään minulle uutta et kertonut.

    Rabieksen Suomeen leviämättömyyteen on vaikuttanut enemmän metsiin levitellyt rokotteet ja hyvä onni. Vesikauhun leviämisen edellytykset ovat olemassa niin kauan kuin kettukantakin. Tai supikoira. Siksi ei metsästystä voi oikein pitää hoitona siihen tilanteeseen. Osatekijänä se toki voi olla. Tiedoksi: rabies ei leviä asenteen mukana... ;D

    Kettukannan suuruudesta tai kapin yleisyydestä sen enempää kuin tarttumistavastakaan en tiedä, koiraa kun minulla ei ole. Sen sanon, että kyllä kettu muutenkin kuin liian tiheän kannan takia kaupunkialueelle tulee. Se on sopeutuvainen ja kekseliäs eläin. Niinkuin ihminenkin. Useimmat kaupunkilaiset eivät pidä nurkillaan öisin vierailevaa kettua ongelmana, päinvastoin. Luulisin.

    Jospa sitten kerättäisiin ne koiranruuat ja muut houkutukset yöksi pois siitä koirankopin ympäriltä, niin eiköhän se kettukin ymmärrä muualla pysytellä... Tai jätetään se koira siihen pihalle ketulle kunnolla ärhentämään. Ai niin, mutta silloinhan sen nappaa susi... :)

    Mitähän vierasperäisiä lajeja tarkoitat? Onko kettu vierasperäinen laji? Vai susi? Hävittämisen tarpeellisuudesta olen samaa mieltä, jos puhut vaikkapa minkeistä tai muista todellisista tuontilajeista, jotka eivät Suomen luontoon kuulu.

    Tiesitkö muuten, että 60 % tunnetuista eläinlajeista on loisia? Ei niistä eroon ihan helpolla päästä. Itsekin olet tietämättäsi melkoisen joukon kasvualustana koko ajan... Ihminen taitaa olla näistä loisista pahin...

    Äänestä

  • Susj kirjoitti:

    Pyhä yksinkertaisuus.Senverran tietoa on kai jokaisella Suomen peruskoulun suorittaneella (?) että tietävät reviirikäyttäytymisen olevan eri lajeilla erillaista. Sudelle esimerkiksi on luonteenomaista elää laumoissa. Kuinka moni on kuullut supikoira-laumoista?
    Itsellläni ei ole koiraa, mutta olen kuullut tuttaviltani kettujen vierailuista kaupunkien vieressä. Ottavat koiransa sisälle yöksi, kuten vastuulliset eläinten omistajat yleensä tekevät. Pitäisikö heidän sitten aamulla kierrellä keräilemässä kettujen jätöksiä ympäri tonttiaan onkin jo eri asia, omalla tontilla kun saa pitää koiraakin irrallaan.
    Tämä kanava näyttää muutenkin olevan lasten juttelukeskus, joten kiva kun voi n osaltani valistaa. Eikös viherpiipertäjien ;) olisi kivempi leperrellä keskenään ja antaa muiden puhua asiaa?

    Äänestä

  • marjanpoimija kirjoitti:

    Juu, peruskoulun päästötodistus on! Mutta sinä suuri tietäjäguru, jatkathan vielä sivistämmistäni!?

    Niin, mihin tuo valtaisan reviirikäyttäytymistietämyksen osoitus liittyi? Susi (vähän yli 100 kpl) laumoissa (jotka tapaavat muita susia vain hyvin harvoin), luokkaa satoja tuhansia kettuja ja supikoiria, jotka elävät yksin, mutta tapaavat silti toisiaan. Arvaa, kummat levittävät tehokkaammin loisia ja rabiesta?

    Sangen herkkänahkaisia ovat kaupunkilaisystäväsi, jos haluavat hävittää pihakettunsa parin kikkareen vuoksi. Eiväthän he varmaan jaksa sitten kaivaa oman koiransakaan kikkareita pois pihaltaan. Ketunkakin luulisi heidän pihassaan olevan paljon koirankasaa harvinaisempaa? Juu, kyllä ketut pitää tappaa, jos ne kerran kakkaavatkin...

    Minun kaupunkilaistutuistani ei varmasti kukaan olisi heti passittamassa kettua pois päiviltä, jos sellainen pihallaan toisinaan vierailisi. Miksi siis sinun tuttavasi niin haluavat?

    Edellisessä viestissäni oli muutakin, jota et ilmeisesti jaksanut lukea tai et keksinyt vastausta. Muistutan siis:

    - Mitä eläimiä tarkoitit niillä hävitettäväksi joutavilla tuontieläimillä?

    Voisitko vielä kertoa ikäsi ja koulutuksesi, kun omieni vajavaisuuksiin näppärästi vihjailet? Sanoisin vielä, että tällä palstalla taitaa kaikilla olla oikeus sanoa mielipiteensä. Asiattomuuksista en pidä. Jonkinasteisesta keskustelukyvyttömyydestä ja heikosta taidostasi puolustaa asiaasi kertoo minusta se, että olet vain tyrkkäämässä minut ulos viherpiipertäjänä etkä kykene kaikkia juttujasi edes perustelemaan. Vastaamatta saat toki olla, jos sinua suunnattomasti häiritsen etkä vastaamaan kykene. Se oikeus minullakin on.

    Äänestä

  • Loinen kirjoitti:

    Ha-haa. Kun hiukan tökkii niin paljastuivat epäilyksetkin oikeaksi kirjoittajista. Mutta toisekseen: Kuinka tulkita toisen tekstejä? Niin kuin itselle parhaiten sopii? Iästä ja arvonimistä voisin todeta: onkin omituinen taipumus kumartaa titteleitä ja arvomerkkejä, kuten muinaisessa Itä-Saksassa. Eikä minulla ole tosiaankaan mitään peruskoulua vastaan. Monet ovat käyneet pelkän kansakoulun ja ovat silti hienoja ihmisiä. Heidän mielipiteitään ja asiantuntemustaan tunnustetaan harvoin.

    Kuka on sanonut, että tuttavani haluaisivat tappaa kaikki ketut Suomesta tai edes sudet? Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että ylimääräisten loisten leviäminen pitäisi estää ja tutkia miten tämä voisi tapahtua tehokkaammin. Puhumattakaan sitten tuontikasveista tai eläimistä ( joo, näistä löytyy nettisivujakin)Harvennus olisi susien ja kettujen kohdalla varmasti oikein tai terve, säännelty kanta, joka pitäsi itse tappelelmalla loikkarit poissa. Mutta, susikantaa pitäisi siirtää myös koko Suomeen. Perniössä ihmiset älähtivät heti. Olisi kiva ottaa vielä metsäkanalinnut mukaan keskusteluun, mutta pikku hiljaa olen alkanut epäillä onko tämä niitä sivuja, joita eläinten vapautusarmeijan käsketään pitämään silmällä? Arvauksiin ei liene tarpeellista puuttua. Niitten esittely ja spekulaatiot tuttavieni kikkareitten keräilystä kertovat mielestäni tarpeeksi.
    Mielipiteen ilmaisu on hieno asia. Asioille on myös omia palstojansa. Olen erittäin pahoillani, jos olen loukannut jotakuta herkkähipiäistä. Ihmettelen vain, pakkoko tälläistä palstaa on sitten seurata? Ilahduttavaa silti, että olen Näin kiinnostava. Kysyttävää?

    Täällä voi tosiaan tulkiskella tekstejä niinkuin haluaa ja epäselvissä teksteissä tulkinnanvaraa on enemmän kuin selkeissä. Täällä voi jokainen myöskin esiintyä sellaisena kuin haluaa. Keskustelua myös helpottaa se, että muistaa, mitä on itse edellisessä viestissään kirjoittanut - elikkä ymmärtää, mihin vastineen kirjoittaja viittaa.

    Ei kukaan sanonut, että tuttavasi haluaisi kaikki ketut pois Suomesta. Itse sanoit, että urbanisoituneet ketut tulisi mm. siitä syystä hävittää (katso pari viestiäsi taaksepäin).

    Loisten leviämistä ihminen voi torjua, jos ne ovat tulossa laivalla, junalla tms. Jos ne ovat tosissaan tullakseen itä- tai jonkin muun rajan yli luonnollisesti, niin sitten on aika vähän tehtävissä. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että voimme eristää vaikkapa kaikki Suomen ketut ja supikoirat rajantakaisista lajitovereistaan? Rabiesrokotteen kaltaista pelastajaa ei heisiloiseen ole keksitty.

    Minkä verran muuten susia pitäisi mielestäsi Suomessa harventaa? Niitä on nyt satakunta, miten paljon siinä on mielestäsi liikaa?

    Susikannan siirtämistä kannattaa kokeilla, mutta se ei aina onnistu. Susi voi lähteä hakeutumaan takaisin niille vanhoille kotikonnuilleen...

    Otapa metsäkanalinnut mukaan vain. Siihen keskusteluun en ainakaan minä osaa paljon puuttua. Jos joku EVR näitä sivuja tarkkailee, niin mitäs sitten? Mitäpä he tälle keskustelulle voivat? Itselläni ei ole EVR:aan mitään yhteyksiä enkä tunne tietääkseni ketään kyseiseen järjestöön kuuluvaa. Toisaalta, miksi raavas mies yhtä EVR:aa pelkäisi? Ja mitä tekemistä tällä metsäkanalintujutulla on EVR:n kanssa? Käsittääkseni metsäkanalinnut ovat hyvinkin vapaita eläimiä.

    Luepa edellinen viestisi ja koeta suhteuttaa tuo minun kikkarejuttuni siihen, niin saatat nähdä niiden välillä jonkin yhteyden.

    Minusta tällaiset jutut ovat kaikkein hedelmällisimpiä. Minusta on aivan turhaa lähteä hymistelemään ja olemaan samaa mieltä. Siinä, että kuulee ja näkee itselleen vieraita ja vastakkaisia mielipiteitä, kuuntelee perusteluja ja on valmis omaksumaan riittävän hyvin perustellun uuden näkemyksen on kaiken muuttumisen ja ymmärryksen lähtökohta. Minua et ole loukannut. Puhumme vain kiihkein sanavalinnoin asiasta, joka ainakin minua kiinnostaa.

    Kiinnostavan teit itsestäsi sillä, että vihjailit olemattomaan tietopohjaani. Hetken halusin tietää sinun tietopohjasi perustan. Mutta se meni jo. Minusta tiedät vain sen, että olen saanut peruskoulun päästötodistuksen. Älä siis luule tietäväsi ihan kaikkea ja päättele liikaa.

    Olihan tuossa noita kysymyksiäkin. Mutta nyt ei kyllä olla enää aiheessapäinkään.

    Itselleni heräsi kyllä useitakin kysymyksiä vastausten epäjohdonmukaisuuksista toiselta puolelta, MUTTA kiinnostavinta oli tarttuminen tietopohjaan. Taitaa olla arka paikka. Itse asian ja tutkimuksen tarpeellisuuden jättäminen pois keskustelusta kertoo sekin paljon. Suomalainen koulutus on hyvä. Olen ylpeä ja onnellinen peruskoulun päättötodistuksestani. Sanottavaa ja mielipiteitä löytyy jokaiselta kansan mieheltä ja naiseltakin, ilman heidän muodollista sivistystääkin kunnioitan heidän tietoaan luonnosta. Olen vilpittömästi onneton, että juuri heidät sivuutetaan usein päätöksenteossa.
    Pohdin muun muassa sitä, miksi valtavalla tietomäärällä oleva ihminen ei kerro alkajaiskommentissaan pääisännistä, eikö se sovi ja miksi? Mitä ihailtavaa on anarkistisesti toimivissa ketutytöissä ja -pojissa? Eikö perustuslaillinen toiminta riitä? Onko nyky-Suomessa eläinten oikeudet suurempia kuin ihmisen? Voiko asioihin vaikuttaa positiivisesti vain pyrkimällä hyssyttämään ne hiljaisiksi, tukahduttamalla pohdinnat tilanteen vielä, toivottavasti, mahdollisesta pelastamisesta? Aikuiset ihmiset osaavat suojautua moniltakin tilanteilta, mutta pitäisikö esim. lapsille asettaa kuonokopat heidän lähtiessään ulos?
    Miksi tilannetta ei voi pohtia? Onko ainoa ratkaisu tyytyä yhden puolueen (Kyllä! tämä on vihje ja vastaus) asettamaan saneluun petokannoista ja niiden määristä?
    Kysymyksiä voisi siis jokainen esittää, mutta entäpäs konkreettisia ratkaisuja. Edelleenkin olen kaupunkikettujen harventamisen kannallla, mitä tapahtui esim.puluille niiden sopeutuessa kaupunkiin? Ihminen on ollut täällä yhtä kauan kuin eläimetkin ja metsästys ja luonnon säätely onneksi jatkuu. Niin kauan kuin on mahdollista, asiansuunnat voisi yrittää estää.
    Nämä palstat ovat toki mielenkiintoisia, itse kukanenkin voi pohtia omia ja toisten mielipiteitä ja tulkintoja, sekä tietysti muistella omiaan. Aiheesta on kyllä hiukan eksytty, mutta ehkä pohjalla onkin todellakin syvempi arvokeskustelu ihmisten, eläinten ja yhteiskunnan ongelmista.

    Väsyneenä työviikon jälkeen, olutpullon kera.

    Epäjohdonmukaisuuksia tekstini sisältävät varmasti, mutta lähinnä meidän viestittelyämme tässä vaivaa se, että emme oikein vastaa toistemme kysymyksiin. Olemme lähinnä lähteneet piikittelyn tielle ja se nyt ei taida sittenkään olla kovin hedelmällistä. Vaikka ainahan pieni piikittely sopii!

    Tietopohjaan viittaamisen jätän nyt kommentoimatta. Sillähän ei siis ole merkitystä.

    Tutkimus on toki tarpeellista, mutta jos heisiloinen on tosiaan Suomeen jo rajoillamme tulossa, niin kiire on. Tunnustan toki heikkouteni tietopohjan suhteen, mutta käsittääkseni loinen on tulossa vasta hiukan etelämpänä. Oikaise ihmeessä, jos puhun palturia. Yleensä tutkimukset - ja niiden organisointi rahoituksineen jne - vaativat aikaa, joten... Toisaalta, Keski-Euroopassa on loisen torjumista paljon tutkittukin. Tuloksista en tiedä, mutta siellähän tämä loinen on joltinenkin ongelma.

    Mielestäni esitin ihan tervettä skeptisyyttä ihmisen mahdollisuuksiin hiesiloisen leviämisen estämisessä, jos ja kun se kantautuu meille satoja tuhansia käsittävien eläinkantojen mukana. Jos tutkimuksella saadaan selville joku keino tämän rajoittamiseksi, niin hienoa. En ole käsittääkseni tutkimuksen tarpeellisuutta kieltänyt ja jos olen, pyörrän nyt sanani.

    Luonnon todelliset tuntijat löytyvät heistä, jotka sen keskellä ovat asuneet ja luontoa tarkkailleet. Koulutuksesta riippumatta.

    Mutta miten peruskoulutuksen käyneet muka sivuutetaan päätöksen teossa? Itsehän olet useammassakin yhteydessä tähän mennessä kertonut parlamentarismista erinomaisena keinona toteuttaa asioita riittävässä määrin.

    Mitä merkitystä on sillä, onko kyseessä pääisäntä vai väli-isäntä, jos puhutaan leviämisestä? Loinen leviää kummankin mukana yhtä tehokkaasti.

    Kettutytöissä ja -pojissa on ihailtavaa se, että he ovat tehneet jotakin vääryydeksi katsomaansa asiaa vastaan. En nyt voi sanoa heitä suuresti ihailevani, mutta he ovat toimineet sellaisessa asiassa, jota minäkin pidän vääryytenä. En ole mikään macchiavellisti, mutta minusta tarkoitus jossain määrin pyhittää keinot. Perustuslaillinen toiminta ei mielestäni aina riitä. Eläinaktivistien toiminta on varmasti nopeuttanut prosessia, joka johtaa turkistarhojen loppumiseen. Jos on johtaakseen.

    Eläinten oikeudet eivät ole suurempia kuin ihmisten, mutta ihmisten tulisi antaa tilaa luonnolle. Luonto on joutunut sitä jo aika paljon ihmiselle antamaan. Ihmisen ja luonnon edut ovat loppujen lopuksi hyvinkin yhteneväiset.

    Puoluekantaa minulla ei ole ja äänestänkin yleensä ihmisiä, en puolueita. Mutta olen tässäkin yhteiskunnassa hyvin iloinen siitä, että tarkoittamasi (oletan vain, tietysti) puolue on olemassa.

    Konkreettisia ratkaisuja on vähän. Joko me elämme erilaisten eläinten kanssa tässä maassa ja maailmassa ja kärsimme toisinaan niiden aiheuttamista kotieläinvahingoista, sairauksista, likaantuneista pihanurmikoista etc. Tai sitten emme elä. Järkevästi voimme toki vähentää näitä haittoja, mutta niiden haittojen vähentämisen tarpeesta ja määrästä suhteessa eri eläinlajien olemassaoloon ja yksilömäärään meillä taitaa olla vähän erilainen käsitys.

    Niin, mitä tapahtui puluille niiden sopeutuessa kaupunkiin? Ja mitä niille kuuluu nyt? Ei minusta yhtä tai kahta citykettua vielä kannata heti tappaa. Juttu muuttuu toiseksi, jos joku vaara muuttuu todelliseksi. Puluja on kaupungeissa edelleen. Ja ihmiset pitävät niistä.

    Ihminen ei ole ollut täällä yhtä kauan kuin eläimet. Luonnon säätelykään ei - kiitos ihmisen - toimi niinkuin pitäisi. Metsästys kyllä jatkuu. Niin kauan kuin on mahdollista, asiansuunnat voisi tosiaan yrittää muuttaa. Mutta emme nyt varmaankaan tarkoita samaa asiaa.

    Minusta ei tosiaankaan ole pahaksi, että olemme eksyneet alkuperäisestä aiheesta.

    Mukavaa viikonloppua.

    Kisojen seuranta häiritsee muuta elämää, mutta yritämpäs Isometsän tuloksia odotellessani taas keskittyä muihinkin seikkoihin.
    Piikkittely kaikessa ystävyyden hengessä on elämän suola. Samanmielisyys ei useinkaan tuota mitään uutta.

    Heisiloisen pelätään todellakin leviävän Itä-Lapin kautta kauemmaksi. EELA tutkii parhaillaan Sallan ja Kuusamon koiria (metsästys- ja porokoiria). Rahoituksen takia ei enempään ole ollut varaa. Pääisännyydellä on väliä sen takia, koska pääisäntä levittää tautia, mutta väliisäntä ei. Väli-isännän lihaa syötyään (raakaa) voi tartunnan toki saada, mutta taidan jättää raa'at kettutytöt ja-pojat väliin. Pääisännistä loinen tarttuu joko turkista tai ulosteiden kautta, kuten marjoja poimiessa. Itsekkin olen, vahingossa, popsinut mustikoitten kera jos jonkinlaista papanaa.

    Heisloinen on ongelmana erityisesti Murmanskin alueella, josta sen pelätään leviävän. Heisimato taas on vieläkin vaarallisempi, mutta sen levinnäisyys onkin jo toinen juttu. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa koirakuri, eikä päästää omiaan haistelemaan joka kasaa. Kaupungissahan ongelma on suurempi, koska kaikki eivät madota lemmikkejään. Niin ja puluista vielä: Niitten ruokinta on kielletty useissa kaupungeissa yleisillä tonteilla, tautienleviämisen pelossa. Kaupungien kiinteistönhoito ei todellakaan rakasta tätä lintua!

    Sanoma kuin sanoma menee mielestäni parhaiten perille laillisten toimintojen kautta. Vaikka itsekkin pidän turkistarhausta ylellisyyksien tuottamisena, niin silti uskon, että niin kauan kuin se on laillista, on paikallisilla tuottajilla oikeus suojella elinkeinoaan laillisin keinoin ja odottaa yhteiskunnan heitä suojelevan. . Demokratiassa jokaisen pitäisi voida saada äänensä kuuluville, mutta toki se on helpompaa populismin kautta. Kettutyttöjen ja -pokien suhteet mediaan ovat jo ennen iskuja kunnossa ja sovittuja. Miten pahaa-aavistamattomat kettutarhalaiset voisivat selvitä tilanteesta yhtä hyvin? Tämä on yksi (vain)ongelma luontouutisoinnissa. Vastapuoli on varustautunut ennen iskuaan.

    Minä taidan uskoa siihen viljelyyn ja varjeluun. Minulla se ei tarkoita pelkästään suojeltujen eläinten sivusta seurailua, van aktiivista kannan seurantaa, karsintaa ja siirtoa perintöaineksien siirtämiseksi. Ihminen on täällä ollakseen. Me emme ole tulleet tyhjästä, vaan historiamme on yhtä pitkä kuin muidenkin eliöiden.
    Ahneuden ja nykyisen elämänihanteemme kulutuksen soisin toki loppuvan. Se taas lähtee meistä yksilöinä. Ainut tehokas keino käsittääkseni on myös ihmisen kannan säätely. Ehkäisyä ja valistusta, Bushista huolimatta. Korkeintaan kaksi lasta/pari tai verotus nousee kymmenen prosenttia(?) Hidas tie, mutta onko muuta?

    Nyt olen (taas) hiukan kiireinen, en kisojen takia, mutta kuitenkin. Napakasti siis:

    Tarkoitan, että kyllähän se heisiloinen väli-isäntänsäkin kantamana rajan yli tulee aivan yhtä näppärästi ja siirtyy sitten rajan tällä puolen taas kätevästi pääisäntiinsä, joista edelleen... Sikäli sillä ei siis leviämisen kannalta ole väliä, onko rajan ylittävä kantaja väli- vai pääisäntä. Oletan.

    Kiitoksia heisiloistiedoista. En tosiaan tiennyt sitä olevan myös Lapissa. Se asiantuntemattomuus...

    Koirakurista olen ehdottomasti samaa mieltä. Ja kaikki koirat, jotka yleensä ulkona käyvät pitäisi madottaa säännöllisesti. Muuta voisi kutsua vaikkapa laiminlyönniksi.

    Jeps. Pulujen ruokinta on kiellettyä, mutta silti niitä on. Kettujakaan ei kai kukaan ruoki tarkoituksella kaupungeissa, silti niitäkin on. Minusta esim. kaupungin tori ilman puluja tai varpusia näyttäisi lähinnä kuolleelta. Jos haluamme luonnon olevan läsnä myös kaupunkiympäristössä, on kiinteistönhoidon edelleenkin tultava toimeen pulunkakkaongelman kanssa.

    Yhteiskuntahan suojelee turkistarhaajia. "Kettuhenkilöt" ovat ylittäneet laillisuuden rajat harkitusti, riskit tietäen. Mitä tarkoitat ja millä perustelet väitteesi, että kettutyttöjen suhteet mediaan ovat kunnossa jo ennen iskija? Sensaatiohakuiset tiedotusvälineet voivat toki lähteä mukaan iskuihin, jos ne vihiä saavat, mutta ei kai se mikään sääntö ole ollut?

    Demokratian erinomaisuudesta emme selvästikään ole samaa mieltä. Minusta se on monista enemmän tai vähemmän vajavaisista systeemeistä paras, mutta todellinen kansanvalta vaikuttaa minusta melkoiselta utopialta. Miten 200 voi edustaa viittä miljoonaa erilaista ihmistä?

    Olemme täällä lyhyen, tuhoisan kirkkaan tähdenlentomme ajan ja toivon, ettemme hävitessämme tuhoa kovin paljoa muuta mukanamme - ainakaan kaikkea. Ihmisen historia nykyisenlaisena, kulttuurisena olentona on paljon lyhyempi kuin minkä tahansa Suomen luonnossa elävän riistaeläimen nykyisenkaltaisuuden historia. Vielä vaikkapa 10 000 vuotta sitten emme olleet paljon muita eläimiä kummempia noin ekologiselta kannalta. Viimeiset 200 vuotta olemme muuttaneet maapalloa ilmeisesti rajummin kuin mikään yksittäinen muutos (ulkoavaruudesta tulleita lukuunottamatta) samassa ajassa aikaisemmin. Emmekä todellakaan parempaan suuntaan. Ja vauhti vain kiihtyy.

    Arvomaailman muutoksen tarpeesta olen samaa mieltä. Ihminen on ollut hurjan sopeutuvainen, mutta kykenemmekö oikeasti sopeutumaan siihen, että se, mikä on tähän saakka ollut ehdottomasti kilpailuetu ihmislajille ja -yksilölle eli oman edun tavoittelu onkin nyt haitta?

    Väestönkasvu globaalina ongelmana taas on sellainen, että maailmanlaajuisesti ei kahden lapsen utopiaan päästä monista eri syistä. Vaikka päästäisiinkin, jatkaisi maapallon väkiluku kasvuaan samalla vauhdilla vielä ainakin puoli vuosisataa... Tie on siis liian hidas.

    Verotus tulee nousemaan ilman muuta. Tiedän maksavani aika paljon eläkkeitä tässä ennen omaa eläkeikääni - ja luulen, etten siltikään kovin kummoista eläkettä itse tule saamaan, jos olen vielä silloin olemassa.

    Eihän tuosta nyt ihan lyhyttä ja napakkaa kyllä tullut, mutta...

    Asian ydinhän on todellakin ehdottomasti siinä, että suden osuus heisiloisen levittäjänä on olemattoman pieni verrattuna esim. kettuun ja supiin. Ja koiranulosteista leviävien tautien ym. loisten määrä on HIEMAN suurempi kuin susien.

    Ja niistä susista vielä: ei ole mitään syytä ampua susia niin kauan ne pysyvät kiltisti metsissä hirvijahdissa. Itärajallahan liikkuu muutaman suden lauma joka on erikoistunut koirien saalistukseen (METSÄSTÄJÄ 1/2001), eikä tätä laumaa, tai muita samantyyppisiä ole mitään syytä pitää hengissä opettamassa tätä jaloa saalistustaitoa nuorille sudenpennuille.

    Äänestä

  • Nuori metsästäjä kirjoitti:

    Viestisi ensimmäisen kappaleen asiasta olen tasan samaa mieltä. Kirjoitin saman mielipiteen sudesta ja supista et ketuista heisiloisen levittäjänä hiukan aikaisemmin.

    Jossain yhteydessä on keskusteltu paljonkin Hyrynsalmen susilauman tappamisesta. Mikä on mielipiteesi siitä?

    Olemme samoilla linjoilla siinä, että suden yleisen vaarallisuuden hehkuttaminen on susivainoille aika huono peruste. Häirikkösudet on syytä hävittää jo susien itsensäkin takia, mutta satunnaiset koirantapot eivät ole riittävä syy. Säännölliset toki ovat.

    Äänestä

  • Loinen kirjoitti:

    Nyt olen (taas) hiukan kiireinen, en kisojen takia, mutta kuitenkin. Napakasti siis:

    Tarkoitan, että kyllähän se heisiloinen väli-isäntänsäkin kantamana rajan yli tulee aivan yhtä näppärästi ja siirtyy sitten rajan tällä puolen taas kätevästi pääisäntiinsä, joista edelleen... Sikäli sillä ei siis leviämisen kannalta ole väliä, onko rajan ylittävä kantaja väli- vai pääisäntä. Oletan.

    Kiitoksia heisiloistiedoista. En tosiaan tiennyt sitä olevan myös Lapissa. Se asiantuntemattomuus...

    Koirakurista olen ehdottomasti samaa mieltä. Ja kaikki koirat, jotka yleensä ulkona käyvät pitäisi madottaa säännöllisesti. Muuta voisi kutsua vaikkapa laiminlyönniksi.

    Jeps. Pulujen ruokinta on kiellettyä, mutta silti niitä on. Kettujakaan ei kai kukaan ruoki tarkoituksella kaupungeissa, silti niitäkin on. Minusta esim. kaupungin tori ilman puluja tai varpusia näyttäisi lähinnä kuolleelta. Jos haluamme luonnon olevan läsnä myös kaupunkiympäristössä, on kiinteistönhoidon edelleenkin tultava toimeen pulunkakkaongelman kanssa.

    Yhteiskuntahan suojelee turkistarhaajia. "Kettuhenkilöt" ovat ylittäneet laillisuuden rajat harkitusti, riskit tietäen. Mitä tarkoitat ja millä perustelet väitteesi, että kettutyttöjen suhteet mediaan ovat kunnossa jo ennen iskija? Sensaatiohakuiset tiedotusvälineet voivat toki lähteä mukaan iskuihin, jos ne vihiä saavat, mutta ei kai se mikään sääntö ole ollut?

    Demokratian erinomaisuudesta emme selvästikään ole samaa mieltä. Minusta se on monista enemmän tai vähemmän vajavaisista systeemeistä paras, mutta todellinen kansanvalta vaikuttaa minusta melkoiselta utopialta. Miten 200 voi edustaa viittä miljoonaa erilaista ihmistä?

    Olemme täällä lyhyen, tuhoisan kirkkaan tähdenlentomme ajan ja toivon, ettemme hävitessämme tuhoa kovin paljoa muuta mukanamme - ainakaan kaikkea. Ihmisen historia nykyisenlaisena, kulttuurisena olentona on paljon lyhyempi kuin minkä tahansa Suomen luonnossa elävän riistaeläimen nykyisenkaltaisuuden historia. Vielä vaikkapa 10 000 vuotta sitten emme olleet paljon muita eläimiä kummempia noin ekologiselta kannalta. Viimeiset 200 vuotta olemme muuttaneet maapalloa ilmeisesti rajummin kuin mikään yksittäinen muutos (ulkoavaruudesta tulleita lukuunottamatta) samassa ajassa aikaisemmin. Emmekä todellakaan parempaan suuntaan. Ja vauhti vain kiihtyy.

    Arvomaailman muutoksen tarpeesta olen samaa mieltä. Ihminen on ollut hurjan sopeutuvainen, mutta kykenemmekö oikeasti sopeutumaan siihen, että se, mikä on tähän saakka ollut ehdottomasti kilpailuetu ihmislajille ja -yksilölle eli oman edun tavoittelu onkin nyt haitta?

    Väestönkasvu globaalina ongelmana taas on sellainen, että maailmanlaajuisesti ei kahden lapsen utopiaan päästä monista eri syistä. Vaikka päästäisiinkin, jatkaisi maapallon väkiluku kasvuaan samalla vauhdilla vielä ainakin puoli vuosisataa... Tie on siis liian hidas.

    Verotus tulee nousemaan ilman muuta. Tiedän maksavani aika paljon eläkkeitä tässä ennen omaa eläkeikääni - ja luulen, etten siltikään kovin kummoista eläkettä itse tule saamaan, jos olen vielä silloin olemassa.

    Eihän tuosta nyt ihan lyhyttä ja napakkaa kyllä tullut, mutta...

    Kisojen surullsissa tunnelmissa taasen lyhyt vastaus.
    En ole ihan varma kuinka hyvin isäntätyypin ero meni perille, mutta sillä on todellakin väliä...
    Muihin asioihin palatakseni Pulujahan saa ruokkia vaikka omalla tontilla. On todella säälittävää, että keskuudessamme on paljon vanhoja ihmisiä, joilla ei ole paljon muita kontakteja elollisiin olentoihin kuin puluihin ja pullasorsiin. Näiltä ihmisiltä en tätä viimeistä hupia toki tahdo viedä. Liiasta steriiliydestähän sanotaan johtuvan allergioittenkin, joiden takia meidänkin perhe joutui luopumaan koirasta. Tietenkin tässä on mutta. Monien kaupunkieläinten on havaittu kärsivän rakennevirheistä. Johtuvatko nämä muutokset liian "helposta" ympäristöstä vai mistä on vielä tutkimuksen alla. Ihmisenä en hyväksy kuitenkaan ylimääräisiä kärsimyksiä, joita eri taudinaiheuttajat aiheuttavat ihmisille. Koirien ja kissojen tavalliset loiset on helppo häätää, mutta muut uhkat on huomioitava hyvissä ajoin ja tutkittava. Tässä tapaukseessa hutkiminen ei etukäteen liene ylimitoitettua.
    Media-hakuisuus selviää "kettuhenkilöitten" ohjelmajulistuksessa varsin selkeästi. Sattumaa ei myöskään ole se, että lehditön edustaja on kameroineen aina paikalla jonkin henkilön pyrkiessä kahliutumaan puunrunkoon hakkuutyömailla.
    Paikalliset, työtään tekevät ihmiset eivät ole varautuneita näihin näytöksiin. He jäävät siis olennaisesti jälkeen ratkaisevissa vaikutelman luontiasemissa, jotka luovat pohjaa yleiselle mielipiteelle ja siten myös päätöksenteolle.
    Demokratiassa, kansan äänessä, siis myöskin minun mielestä vakavia puutoksia, muttei se mielestäni estä meitä tavoittelemasta hyvää, ihmisten yhteiskuntaa.
    Ihmiskunta vaatii tilaa, eikä mielestäni ole humaania sanoa vaikkapa kiinalaiselle ettei hänellä ole oikeutta tavoitella samanlaista elintasoa kuin minulla jo on. Pitäisikö meidän siis tunnustaa pedon luonteemme ja palata metsästämään muita olentoja turkit niskassa metsiin? Itse en ole vielä valmis palaamaan turvekammiin, vaikka jossakin näillä sivuilla kerrottiin metsästyksen olevan ainut todella luonnonmukainen elämäntapa.

    Kisoista. Tunnelmat eivät ole minusta kovinkaan surulliset. Urheilu on kovaa bisnestä ja Isometsä tiesi, että nämä kisat ensi talven olympialaisten ohella ovat hänen viimeisensä ottaa viime askel huipulle. Otti riskin ja hävisi. Ei siinä sen kummempaa.

    Toisaalta, on sääli, että hän jäi kiinni moisen turhan pykälän takia. Luonnollisen korkean hemoglobiinin omaavat kun ovat yleisiä ja keskimäärin parempia kestävyyslajeissa. Itse en mikään aktiivi kestävyysurheilija ole, mutta silti minunkin hemoglobiiniarvoni on sen verran korkea, etten ainakaan joka päivä pääsisi kilpaan mukaan, kun hempparini olisi aamutestissä liian korkea.

    Alunperin puhuimme loisen maahantulon estämisestä, ja sikäli ei ole väliä, saapuuko loinen pää- vai väli-isännässään rajan yli! Jos väli-isännässä, niin hakeutuu täällä pääisäntäänsä.

    Jos rakennevirheitä kaupunkieläimissä onkin, niin ne karsiutunevat, jos ovat haitallisia. Uskon, että kaupunkieläimistä voivat nauttia muutkin kuin ne, joilla ei muita kontakteja eläviin olentoihin ole.

    Ihmisinä meidän on valittava. Jos haluamme elää täysin ihmistaudeista vapaassa ympäristössä, on kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat tuhottava. Muuten on aina olemassa riksi, että jostakin jotakin saapuu...

    Turkistarhoille tehdyistä iskuista suurin osa muuten havaitaan vasta iskujen jälkeen ja media käy sitten kuvaamassa rikottuja häkkejä tai häkkieläinten metsästystouhuja. Kameramies mukana-keikat lienevät paremmin se poikkeus..? Ohjelmajulistuksesta en tiedä.

    Metsäkiistoihin ei mediaa juurikaan tarvitse pyydellä. Metsäkiistat ovat yleensä turkistarhatihutöitä pitempikestoisia juttuja, joihin media ehtii mukaan ja tuleekin heti vihiä saatuaan. Ja miksi ei muuten saisi tulla? Onko metsäkiistoissa jotain salattavaa?

    Paikalliset osaavat jo varautua näihin juttuihin. Metsähallituksella samoin kuin muilla metsänomistajilla alkaa olla aika tarkat tiedot maillaan olevista suojelun arvosista metsistä. Jos esim. metsähallitus aloittaa hakkuut alueella, joka on sovittu ensin kartoitettavaksi, tulee sopimuksia mielestäni noudattaa. Tällaisista toimista on nykyisin aika usein kysymys metsäkiistoissa.

    Paikalliset toimivat esimerkiksi todella ripeästi parin viikon takaisessa tapauksessa, jossa ympäristöjärjestö Greenpeace kutsui muutamia keskieurooppalaisia toimittajia katsomaan metsähallituksen hakkuita poronhoitoalueella. Paikalliset metsämiehethän tekivät jutusta ison mediajutun, mikä ei ollut Greenpeacen tarkoitus. Jos kerran kaikki on metsähallituksen toimissa hyvin, niin miksi älähtää, jos joku tulee toimia katsomaan? No, eihän siellä kaikki nyt niin hyvin ollutkaan... Tällä kertaa media siis pyydettiin paikalle aivan toisen tahon kuin luonnonsuojelijoiden toimesta.

    Minusta on ihmeellistä, että joku voi omistaa vaikkapa kokonaan ihmisen aikaisemmin koskemattoman metsän. Sille ei kukaan ihminen ole kenties koskaan tehnyt mitään, mutta silti se on jonkun (kiitos paikalle ensimmäiseksi saapuneen esi-isän) omaisuutta, joka hänellä on oikeus tuhota ja muuttaa rahaksi. Ei mene järkeeni. Miksi emme voi tyytyä hyödyntämään niitä metsiä, jotka Suomessakin on jo puupelloiksi muutettu? Miksi viimeisetkin vanhojen metsien rippeet pitää vielä ainakin yrittää tuhota?

    Hyvä ihmisten yhteiskunta kestävällä periaatteella - siis raaka-aineiden riittävyyttä, luontoa ja muitakaan lajeja unohtamatta. Siinä tavoitetta. Väitän, että liiaksikin.

    Humaania ei moinen vaatimus kiinalaiselle olisikaan, mutta jos jokainen kiinalainen (1,3 miljardia!) ja vaikka intialainen (miljardi!) hankkii itselleen suomalaisen keskimääräisen elintason, niin...

    Olemme ennenkin nähneet, että humanismi unohtuu, kun oma napa on vaarassa. Siihen tulee tämäkin tilanne jossakin vaiheessa menemään. Emme me länsimaiset suostu tinkimään elintasostamme ennenkuin on pakko - ja silloin on myöhäistä.

    Voisimme vaikka aloittaa maailman pelastamisen siitä, että lopettaisimme jatkuvaan kasvuun uskomisen. Puhumme kulutuksen rajoittamisesta ja samalla koko maailmanlaajuinen systeemimme perustuu pelkästään jatkuvalle tuotannon ja kulutuksen kasvulle.

    Äänestä

  • Loinen kirjoitti:

    Viestisi ensimmäisen kappaleen asiasta olen tasan samaa mieltä. Kirjoitin saman mielipiteen sudesta ja supista et ketuista heisiloisen levittäjänä hiukan aikaisemmin.

    Jossain yhteydessä on keskusteltu paljonkin Hyrynsalmen susilauman tappamisesta. Mikä on mielipiteesi siitä?

    Olemme samoilla linjoilla siinä, että suden yleisen vaarallisuuden hehkuttaminen on susivainoille aika huono peruste. Häirikkösudet on syytä hävittää jo susien itsensäkin takia, mutta satunnaiset koirantapot eivät ole riittävä syy. Säännölliset toki ovat.

    Tosiaankin sellaiset suslaumat jotka SÄÄNNÖLLISESTI aiheuttavat vahinkoa, täytyisi tappaa. Susien likkeitä voidaan seurata tarkasti tutkien avulla ja nähdään miitkä sudet ovat erikoistuneet koiriin.

    Poronhoitajien tilanne on hieman kinkkisempi. On mahdotonta kiistää etteivät poroalueelle menneet sudet tekisi vahinkoa. Asiassa on sitten se toinenkin puoli...

    Äänestä

  • Loinen kirjoitti:

    Kisoista. Tunnelmat eivät ole minusta kovinkaan surulliset. Urheilu on kovaa bisnestä ja Isometsä tiesi, että nämä kisat ensi talven olympialaisten ohella ovat hänen viimeisensä ottaa viime askel huipulle. Otti riskin ja hävisi. Ei siinä sen kummempaa.

    Toisaalta, on sääli, että hän jäi kiinni moisen turhan pykälän takia. Luonnollisen korkean hemoglobiinin omaavat kun ovat yleisiä ja keskimäärin parempia kestävyyslajeissa. Itse en mikään aktiivi kestävyysurheilija ole, mutta silti minunkin hemoglobiiniarvoni on sen verran korkea, etten ainakaan joka päivä pääsisi kilpaan mukaan, kun hempparini olisi aamutestissä liian korkea.

    Alunperin puhuimme loisen maahantulon estämisestä, ja sikäli ei ole väliä, saapuuko loinen pää- vai väli-isännässään rajan yli! Jos väli-isännässä, niin hakeutuu täällä pääisäntäänsä.

    Jos rakennevirheitä kaupunkieläimissä onkin, niin ne karsiutunevat, jos ovat haitallisia. Uskon, että kaupunkieläimistä voivat nauttia muutkin kuin ne, joilla ei muita kontakteja eläviin olentoihin ole.

    Ihmisinä meidän on valittava. Jos haluamme elää täysin ihmistaudeista vapaassa ympäristössä, on kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat tuhottava. Muuten on aina olemassa riksi, että jostakin jotakin saapuu...

    Turkistarhoille tehdyistä iskuista suurin osa muuten havaitaan vasta iskujen jälkeen ja media käy sitten kuvaamassa rikottuja häkkejä tai häkkieläinten metsästystouhuja. Kameramies mukana-keikat lienevät paremmin se poikkeus..? Ohjelmajulistuksesta en tiedä.

    Metsäkiistoihin ei mediaa juurikaan tarvitse pyydellä. Metsäkiistat ovat yleensä turkistarhatihutöitä pitempikestoisia juttuja, joihin media ehtii mukaan ja tuleekin heti vihiä saatuaan. Ja miksi ei muuten saisi tulla? Onko metsäkiistoissa jotain salattavaa?

    Paikalliset osaavat jo varautua näihin juttuihin. Metsähallituksella samoin kuin muilla metsänomistajilla alkaa olla aika tarkat tiedot maillaan olevista suojelun arvosista metsistä. Jos esim. metsähallitus aloittaa hakkuut alueella, joka on sovittu ensin kartoitettavaksi, tulee sopimuksia mielestäni noudattaa. Tällaisista toimista on nykyisin aika usein kysymys metsäkiistoissa.

    Paikalliset toimivat esimerkiksi todella ripeästi parin viikon takaisessa tapauksessa, jossa ympäristöjärjestö Greenpeace kutsui muutamia keskieurooppalaisia toimittajia katsomaan metsähallituksen hakkuita poronhoitoalueella. Paikalliset metsämiehethän tekivät jutusta ison mediajutun, mikä ei ollut Greenpeacen tarkoitus. Jos kerran kaikki on metsähallituksen toimissa hyvin, niin miksi älähtää, jos joku tulee toimia katsomaan? No, eihän siellä kaikki nyt niin hyvin ollutkaan... Tällä kertaa media siis pyydettiin paikalle aivan toisen tahon kuin luonnonsuojelijoiden toimesta.

    Minusta on ihmeellistä, että joku voi omistaa vaikkapa kokonaan ihmisen aikaisemmin koskemattoman metsän. Sille ei kukaan ihminen ole kenties koskaan tehnyt mitään, mutta silti se on jonkun (kiitos paikalle ensimmäiseksi saapuneen esi-isän) omaisuutta, joka hänellä on oikeus tuhota ja muuttaa rahaksi. Ei mene järkeeni. Miksi emme voi tyytyä hyödyntämään niitä metsiä, jotka Suomessakin on jo puupelloiksi muutettu? Miksi viimeisetkin vanhojen metsien rippeet pitää vielä ainakin yrittää tuhota?

    Hyvä ihmisten yhteiskunta kestävällä periaatteella - siis raaka-aineiden riittävyyttä, luontoa ja muitakaan lajeja unohtamatta. Siinä tavoitetta. Väitän, että liiaksikin.

    Humaania ei moinen vaatimus kiinalaiselle olisikaan, mutta jos jokainen kiinalainen (1,3 miljardia!) ja vaikka intialainen (miljardi!) hankkii itselleen suomalaisen keskimääräisen elintason, niin...

    Olemme ennenkin nähneet, että humanismi unohtuu, kun oma napa on vaarassa. Siihen tulee tämäkin tilanne jossakin vaiheessa menemään. Emme me länsimaiset suostu tinkimään elintasostamme ennenkuin on pakko - ja silloin on myöhäistä.

    Voisimme vaikka aloittaa maailman pelastamisen siitä, että lopettaisimme jatkuvaan kasvuun uskomisen. Puhumme kulutuksen rajoittamisesta ja samalla koko maailmanlaajuinen systeemimme perustuu pelkästään jatkuvalle tuotannon ja kulutuksen kasvulle.

    Metsäkiistoista: "luontojärjestöt" estävät toimillaan paikallisten ihmisten lailliset työt. Todella tärkeää olisi ymmärtää ero kaupunkilaisen (tai tässä tapauksessa "luontojärjestöläisen") metsä- ja luontosuhteessa. Luonnosta elantonsa saava menee sinne töihin. Museoimispäätökset tuntuvat hänestä käsittömättömiltä. Vaatimukset tuntuisivat varmaan samalta, jos kansanedustajille heitettäisiin vaatimus Eduskuntatalon museoimisesta ja työnteon kieltämisestä siellä, koska paikka edustaisi korvaamattomia historiallisia arvoja.

    Vastustan kehitystä, jossa paikallisten ihmisten oikeudet ympäristöönsä kiistetään. Kiistellyt Kessin metsätkin oli hakattu sukupolvi aikaisemmin. Sinänsä hyvä esimerkki, koska alkuperäiskansojen oikeuksia on poljettu raa'asti ympäri maailmaa. Haluttiinhan Kanadassakin kieltää Eskimo- ja intiaaniheimojen perinteiset turkismetsästykset. Suomen saamelaiset saisivat mielestäni saada enemmän oikeuksia entisiin maihinsa. Hatunnostamisen arvoista, jos hekin ovat ymmärtäneet Median arvot. Itse seuraan suurella mielenkiinnolla useitten järjestöjen toimintaa ja tältä kantilta tarkasteltuna esitin mielipiteeni heidän hakeutumisestaan julkisuuteen.

    Metsätalous on samoin mielestäni hienoissa kantimissa. Sen parantamiseksi on tehty paljon viime vuosina. Hakkaamisen jälkeen alue voi näyttää hetken ankealta, mutta metsän ajassa taimettuminen tapahtuu todella nopeasti. Suomi on myös esimerkkimaa metsänistutuksesta. Ja mitkä marjasadot saadaankaan, juuri näiltä alueilta...

    Ja mitä tulee kartoittamiseen, haluaisin niin kovasti uskoa näitten järjestöjen vilpittömyyteen, mutta luonnonsuojelualueita on Suomessa prosentuaallisesti niin paljon verrattuna esim. Keski-Eurooppaan. Niissä maissa toimiminen onkin hankalampaa. Luonnonsuojelun pitäsi käsittääkseni olla tasaista kautta Euroopan.

    Paikallisille luontaistaloudessa eläville marjanpoiminta on suuri tulo. Eihän se tulo tunnu missään, jos saa edes kymmppitonnin palkaa joka kuukausi, mutta maatalousväestön tulot ovat erit. Jos lisäksi katsellaan tuotteiden ekologista painolastia, kuinka edullisempaa on poimia oman maan marjat ja syödä niitä kaukaa tuotavien appelsiinien sijasta! Tänä vuonna meillä ei ole ostettu yhtään appelsiinia, vaan popsittu itsepoimittuja marjoja.
    Jos metsiäkään ei saisi hakata, minne joutuisvat "ylimääräiset" ihmiset? Luultavammin kaupunkeihin, jossa kulutus ja toimeentulo-ongelmat ovat luku sinänsä.

    Mutta kuinka turvata kestävä kehitys? Tällä kertaa tiedämme, kiitos mm.Rooman Klubin, millaiset raaka-aineongelmat tulevat meitä tulevaisuudessa odottamaan. Tietoa olisi kyllä saatavissa, mutta suurin osa haluaa vielä juhlia, kun aikaa vielä on. Emme voi enää väittää edes olevamme tietämättömiä ja valmistautumattomia, kuten ennen öljykriisiä. Samaa mieltä olen kanssasi oman henkilökohtaisen kuluttamisen rajoittamisesta. Ihmisinä emme voi mielestäni tehdä enempää tai vaatia muilta.

    Äänestä

  • Nuori metsästäjä kirjoitti:

    Tosiaankin sellaiset suslaumat jotka SÄÄNNÖLLISESTI aiheuttavat vahinkoa, täytyisi tappaa. Susien likkeitä voidaan seurata tarkasti tutkien avulla ja nähdään miitkä sudet ovat erikoistuneet koiriin.

    Poronhoitajien tilanne on hieman kinkkisempi. On mahdotonta kiistää etteivät poroalueelle menneet sudet tekisi vahinkoa. Asiassa on sitten se toinenkin puoli...

    Susilaumoja, jotka koiravahinkoja tms. aiheuttavat voidaan toki pelotella muillakin keinoin kuin tappamalla koko lauma. Tunnettua on, että yhden tai kahden yksilön ampuminen laumasta sopivassa tilanteessa voi vähentää muun lauman intoa liikkua ihmisasutuksen ja ihmisten lähellä kummasti. Koko laumaa ei mielestäni kannata heti tuhota, vaan kokeilla ensin jotain muuta.

    Sudet tekevät poronhoitoalueella kaatojaan toki. Mutta Hyrynsalmen tapauksessa ei yritettykään muita keinoja kuten susien pelottelua ja pitämistä tai ajamista poronhoitoalueen rajan turvallisemmalle puolelle. Hyrynsalmen miehet odottelivat vain, että koska lauma ylittää sen veteen piirretyn viivan, jota poronhoitoalueen rajaksi kutsutaan ja kiersivät koko lauman siimaan. Olisiko ensin voinut yrittää jotakin muuta? Kerralla tapettiin ehkä lähes kymmenesosa koko valtakunnan susista. Oliko se ainoa konsti?

    Susien tappamat porot eivät ole kovin merkittävä osa porohävikistä. Kyllä poronhoito kärsii esim. metsätalouden toimista huomattavasti enemmän.

    Äänestä

  • Marjanpoimija kirjoitti:

    Metsäkiistoista: "luontojärjestöt" estävät toimillaan paikallisten ihmisten lailliset työt. Todella tärkeää olisi ymmärtää ero kaupunkilaisen (tai tässä tapauksessa "luontojärjestöläisen") metsä- ja luontosuhteessa. Luonnosta elantonsa saava menee sinne töihin. Museoimispäätökset tuntuvat hänestä käsittömättömiltä. Vaatimukset tuntuisivat varmaan samalta, jos kansanedustajille heitettäisiin vaatimus Eduskuntatalon museoimisesta ja työnteon kieltämisestä siellä, koska paikka edustaisi korvaamattomia historiallisia arvoja.

    Vastustan kehitystä, jossa paikallisten ihmisten oikeudet ympäristöönsä kiistetään. Kiistellyt Kessin metsätkin oli hakattu sukupolvi aikaisemmin. Sinänsä hyvä esimerkki, koska alkuperäiskansojen oikeuksia on poljettu raa'asti ympäri maailmaa. Haluttiinhan Kanadassakin kieltää Eskimo- ja intiaaniheimojen perinteiset turkismetsästykset. Suomen saamelaiset saisivat mielestäni saada enemmän oikeuksia entisiin maihinsa. Hatunnostamisen arvoista, jos hekin ovat ymmärtäneet Median arvot. Itse seuraan suurella mielenkiinnolla useitten järjestöjen toimintaa ja tältä kantilta tarkasteltuna esitin mielipiteeni heidän hakeutumisestaan julkisuuteen.

    Metsätalous on samoin mielestäni hienoissa kantimissa. Sen parantamiseksi on tehty paljon viime vuosina. Hakkaamisen jälkeen alue voi näyttää hetken ankealta, mutta metsän ajassa taimettuminen tapahtuu todella nopeasti. Suomi on myös esimerkkimaa metsänistutuksesta. Ja mitkä marjasadot saadaankaan, juuri näiltä alueilta...

    Ja mitä tulee kartoittamiseen, haluaisin niin kovasti uskoa näitten järjestöjen vilpittömyyteen, mutta luonnonsuojelualueita on Suomessa prosentuaallisesti niin paljon verrattuna esim. Keski-Eurooppaan. Niissä maissa toimiminen onkin hankalampaa. Luonnonsuojelun pitäsi käsittääkseni olla tasaista kautta Euroopan.

    Paikallisille luontaistaloudessa eläville marjanpoiminta on suuri tulo. Eihän se tulo tunnu missään, jos saa edes kymmppitonnin palkaa joka kuukausi, mutta maatalousväestön tulot ovat erit. Jos lisäksi katsellaan tuotteiden ekologista painolastia, kuinka edullisempaa on poimia oman maan marjat ja syödä niitä kaukaa tuotavien appelsiinien sijasta! Tänä vuonna meillä ei ole ostettu yhtään appelsiinia, vaan popsittu itsepoimittuja marjoja.
    Jos metsiäkään ei saisi hakata, minne joutuisvat "ylimääräiset" ihmiset? Luultavammin kaupunkeihin, jossa kulutus ja toimeentulo-ongelmat ovat luku sinänsä.

    Mutta kuinka turvata kestävä kehitys? Tällä kertaa tiedämme, kiitos mm.Rooman Klubin, millaiset raaka-aineongelmat tulevat meitä tulevaisuudessa odottamaan. Tietoa olisi kyllä saatavissa, mutta suurin osa haluaa vielä juhlia, kun aikaa vielä on. Emme voi enää väittää edes olevamme tietämättömiä ja valmistautumattomia, kuten ennen öljykriisiä. Samaa mieltä olen kanssasi oman henkilökohtaisen kuluttamisen rajoittamisesta. Ihmisinä emme voi mielestäni tehdä enempää tai vaatia muilta.

    Luontojärjestöjen tarkoitus ei ole estää paikallisten ihmisten töitä. Suomessa riittää metsiä teollisuuden tarpeisiin myös niiltä palstoilta, jotka on jo kertaalleen hakattu ja muuten metsätalouden piirissä. Miksei vielä säästyneitä vanhoja metsiä voida jättää sikseen?

    Ymmärrän kyllä metsien taloudellisen merkityksen maaseudulla. Kuhmon yhteismetsän jutussa joitakin vuosia sitten päästiin loppujen lopuksi soputulokseen, kun korvaavat maat annettiin metsänomistajille toisaalta ja näin saatiin melkoisen ketjunkalistelun ja saappaanheiton jälkeen arvokkaat männikkökankaat säästymään. Sopinee osaratkaisuksi?

    Vertaus eduskuntatalon ja vanhan metsän välillä on aika ontuva mielestäni. Metsän suojeleminen ei tarkoita sen toiminnan lopettamista, vaan sen luontaisen toiminnan ja sukkessiokehityksen jatkumista. Sitä ei vain silloin valjasteta puuntuotantoon, vaan tuottamaan ja ylläpitämään jotakin muuta, jolla minusta on myös ehdottomasti arvonsa. Eduskuntatalo voidaan rakentaa toisaalle tai samalle paikalle heti kaaduttuaan, vanhaa metsää ei.

    Inuitit saivat jatkaa vuosisataisia perinteitään ja pyytää edelleen turkiseläimiä, valaita ja hylkeitä omiin tarpeisiinsa. Se on vuosituhannet kuulunut heidän kulttuuriinsa ja he jatkavat kantojen verotusta samalla harvalla tahdilla kuin aina. Nykyinen metsätalous ei kuulu kenenkään perinteisiin eikä toimi samalla harvalla tahdilla kuin vaikkapa vain 50 vuotta sitten, vaan selkeästi eri teholla. Mitään perinteistä siinä ei ole jäljellä.

    Tiedätkö muuten, minkä verran koneistuminen on vienyt työpaikkoja puunkorjuusta ja jatkojalostuksesta? Taitavat metsänsuojelut olla aika pikkuinen osa siitä luvusta... Nyt en lukua juuri muista, mutta voin ottaa selville. Useissa kymmenissätuhansissa liikutaan, ellei sadoissa. Entiset savotat työllistivät sata ukkoa, nyt kaksi motourakoitsijaa.
    Metsäteollisuus ei ole enää työvoimavaltainen ala. Jos monitoimikoneet jätettäisiin pois ja siirryttäisiin takaisin metsureihin, jäisivät metsänpohjan vauriot huomattavasti pienemmiksi ja työllistävä vaikutus olis radikaali. Mutta rahahan se lopujen lopuksi on mikä ratkaisee - eikä tämä tarkoita maaseutuväestön pikkurahoja.

    Suurin osa metsänomistajistakin asuu nykyisin muuten kaupungeissa. Se metsä ei ole heidän ympäristöään. Näille ihmisille metsä on etupäässä rahantuotantoa varten - ainakin juuri se heidän perintömetsänsä. Muut voidaan toki suojella.

    Paikallisten ihmisten oikeuksia poljetaan esim. Lapin metsätaloudessa koko ajan. Metsähallitus tekee hakkuita alueella, josta paliskunnat ovat tehneet valituksen EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen elinkeinonsa poronhoidon vahinkojen takia. Lapin suurin metsänomistaja on valtio, jolta voisi kyllä metsiä siirtää paikallistenkin - esim. poromiesten - hallintaan.

    Median paikallekutsuminen sopii siis metsätyöläisille, mutta ei toiselle osapuolelle, joka näkee vanhan metsän arvot muustakin kuin ekonomisesta näkökulmasta?

    Metsätalous on hienoissa kantimissa, metsien suojelu ei. Metsätalous on joutunut tosin ottamaan luonnonarvojakin entistä enemmän huomioon puunkorjuita suunnitellessaan, mutta tätä se ei varmasti olisi tehnyt vapaaehtoisesti, ilman luontoaktivisteja, jotka ovat asialle huomiota hankkineet.

    Metsän kasvu uudelleen hakkuiden jälkeen alkaa toki pian, mutta kestää pohjoisessa Suomessa aivan hirvittävän kauan. Ihailepa vaikkapa Tuntsan maisemaa... Hakkuista siellä taitaa olla jo jonkin aikaa kulunut..? Kerran hakattu vanha metsä palaa Pohjois-Suomessa entiselleen noin kolmen vuosisadan kuluttua jos yleensä palaa eivätkä kaikki lajit sinne enää tule takaisin koskaan. Miksi siis hakata enää vanhoja metsiä? Jo talouskäytössä olevien metsienkin puuntuotto riittää - ellei tavoitella edelleenkin sitä jatkuvaa kasvua...

    Jo talouskäytössä olevilta metsäalueilta saataisiin niitä marjojakin ihan entiseen malliin. Suomen marjasadostahan poimitaan nykyisinkin vain noin 10 prosenttia vuosittain - mihin tarvitaan lisää? Meidänkin pakastimeemme siirtyy vuosittain tuosta sadosta ihan itsellemme riittävä osa. Appelsiinit ja banaanit ovat turha harvinaisuu

    Mitä ovat erämaat? Ovatko ne maita, joissa ihminen ei ole ollut? Suomessa elettiin ennen kaskitaloutta, jolloin metsät poltettiin pelloiksi. Olisiko se sopiva vaihe, johon palata? Jos meidän pitäisi vaatia paluuta 50 vuoden takaisiin aikoihin, jolloin mielestäsi Suomen metsiä ei hyödynnetty nykyiseen malliin, niin eikö olisi reilua vaatia tätä kaikilta Suomen asukkailta? Maalla asuvankin vaimot haluavat hajuvetensä ja uudet vaatteensa, lapset inuvat tietokoneen laajennuksia samalla lailla kuin kaupungeissa. Minulla ei ainakaan ole oikeutusta kietää tätä heiltä.

    Silloisen metsurin työ ei ollut helppoa. Moni rikkoi jäsenensä, hiukan helpotusta seurasi moottorisahojen keksimisen jälkeen, mutta olivat ne kuinka hienoja hyvänsä, ne aiheuttavat edelleen mm. valkosormisuutta ja selkävaivoja. Suvussani on ollut paljon savottamiehiä ja metsureita. Sairaseläkkeellekkin joutui moni ennen aikojaan, osa lähti Ruotsiin. En todellakaan suosittelisi ammattia lapsilleni.

    Metsurin ammatti on yksi monista alkutuotannon ammateista, jotka hävisivät lähes täysin. Tällaisia muutoksia tulee olemaan, kaikki eivät ole hyviä. Nyt on vaikea päästä töihin ilman atk-taitoja. Metsänomistajille tulee muuten edullisemmaksi teettää hakkutyöt omissa metsissään kuin tehdä ne itse myydessään puita. Tämä on tietysti minustakinsääli, sillä ostajayhtiöillä on ehkä liian suuri valta kaupoista päätettäessä ja osa kaipaisi, hetkeksi, raskasta työtä.

    Mitä ihmeen ihailtavaa on vanhoissa metsissä? Nyt kun Suomessa on ankarat lait avotulen sytyttämisessä, eivät nämä kliimaksivaiheen saavuttaneet metsätkään tuhoudu luonnollisesti kuten ennen. Ymmärrän toki tämän. Hallitsemattomat palot voisivat tuottaa suurta tuhoa ja kärsimystä myös ihmisille. Mutta 200-vuotinen metsä! Kuinka vähän siellä onkaan elämää verrattuna uuteen metsään. Kulotusta onneksi jo käytetään tarkoin vartioiduissa olosuhteissa Suomessakin.

    Millaisesta moninaiskäytöstä puhuit?Marjanpoiminnasta olen varmasti samaa mieltä.Se tuo tuloja useaan perheeseen , kotimaisesta ravinnosta puhumattakaan. Tämä elinkeino saattaa tosin venäläisen marjan pelosta kadota. Ostajat eivät halua ostaa marjoja, joitten pelkäävät olevan Venäjältä kotoisin. Ahneet marjanvälittäjät tuovat osan marjoista Venäjältä, jossa ne ovat halvempia.

    Matkailu on vaikea aihe. Kuinka voi puhua luontomatkailusta, kun pelkkä lento Suomeen kuluttaa seitsemän kertaa enemmän luonnonvaroja kuin kehitysmaan asukas kuluttaa koko elämänsä aikana. Luontomatkailuturisti ei myöskään tuo niin paljon rahaa, kuin elämysturisti. Puhumattakaan siitä etteivät monet valistuneet luontomatkailijat edes tule näin kauas kuluttamisen takia. Elämysturisti taas rakastaa moottorikelkkoja, mönkijöitä, hiihtohissejä. Rahaa jää hyvin, mutta varjopuolensakkin tällä on. Levi ja Saariselkä ovat hyviä esimerkkejä.

    Pohjoisten metsänomistuksesta taasen: Saamelaiset eivät ole yhtenäistä kansaa. KO paliskunnan tapauksessa vain osa osakkaista lähti esitykseen mukaan, osa ei. Mielenkiintoista tässä ovatkin suhteet...Useat poromiehet ovat sitä mieltä ettei metsänhoito haittaa porotaloutta. ja miksi olisivatkaan, ovathan he monet myös itse metsänomistajia. Pohjoisessa tosin valitettavan vähän.

    Kannatan alkuperäiskansojen itsemäärämisoikeutta, tehköön he suomen kansalaisina vanhoilla sukumaillaan mitä lystäävät. Hekin haluaisivat siirtää omistamansa maat eteenpäin, kuten kaupunkilaismetsänomistajatkin. Tämä onkin tärkeä poitti. Metsäomaisuus siirtyy sukupolvittain eteenpäin. Siksi metsiä kannattaa hoitaa.

    Mitalleja tuli. On nuo Suomen naiset kovia. Uskaltavatko miehet hiihtää? Sen näemme torstaina.

    koska huomiseksi on vielä paljon töitä!

    Mihin mepeltoja nykyistä enempää tarvitsemme? Pakettiin on pistetty suuri osa nykyisistäkin ja viljelyä ajetaan alas valtakunnassa kovaa vauhtia!

    Minusta myös kaupunkilaisnaiset saisivat luopua hajuvesistään ja tenavat jokavuotisesta myllynpäivityksestään. Tämä on juuri sitä turhaa kulutusta, joka meidän pitäisi luonnon takia karsia pois. Tiedän, ettei sinulla ole moisen kieltämiseen oikeutusta, ei minullakaan eikä kellään muullakaan. Valitettavasti.

    Ei ollut ennen metsurin työ helppoa, ei. Mutta se oli kuitenkin työtä. Nykyisin syrjäseutujen asukkailla ei ole sitä. Olihan se nimeomaan syrjäseutujen miesten työtä, kaupunkilaiset eivät niille apajille lähteneet. Nykyiset ammattivaivat johtuvat istumatyöstä ja liian vähäisestä fyysisestä ja liian suuresta henkisestä rasituksesta, kun ne, joilla työtä on saavat tehdä sitä uupumukseen saakka...

    Vanhoissa metsissä on ihailtavaa esimerkiksi niiden lajisto. Enkä voi sille mitään, että ihmetellessäni kirveen koskemattomassa metsässä vanhaa keloa palokoroineen ja tajutessani sen itäneen niihin aikoihin, kun Kolumbus löysi Amerikan, tunnen itseni hemmetin pieneksi ja ihmisen taloudellisen edun tavoittelun perkeleen lyhytnäköiseksi toiminnaksi. Vanhalla metsällä on arvo sinänsä. Sekin on arvo, että tulevakin sukupolvet voivat liikkua vanhoissa metsissä - ilman, että se on valtakunnan ainoa pläntti, jossa on hulinaa kuin turistikadulla.

    Vanhojen metsien pitäisikin antaa uudistua luontaisesti paojen kautta, mutta toisaalta ihmisen toiminta aiheuttaisi nykyisellään niitä paloja turhankin usein. Kaikkein pahiten helisemässä ovat vanhojen metsien lajien lisäksi palaneen metsän lajit.

    Vanhassa metsässä on kyllä elämää ja toisenlaista kuin nuoressa. Se, että joku eläinlaji näkyy ja metelöi ja toinen sitten ei ei minusta tee niistä eriarvoisia. Ei ihminen ole mikään jumala, jolla on okeus päättää, että tämä vanha metsä on arvotonta. Tätä taitaa olla sinulle vähän vaikeaa selittää.

    Mitä vikaa on venäläisissä marjoissa? Mehän elämme vapaan markkinatalouden aikaa ja jos rajantakaiset tulevat markkinoille kilpailemaan, niin siitä vaan. Mitähän muuten sanoin luontomatkailusta??? En nyt muista. Sori.

    Muuan ajattelija, joka on tullut siihen tulokseen, että kulutuksen täytyy laskea on anatanut vain yhden ohjeen: "ihmiset, pysykää paikoillanne." Tämä ihmisten hurjaa liikkumista vastaan. Itsekin kannatan ehdottomasti matkailua lähiseuduilla, omassa valtakunnassa. En kaipaa tänne kovin suuria matkailijavirtoja ulkomailta, vaikka jotkin sitä tekevätkin - jälleen rahan toivossa. Itse koen suurimmat elämykset luonnossa mieluummin suksilla kuin moottorikelkalla. Mutta nykyajan maailman ihmisille pitää järjestää sitä menoa ja meininkiä - mikään kun ei enää tunnu miltään eikä ole aikaa tai kärsivällisyyttä kuunnella ja miettiä.

    Tivaisin sinulta vielä, onko mielestäsi erilaisissa luontokiistoissa taloudellisia tappioita kärsiville jotenkin oikeutetumpaa kutsua paikalle media kuin paikalla olevilla aktivisteilla? Onko se jotenkin hyväksyttävämpää mielestäsi?

    Kisat ovat tainneet mennä suomalaisilta vähän alle odotusten, mutta kun yksi sairastaa ja toinen kärähtää, niin minkäs teet. Naiset ovat kyllä ylittäneet itsensä!

    Mistä pelloista nyt puhutaan?Vilja- ja niittypelloista on kyllä pistetty pakettiin paljon.

    Minun luontokäsitykseni on siis sinusta käsittämätön.Hyvä on, ihmisillä onkin erilaisia käsityksiä luonnon olemuksesta. Kaikki me silti, saamme tavalla tai toisella elantomme luonnosta. Joku peitellymmin joku suoraan. Eli joku esim. tekee motolla töitä, rekkakuski kuljetta puut tehtaalle, siellä taasen eri työläiset tekevät puusta sellukeittoa josta taasen vessapaperia. Ei varmaan kannata kertoa, kuinka me jokainen sotkeudumme osaltamme tähän kiertokulkuun.

    Kysymys onkin siitä mitä tehdä. Minusta on erittäin tekopyhää vain tuomita toisia, ilman konkreettisa ratkaisuja. Mitä töitä siis maaseudun asukkaille, jos metsät, josta he ovat tottuneet saamaan eläntonsa, pistetään museoalueiksi? Pitäisikö heidänkin lähteä kaupunkiin? Matkailu ja luonno moninaiskäyttö liittyvät juuri tähän alueeseen. Elinkeinoelämme ei reaalimaailmassa toimi niin, että voisimme vain pyörittää palveluita toisillemme. Toimeentuloa, elantoa ei voi saada pelkästään imemällä kauniita vaikutteita ympäröivästä luonnosta. Mekin täällä kaupungissa, jotka istumme työtuoleissamme unohdamme usein, että näihin ergonomisiin tuoleihinkin on tarvittu raaka-aineita. Turvekuopassa istumalla välttäisimme kerskaavan kuluttamisemme.

    Kuinka voimme sanoa jollekulle toiselle ihmiselle, mikä on liikaa, tunnustamatta ensin omaa syyllisyytämme? Kuinka usein tämä tunnustus ajaa ihmisen käytännön tekoihin? Ja juuri näitä käytännön tekoja maailma jää usein paitsi. Linkolaa kunnioitan hänen henkilökohtaisesta rohkeasta ratkaisustaan. Uskotko, että on mahdollista olla mukana nykyisenkaltaisessa "oravanpyrässä", saada siitä kaikki edut, eläkettä ja terveydenhuoltoa myöten, ilman että myös omat kädet likaantuvat?

    Kaipasinkin sinulta vastausta mihin kehitys olisi pitänyt pysäyttää.Taisin saada sen.

    Sitten niihin venäläisiin marjoihin. Sivuaa taas "alkuperäistä" aihettamme. Keski-eurooppalaiset ostajat ovat huolissaan venäläisten marjojen tautivaarasta. He vaativat takeita, että venäläisia marjoja ei ole vain kierrätetty Suomen kautta.

    Luontokiistoista: Pääasiahan minulle on kunnioittaa paikallisten ihmisten omaa itsemääräämisoikeutta. Jos he sen puitteissa oppivat osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin kunnioitan sitä. En ole valmis panemaan suuhuni toisen ihmisen sinne sanomia sanoja tai kommentteja, niin hauskaa kuin se toisen osapuolen kannalta olisikin.
    Taloudellsista tapppioista taas; kuinka siis turvata paikallinen toimeentulo? Löytyisikö "luontoaktivisteista" rahoitus-halukkuutta? Ja vaikka löytyisikin, olisivatko muut silti valmiita jakamaan heidän luontokuvansa. Kuinka ihminen voi asettua sellaiseen jumalan asemaan ,että voi taata oman luontokuvansa olevan juuri sen oikean? Luojan kiitos, tätä vastustetaan puolin ja toisin.

    Äänestä

kaikki joilla on aids jalkasieni korvatulehdus kuppa joka on saatu venäjältä sitä on kuulemma siellä, väärän nimiset tai jotka ei kuulu keskustapuolueeseen tapetaan viellä kaikki vanhat liian nuoret kaikki jotka ei tapa kaikkia mitä liikkuu niin eiköhän tämkin maa rauhoitu kummasti eikö niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marjanpoimija kirjoitti:

Itä-Suomessa on alkanut levitä heisiloinen. Koska kyseisillä olioilla ei käsittääkseni ole siipiä, ne eivät voi itsekseen lentää. Venäjältä taasen loikkaa jatkuvasti susia rajan yli. Susi voi olla loiselle pääisäntä . Venäjällä esiintyy heisiloista. Hmm, voisiko asioilla olla mitään yhteistä?
Loiset voivat levitä kissoihin ja koiriin. Pihoillahan nuo sudet ovat erityisesti viihtyneet. Ei varmaan kisut ja turret ole niin älykköjä, että jättäisivät susien jätökset tutkimatta.
Ompas mehtavaa, että muutamien susien rakastajien vuoksi loppuu kohta tuoreiiten marjojenkin syönti koko maassa. Euroopassahan pitää keittää kaikki marjat loisien takia. Petotutkijat rakastavat varmaan liian paljon susia, uskaltaakseen tutkia asiaa tai tuoda tutkimustuloksia esille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu