Lähdössä laivalle

Päätettiin lähteä pitkästä aikaa laivalle kesäloman alkajaisiksi. Ollaan tähän asti suosittu sinivalkoisia laivoja. Tuttavilta olen pitkin kevättä kuitenkin kuullut sellaisia juttuja mm. asiakaspalveluun ja sen seurauksena yleiseen ilmapiiriin liittyen, että päätettiin lähteä Vikingille.

Ollaan me tähän saakka pidetty Vikingiä "halvempana laivana", joka on enemmän nuorison, romanien ja ehkä jotenkin vähävaraisemman kansanosan suosiossa. Koska onhan Vikingillä ollut edullisemmat hinnat.

Siljan kalliimpi hinnoittelu on valikoinut asiakaskuntaa vähän keskiluokkaisemmaksi ja aikuisemmaksi. Mutta ei mukava risteily synny pelkästään tällä. Lomalla tärkeintä on iloinen ja ystävällinen ilmapiiri. Ja jos se puuttuu, niin ei ole hauskaa.

Päätimme siis lähteä sinne nuorison ja tuulipukukansan sekaan pitämään hauskaa. Ja sviittikin oli aika edullinen :-) Voin kertoa myöhemmin, millaista oikeasti oli.
524050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

ihan järkevän ratkaisun. Itse olen tänäkin vuonna reissannut usean kerran niin Vikingin kuin Tallinksiljankin laivoilla, eikä niiden laatuvaikutelmassa tai palvelutasossa ole kyllä mitään eroa käytännössä, paitsi se mainitsemasikin hinnoittelu. Puheet Vikingistä jonkinlaisena luuseriväestön halppisvarustamona kuuluvat johonkin 1970-luvulle. "Tuulipukukansa" on jo pitkään suunnannut lähinnä Tallinnaan halvan alkohoilin perään, eikä siksi nykyään ainakaan Turun laivoilla, joista itsellä enemmän kokemusta, juurikaan enää näy mitään häiriköintiä, tuskin Helsinginkään laivoilla sen kummemmin.

Äänestä

varasin torstailähdölle risteilyn Symhonylla. Pelkästään omiin positiivisiin kokemuksiin uskoen odotan nytkin kaikinpuolin onnistunutta matkaa. Hiihtolomalla bongailin hauskanpidon lomassa näitä häiriöksi asti riittäviä venäläisiä, niitä piti olla laiva täynnä, ei kyllä näkynyt kuin pari. Jos nyt sitten keskittyisi asiakaspalvelun tarkkailuun, siitä kun on itselläni vain hyviä kokemuksia (yksi poikkeus) ja täällä aika ajoin valitetaan.

Mutta hauskaa matkaa Vikingille, pakkohan sieltäkin on jotain hyvää löytyä kun laivat ovat niin suosittuja..

Äänestä
  • antaisit arviosi viikingistä vasta kun olet käynyt tutustumassa tämän päivän viikinkiin!

    Ei tuo tallinksilja parane jutuistasi yhtään.

    Äänestä

  • ystävällinen ja kirjoitti:

    antaisit arviosi viikingistä vasta kun olet käynyt tutustumassa tämän päivän viikinkiin!

    Ei tuo tallinksilja parane jutuistasi yhtään.

    ei risteily Vikingillä kiinnosta yhtään..

    Mutta risteilköön kaikin mokomin muut, he jotka noista punaisista laivoista pitävät. Pidän laivoista/risteilemisestä yleensäkin ja mielelläni luen asiallisia kommentteja ja kokemuksia kaikista laivoista (en myöskään risteile Tallinnaan, harvemmin myös valitsen miniristeilyn). Itse ainakin pyrin kirjoittamaan pelkästään omista kokemuksista, älä nyt suotta käsitä sitä TallinkSiljan mainostamiseksi..

    Äänestä

  • Deipyle kirjoitti:

    viikinkiä koskevat kommentit pois,
    kun et asioista kerran mitään tiedä,
    etkä edes halua kokeilla oletko
    arvioissasi pahasti hakoteillä.

    Ja kyllä tuo, kun aina vedät (mielestäsi
    paremman) siljan esiin on mainostusta
    itseltäsi, vaikka et sitä tunnu huomaavan.

    Äänestä

  • jättää kirjoituksistasi kirjoitti:

    viikinkiä koskevat kommentit pois,
    kun et asioista kerran mitään tiedä,
    etkä edes halua kokeilla oletko
    arvioissasi pahasti hakoteillä.

    Ja kyllä tuo, kun aina vedät (mielestäsi
    paremman) siljan esiin on mainostusta
    itseltäsi, vaikka et sitä tunnu huomaavan.

    ON mielestäni parempi, on kai se jo tullut selväksi.. Mitäpä jos sinäkin keskittyisit arvostelemaan laivoja sen sijaan että arvostelet minua?

    Äänestä

  • Deipyle kirjoitti:

    ON mielestäni parempi, on kai se jo tullut selväksi.. Mitäpä jos sinäkin keskittyisit arvostelemaan laivoja sen sijaan että arvostelet minua?

    käyttänyt Vikingiä, miten voit sen tietää? Luotatko tämän Suomi-24:n "asiantuntija-arvioihin", en suosittelisi.Omat kommenttini perustuvat omiin kokemuksiini, kun, vaikka yleensä suosinkin Vikingiä, niin toisinaan olen käyttänyt Tallinksiljankin palveluita. Eli näin ainakin tiedän mistä kirjoitan, suosittelisin sinullekin.

    Äänestä

  • Ville-Viikinki kirjoitti:

    jankkaajia täällä riittää:D

    No ei se mitään, kerrataan taas. Viking vaihtui kohdallamme Siljaksi siinä vaiheessa kun nuorten aikuisten (minä&aviomies siis) bailausristeileminen muuttui matkoihin lasten kanssa. Siihen saakka suosikkini oli Mariellan silloinen sisaralus Olympia. Ensi tutustuminen Siljaan (Europa) oli kun kuopus oli 1,5v; risteily onnistui kaikin puolin ja myöhemmin siirryimme "koko"risteilyihin Symphonylle..

    Totta, kokemukseni Vikingistä on siis parinkymmenen vuoden takaa. Siksi en ole (mielestäni kovin) paljon Vikingiä arvostellut, lähinnä uteliaisuuttani kysellyt miten jotkut asiat Vikingillä on hoidettu. Kysymykseni vain harmillisen usein käsitetään toisin ja rähähdyksiä riittää.

    Eli siis, olen 100%:sen siljalainen, mutta rakkaudesta risteilyyn yleensäkin on mukava lukea kokemuksia muilta laivoilta. Vaihdetaanko kokemuksia vai riidelläänkö tyhjästä?

    selvää ottamatta puhuu mitä sattuu.
    Miten voit aina suositella siljaa,
    vaikka et tiedä toisista varustamoista
    tuon taivaallista, korkeintaan toisen
    käden värittynyttä tietoa jakelet auliisti.

    Jatkossa toivon, että vastatessasi johonkin,
    vastaisit omaan kokemukseen perustuviin
    seikkoihin.

    Eli rehellisyyttä, ei väritettyä totuutta,
    ja onhan muillakin palstan lukijoilla
    oikeus tietää mihin arvostelusi perustuvat.
    Tämä saattaa vaikuttaa uskottavuuteesi
    asioissa täällä, mutta rehellisyys on
    hyve täälläkin.

    Äänestä

  • siljalainen, joka asioista kirjoitti:

    tuoreista kokemuksistanihan Siljalla (sekä näistä vanhemmista Vikingillä, senkin olen maininnut yleensä että vanhoja ovat) olen kirjoittanut. Jos sanon että joku asia laivalla on hoidettu hyvin, pitäisikö sitä mielipidettä varten mennä juttu tarkistamaan muillekin laivoille? Jos sanon että tunnelma Symphonylla on hyvä, muuttuuko se muuksi jos kävisin tarkistamassa asian Vikingillä?

    Kirjoittaisit sinäkin omista laivakokemuksistasi, äläkä aina jaksa vainota tekstejäni.

    kertonut tarpeen mukaan/tietojeni sallimissa rajoissa asioista, hehkuttamatta käyttämäni
    varustamon palveluita.
    Kerron siis asioista omien nykyisten tietojeni
    mukaan, värjäämättä niitä, PYRI SAMAAN.

    (ps. ethän sinä ole enää 100% siljalainen, olet
    nykyään 100% TALLINKsiljalainen !! )

    Äänestä

  • olenkin täällä kirjoitti:

    jos kirjoitan viihtyväni laivalla? Pitäisikö kirjoittaa "asia hoidettu Siljalla" sen sijaan että kirjoitan "asia hoidettu hyvin Siljalla"?

    Parasta sitten jättää avaamatta viestiketjua loppuviikosta, hehkutan silloin varmasti juuri tehtyä risteilyämme ja kerron miten upeasti kaikki taas Symphonylla meni..

    (Luen itseni edelleen siljalaiseksi, vaikka Silja Line on vain brändinimi, sillä risteilyt Tallinnaan minkäänlaisilla aluksilla ei myöskään ole koskaan kiinnostanut. Kohteenamme on vain Ruotsi ja vain Siljan laivoilla.)

    Elät näemmä eilistä päivää.

    Ethän vastaisuudessa vertaa muita
    varustamoja siljaan, siitä on tässä
    kyse, jollei sinulla ole omakohtaisia
    kokemuksia.
    Mulle on aivan sama vaikka hehkutat
    TALLINKsiljaasi täällä kunhan pysyt
    asiassa.
    Ja oletko huomannut tallinkin ilmoittaneen
    nykyään olevan ainoastaan tallinksilja-
    brändin, siinäkin hyvä syy sinulla
    siirtyä nykypäivään!

    Äänestä

  • ymmärrän sinua. kirjoitti:

    Itse olen tehnyt tänä vuonna 2 reissua ns. Siljan laivoilla, 2 Viikkarin ja 1 Tallinkin Galaxylla. Viikkarilla ja Siljalla, molemmilla palvelu ja ruokailu pelasi oikein mainiosti, ei mitään ongelmia kummallakaan. Sen sijaan Galaxyllä ruoan hintalaatu suhde oli huono. Samoin osa henkilökunnasta perusasenteeltaan hieman kuivia, mutta johtuu kyllä osaksi heidän saamasta kohtelusta kännisiltä suomiasiakkailta. En moni varmaan hymyillen hommia tee, jos ensin valitetaan, että joutuu baaritiskillä jonottaan, 10 sekunnin odotuksen jälkeen. Sitten aletaan kyseleen, "mitä pilu maksaa" ja muuta vastaavaa. Itse sain kyllä henkilökunnalta ihan hyvää palvelua asioidessani.

    PS. Jos et ole huomannut Silja Linea käytetään markkinointi nimenä Routsiin Suomesta suuntautuvilla matkoilla ja meno niillä laivoilla pysynyt melkolailla samana. Kannattaisi olla hiljaa, kun ei ole ilmeisestikkään omakohtaisia kokemuksia :)

    Äänestä

  • ymmärrän sinua. kirjoitti:

    Elät näemmä eilistä päivää.

    Ethän vastaisuudessa vertaa muita
    varustamoja siljaan, siitä on tässä
    kyse, jollei sinulla ole omakohtaisia
    kokemuksia.
    Mulle on aivan sama vaikka hehkutat
    TALLINKsiljaasi täällä kunhan pysyt
    asiassa.
    Ja oletko huomannut tallinkin ilmoittaneen
    nykyään olevan ainoastaan tallinksilja-
    brändin, siinäkin hyvä syy sinulla
    siirtyä nykypäivään!

    Kun noin hanakasti kommentoit asioita, niin osoitappa missä/miten Tallink Silja on ilmoittanut että "Tallink Silja" on laivayhtiön ainoa brändi??

    Tallink Siljalla on kolme brändiä, Tallink, Silja Line ja Seawind Line.

    Pätemisen tarve on sulla varmasti suuri, mutta älä päde sellaisissa asioissa joissa olet väärässä. Se antaa sinusta typerän kuvan ja panee miettimään, että miksi puolustelet suosimaasi punavalkoista laivayhtiötä väärin perustein...? Siis puhumalla paskaa.

    poju tänne niin niistän nenäsi oikein kunnolla.

    Äänestä

  • -.--... kirjoitti:

    kyseisen väriyhdistelmän tekstissäni?
    En nimittäin maininnut nimeltä mitään.

    OLISIKO SINUN AIKA OPETELLA LUKEMAAN!!

    Äänestä

  • mistä luit kirjoitti:

    kyseisen väriyhdistelmän tekstissäni?
    En nimittäin maininnut nimeltä mitään.

    OLISIKO SINUN AIKA OPETELLA LUKEMAAN!!

    A - älä vastaa kysymykseen kysymyksellä, vaan pysy sanojesi takana ja perustele kommenttisi.

    B - Viestit, jotka lähetetty
    3.7.2007 klo 19.07
    3.7.2007 klo 19.59 mainitaan Viking Line.

    Äänestä

  • -.--... kirjoitti:

    A - älä vastaa kysymykseen kysymyksellä, vaan pysy sanojesi takana ja perustele kommenttisi.

    B - Viestit, jotka lähetetty
    3.7.2007 klo 19.07
    3.7.2007 klo 19.59 mainitaan Viking Line.

    että täällä kirjoittaa tuhansia kirjoittajia...

    Äänestä

  • minulta, huomiothan kirjoitti:

    että täällä kirjoittaa tuhansia kirjoittajia...

    Koska täällä kirjoittaa tuhansia, voisit sinäkin huomioida että käyttäisit samaa nimimerkkiä, ainakin samassa keskustelussa.

    En vieläkään saanut vastausta kysymykseeni...

    Äänestä

jo ties monettako kertaa taas tänä kesänä. otetaan sviitti, ja hyvin viihdytään. kun lapset on mukana tarvitaan tilaa hieman enemmän. palvelu on asiallista, hymyn saa, kun itsekin hymyilee. ja hei, katsokaa vähän näitä suomi-urhoja risteilyllä. en minäkään jaksaisi hymyillä niille möykkäreille.

Äänestä
  • näitä mainitsemiasi"Suomi-urhoja" kossumäyräkoirineen ja tuulipukuineen kai riittää, itse en oikein viihdy tällaisessa ilmapiirissä ja seurassa, joten käytän muita laivoja.

    Äänestä

  • Ville-Viikinki kirjoitti:

    näitä mainitsemiasi"Suomi-urhoja" kossumäyräkoirineen ja tuulipukuineen kai riittää, itse en oikein viihdy tällaisessa ilmapiirissä ja seurassa, joten käytän muita laivoja.

    riittää viikkarillekin. samassa laivassa ovat halpis-hyttiläiset, niin kuin myös tasokkaammin matkustavat. et silleen villeeeeeee....

    Äänestä

Viking Linen yhdelläkään aluksella ei ole kunnon sviittiä.

Äänestä
  • Ainakin Hki-Sto on Gabriella, jossa sviitissä olo ja makuuhuone sekä parveke. Siis Viking ehdottomasti.

    Äänestä

  • SILLÄ VIKING LINEN LAIVOILLA ON KUNNON SVIITIT!

    Äänestä

  • Kylläpäs tämä minun viesti on näköjään saanut suorastaan riidan aikaiseksi. Molemmilla laivoilla on näköjään vankkumattomat kannattajansa. Jotkin Siljan puolesta olevat kommentit olisivat voineet olla omiani muutama vuosi sitten. Mutta nyt meidän "uskomme" on järkkynyt ja päätimme valita Vikingin.

    Minusta tuo Vikingin sviitti näytti kuitenkin (ainakin kuvassa) hyvin houkuttelevalta:
    http://www.vikingline.fi/merella/gabriella/hytit.asp

    Ei se tietenkään niin hieno ole kuin Siljan Executive Suite, mutta ei myöskään läheskään yhtä kallis. Ja joka tapauksessa Vikingin sviitti näyttää vähintäänkin yhtä kivalta tai (ainakin kuvan perusteella kivemmaltakin) kuin Siljan Commodore Suite. On silti myös edullisempi kuin Commodore.

    No, näkee nyt sitten mikä on totuus kun kohta lähdetään.

    Äänestä

  • Nelikymppinen täti kirjoitti:

    Kylläpäs tämä minun viesti on näköjään saanut suorastaan riidan aikaiseksi. Molemmilla laivoilla on näköjään vankkumattomat kannattajansa. Jotkin Siljan puolesta olevat kommentit olisivat voineet olla omiani muutama vuosi sitten. Mutta nyt meidän "uskomme" on järkkynyt ja päätimme valita Vikingin.

    Minusta tuo Vikingin sviitti näytti kuitenkin (ainakin kuvassa) hyvin houkuttelevalta:
    http://www.vikingline.fi/merella/gabriella/hytit.asp

    Ei se tietenkään niin hieno ole kuin Siljan Executive Suite, mutta ei myöskään läheskään yhtä kallis. Ja joka tapauksessa Vikingin sviitti näyttää vähintäänkin yhtä kivalta tai (ainakin kuvan perusteella kivemmaltakin) kuin Siljan Commodore Suite. On silti myös edullisempi kuin Commodore.

    No, näkee nyt sitten mikä on totuus kun kohta lähdetään.

    Mitä kohtaa lauseessani et ymmärtänyt?

    "Viking Linen yhdelläkään aluksella ei ole kunnon sviittiä"

    Ei ole minun vika, jos hytti pitää valita sen mukaan että kuinka kallis se on.

    Mutta toki, jokainen saa perustella valintansa ihan miten vain.

    Äänestä

  • Erittäin laatutietoinen mat... kirjoitti:

    Mutta jos luet vielä sen minun ensimmäisen viestini, niin ymmärrät sinäkin, että tuo ei nyt ollut pointti ollenkaan. Sviitin koko tai varustelutaso ei pelasta matkaa, jos laivan ilmapiiri ei ole kunnossa. Uskoisin, että Vikingin sviitissä meillä voi olla mukava risteily.

    Ja onhan se nyt vaan tyhmää maksaa liikaa :-)

    pakko jo kysyä että mitä Siljan laivojen ilmapiirille on tuttujesi mielestä sitten tapahtunut? Viimeksi risteilimmme hiihtolomaviikolla (Hki-Tuk.), ja kaikki ainakin silloin oli ihan entisenlaista, tuttua henkilökuntaa myöten.

    Äänestä

  • Erittäin laatutietoinen mat... kirjoitti:

    Mitä kohtaa lauseessani et ymmärtänyt?

    "Viking Linen yhdelläkään aluksella ei ole kunnon sviittiä"

    Ei ole minun vika, jos hytti pitää valita sen mukaan että kuinka kallis se on.

    Mutta toki, jokainen saa perustella valintansa ihan miten vain.

    Kyllä, moni joutuu todellakin miettimään kuinka paljon on varaa laittaa rahaa kiinni hyttiin. Minulla ei ole hytin valinta rahasta kiinni, mutta tuntuu vaan tyhmältä maksaa älyttömiä summia yhdestä hytistä. Kun lähden laivalle niin en todellakaan lähde elvistelemään hyttiin vaan pitämään hauskaa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Hanimuunit on sitte asia erikseen!!
    Ex-mieheni joka pönkitti omaa egoaan juuri näillä sviiteillä (myös autolla,asunnolla ym maallisella mammonalla) ei voinut lähteä tavallisiin hytteihin tavallisten ihmisten joukkoon. Hänen kanssaan otimme aina sviitin ja kävimme siellä nukkumassa parin tunnin unoset...tyhmää!!!
    Anteeksi vain kaikki laatutietoiset matkustajat, tämä on vain minun pikkiriikkinen mielipide...jokainen kuitenkin loppupeleissä matkustaa tyylillään, sinä sviitissä nauttien, minä seurueeni kanssa hauskaa pitäen...

    Äänestä

  • Deipyle kirjoitti:

    pakko jo kysyä että mitä Siljan laivojen ilmapiirille on tuttujesi mielestä sitten tapahtunut? Viimeksi risteilimmme hiihtolomaviikolla (Hki-Tuk.), ja kaikki ainakin silloin oli ihan entisenlaista, tuttua henkilökuntaa myöten.

    No mielelläni en tuollaista toisen käden tietoa lähtisi levittelemään mistään yhtiöstä. Tuollaisilla jutuilla tuppaa yleensä olemaan kuitenkin niin monta versiota kuin on kertojaakin.

    Tässä on nyt vain useita, lähinnä ravintoloiden tasoon, asiakaspalveluun ja hinta-laatusuhteeseen liittyviä juttuja.

    Eikä tämän alkuperäisen viestin tarkoituskaan ollut tosiaan provosoida liikkeelle tällaista ketjua.

    Tarkoitukseni oli vain kertoa, että emme välttämättä enää tunne olevamme Siljan kohderyhmää sillä tavoin kuin aiemmin, vaan että aiomme kokeilla toista laivayhtiötä. Ja voihan se olla, että tämän kokeilun jälkeen palaamme sittenkin taas tutummille laivoille. Palataan tähän aiheeseen ensi viikolla...

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Kyllä, moni joutuu todellakin miettimään kuinka paljon on varaa laittaa rahaa kiinni hyttiin. Minulla ei ole hytin valinta rahasta kiinni, mutta tuntuu vaan tyhmältä maksaa älyttömiä summia yhdestä hytistä. Kun lähden laivalle niin en todellakaan lähde elvistelemään hyttiin vaan pitämään hauskaa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Hanimuunit on sitte asia erikseen!!
    Ex-mieheni joka pönkitti omaa egoaan juuri näillä sviiteillä (myös autolla,asunnolla ym maallisella mammonalla) ei voinut lähteä tavallisiin hytteihin tavallisten ihmisten joukkoon. Hänen kanssaan otimme aina sviitin ja kävimme siellä nukkumassa parin tunnin unoset...tyhmää!!!
    Anteeksi vain kaikki laatutietoiset matkustajat, tämä on vain minun pikkiriikkinen mielipide...jokainen kuitenkin loppupeleissä matkustaa tyylillään, sinä sviitissä nauttien, minä seurueeni kanssa hauskaa pitäen...

    todellisuudessa matkustaa säästöluokkaa kummemmissa hyteissä, kertoilee vain unelmistaan täällä.
    Täältä löytyy juuri noita olemattomia suurisuita, joiden jutuille ei välttämättä kannata antaa paljoa painoarvoa.

    Äänestä

  • tuo erittäin laatutietoinen kirjoitti:

    todellisuudessa matkustaa säästöluokkaa kummemmissa hyteissä, kertoilee vain unelmistaan täällä.
    Täältä löytyy juuri noita olemattomia suurisuita, joiden jutuille ei välttämättä kannata antaa paljoa painoarvoa.

    missä matkustaa kun katsoo kanta-asiakaskortin väriä ja palkkanauhaa, osa kertoo tositarinoita ja toiset pelkästään haaveilee.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Kyllä, moni joutuu todellakin miettimään kuinka paljon on varaa laittaa rahaa kiinni hyttiin. Minulla ei ole hytin valinta rahasta kiinni, mutta tuntuu vaan tyhmältä maksaa älyttömiä summia yhdestä hytistä. Kun lähden laivalle niin en todellakaan lähde elvistelemään hyttiin vaan pitämään hauskaa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Hanimuunit on sitte asia erikseen!!
    Ex-mieheni joka pönkitti omaa egoaan juuri näillä sviiteillä (myös autolla,asunnolla ym maallisella mammonalla) ei voinut lähteä tavallisiin hytteihin tavallisten ihmisten joukkoon. Hänen kanssaan otimme aina sviitin ja kävimme siellä nukkumassa parin tunnin unoset...tyhmää!!!
    Anteeksi vain kaikki laatutietoiset matkustajat, tämä on vain minun pikkiriikkinen mielipide...jokainen kuitenkin loppupeleissä matkustaa tyylillään, sinä sviitissä nauttien, minä seurueeni kanssa hauskaa pitäen...

    Minulle matka Hki-Sto on vain matka määränpäähän, ei viihteen vuoksi. Siksi valitsen hytin missä on parveke, voidakseni harrastaa paheettani. Eli siis tupakoin. Syön ja vetäydyn hyttiin lukemaan. On tilaa ja rauhallista. Ja saan tupakoida, kun siltä tuntuu.

    Äänestä

  • Mukavuutta arvostava kirjoitti:

    Ainakin Hki-Sto on Gabriella, jossa sviitissä olo ja makuuhuone sekä parveke. Siis Viking ehdottomasti.

    tiedoksi, mutta Gabriellan sviiteissä ei ole parvekkeita. Terv. Viikingillä usein matkustava.

    Äänestä

  • sos kirjoitti:

    tiedoksi, mutta Gabriellan sviiteissä ei ole parvekkeita. Terv. Viikingillä usein matkustava.

    ovat kyllä parvekkeella varustettuja,
    lue vaikka PDF vikingin sivuilta
    kohdasta laivat/gabriella.

    Äänestä

  • (Minisviitit) hytit kirjoitti:

    ovat kyllä parvekkeella varustettuja,
    lue vaikka PDF vikingin sivuilta
    kohdasta laivat/gabriella.

    mutta jos puhuimme sviiteistä, missä tässä keskustelussa ei mainittu "minisviittiä", puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, sviitissä ei edelleenkään ole sitä parveketta.

    Äänestä

  • sos kirjoitti:

    mutta jos puhuimme sviiteistä, missä tässä keskustelussa ei mainittu "minisviittiä", puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, sviitissä ei edelleenkään ole sitä parveketta.

    mielestäsi on jollei sviitti (minikoossa kylläkin).
    Mikä on mielestäsi tuon hyttiluokan nimi?
    Onko sinulla joku oma nimi tuolle?

    Äänestä

Monta vuotta olin todella vähävarainen yh-äiti mutta ikinä en ole matkustanut kuin Siljalla. Ja sentään siellä kävin 4-5 kertaa vuodessa (ei tarkoita huoraamassa) ihan omalla kustannuksellani ystävättärieni kanssa. Toivottavasti en ole nyt mitenkään halventanut "hienostoväen" risteilykokemuksia. Tuli ihan surku olo - jos kuitenkin niin kävi. Nyt kun Silja sit meni Tallinkin alle niin missään tapauksessa en sitä enää käytä ja näin ollen joudun minäkin sitten matkaamaan Vikingillä.
Siljalla oli upea henkilöstö joka huolehti kaikista matkustajistaan hienosti.
PS. Matkustin monet kerrat samaan aikaan niin romanien kuin helvetin enkelien kanssa - ihmisiä hekin.

Äänestä
  • "Siljalla oli upea henkilöstö joka huolehti kaikista matkustajistaan hienosti. "

    En ymmärrä... just heitin taas Serellä reissun ja edelleen erinomaista, ystävällistä, henkilökohtaista palvelua!! Miehistö edelleen suomalaista (jos se nyt jollekin on edelleen epäselvää) enkä itse rehellisesti pysty mitenkään erottamaan tilannetta esim. parin vuoden takaisesta jolloin Silja Line oli "suomalainen" laivayhtiö (eli bermudalaisen Sea Containersin omistama!!). Toki on varmasti myös epäonnistuneita asiakaspalvelutilanteita yms, joista jää paska maku. Itse paljon Siljalla matkustavana en kuitenkaan usko hetkeäkään noita lausuntoja, joissa joka kerta on kaikki mennyt päin helvettiä.

    Äänestä

  • sinä vastaat kirjoitti:

    "Siljalla oli upea henkilöstö joka huolehti kaikista matkustajistaan hienosti. "

    niitä ihmisiä jotka eivät osaa/halua katsoa totuutta silmiin, ja pelkäät asian pitävän paikkansa, ethän muuten täällä kirjoittelisi puolustaen varustamoasi.

    Äänestä

  • ¤aJaTtElJa# kirjoitti:

    niitä ihmisiä jotka eivät osaa/halua katsoa totuutta silmiin, ja pelkäät asian pitävän paikkansa, ethän muuten täällä kirjoittelisi puolustaen varustamoasi.

    Nyt ois hyvä kuitenkin muistaa, et tässä ei puhuta nyt ihan elämästä ja kuolemasta... vaan laivoista!! Kyse ei siis ole siitä, ettenkö "osaisi/haluaisi katsoa totuutta silmiin". Tää ei nyt oo mikään syöpä minkä ihminen kieltää itseltään... herätys.

    Äänestä

  • sinä vastaat kirjoitti:

    "Siljalla oli upea henkilöstö joka huolehti kaikista matkustajistaan hienosti. "

    En ymmärrä... just heitin taas Serellä reissun ja edelleen erinomaista, ystävällistä, henkilökohtaista palvelua!! Miehistö edelleen suomalaista (jos se nyt jollekin on edelleen epäselvää) enkä itse rehellisesti pysty mitenkään erottamaan tilannetta esim. parin vuoden takaisesta jolloin Silja Line oli "suomalainen" laivayhtiö (eli bermudalaisen Sea Containersin omistama!!). Toki on varmasti myös epäonnistuneita asiakaspalvelutilanteita yms, joista jää paska maku. Itse paljon Siljalla matkustavana en kuitenkaan usko hetkeäkään noita lausuntoja, joissa joka kerta on kaikki mennyt päin helvettiä.

    juuri Symphonylta palanneena täytyy sanoa että olen kanssasi samaa mieltä. Kaikki toimi kitkatta vaikka väkeä oli selkeästi enemmän kuin edellisellä risteilyllä. Henkilökunta oli hymyilevää tax freen kassoja myöten, palvelu tehokasta ja asiantuntevaa. Joitain uusia naamoja ravintoloissa näkyi, ruotsalaisia kaikki.

    Ilmapiiri rauhallinen, olihan laivalla paljon pienten lasten kanssa liikkuvia.

    Risteilyohjelmaa oli kyllä supistettu, jäin kaipaamaan promen alkuillan ohjelmanumeroa joka aina on mukavasti kohottanut tunnelmaa. Mutta muutoin kaikin puolin onnistunut risteily, Siljalla taas jatkossakin..

    aika usein, olisin luullut, että olisit maininnut siitä tässä ketjussa, että olet taas menossa...

    Äänestä

  • Symphonylta kirjoitti:

    aika usein, olisin luullut, että olisit maininnut siitä tässä ketjussa, että olet taas menossa...

    ensimmäisen viestini tähän ketjuun, siinä kerron varanneeni torstailähdön, sieltä eilen palattiin..

    Äänestä

No niin, risteily on tehty ja tällaista siellä oikeasti oli:

Satamassa oltiin ajoissa ja saatiin valita viidestä sviitistä mikä haluttiin. Tunnelma oli kiireetön ja ystävällinen. Otettiin tietysti suurin. Siirryttiin yläkerran baariin odottelemaan laivaanpääsyä.

Tunteroisen päästä päästiin laivaan. Sviitissä oli eteinen, olohuone, makuuhuone, wc ja suihku-wc. Yleisvaikutelma oli oikein hyvä, ja näköalat tietysti hulppeat.

Olohuoneessa oli isot ikkunat, telkkari, sohva, nojatuolit, pikkupöytä, sohvapöytä ja iso ruokailuryhmä, nätisti sisutettu, tummaa puuta. Jääkaapissa odotti pullo kuohuviiniä ja muutakin juotavaa, tarjolla oli myös suklaata ja hedelmäasetelma.

Makuuhuoneessa oli peilipöytä, yöpöydät, tuoli ja parisänky, sekin oli oikein kivasti sisutettu. Eteisen wc oli sellainen vähän tavallista hyttivessaa isompi perusvessa, ihan ok. Makuuhuoneen suihkutila-wc oli isompi mutta ei mitään luksusta. Kyllä allastasot olivat marmoria ja lattiat latoitettu, eli aivan tasokkaat, mutta käytön jälkiä niissä jo oli. Mitään parvekkeita tai poreammeita ei ollut (ei niitä siis oltu lupailtukaan, mutta täällä keskusteluissa näköjään on joillekin ollut tämä vähän epäselvää).

Palvelu oli erinomaista koko ajan, tarjoilu sviittiin toimi hyvin. Aamulla kävi siivoojakin pyörähtämässä ja toi lisää hedelmiä ja kuohuviiniä. Ruoka oli hyvää sekä a la cartessa että buffassa, jossa oli lisäksi aivan erityisen mukavaa fiilistä nostattavaa salihenkilökuntaa :-) Kiitosta myös buffan kuhafileistä ja bearnaise-kastikkeesta. Aamupala Food Gardenissa aloitettiin lasillisella kuohuviiniä ja tarjoilu oli hyvä, graavilohta ja monipuolisesti tuoreita hedelmiä, myös prinsessakakkua ja mansikoita. Ruoka oli parempaa kuin Siljalla, tämä täytyy sanoa.

Kanssamatkustajista: Romaneja en nyt muista että olisi ollut yhtään, mutta japanilaisia ja brittituristeja oli yllättävän paljon. Suomalaisia ja ruotsalaisia perheitä oli aika paljon. Nuorisoa vähemmän. Noista tuulipuvuista (kaikkea näköjään olen kirjoitanutkin, höh) en oikein osaa sanoa mitään, en huomannut oliko niitä vai ei ... oikeasti: mitä väliä?

Tunnelma laivalla oli siisti, mitä nyt joillakin vähän lapset karkailivat ja sellaista jotain pientä elämän virettä. Ei mitään tappeluita tai örvellystä.

Pientä parantamisen varaa olisi noissa pesutiloissa, mutta kokonaisuutena plussat voittivat ehdottomasti. Me varmaan mennään toistekin Vikingille nyt kun sinne uskaltauduttiin. Kokemus oli oikein positiivinen. Uskallan jopa suositella tällaisille keski-ikäisille, jotka jo haluavat vähän satsata itseensä ja arvostavat mukavuutta.

Äänestä
  • Kertomaan! ;-) joo minä niistä parvekkeista kirjoittelin. Olinkin matkustanut minisviitissä, tuli tässä ketjussa esille. No, ei se haittaa koska minulle se parveke on tarpeen. Samoin kiitosta henkilökunnalle, ja hyvästä ateriasta. Sinä sait ketjureaktion todella aikaiseksi, oli kiva seurata saittia. Tervetuloa kotimaahan.

    Äänestä

  • Kun palasit kirjoitti:

    Kertomaan! ;-) joo minä niistä parvekkeista kirjoittelin. Olinkin matkustanut minisviitissä, tuli tässä ketjussa esille. No, ei se haittaa koska minulle se parveke on tarpeen. Samoin kiitosta henkilökunnalle, ja hyvästä ateriasta. Sinä sait ketjureaktion todella aikaiseksi, oli kiva seurata saittia. Tervetuloa kotimaahan.

    Olitko Gabriellalla? Jos olit, mikä sviiteistä on suurin? Tiedätkö onko ysikannen sviiteissä muuten eroja?

    Olemme joulukuussa lähdössä risteilemään ko. hyttiluokassa ja ajattelin esittää Viikkarille toivomuksen hytistä, numero tai sijainti helpottaisi ;-)

    Äänestä

Pettymystä tulee.

Äänestä

Tiedetään: nautitte, rentouduitte, vietitte mukavaa aikaa.

Äänestä

Parasta laatuluokan hytissä: meluava rahvas ei ole seinän takana. Ei edes hyttikäytävällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nelikymppinen täti kirjoitti:

Päätettiin lähteä pitkästä aikaa laivalle kesäloman alkajaisiksi. Ollaan tähän asti suosittu sinivalkoisia laivoja. Tuttavilta olen pitkin kevättä kuitenkin kuullut sellaisia juttuja mm. asiakaspalveluun ja sen seurauksena yleiseen ilmapiiriin liittyen, että päätettiin lähteä Vikingille.

Ollaan me tähän saakka pidetty Vikingiä "halvempana laivana", joka on enemmän nuorison, romanien ja ehkä jotenkin vähävaraisemman kansanosan suosiossa. Koska onhan Vikingillä ollut edullisemmat hinnat.

Siljan kalliimpi hinnoittelu on valikoinut asiakaskuntaa vähän keskiluokkaisemmaksi ja aikuisemmaksi. Mutta ei mukava risteily synny pelkästään tällä. Lomalla tärkeintä on iloinen ja ystävällinen ilmapiiri. Ja jos se puuttuu, niin ei ole hauskaa.

Päätimme siis lähteä sinne nuorison ja tuulipukukansan sekaan pitämään hauskaa. Ja sviittikin oli aika edullinen :-) Voin kertoa myöhemmin, millaista oikeasti oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu