Hän

–nimimerkillä kirjoittaessaan antoi ymmärtää olevansa väline, jota käytetään hyväksi.

Ensin ajattelin, että eiköhän se ole päinvastoin, mutta tarkemmin ajatellen kyllä hän joskus oli mörön virassa: hänen säikyteltyään minua, tiedostin torjunnassa olleita tunteitani Kaukoa kohtaan, ja niistä oli sitten helpompaa kirjoittaa.

Luulen että pitäisikin puhua siitä mitä kumpikin merkitsi toisilleen, eikä niinkään välineellistämisestä?

Hän oli virtuaalisesti läsnä kuvatessani muitakin, jopa häneen itseensä kohdistuneita myönteisiä tunteita, jotka johtuivat hänen erikoisista kirjoituksistaan ja jonkinmoisesta rohkeudesta ja avoimuudesta keskusteltuamme niistä.

Mutta minulla ei ole mitään syytä vaihtaa kirjoitukseni päähenkilöitä, tai korkeintaan kirjoitusharjoituksen vuoksi jos pääaihe jumittaa. Minullahan on jo aihe ja siinä päähenkilöt.
14930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

toistensa ohi, kuten ihmisetkin.

Mitä sitten, jos olo onkin kuin hyväksikäytetyllä?

Kyllä, olemme välineitä, tahdoimmepa tai emme, nimimerkillä tai ilman.
Eikä välittämisestä kannata murehtia, ei sellaista täällä ole.

Ei se kauan Wituta!

Äänestä
  • sittenhän laiva on hyvin lastattu.

    Äänestä

  • vuoristokauris kirjoitti:

    sittenhän laiva on hyvin lastattu.

    ohi eivätkä kosketa toisiaan, mutta havereitakin sattuu.
    Laivat (parhaatkin)voivat jopa upota!

    Äänestä

  • laivat menevät kirjoitti:

    ohi eivätkä kosketa toisiaan, mutta havereitakin sattuu.
    Laivat (parhaatkin)voivat jopa upota!

    miksi poistit ne ketjut?

    Äänestä

  • tiedätkö itsekään, kirjoitti:

    miksi poistit ne ketjut?

    Iltalehti:

    "Kuolleen ruotsalaiskamelin arvoitus ratkesi
    2.7.2007 18:59

    Valtatien varrelta maanantaina kuolleena löytyneen kamelin arvoitus on ratkennut Etelä-Ruotsissa.

    Kamelitilaa pitävä Bengt Eriksson oli kuljettamassa Chamellen-kameliaan myytäväksi, kun kameli potkaisi eläinkuljetusvaunun oven auki.

    Kuljetusvaunu kallistui ja Chamellen loukkaantui. Paikalle soitettu eläinlääkäri joutui lopettamaan sen.

    Eriksson jätti 500-kiloisen kuolleen eläimen yöksi tienlaitaan, josta se aiottiin hakea aamulla pois. Joku ehti kuitenkin hälyttää poliisin paikalle yön aikana.

    Poliisi epäili ensin soittajan pilailevan, mutta totesi paikalle päästyään, että ojassa tosiaankin lojui kuollut kameli."

    Kysyähän nyt voi mitä vai, ja keneltä vain, mutta
    minkälaisen vastauksen saa, on jo eri juttu.:)
    Vastasin, vaikket minulta mitään tullut kysyneeksikään.;)

    Äänestä

  • poistoihin? kirjoitti:

    epämääräsiä olleet, vaan sehän oli ihan odotettavissa.
    Jutut alkoivat olla jo niin sekavia, ettei niitä ole yhtään ikävä.

    Äänestä

  • tiedätkö itsekään, kirjoitti:

    miksi poistit ne ketjut?

    väärää puuta, hauvasein.
    Minulla kun ei ole nikkiä, niin en voi poistaa mitään.
    Kaikki mitä tänne kirjoitan, jää
    , jos joku ei niitä poista.
    Mutta selityshän sille on, etkö tiedä?
    Et siis lukenut tarkkaan, olisi kannattanut!

    Äänestä

  • räkytät kirjoitti:

    tuon naapuriketjun, mutta vasta kun olin kysäissyt niistä ketjuista. Asia on selvä.

    Olit näköjään laittanut vanhan läheisriippuvuus -sairauden oireilmentymänkin sinne. Kauhea sairaus.

    Nyt on tarpeeksi laiskoteltu. Kirjoittamistöihin!

    Äänestä

  • pikapikaa kirjoitti:

    sen enempää, kuin että, et nyt tiedä kennelle kirjoitat ja kuka kirjoitti mitäkin.
    Eikä täällä moni muukaan tiedä, vain asianosaiset, jos nekään.
    Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää, nyt sen vasta itsekin näen, mutta opittu on paljon, eikä se ole koskaan pahaksi.
    Eli heitetään pari kärrynpyörää ja sillä siili!

    Äänestä

voin hyvin ja alan aktivoitua...
Hän siellä odottelee ;)

Äänestä

sinulle, että haistapa kakka.

Äänestä
  • aina tiettyjen tapahtumien seurauksena jää vain tyhjyys. Silloin jouhdun miettimään mitä hankkia tilalle.

    Sikäli kun kirjoittaminen ei alakaan, lohdutan itseäni sillä, että on sitä ennenkin löytynyt jotain ilman, että pitäisi upota olemattomaan.

    Kunnon kohennus, yes! Se on kuin rahaa sijoittaisi venäläisiin osakkeisiin!

    Mutta, kukin valitsee mihin elämänsä käyttää.

    Äänestä

  • harjoittelijasta mestariksi kirjoitti:

    aina tiettyjen tapahtumien seurauksena jää vain tyhjyys. Silloin jouhdun miettimään mitä hankkia tilalle.

    Sikäli kun kirjoittaminen ei alakaan, lohdutan itseäni sillä, että on sitä ennenkin löytynyt jotain ilman, että pitäisi upota olemattomaan.

    Kunnon kohennus, yes! Se on kuin rahaa sijoittaisi venäläisiin osakkeisiin!

    Mutta, kukin valitsee mihin elämänsä käyttää.

    kukaan selviä ilman haavoja.
    Toisilla syvempiä, kuin toisilla.

    Kun antautuu, mihin vain, saa aina varautua ...
    kuka mihinkin.

    Kun kirjoittaminen ei alakaan?

    Kyllä se vielä tähän päivään saakka on alkanut.
    Mutta, jos ei?
    Sitten tehdään muuta, pakolla ei tule k***päisiä lapsia, jos niitäkään.
    Tänään en kirjoita, pesen mattoja, huomenna en kirjoita, seurustelen naapurin ukon kanssa...
    Tässä loppuviikon suunnitelma.:))

    (paitsi, että kirjoitan kuitenkin)

    Äänestä

  • ei täällä kirjoitti:

    tuntuu, että haavoillakin on juurensa syvemmällä ja aina koskee kun pintaakin raapaisee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pinkoliina kirjoitti:

–nimimerkillä kirjoittaessaan antoi ymmärtää olevansa väline, jota käytetään hyväksi.

Ensin ajattelin, että eiköhän se ole päinvastoin, mutta tarkemmin ajatellen kyllä hän joskus oli mörön virassa: hänen säikyteltyään minua, tiedostin torjunnassa olleita tunteitani Kaukoa kohtaan, ja niistä oli sitten helpompaa kirjoittaa.

Luulen että pitäisikin puhua siitä mitä kumpikin merkitsi toisilleen, eikä niinkään välineellistämisestä?

Hän oli virtuaalisesti läsnä kuvatessani muitakin, jopa häneen itseensä kohdistuneita myönteisiä tunteita, jotka johtuivat hänen erikoisista kirjoituksistaan ja jonkinmoisesta rohkeudesta ja avoimuudesta keskusteltuamme niistä.

Mutta minulla ei ole mitään syytä vaihtaa kirjoitukseni päähenkilöitä, tai korkeintaan kirjoitusharjoituksen vuoksi jos pääaihe jumittaa. Minullahan on jo aihe ja siinä päähenkilöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu