3==0

Kerrotko mitä poliisin olisi pitänyt tehdä rattijuopon kiinni saamiseksi ?
-Mennä odottelemaan kotiovelle ?
Aina kun nämä rattikset eivät ole ihan omalla autolla liikkeellä, usein jopa varastetulla ajoneuvolla.
-Olisi pitänyt päästää ajelemaan vapaasti ilman takaa-ajoa todella suuria ylinopeuksia ?
-Kerrotko tosiaan miten poliisin tulisi toimia näissä rattijuoppo tilanteissa, tiedätkö kuinka paljon niitä esimerkiksi yhdessä poliisin työvuorossa tulee ja kuinjka niihin reagoidaan ?
Kun kerran osaat ja tiedät miten poliisi nyt rattijuoppojen kanssa menettelee, voisitko kertoa sen uuden ja paremman ihan itse keksimäsi ratkaisun poliisitaktiikaksi tästä eteenpäin.
Nykyään piikkimatto/pakkopysäytyksessä renkaat eivät räjähdä, kuten kaikki lapsenmieliset, liikaa amerikkalaisia elokuvia katsoneet lapsoset luulevat, vaan ne tyhjenevät hitaasti tarkoituksena hidastaa ajoneuvon vauhtia ja lopuksi pysäyttää sen kulku.

Rattijuopot ovat osallisena todella monissa ei kuolemaan johtavissa onnettomuuksissa, varsinkin silloin kun nopeudet nousevat korkeiksi itse rattijuoppo säilyy sillä "rattiksen" tuurilla lähes aina vahingoittumattomana, mutta ulkopuoliset kärsivät.
Terveisin: yksi jonka ammatin tunnut Sinäkin osaavan paremmin kuin minä, joka sitä olen tehnyt 12 vuotta..
14671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...että aina kun poliisille sattuu ja tapahtuu työssä, on jälkikäteen yleensä iso kuoro asiantuntijoita kertomassa miten olisi pitänyt tehdä.

Tuskinpa missään muussa ammatissa sattuvat tapaturmat herättää niin paljoa jälkiviisastelua. Vai onko jollakin palstalla jo neuvottu miten rakennustyömaalla pitäisi lekaa käsitellä ettei se tippuisi harjoittelijan päähän?

Äänestä

sinullahan on kaikki laki ja systeemit turvanasi, miksi et kirjoita oikealla nimelläsi?ex paskalakki??

Äänestä

Ennen kuin edes luen viestiä niin mikä vittu se kiihottaa nikissäni ?

Äänestä

Mutta osaan paremmin ammattisi jos omaat pahan asennevamma kuten 98% poliiseista..kuulutko sinäkin tähän joukkoon ?

Äänestä
  • Miksi käytät mun nickiä ?
    Lopeta tyhjän urputus ja mene töihin, tai ainakin hommaa joku koulutus ettei tarvitse äidiltä aina sitä rahaa pummia.

    Äänestä

  • 3==0 kirjoitti:

    Miksi käytät mun nickiä ?

    Miksi te käytätte minun nimimerkkiä? Käyttäkää omianne!

    T: Se alkuperäinen 3==0

    Vaan parempi elellä niillä tuloilla mitkä tulee tekemättä mitään.
    Ei tarvii äiteen turvautua mutta hyviä lihapullia vääntää.
    Mutta tähän kiinostavuuteen eli lienet mies ja vahvasti homoseksuaali kun aito nikkin kiinstaa näin kovasti.
    Homoista ole sitä mieltä että niitä saa ja pitää lyödä kovaa..

    Alkuperäistä sinussa ei ole kun wannabe ja homous.

    Äänestä

  • 3==0 (real) kirjoitti:

    Vaan parempi elellä niillä tuloilla mitkä tulee tekemättä mitään.
    Ei tarvii äiteen turvautua mutta hyviä lihapullia vääntää.
    Mutta tähän kiinostavuuteen eli lienet mies ja vahvasti homoseksuaali kun aito nikkin kiinstaa näin kovasti.
    Homoista ole sitä mieltä että niitä saa ja pitää lyödä kovaa..

    Miksi joku vääntää asian aina homo-jutuksi,
    ai niin, siitä puhe mistä puute.

    Äänestä

  • 3==0 (really real) kirjoitti:

    Olemista..
    Itse tykkään lyödä homoja ja kovaa...
    Itseasiassa se on kaikkien oikeus..

    Äänestä

  • 3==0 (real) kirjoitti:

    Olemista..
    Itse tykkään lyödä homoja ja kovaa...
    Itseasiassa se on kaikkien oikeus..

    Tai 3==0 (real) tai mitä hyvänsä siltä väliltä, tai vaikka homo kuten 3==0 on.

    Äänestä

  • 3==0 (really real) kirjoitti:

    Miksi joku vääntää asian aina homo-jutuksi,
    ai niin, siitä puhe mistä puute.

    "Miksi joku vääntää asian aina homo-jutuksi"

    Yleensä lähinnä siksi, että varsinaiseen asiaan ei enää keksitä mitään sanottavaa, mutta viimeinen sana pitää ehdottomasti saada. Silloin ryhdytään huomauttelemaan kirjoitusvirheistä ja homottelemaan ja muutoinkin vittuilemaan.

    Äänestä

  • old_profile_19219 kirjoitti:

    "Miksi joku vääntää asian aina homo-jutuksi"

    Yleensä lähinnä siksi, että varsinaiseen asiaan ei enää keksitä mitään sanottavaa, mutta viimeinen sana pitää ehdottomasti saada. Silloin ryhdytään huomauttelemaan kirjoitusvirheistä ja homottelemaan ja muutoinkin vittuilemaan.

    Parasta on kun ensimmäinen vieti nappaa tulemaan tuota tuubaa..
    Onko pääsääntöisesti poliiseista koostuvaa kirjottajaa ja taso on sen mukaista.
    Poliisiahan ei saa arvostella ..ei ainakaan negatiivisesti vaan pitää tosiaan kehua vaikka tekis mitä kuten veisi asiakkaiden kukkaroista rahaa tai uhkailisi asiakasta sen omalla puukolla..

    Täällä on ihan varmasti kaikki suomen poliisit lukemassa ja kirjoittelemassa... hahahahha.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

3==0 kirjoitti:

Kerrotko mitä poliisin olisi pitänyt tehdä rattijuopon kiinni saamiseksi ?
-Mennä odottelemaan kotiovelle ?
Aina kun nämä rattikset eivät ole ihan omalla autolla liikkeellä, usein jopa varastetulla ajoneuvolla.
-Olisi pitänyt päästää ajelemaan vapaasti ilman takaa-ajoa todella suuria ylinopeuksia ?
-Kerrotko tosiaan miten poliisin tulisi toimia näissä rattijuoppo tilanteissa, tiedätkö kuinka paljon niitä esimerkiksi yhdessä poliisin työvuorossa tulee ja kuinjka niihin reagoidaan ?
Kun kerran osaat ja tiedät miten poliisi nyt rattijuoppojen kanssa menettelee, voisitko kertoa sen uuden ja paremman ihan itse keksimäsi ratkaisun poliisitaktiikaksi tästä eteenpäin.
Nykyään piikkimatto/pakkopysäytyksessä renkaat eivät räjähdä, kuten kaikki lapsenmieliset, liikaa amerikkalaisia elokuvia katsoneet lapsoset luulevat, vaan ne tyhjenevät hitaasti tarkoituksena hidastaa ajoneuvon vauhtia ja lopuksi pysäyttää sen kulku.

Rattijuopot ovat osallisena todella monissa ei kuolemaan johtavissa onnettomuuksissa, varsinkin silloin kun nopeudet nousevat korkeiksi itse rattijuoppo säilyy sillä "rattiksen" tuurilla lähes aina vahingoittumattomana, mutta ulkopuoliset kärsivät.
Terveisin: yksi jonka ammatin tunnut Sinäkin osaavan paremmin kuin minä, joka sitä olen tehnyt 12 vuotta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu