Lasten kanssa..

Olemme lähdössä heinäkuun lopulla Pattayalle lasten ja isomummon kanssa ja kyselisin että jos jollakin olisi kokemusta ko. paikasta?Miten esim. vaipat,voiko luottaa paikallisiin vai otetaanko omat mukaan?Kaikenlainen informaatio olisi tervetullutta kun ensimmäistä kertaa lasten kanssa lomaillaan ulkomailla.
51393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sieltä löytyy kaikki yleisimmät merkit ja tuotteet ja lapsillekkin on katseltavaa ja tekemistä. Rannalla on kiva olla, kun ei ole yleensä kovaa merenkäyntiä.

Äänestä

ollaan kanssa lähdössä muutaman lapsiperheen kanssa pattayalle mercure hotelliin. ja myös eka kertaa. hiukan mietityttää onkohan se pattayan ydinkeskusta oikea paikka lapsiperheelle? olisin myös kiitollinen infosta. itse olisin varannut phuketista tai jostain muualta, mutta en oiken itse voinut päättää :( mercure hotelli sattuu vielä olemaan ns. huorakatujen välissä.

Äänestä
  • voi mennä lasten kanssa Pattayalle,tuttava pariskunta kävi viime vuonna ja oli Mercure-hotellissa. Lähtevät talvella uudestaan ja valittelivat kun eivät saaneet samaa hotellia.Eli ei muuta kuin lapset mukaan ja matkaan.

    Äänestä

  • Taidat itse olla antavaa tyyppiä kun lapsiakin on siunaantunut, sovit hyvin sinne mainitsemasi katujen väliin.

    Äänestä

Me sitten kuitenkin päätettiin vaihtaa kohdetta Koh Sametiin.Lasten kanssa varmasti mukavampi ja ainakin rauhallisempi paikka..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pattayalle kirjoitti:

Olemme lähdössä heinäkuun lopulla Pattayalle lasten ja isomummon kanssa ja kyselisin että jos jollakin olisi kokemusta ko. paikasta?Miten esim. vaipat,voiko luottaa paikallisiin vai otetaanko omat mukaan?Kaikenlainen informaatio olisi tervetullutta kun ensimmäistä kertaa lasten kanssa lomaillaan ulkomailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu