embraerit paskoja

Finnair on kaikkea muuta kuin tyytyväinen uuden lentokalustonsa pienimmän pään konetyyppiin, brasilialaiseen Embraeriin.

Uusien koneiden luovutusten myöhästelyt pakottavat Finnairin improvisoimaan liikenneohjelmiaan ja takkuileva varaosahuolto johtaa jo käytössä olevien koneiden pitkiin seisokkeihin maassa.

"Etenkin Embraerin alihankkijoiden kanssa on ollut isoja ongelmia. Monien varaosien laatu on ollut huono", sanoo Finnairin lentotoimintaryhmän johtaja Hannes Bjurström.

Yhtiö on tilannut kaikkiaan 20 Embraer-konetta. Puolet niistä on 76-paikkaisia E-170- ja toiset puolet satapaikkaisia E-190-tyyppejä. Tilausten kokonaisarvo on 364 miljoonaa euroa.

Sao Paolon tuntumassa Brasiliassa sijaitseva tehdas on toistaiseksi luovuttanut kaikki kymmenen 170- ja neljä 190-konetta. Bjurströmin mukaan kaikki luovutukset ovat olleet myöhässä ainakin kuukauden sovitusta aikataulusta.


Bjurströmin johtamille Finnairin operaatioille Embraer-aikataulujen kaatuminen on aiheuttanut suuria ongelmia. Osa tälle konetyypille suunnitelluista lennoista joudutaan lentämään korvaavalla Airbus-kalustolla.

Embraerin tekniset ongelmat ovat johtaneet jo yhteen lento-onnettomuustutkintaankin. Viime vuoden helmikuussa kaksi E-170-koneen päälaskutelineen neljästä renkaasta räjähti laskussa Helsinki-Vantaalle. Tapaus tutkittiin vaaratilanteena ja tutkintalautakunnan suositukset saivat valmistajatehtaan tekemään muutoksia koneen jarrujärjestelmään.
112685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Outoa, että Finnair antaa tuollaisia kommentteja omasta laivastostaan. Mitä he tästä hyötyvät?

Äänestä

Missä tämä Bjurström tämmöistä sanoo? Lähteitä, kiitos.

Äänestä
  • Ohoo, teinipojat osaavat jo pyytää lähteitäkin.

    Äänestä

yllätys ettei brassien vehkeet kestä? jalkapalloa osaavat pelata ja sampaa mennä mutta siihen se jääkin ja halvalla ei saa hyvää. Harmi vaan kun joku päivä mokoma härveli tippuu?

Äänestä

että 170:ssä jo kaksi ja puoli tuntia on täyttä tuskaa :D

Äänestä
  • empussa oo epämukavaa matkustaa..

    Kokeilkaa joskus CRJ-xxx jettejä. Niissä ei pitkä ihminen pysty edes suorassa kävelemään - niin matalat käytävät.

    Kyllä emput on tilavampia koneita tolla semi-pikkukonesektorilla. Ainostaa selkänoja vois olla korkeempi empussa.

    Ja tietty kaks vessaa ;-) (mut eipä ole muissakaan ton kokoluokan koneissa).

    Äänestä

Brasiliassa on pelkästään hitsaushommissa yhtä monta tampiota, kuin suomessa yhteensä.

Äänestä

Ostaisitko itse brasilialaisen auton?

Äänestä
  • brasilialisen muijan ottasin heti. ihana ruskea mulatti. Aah!

    Äänestä

  • pimun ottaisin kirjoitti:

    brasilialisen muijan ottasin heti. ihana ruskea mulatti. Aah!

    ihanan ruskean mieh.. eikun ei ne oo siellä enää miehiä, vaan lentokoneita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono investointi kirjoitti:

Finnair on kaikkea muuta kuin tyytyväinen uuden lentokalustonsa pienimmän pään konetyyppiin, brasilialaiseen Embraeriin.

Uusien koneiden luovutusten myöhästelyt pakottavat Finnairin improvisoimaan liikenneohjelmiaan ja takkuileva varaosahuolto johtaa jo käytössä olevien koneiden pitkiin seisokkeihin maassa.

"Etenkin Embraerin alihankkijoiden kanssa on ollut isoja ongelmia. Monien varaosien laatu on ollut huono", sanoo Finnairin lentotoimintaryhmän johtaja Hannes Bjurström.

Yhtiö on tilannut kaikkiaan 20 Embraer-konetta. Puolet niistä on 76-paikkaisia E-170- ja toiset puolet satapaikkaisia E-190-tyyppejä. Tilausten kokonaisarvo on 364 miljoonaa euroa.

Sao Paolon tuntumassa Brasiliassa sijaitseva tehdas on toistaiseksi luovuttanut kaikki kymmenen 170- ja neljä 190-konetta. Bjurströmin mukaan kaikki luovutukset ovat olleet myöhässä ainakin kuukauden sovitusta aikataulusta.


Bjurströmin johtamille Finnairin operaatioille Embraer-aikataulujen kaatuminen on aiheuttanut suuria ongelmia. Osa tälle konetyypille suunnitelluista lennoista joudutaan lentämään korvaavalla Airbus-kalustolla.

Embraerin tekniset ongelmat ovat johtaneet jo yhteen lento-onnettomuustutkintaankin. Viime vuoden helmikuussa kaksi E-170-koneen päälaskutelineen neljästä renkaasta räjähti laskussa Helsinki-Vantaalle. Tapaus tutkittiin vaaratilanteena ja tutkintalautakunnan suositukset saivat valmistajatehtaan tekemään muutoksia koneen jarrujärjestelmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu