Ajattelin täältä

..että onko tämmöinen täällä Ruotsin maassa mahdollista.

Olen muuttanut Suomesta Ruotsiin pysyvästi nyt pari kuukautta sitten. Ilmottauduin heti paikalliseen työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja samalla päätin aloittaa syksyllä Komvux:issa ruotsin kielen opiskelun parantaakseni sanavarastoa ja kirjoitusta.

Työkkärissä sovin ohjaajani kanssa ettei kannata nyt pariksi kuukaudeksi mitään työtä niin "kuumeisesti" etsiä kun kouluni alkaa elokuussa.

Koska en ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen käskettiin minun hakea stöd&utveckling:ista
tukea ennen koulun alkua. Nyt minut on tuon toimiston osalta osoitettu työharjoitteluun 160h kuukaudessa 3000kr korvauksella. Mielestäni tuo muistuttaa jo orjatyötä.
Kysyisinkin paremmin tämän maan asioista ja laista tietäviltä että tuo mahdollista? Onko minun vain alistuttava kohtalooni ja tehtävä naurettavalla palkalla täyttä työpäivää seuraavat pari kuukautta?
8426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinun on pakko hyväksyä tuo homma syystä että kun hyväksyt sen niin olet oikeutettu saaman sosiaalista lisää toimeentulotukea. Jos kieltäydyt niin et saa sosiaalista mitään.

Ruotsissa on normi minkä mukaan tukea annetaan mutta se on itse haettava sitä kunnan soiaalitoimistosta. On määrrätty summa ruokaan, hygieenian, vaatteisiin, kuukausikorttiin ja sähkökuluhuin ja sen päälle vuokra, mutta tuo tulo 3000 kr sitten vähennetään pois siitä ja loput saat tilillesi. Joten ota yhteyttä sosiaalitoimistoon.

Äänestä

Koulusi voit kustantaa itse ja sosiaalista ei heru mitää, mutta jos muutat nimes vaikka joksikin Ahmed Abdullahiksi, niin varmaan maksavat palkan ja koulunkin....

Äänestä
  • Kateus pitää mielen virkeänä. Eiköhän täällä suomipoikia ja tyttöjäkin löydy aika lailla sossun luukuilta.

    Äänestä

korvaus kuin Suomen puolella 23,9 € / pv.,josta vedetään 20 % veroa!

Äänestä
  • Tuo edellämainittu summa on kuukaudessa 525.80e koska esim. tässä kuussa on 22 työpäivää. Siitä verot pois niin käteen jää 420.64e. Mielestäni tuo summa on kohtuullinen työttömyyskorvaus jonka työtön siis saa ilman mitään työtä ym.

    Mutta itse siis olen töissä 2900kr palkalla ja teen 8,5h päiviä. Olen siis töissä 187h/kk 15kr (1,60e)tuntipalkalla. Mielestäni tuo ei ole muuta kuin orjatyövoiman käyttöä. Mikäpä firma ei haluaisi tuolla rahalla itselleen täyttä päivää tekevän työntekijän.

    Kysyisinkin vielä enemmän ruotsin työlainsäädännöstä tietäviä että onko laillista, että tuohon 8,5h työpäivään ei siis kuulu kuin yksi 15min. tauko?

    Itse toimin Suomessa ennen myyjänä ja silloin 6h työpäivään kuului yksi 12 min. tauko ja 7,5h työpäivään yksi 12 min. ja yksi 30 min. tauko. Mistähän voisin saada tietoa Ruotsin työlainsäädännöstä enemmän? Olen netistä yrittäny jo etsiä.

    Äänestä

  • alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

    Tuo edellämainittu summa on kuukaudessa 525.80e koska esim. tässä kuussa on 22 työpäivää. Siitä verot pois niin käteen jää 420.64e. Mielestäni tuo summa on kohtuullinen työttömyyskorvaus jonka työtön siis saa ilman mitään työtä ym.

    ollaan Ruotsissa yleensä 9 tuntia työpaikalla ja siitä on yksi tunti omaa aikaa, siis puolen tunnin ruokatauko ja kaksi 15 min kahvitaukoa. Valtiolla ja joissakin muissa työpaikossa ei ole ns. omaa aikaa vaan tauoista juoksee palkka. Niillä työpaikoilla sovitaan tauoista erikseen.

    Sinun työaiaksi on siis 8,5 tuntia joten oikeastaan sinulla on vain puolentunnin ruokatauko mutta kyllä monella työpaikalla joustetaaan sen verran että kaikki saa kahvitauon.

    Tarkoitus on että haet töitä työaikanasi, pitääkin hakea sääntöjen mukaan. Muistaakseni yksi tunti työajasta on palkallista työnhakuaikaa. Mitä nuorempi sitä nopeammin joutuu näihin pakollisiin hommeleihin. Työantaja ei maksa palkkaa vaan valtio.

    Eri ammattijärjestöjen työehtosopimukisssa lukee säännöt tauoista ja muista. Työnvälitys ei lähetä sinua töpaikalle jolla ei ole ns. kollektiivisia työehtosopimuksia. Joten työpaikallesi tultua sinuun ottaa yhteyttä paikallinen "fackombud" jolta saat tiedot sopimuksista ja säännöistä.

    Äänestä

  • alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

    Tuo edellämainittu summa on kuukaudessa 525.80e koska esim. tässä kuussa on 22 työpäivää. Siitä verot pois niin käteen jää 420.64e. Mielestäni tuo summa on kohtuullinen työttömyyskorvaus jonka työtön siis saa ilman mitään työtä ym.

    Mutta itse siis olen töissä 2900kr palkalla ja teen 8,5h päiviä. Olen siis töissä 187h/kk 15kr (1,60e)tuntipalkalla. Mielestäni tuo ei ole muuta kuin orjatyövoiman käyttöä. Mikäpä firma ei haluaisi tuolla rahalla itselleen täyttä päivää tekevän työntekijän.

    Kysyisinkin vielä enemmän ruotsin työlainsäädännöstä tietäviä että onko laillista, että tuohon 8,5h työpäivään ei siis kuulu kuin yksi 15min. tauko?

    Itse toimin Suomessa ennen myyjänä ja silloin 6h työpäivään kuului yksi 12 min. tauko ja 7,5h työpäivään yksi 12 min. ja yksi 30 min. tauko. Mistähän voisin saada tietoa Ruotsin työlainsäädännöstä enemmän? Olen netistä yrittäny jo etsiä.

    palkalla, sillä et ole hakenut työtä vaan opiskelupaikkaa, joksi myös ruotsinkielen opiskelu lasketaan. Koska ilmeisesti olet vanhempi kuin 16v. saat tehdä kokopäivätöitä samalla korvauksella.
    12 min. on virallinen kahvitauko. Paikasta riippuen myös ruokatunti 0,5 -0.45 min. 5 min. tauko kerran tunnissa elva- kaffe

    Äänestä

Vähän ihmetyttää. Kun itse tuli aikoinaan, niin ei saanut mitään korvauksia.
Tyttäreni sulhanen muutti tänne, eikä edes ole kysellyt ilmaiskorvauksia. Etsi itselleen työn ja opiskelee ruotsia itsekseen siinä sivussa. On ollut kolme kuukautta ja puhuu jo hyvin ruotsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyä kirjoitti:

..että onko tämmöinen täällä Ruotsin maassa mahdollista.

Olen muuttanut Suomesta Ruotsiin pysyvästi nyt pari kuukautta sitten. Ilmottauduin heti paikalliseen työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja samalla päätin aloittaa syksyllä Komvux:issa ruotsin kielen opiskelun parantaakseni sanavarastoa ja kirjoitusta.

Työkkärissä sovin ohjaajani kanssa ettei kannata nyt pariksi kuukaudeksi mitään työtä niin "kuumeisesti" etsiä kun kouluni alkaa elokuussa.

Koska en ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen käskettiin minun hakea stöd&utveckling:ista
tukea ennen koulun alkua. Nyt minut on tuon toimiston osalta osoitettu työharjoitteluun 160h kuukaudessa 3000kr korvauksella. Mielestäni tuo muistuttaa jo orjatyötä.
Kysyisinkin paremmin tämän maan asioista ja laista tietäviltä että tuo mahdollista? Onko minun vain alistuttava kohtalooni ja tehtävä naurettavalla palkalla täyttä työpäivää seuraavat pari kuukautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu