Menneitä asioita pohtiessani (kannattaisi varmaan keskittyä niihin tuleviin) tuli vain mieleen, miten asiat voisivatkaan olla toisin, jos jotkin pienet seikat olisivat loksahtaneet kohdalleen.
Aina joku on ollut vähän pielessä, useimmiten ajoitus. Jos uskoisin kohtaloon, voisin sanoa, että ironiantajua siltä ei puutu. Aina se katselee muualle, kun pitäisi tapahtua jotain ratkaisevaa; pieni hipaisu tai sekunnin murto-osa jolloin katseet kohtaavat, ehkä jopa jokin oikein valittu sana. Mutta kohtaloa ei ole, on vain sattuma ja todennäköisyydet.
Toisaalta tuskin mikään olisi sen paremmin tai huonomminkaan, vaikka asiat olisivatkin menneet toisin monessakin kohtaa.
Hassua silti. Ennen ajattelin, että onnellisuuden on oltava sitä, että joku saa sinut tuntemaan itsesi ainutlaatuiseksi. Nyt tiedän sen olevan sitä, ettet tunnekaan itseäsi niin yksinäiseksi, vaan että on olemassa joku sielultaan (tai joltain muulta hölynpölyltä xD) samanlainen.
Olikohan minulla jokin pointtikin alkaessani tätä kirjoittaa? Tuskinpa. No, tulipahan tuhlattua hivenen omaa ja ehkä jonkun muunkin aikaa. Jos herätti ajatuksia niin olkaapa hyvät ja kommentoikaa...
Aina joku on ollut vähän pielessä, useimmiten ajoitus. Jos uskoisin kohtaloon, voisin sanoa, että ironiantajua siltä ei puutu. Aina se katselee muualle, kun pitäisi tapahtua jotain ratkaisevaa; pieni hipaisu tai sekunnin murto-osa jolloin katseet kohtaavat, ehkä jopa jokin oikein valittu sana. Mutta kohtaloa ei ole, on vain sattuma ja todennäköisyydet.
Toisaalta tuskin mikään olisi sen paremmin tai huonomminkaan, vaikka asiat olisivatkin menneet toisin monessakin kohtaa.
Hassua silti. Ennen ajattelin, että onnellisuuden on oltava sitä, että joku saa sinut tuntemaan itsesi ainutlaatuiseksi. Nyt tiedän sen olevan sitä, ettet tunnekaan itseäsi niin yksinäiseksi, vaan että on olemassa joku sielultaan (tai joltain muulta hölynpölyltä xD) samanlainen.
Olikohan minulla jokin pointtikin alkaessani tätä kirjoittaa? Tuskinpa. No, tulipahan tuhlattua hivenen omaa ja ehkä jonkun muunkin aikaa. Jos herätti ajatuksia niin olkaapa hyvät ja kommentoikaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
kohtaloon, siihen että jos osaa kuunella ja olla rehellinen itselleen, elämällä on suunnitelma minua varten. En tarkoita että heittäydyn vain elämän virtaan ja odottelen mitä tapahtuu, vaan sitä että kun pitää itse huolen siitä että on valmiudet asioihin, niin elämä niitä sulle tarjoilee. Tuokin oli hiukan huonosti selitetty, en oikein osaa sitä sanoiksi ilmeisesti pukeakkaan.
Tuohon onnellisuuteen sen verran että siihen kuuluu ehdottomasti usko, toivo ja rakkaus. Myöskin ehkä se että jos ei pysty olemaan onnellinen yksin ei voi olla sitä kaksinkaan.
Minä olen jotenkin ollut huomaavinani että monesti ihmisillä on niin kiire, täytyy ehtiä kokea kaikki nopealla tahdilla, ettei enään ehditä tutustumaan itseensä ja niihin kasvua ja oppimista kehittäviin keskusteluihin itsensä kanssa.
Suhteesta hypätään lennossa toiseen ja sitten taas ollaan itku silmässä että miksi kaikki menee aina niiiiin väärin, kun ei malteta pysähtyä katsomaan mikä mättää ja onko suunta edes oikea.
Yksin ei osata eikä haluta olla, se ei ole ilmeisesti muotia. Kavereilta haetaan tukea ja apua ihan pienimpiinkin asioihin ja mitään ei haluta ratkoa omin voimin.
Ajattelutyö teetetään toisilla mielummin, helpompaa on vain tuskailla ja olla mieli maassa. Sehän on jotenkin jo muotiakin että ei mene hyvin vaan kärsii henkisesti elämästään. Mikä kostautuu heille jotka oikeasti kärsivät henkisesti.
Maailma on hullumpi paikka kuin koskaan ennen, turpiin tulee tuntemattomilta, tapetaan ja dokataan, yhä nuoremmat kokeilee seksiä ja viinaa, huumeita ja varastelua ja valehtelemista jne jne.
Aikoinaan pelättiin että Suomessakin kansa jakautuu, köyhiin ja rikkaisiin. Se on tapahtunut jo aikoja sitten, nyt on kasvatusten tulos kaduilla ja kuppiloissa, ja lisää tulee. Tapoja ei ole enään, kaikki on vain itsensä puolesta.
Eilen kaupassa äiti kolmen lapsen kera esitti taas hyvän kasvatuksen tulosta. Lapsille huudettiin vittuperkelettä ihan täysillä ja lapset huusivat takaisin ihan samaa. Meidän rapussa asuu perhe jonka lastenhoito raikuu koko talon läpi joka ainoa päivä. Siellä "jumalauta nyt olette kunnolla " laitetaan lapsia hyvän elämän alkuun. Ja niin edelleen. Hyväkäytös opitaan nyt ihan itse , jos opitaan, sitä ei enän opeteta kotona.
Minä olen aina pitänyt ihmisistä, ja koittanut nähdä hyviä puolia huonoissakin tapauksissa, mutta nyt minä en jaksa enään. Pienensin siis välittämisen rinkini koskemaan vain ihan omaa perhettäni.
Minäkin mietin menneitä, silloin osattiin olla ihmisiä toisillemme. Ja silloin se että on ihminen toiselle tarkoitti positiivista asiaa.
Joskus tosiaan tuntuu että elänkö väärää aikakautta, kun ihmiset hakevat vimmatusti suurta onnea, elämyksiä, eikä osata tyytyä siihen, että elämä menee kohtuullisen mukavasti. Pitäisi pärjätä työelämässä, vaikka nykyinenkin työ elintason ja työkaveritkin on ihan kivoja. Kokoajan pitäsi päästä etenemään, löytämään parempi puoliso, vaikka entinenkin on ihan hyvä. Kun ihmiset muuttavat omista sukulaisistaan kauas, katoaako samalla se tuttu turvallinen piiri ympäriltä, joka saa ihmiset pelkäämään yksinoloa. Kavereita etsitään netistä, mutta tuleeko heistä niitä ihmisiä joihin voi hädän hetkellä turvautua. Onko ihmisistä tullut kulutusyhteiskunnassa tavaroiden kaltaisia, niitä käytetään omiin tarpeisiin niin kauan kuin ne on uusia ja mielenkiintoisia ja sitten laitetaan kierrätykseen. Yksin eläminen on tosi vaikeaa itsellenikin, mutta mietin miksi elämällä tuntuu olevan tarkoitus vain silloin kun on parisuhteessa. Tällaisia asioita aikaisemmat viestit sai pohdiskelemaan.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuus on todellinen sisäinen rauha. Että ei tarvitse tempoa mihinkään, ei haluta ja tarvita suureen ääneen kaikkea, ei epäröidä ja vääntää itsensä kanssa. Rauha itsensä kanssa, rauha sen kanssa, että olen juuri tässä, olen hyvä tällaisena ja nämä asiat, tämä omaisuus sisälläni ovat olemassa, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Sen saavuttamisen eteen kannattaa tehdä työtä, olla rehellinen itselleen, vaikka se tekee kipeää.
Silloin voi keskittyä olennaiseen. Elämiseen tässä ja nyt. Olemaan läsnä. Sillä meillä on vain tämä hetki olemassa. Mennyt on mennyt ja tulevaa ei vielä ole, joten tempominen on täysin turhaa.
olen kuin LaikaQkin. Onni ei todellakaan tule etsien vaan eläen. Nautii pienistä hetkistä kuten minä tänään Rajaportin saunalla. Istuin ypöyksin naisten puolella ja naatin hyvistä löylyistä. Ajatukset juoksenteli sinne ja tänne, rentouttavaa.
Pakko laittaa linkki maanmainiosta yleisestä saunasta:http://www.pispala.fi/rajaportinsauna/
Luulempa vain etteivät nykyajan kiireiset ihmiset löydä sisältään sisäistä rauhaa kuin aniharvoin.
Kaikilla tuntuu olevan hitonmoinen kiire ja toiset jopa yrittävät tavoittaa kuuta taivaalta -mentaliteetti harteillaan yötäpäivää. Aina pitää olla känny mukana ja päällä jne...
Onneksi itse olen päässyt mokomasta oravanpyörästä veke.
Mutta sitten toisaalta; onko se tyytymistä? Tietysti on hyvä ettei yritä kiiruhtaa ja etsiä ties mitä onnellisuudenmurusia ja muuttua siinä matkalla epätoivoiseksi. Mutta jos on löytänyt jo "rauhan" sisältään tai mistä lie, niin eikö silloin enää kaipaa mitään? Onko kaikki jo valmista? Kaipaamisestakin voi toki nauttia, ja surullisuudesta ja kaikesta sellaisesta, mutta silloinhan onnellisuus olisi mitä vain ja niinhän se ei voi olla, vai voiko? Voiko onnellisuutta rajata? Abstrakti ja subjektiivinen käsite se on, mutta jos onnellisuus käsittää kaiken, niin samallahan se ei käsitä mitään...
Noh, kunhan pyörittelin taas ajatusta. Eipä siitä taas sitten oikein mitään syntynyt. Todistus vain siitä, että mikä tahansa on kyseenalaistettavissa ;)
on se yleisin väärinkäsitys. Että jos on sisäinen rauha, niin on vain tyytynyt, eikä tavoittele enää mitään.
Kun sinulla on sisäinen rauha, voit tavoitella asioita täysin oman halusi ja oman ajatuksesi mukaisesti. Siinä tahdissa ja siihen suuntaan kuin itse haluat, koska ristiriidat, vääntämiset ja epäröinnit eivät revi sisintä eri suuntiin. Etkä varsinaisesti ja pakonomaisesti tarvitse koko ajan jotain ulkopuolelta ollaksesi sinä, ollaksesi olemassa. Niin minä sen tunnen ja käsitän. Rauha antaa vapauden olla tässä ja katsoa asioita sellaisina kuin ne ovat, juosta jos siltä tuntuu tai olla juoksematta, ilman syyllisyyttä tai kipuilua.
Minä luulen, että onnellisuus nimenomaan on mitä vain. Kaikkea ja ei mitään. Eri ihmiset kokevat sen niin eri tavoin ja eri syistä, että yhtä onnellisuutta ei voi olla olemassa muuta kuin ehkä tunnetilana. Tosin luulen, että sekin vaihtelee.
Ja loppujen lopuksi kaikki on kyseenalaistettavissa. Tärkeintä kai löytää silti ne omat totuutensa. Ne, joihin voi uskoa ja joista saa elämäänsä voimaa ja tasapainoa.
... vapauttaa energiaa siihen, mitä haluat tehdä. Se että ihmisellä on sisäinen rauha, ei tarkoita, että hän on toimeton ja vetelä (ellei se muuten kuulu hänen olemukseensa). Eli samaa mieltä LaikaQ:n kanssa...