6kk:n ikäiset

Niin tuossa se jo tulikin, eli minkälaisia veijareita teidän puolivuotiaat ovat?

Meillä tutkiskellaan kovasti leluja lattialla ja viihdytään jo pitkiäkin aikoja yksikseen. Viisariliikettä tekee, kääntyilee, peruuttaa ja muutaman sentin pääsee eteenpäin, mutta ei vielä kunnolla ryömi. Sitterissä kakistellaan koko ajan istuma-asentoon.

Jokeltelee toistaen ättää ja muutaman kerran äitikin on tullut, joskaan ei ymmärtäne, että tarkoittaa minua. Hymyilee kovasti ja välillä hekottaakin. Kaksi hammasta puhkesi reilu 4kk:n iässä. Vierastamista on ollut, mutta nyt se näyttää vähentyneen.

Tyttö ollut pelkällä korvikkeella 4kk:n iästä lähtien. Sitä ennenkin oli vain osittaisimetystä.
Syö lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä ja puuroa hyvällä ruokahalulla. Kiinteät aloitettu 3kk:n iässä. Kaikki kelpaa, mitä tarjotaan.Ruoka-aine-allergioita ei vielä ole ilmennyt. Raasteita en ole vielä kokeillut. Olen saanut siitä ristiriitaisia ohjeita kahdelta neuvolatädiltä. Toinen oli sitä mieltä, että niitä voi alkaa antaa jo nyt, mutta toisen mielestä n. 8kk:n iässä..

Yöt ovat viimeaikoina olleet levottomia. Tyttö pyörii sängyssään ja on mitä kummallisimmissa asennoissa. Uskon, että levottomuus johtuu osaksi kuumuudesta, kun meillä on sisällä n. 25 astetta. Päiväunet lyhentyivät merkittävästi n. 4kk:n iässä. Nyt nukutaan puolen päivän aikaan n. 1-1,5 tuntia, kun aikaisemmin nukuttiin n. 3 tuntia. Illalla otetaan vielä toiset tirsat, jotka myös n. tunnin mittaiset.

Melko terveenä on tyttö saanut olla: yksi flunssa on sairastettu.
3378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kääntyilee selältä vatsalleen ja toisin päin..ryömii jo kovaa vauhtia, tosin oppi sen vasta viikko sitten. Sitterissä ei viihdy yhtään, punkee kokoajan pystyyn. On aina viihtynyt enemmän lattialla. Mutta yhtään hammasta ei ole vielä näkynyt :)
Välillä nousee jo konttausasentoon mutta ei oikein hokaa mitä sitten pitäisi tehdä. Jokeltelee, hymyilee ja nauraa kovasti, pöristelee kielellä ja päästää mitä ihmeellisempiä ääniä.
On oikeastaan aina tyytyväinen, ei paljoa itkeskele..en edes muista milloin viimeksi. Joskus känisee kun ei ruoka tule tarpeeksi nopeasti suuhun.
Mitäs muuta..Ei ole vierastanut vielä, ei ole allergioita..kaikkea jo syödään..lihaa, kanaa,kasviksia..ai niin..ei vielä kyllä kalaa, enkä raasteita ole kyllä vielä antamassa.
Nukkuu yleensä kahdet päikkärit, kestäen 1 1/2h-3h ja yöt putkeen ysistä kasiin..vauvana kun heräs kahden tunnin välein syömään.
Nukahtaa itsekseen pinnikseen, joko heti kun hänet sinne viedään tai noin 5-15min ähinän jälkeen.
Meillä myös sairastettu flunssa..oli nuha tosi pitkään.

Äänestä

Iloinen poitsu on :) Kääntyillyt pari kuukautta, ryömimään lähti n.kk sitten ja konttaaman oppi viikko sitten...eli tutkimusmatkailua harrastaa...eli äiti ei käy pissalla isin työpäivän aikana :)
Istuu hienosti vaunuissa ja syöttötuolissa, itsekseen ei kuitenkaan pystyssä pysy.

Kovasti juttelee ja naureskelee.

Hampaita odotellaan, aika turvoksissa alaikenet ollu jo pari viikkoa.

Poitsu syö kasviksia, possua, nautaa, broileria, kalaa ja munaa sekä puurot ja hedelmäsoseet maistuu. Tissistä ottaa huikkaa ruuan päälle.

Yöt meilläkin on kovin levottomia ja ensi viikolla onkin tarkoitus koittaa josko unenlaatu paranis omassa sängyssä. Ollaan perhepedissä nukuttu ja on ollutkin toimiva juttu meillä, mutta nyt kun tuo poika on jo niin iso ja kova liikkumaan niin on unet enemmän ja vähemmän rikkonaisia kaikilla.
Päikkäreitä ottaa kolmet puolen tunnin mittaiset.
Niin ja yöunille menee klo 20.

Eilen poitsu oli ekan kerran järvessä uimassa, piti vaan varpaita liottaa mutta tykkäs niin että lopulta istui rantavedessä ja loiskutteli niin että kaikki metrin säteellä kastui :)

Äänestä

No meillä tuli toi puoli vuotta täyteen tään kuun neljäs päivä.
Istumaan oppi kun oli 5kk ja viikko...nousi vaan ja on sitä menoa istunu ilman tukea!
Viikko sitte tajus konttimisen..kauan on jo paikalla hengaillut mut nyt vasta meni jakeluun se liikkuminen :)
Toissapäivänä pukkas alas kerralla kaks hammasta...kauan toki niitä jo teettelikin.
Kaikenlaisia soseita on jo tullut kokeiltua, paitsi kala ja muna on vielä koittamatta.
Sitteristä meillä ei oo ollu mitää hyötyä..hirvee hökötys..turhana tilan viejänä vain lojuu.
Samoin vaunut..onneksi sain myityä..ei viihtyny ollenkaan...ostin just pelkät rattaat..saas nähä miten niitten kans käy!?!
Sänkyyn ei nukaha itte..syliin ainoastaan.
Maate mennään joskus yheksän-puoli kymmenen mais..eka herääminen siitä tunnin päästä, jolloin vähä maitoa pullosta lisää...sitten kolmen mais ja siitä vajaan tunnin välein seittämään asti..sitte jo noustaankin.
Eka puolen tunnin tirsa yheksän mais...sitte puoli yhen mais taas sellasen puolen tunnin tirsan ja neljän mais oikein maagisen 45 min..et meillä tuota menoa piisaa.
Terveenä on muuten oltu..yhen kerran nousi kunnon kuume pariksi päiväksi tuossa neljän kuukauden iässä mutta muuten ei sitte oo mitää ollutkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gallup/Minkälaisia? kirjoitti:

Niin tuossa se jo tulikin, eli minkälaisia veijareita teidän puolivuotiaat ovat?

Meillä tutkiskellaan kovasti leluja lattialla ja viihdytään jo pitkiäkin aikoja yksikseen. Viisariliikettä tekee, kääntyilee, peruuttaa ja muutaman sentin pääsee eteenpäin, mutta ei vielä kunnolla ryömi. Sitterissä kakistellaan koko ajan istuma-asentoon.

Jokeltelee toistaen ättää ja muutaman kerran äitikin on tullut, joskaan ei ymmärtäne, että tarkoittaa minua. Hymyilee kovasti ja välillä hekottaakin. Kaksi hammasta puhkesi reilu 4kk:n iässä. Vierastamista on ollut, mutta nyt se näyttää vähentyneen.

Tyttö ollut pelkällä korvikkeella 4kk:n iästä lähtien. Sitä ennenkin oli vain osittaisimetystä.
Syö lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä ja puuroa hyvällä ruokahalulla. Kiinteät aloitettu 3kk:n iässä. Kaikki kelpaa, mitä tarjotaan.Ruoka-aine-allergioita ei vielä ole ilmennyt. Raasteita en ole vielä kokeillut. Olen saanut siitä ristiriitaisia ohjeita kahdelta neuvolatädiltä. Toinen oli sitä mieltä, että niitä voi alkaa antaa jo nyt, mutta toisen mielestä n. 8kk:n iässä..

Yöt ovat viimeaikoina olleet levottomia. Tyttö pyörii sängyssään ja on mitä kummallisimmissa asennoissa. Uskon, että levottomuus johtuu osaksi kuumuudesta, kun meillä on sisällä n. 25 astetta. Päiväunet lyhentyivät merkittävästi n. 4kk:n iässä. Nyt nukutaan puolen päivän aikaan n. 1-1,5 tuntia, kun aikaisemmin nukuttiin n. 3 tuntia. Illalla otetaan vielä toiset tirsat, jotka myös n. tunnin mittaiset.

Melko terveenä on tyttö saanut olla: yksi flunssa on sairastettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu