Hotelli laguna mar

Matkailia12

Kertoisitteko hotellissa käyneet oliko hotelli hyvä,oliko siellä hyvää ruokaa ja kaikkea muutakin

kiitos jo etukäteen vastauksista

4

1293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hotelli

      Tosiaan on hyvä hotelli. Me ainakin viihdyttiin mieheni kanssa siellä tammikuussa 07. Hotellialue on iso eikä sieltä edes joka päivä tarvitse lähteä minnekään, aika kuluu hyvin siellä. Oma ranta on mihin muilla kuin hotellin asukkailla ei ole mahdollisuus päästä, siten siellä ei ole mitään kaupustelijoita eikä varkaita. Uima-altaita löytyy muistaakseni yhdeksän erilaista olympia altaasta lähtien ja liukumäet yms. Alueella kulkee pikku busseja jos ei jaksa kävellä paikasta toiseen mutta ei ne niin hirmuisen pitkät matkat ole ettei jaksaisi kävelläkin.
      Ravintoloita on alueella viisi. Buffet ravintolasta saa aamupalaa, lounasta ja illallista. Lisäksi päivällä on auki rannalla baari mistä saa kaikkea grilli herkkua ja sitten sellainen pizzapaikka puistossa. Kaksi muuta ravintolaa on ala carte paikkoja ja niihin pitää pukeutua ja varata pöytä etukäteen. Perushintaan kuuluu yhtenä iltana niissä syönti. Me söimme joka ilta puffet paikassa ja siellä oli tosi hyvää ja monipuolista ruokaa. Syötiin melkein kaikkea, paitsi raat kasvikset ja majoneesi jätettiin väliin. Ei saatu mitään mahatautia kumpikaan.
      Hotelli on vähän syrjässä muista, mutta meistä se oli vain hyvä asia. Sieltä pääsee todella helposti taksilla ostoksille ja kaupungille ja koko saarelle minne vain. Aina on takseja oven edessä ja ei maksa paljon niillä ajelu. Retkille haetaan myös oven edestä.
      Hotellissa on kaksi erillistä rakennusta ja ilmeisesti nyt toinenkin on remontoitu. Siistit tilavat huoneet oli. Ainoa huonopuoli oli ilmastointi joka oli liian kylmä eikä sitä voinut säätää huoneesta. No parempi ehkä kuitenkin niin että oli viileetä koska ulkona oli tosi lämmin.

      Voin tosiaan suositella kyseistä hotellia! Suomalaisia oli vähän ko hotellissa.

      jos haluat kysyä jotain voin vastailla...

      • 50v venezuelassa

        Toi oli huolestuttava tieto, että ilmastointia ei pysty itse säätämään koska se oli meen valintaperuste kun valittiin hotellia ja vertailuissa se oli itse säädettävä. Kuinka kylmä siellä oli huoneissa? Miten pukeutuminen illalliselle, pitääkö olla oikein puku vai riittääkö valkoinen paita ja suorat housut? Vielä yksi tärkeä kysymys, saako sieltä viiniä baareista kun toi kalja ei oikein kiinnosta? kiitos jos viitsit vastata :)

      • mar
        50v venezuelassa kirjoitti:

        Ilmastointia pystyi säätämään huoneessa itse, mutta sillä ei juuri ollut vaikutusta. Asteita pystyi säätämään, kokonaan ei pois päältä saanut. Hetkellistä lämpöä sai huoneeseen kun laittoi ikkunat auki, mutta sitten oli hirmuinen kosteus huoneessa ja se ikkunan auki pito oli sitä paitsi kielletty juuri siitä syystä että sitten on entistä kosteampaa. Kyllä sen kanssa pärjäsi, mutta kannattaa ottaa lämpimät yövaatteet esim pitkähihaiset ja lahkeiset yöasut. Peittoja on riittämiin. Ja päivällähän se on vaan kiva kun on viileää edes sisällä.

        Sinne puffet ravintolaan voi mennä ihan vaikka sortseissa ja t-paidassa illallakin, mutta niihin kahteen muuhun (lista ravintolaan) pitää olla suorat housut ja valkoinen paita miehillä ja naisilla jotain siistiä,hame tai suorat housut.

        Itse emme alkoholia juo, mutta näytti siellä viiniä olevan tarjolla. Monenlaisia ihania tuoremehuja myös.

        Oikein leppoisaa ja lämmintä reissua teille! Voin vastailla vieläkin kysymyksiin jos sellaisia tulee mieleen

      • Baxi
        mar kirjoitti:

        Moi, ollaan menossa la Mar hotlaan tulevana talvena. Oliko hyttysiä tai muita pistiäisiä kiusana?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      531
      5799
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      102
      1976
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1961
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      108
      1767
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1578
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1577
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1335
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1194
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      66
      1035
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      1005
    Aihe